Texts
Return to review | Return to list
Lapsi syndyy – ilo syndyy
history
June 26, 2024 in 14:21 Нина Шибанова
- created the text: Ennevahnas tavalline karjalaine pereh oli suuri, yhtes elettih kaksi-kolme sugupolvie. Jogahizel puaral yhtes eläjes rodivui kolme-nelli lastu, toiči rodih suurembi lapsikarju – viizi-seičče hengie. Ku lapsii ei rodivunnuh, puaru oli lapsetoi da se oli suurennu igävänny kaikel suvul. Karjalazet sanottih: “Lapsekas akku on parembi ku lapsetoi”. A gu lastu rodih äijy, oli myös kaikenluadustu huoldu: ku lastu on äijy, dai hälyy on enämbi. Rahvahan keskes oli olemas eri uskomuksii lapsien suandah niškoi. Erähien mieles ei suannuh kävellä stolas ymbäri, konzu stolas istuu äijy rahvastu – varattih, ku pereheh rodieu äijy lastu. Vienan Karjalas ei suannuh stolale panna liigua luzikkua – liigu syöjy rodieu. Ku lastu perehes oli äijy, sanottih: “Lapsii on laučaspäi kynnyksessäh” libo “Lastu on perehes kui kalal hambahii”. Lapsien suandua ei varattu: “Oli lastu äijy libo vähä, saman verdu eluo on”. Lapsusaigu algavui roindas da se kesti 13 libo 16 vuodessah. Sissäh lapsii opastettih ruadamah kaikkii kodi- da piharuadoloi: tyttölöi – syömisty keittämäh, žiivattoi kaččomah, ombelemah da nieglomah, brihaččuloi – kirvesty käis pidämäh, niittämäh, kalua suamah. Suuren vuitin lapsusaijas hyö oldih omas kois da vahnembien rinnal, rahvas sanottih: “Lapsien bes’odu on päčil”. Kazvahuu vahnembat annettih lapsile oman vallan, hyö iče kačottih, midä pidäy ielleh ruadua. Ezimerkikse, heil oli luba kävvä bes’odoih da perustua oma pereh. Heis tuldih tävvet tytöt da brihat. Tävvekse brihakse sanottih orzipualiččah suate kazvanuttu poigua. Linduzet da kalazet Karjalan kieles on äijy sanua, kudualoin avul sanottih pienii da suurembaizii lapsii. Piendy vaste rodivunnuttu lastu sanottih “lapsiluadu, pikkaraine, alaigäine, vähäigäine, lapsukkaine, mladenča, nännilapsi, imiilapsi, kabalolapsi, yskyniekku, kätkyniekku”. Nenga sanottih sugupuoleh kaččomattah kui poigu-, mugagi tyttölapsii, viideh-seiččemeh vuodessah. Sen ližäkse rahvahanrunohuos oli omii poeettizii terminöi, kuduat oli otettu ymbäri olijas luonnos, ezimerkikse, lindumuailmas. Karjalazet tyttölastu sanottih čäkikse, kanakse, linduizekse, allikse, sorzakse; poigulastu – kukikse. Poigii vie kučuttih kalakse, omenakse, kazl’akakse. Ku lapsi tavan mugah kazvau vahnembien rinnal, sit häi oli vezaine, taimenut kui luonnos olijat puun vezat da taimenet. Kuuzi nedälii ilmai vardoiččijua Ilonnu perehes oli terveh lapsi, sih niškoi jo edukädeh varustettihes. Ku lapsi rodivus tervehenny, molodoloile svuad’bas annettih juvva maiduo – sit lapset roitah valgiet rožat, marjuvien juvves – ruskiet poskiet. Lapsien tervehyöh näh oli omii sananpolviloi: Lapsi on terveh ku nagris. Tervehes lapses kazvau hyvä ruadai da paras sugupolven jatkai. Kuuzi nedälii roindan jälles lapsi magai vakas, händy sil aigua nikonzu ei kučuttu nimel, varattih, ku mitahto paha tartuu. Lapsel vie ei olluh omua haldijua, oman elaijan vardoiččijua. Nengomua lastu nikelle ei ozutettu, varakse magovosijah pandih nožničat libo vie mitahto ribuzeh kriepitty raudahine ezineh. Net kai pandih pienen lapsen pieluksen uale libo vakan pohjale. Toiči ku kentahto myöhä illal tulou taloih libo midätahto tuou päiväzen laskendan jälles, sit sanotah yönitkettäjäine voibi lapseh tartuo. Lapsi itköy täytty vägie, ei händy nimilleh sua alevuttua. Sit maltajat rahvas piästetäh lapsen dai yönitkettäjäzen iäres työtäh. Kuuzi nedälii lapsi maguau vakas, a sit händy pannah kätkyöh da sie liikutetah. Kabaloittih lastu sissäh, kuni häi ei ruvenne ellendämäh da tunnustamah vahnembii. Sen jälles jo šuoritetah pienih kois luajittuloih sobazih. Eri uskomuksii läpsih nähte Puolehtostu vuodessah lapset kazvettih nännimaijol, a ku muamal pidi lähtie ruadoh, sit jo lehmän maiduo annettih. Sidä lehmän sarveh valettih da sit sen kauti lastu syötettih. Sidä sarvie sanottih syöttösarvekse, lapsi sen neniä imi, da maha oli täyzi. Lapsih niškoi oli erilazii uskomuksii, erähät sanottih, ku ei sua lapsel leikata tukkii kuni häi ei ruvenne pagizemah. Toiči lapset kolmeh vuodessah käveltih pitkytukkazinnu. Kävelemäh lastu opastettih hodulilois, se oli moine pieni taburetku, kuduan keskeh oli luajittu loukko. Niidy hoduliloi sanottih elaijan lavvakse. Ku se parembah luaduh luistas lat’ettu myöte, sen jallat oli luajittu suksinnu. Kolmah-nelläh vuodessah pienii lapsii kačottih buabat libo vahnembat sizäret. Hyö l’uulittajes pajatettih baijutuspajozii, päiväl polvil hypitettih da lapsien luguzii lugiettih. Kazvahuu lapset elostettih jo keskenäh dai vahnembat ei varattu jättiä heidy yksinäh kodih. Yhtelläh lapsii piettih silmäl. Karjalazil oli moine arbaitus: “Ken on muan piäl kaikis suurin herru?” Se on lapsi. Huoletoi aigu Viizi-seiččievuodehizet lapset elettih lapsi-igiä, sil aigua heidy harvah otettih vie ruadoloih. Hyö juoksendeltih pihal, toiči ruattih midätahto pahua. Lapsi ku kyläs pahua luadiu, sit žiiloil sorkii kylvetetäh. Sanottih: “Ken lastu žiälöiččöy, se iče itköy.” Lapsil ei olluh eriluadustu bobastu. Kätkyös olijah lapseh niškoi riputettih tilkuzii libo tuohes punottu pallo, kuduan sydämeh oli pandy kivyt. Sit konzu lapsi jo lattiel ryydelöy, hänel annettih kivyzii, kuuzen käbryzii da tuohipallozii. Brihaččuloih niškoi tuatat luajittih puuhebozii, pienii regyzii, piloi, vazarazii da muudu. Tytöt elostettih ommeltuloil tyttilöil, kudamii sanottih “muččoi”. Pihal lapsil oldih omat kohtat, kus hyö juoksendeltih, oldih peittozil. Talvel kižattih mäin tyves, čurattih regyzil da suksil. Pertis lapsil oli oma kohtu, tavan mugah hyö muattih päčil, a toiči pidi muata lattielgi. Kaikin muattih yhtes tukus, piä piän rinnal. Karjalazet sanottih: “Kuni lattiel, sini lapsi, kuni polvel, sini poigu”.
June 26, 2024 in 14:21 Нина Шибанова
- created the text