Texts

Return to review | Return to list

STUANOVOINE. 5. Kyläläzin ruavot voinan aigah

history

July 24, 2024 in 11:53 Ирина Новак

• created the text
• created the text: Uijittih mužikat voinah. Puoleni kylän rahvaš, a ruavot ne¦že jädih. Enžimmäzin päivin – ne¦že, a proidiu yhä vähä aigua i tullah uuvet ruavot i huolet, kumbazie i pahoissa uniloissa hyö ei nähty. Päivillä rahvašta kyläššä ei nävy – kaikin heiniä ruatah. Vain harvazeh kyliä myöt’ ajau podvoda heinänke. Ylähänä istuu tyttöne ali brihane, kumbazella pidäis’ vielä bobozilla kizata. Ajau tämän muone voššikka puun’an luoh. Puun’ašša akka istuu, vuottau. Šolahtau lapši muah, akka ottau pouvašta hebozen i vedäy hebozen telegänke puun’alla šiämeh, voššikan työndäy talluamah närtie, a ičeh roiččou heinie telegäštä. Enämmät kylä¦rahvaš – nurmiloissa: huomnekšešta niitetäh, kuni kašša, šidä liikutetah prokossut, kodvan jälgeh heinät kiännelläh, a ilda¦puoleh pannah rugoloih i tois’piänä rugoloista vejetäh puun’ah ali kegoh lad’d’atah, kun heinä kuiva, a eu kuiva – tuaš levitä ruvot. Kunne heinät lähtietäh? – yhekšän telegiä – kolhozan žiivatoilla da gosudarstvan hädöih, kymmeneš telegä – omalla žiivatalla, lizäkši guomono¦aidan heinällä da tougo¦-¦ollella. Vain hein’aiga loppiečou, tulou leikkavo, rubieu pidämäh čirpillä leikata rugehet, ozrat, kagrat, derie hernehen korret, pelvahat; ših že aigah pidäy kežando kyndiä da ruis’ kylviä. Šygyžyh päin tulou MTS-ašta pikkarane traktorane kyläh i tuou vanhazen molotilkazen, da ei viikokši tule, enämmät leivät lieu iče¦väin riihilöissä kuivata i puija. Puičet – veja jyvät raukoilla, kaikkualda päin perrettylöillä hebozilla da härgäzillä mäššättylöidä dorogoida myöt’ kolmekymmendä virštua stancalla šua: vet’ armieda i linnua pidäy šyöttiä. Yhenke pelvahanke vähä¦go vain on ruaduo keviäštä da toizeh keviäh šua? Pelvahalla varoin parahat pellot jätettih. Nouzi peivaš – kite soru¦heinä, ei niin Il’l’an aigah deriessä i pelvahie et löyvä. Kuin ni kite, a deriessä hyvin kiät pistelet pistähizillä – yön et uinuo. Vejät pelvahat guomnoh, pidäy läpäkän kiven piällä jogo pivone pualikoija pežendä¦pualikalla. Žen jälgeh čylkyt lähtietäh poččiloilla, siemenet – Gnezdovalla voi¦zavodah (voit da durannat juatah kolhoznikoilla, a enämmät – gosudarstvah), kolotituot pivot šivotah kubaččuloih – kakšikymmendä pivuo kubačušša. Ruado guomnošša pelvahanke – akoin da lapšin ruado. Kubačut vejetäh niitettylöillä lovilla, šielä levitetäh laidoloih. Levitännänke pidäy kiirähtiä: augustan kaššoilla pelvaš väliämme mänöy trestakši. Valmistunnuon trestan tuaš guomnoh pidäy vediä, riiheššä kuivata, loukuttua da viduo, i vašta šilloin lieu työ. Kaikki ruavot pelvahanke šanoin? Ni midä en unahtan? Työt lähtietäh fuabrikkoih, šielä kuvotah vuattiet. Työstä i porohua luajitah – täh rukah ennen miän rannašša paistih. Ka min verran ruaduo on pelvahanke da työnke. Ei duaroin iče šana «ruado», kumbane tuli hormin kieleštä – «rabota», ennen šanuoči «työ», nyt miän rannašša hiän jäi vain šanašša «ilda¦työt» – «ilda¦ruavot». Kuin nämä kolhozan ruavot šai keštiä naizilla, ukkoloilla, akoilla da lapšilla? A vet’ kaikki oldih ruattu. A makšettih ruadamašta ei enämbiä kahta kiluo jyviä i hernehtä trudodn’alla, vähäzen muajuablokkua, työdä da heiniä žiivatalla – ka požalui i kaikki makšo. Täh rukah miän kolhozašša, a toizissa vielä vähemmin. Ennen tädä kaikki nalogat i zagotovkat makšua pidi. Pagizemma kolhoznoida ruadoloida, a vet’ kodiruavot ni kunne ei kavottu. Ših že rukah, kun i ennen, voinua pidi kaččuo lapšie i omua žiivattua, ruadua ogordašša, varuštua hallot, kezrätä, kuduo, štobi ommella šuorivuo, kohendua jallačit, kohendua katokšet, aijat, ei liettäis’ liijat pereheššä i šienet, i marjat – da vähä¦go koissa kaikenmuos’t’a ruaduo. Ota hot’ emannuš (voiččis’ emannoija, vain olis’ mistä – šanou l’uboi emändä). A vielä ... Voina zavodieči, frontalla aziet tuhmettih i ruvettih työndämäh kunnollou Seližarovan luoh tyttölöidä roimah okoppoida. Podroskoida brihazie vojenkomatta ei andan ottua – äbäžöičči frontah varoin, da vähäziin i vojuimah heidä opašti, a tytöt počti kaikin lähtei. Heidä ylendiässä ravuo da itkuo oli enämbi čem ylendiässä mužikkoida voinah. I diivua eu: tyttözet nuorikkazet, äijät edemmä Kolašnikovua ni missä ei oldu. Okopoilda uijittih, voit šanuo, kyžymättä, konža nemča jo reunah tuli, rubei bombimah. Da ših aigah eulun kedä i kyžyö. Ken tavarnikoilla, ken jalgazin tuldih 17-18-vuodihizet tyttözet kodih. Vain yhä vähän heilä koissa šai olla: työnnettih pilimäh meččiä špualoih varoin, rustoikakši, varuštamah halguo Karačinan i Kolašnikovan zavodoih. Hyö že, tytöt i vejettih meččiä stancalla da zavodoih niillä že kolhozan laihoilla «odriilla» da oma¦tabazilla härgäzillä hangiloida myöt’. Ka i šanokkua varat ristikanžat: kellä oli kebiembi voinan aigah? – salduatalla, linnalazella zavodašša, ali kyläläzellä? – kaikilla dostuanieči, kaikin vojuidih. Oldih ušto i žen¦muozet: «komu voina, a komu – mat’ rodnaja», – vain mie tämän¦muozie miän kyläššä en nähnyn. Ken i mi nošti rahvahan niih ruadoloih, kumbazinke i ennen voinua eulun kebie spruaviečie. Kommunistua kyläššä eulun. Oli yksiin kolhozan preda Iivan Iivanovič kommunistana, da i žen enžimmäzenä voina¦vuodena läššä talven frontalla otettih, tuli hiän kyläh jo voinan jälgeh, ordenoida da medaliloida täyvet ryndähät. Kaivamah okoppoida, pilimäh i vedämäh meččiä, kohendamah dorogoida, vedämäh samol’otilla varoin bombie, – näih ruadoloih naznuačči i työndeli rahvašta selsovietan preda, kuin miän šanottih, – raijonnoi. Konešno, äijä¦go i kunne rahvašta työndiä komanduičči raijonan načal’stva. Vain andua komanda voit, a kuin sel’sovietan predalla männä pereheh, missä emännän kaglašša kolme¦-¦nellä lašta, a vanhemmalla tyttärellä vain¦-¦vain täydy šeiččimentoista vuotta, i šidä tytöstä hänellä pidäy työndiä Karačinan meččäh vedämäh hiržilöidä? Miän raijonnoina oli Arsenjovan Pet’u¦-¦vellen Anni – järie, korgie nuori naine. Oli hänellä lapši, kumbane vai¦-¦vain ennen voinua šyndy, a šulahane vojuičči. Anni brihazenke eli roditel’oinke – Pet’u¦-¦vellenke da Paro¦-¦čikonke. Yheššä heinke eli i nuorembi tytär – Nasto, vain voinan aigah händä harvah kyläššä nähtih, nagoli oli työnnetty vanhemmalla čikolla kunn¦olgah vierahah randah ruadoloilla. Anni ni¦kedä ei žualivoinun. A možo i žualivoija ših aigah ei voinun. Kun hiän lieni načal’nikkana nin i šuoriečomah rubei linnalazin rukah, daže huuliloida kruasimah rubei. Eulun šilloin tädä modua kyläššä. Raz huulet kruasittu, značit ristikanža eu ynnäh oma, a vähäzeldi, kun vieraš. A vierahalla, mäne tiijä, midä on mielellä, i kyläläzet naizet ei äijäldi heidä, kruasittuloinke huuliloinke, šuattu. Šaneldih, ennen voinua lähtei miän naizet Tverih rinkalla myömäh kuda¦midäi. Šieldä ajettih Kolašnikovah šua pojezdalla. Vagonašša rahvašta – bitkom, eu kunne kykähtiä, a naizet päivän aloh vaivuttih – nasuli jalloilla šeizotah. Paro¦-¦čikko (Annin muamo¦h) i šanou riščikkoilla: «Vuottakkua, löyvän teilä messat». Ei edähänä häneštä ikkunan luona issuttih nellä linnalas’t’a naista – tunduu linduo šulgazista: šliäpöissä, huulet kruasituot. Heilä keškeh Paro¦-¦čikko pujottuači i rubei kudvetteliečomah, ne kočahettih pois. Paro irvalleh mahni riščikkoloilla: «Tulgua». Ka i Annie kyläläzet ei što vieraštamah ruvettu, a kuin¦ollou – šiirdymäh häneštä ruvettih: a kun kunn¦olgah tyyriäy, a kellä himottau koista uidie. Mäne tiijä, možo Annilla himotti, štobi händä varattais’ – kebiembi raijonnoina ruadua voinan aigah. А šiidä ... ennen händä kučuttih – Anni, oli Pet’un Anni, ali Paron Anni, kun i toizie, a nyt ruvettih šilmissä kuččumah Anna Petrovna. «Anna Petrovna» – paha min¦go? (Nu, a šilmin tagana i papilla kukkuo ožutetah). Vluasti ših varoin i on vluasti, pidäy uvažaija ... i varata eu liiga. Vain min¦go šais’ vluastilla noštua rahvaš vojuimah da ruadamah šurmah šua, rigeneh nällällä, kengättä, ribuloissa, jesli miän karielua et šiännytä. Šiändyn kariela, hambahat liččuau da luadiu ših rukah, kuin zajuuri. A šiändyö hänellä oli min tuačči. Nemča hänen šiännytti. Tuli mis’t’¦ollou da koiraštau vierahašša muašša. Toko Pal’uškin brihat Stuanulla tullah gul’avolla da, jesli ruvetah vol’ničaimah – tyttölöidä muanittelemah, ei sloimah miän brihoinke, nin stuanoveh väliän otetah šelepät da jyrätäh «gost’at» Ukon¦ahoh šua. A täššä ... Vähän¦go gor’ua toi voina? Strougoi miän raijonnoi Anni oli. Toko tulou izba¦-¦čitaln’ah kačahtamah: kuin nuorizo ildua viettäy. Aivis’ ylbiet i ne hilletäh, a ken jo äijäldi bur’keudu, žen i izba¦-¦čitaln’ašta ajau. Kartih kizata ei andan dengoih. Hyvie kartiloida eulun, vain iččiellä resuinuot. Istuočetah brihazet kizuamah «petuškua» hienozet dengazet peržien alla peitetäh, milleh raijonnoi tulou nin vet’ kyžyy: – Dengah kizuatta? – Emmä – «čibua». – Čibua? Viijen keššä «čibua» ei kizata, – Anna Petrovna kaččou jogohizella šilmih, – Nu kо, Van’a, nouzie kо. Van’a, piä painettu, noužou. – A nämä mit? – raijonnoi keriäy kobrah hienozet, – Huijottamat, voina mänöy, a työ kartih kizuatta. Eu midä ruadua min¦go? Dengat muamolla¦š annan, čäin i spičkua hänellä eu mih oštua. Andakkua kartit tänne! Raijonnoi revittelöy kartit i lähtiessä liziäy: – I Zinaidvanovnalla šanon. (Zinaida Ivanovna – miän školan učitelnica) Raijonnoi i koissa nikellä välliä ei andan. Jo oli šanottu, omua rodnoida čikkuo Nastuo ennen toizie työndeli to okopoilla, to meččiä pilimäh, to žiivattua ajamah, konža läheni fronta. Kerran dogadi, što tuatto¦h – Pet’u¦-¦velli, jogi¦rannašša polvuzin lyydelöy. Tämä oli tois’¦vuodena voinua. Kuda kumbazet jo nälgiä ruvettih nägömäh. Pet’u¦-¦vellen perehellä tože eulun äijäldi kyllä. Kaikin šuuret, jariet (ei duaroin Pet’ušihua Paruo Pitkä¦-¦Paro kučuttih kyläššä), šyödih äijin. Žentän Pet’u¦-¦velli i keräi šuolaheiniä ali betkuo lizäkši šyömizih. Tämän Anni tuatolla¦h vigah pani: – Mintän talluat vierašta guomn¦aidua? – Aivis’ jogiranda eu nikenen guomn¦aida, on kolhoznoi mua, – šanou Pet’u¦-¦velli. – Nu nin midä kolhoznoi? Kolhoznoida min¦go voit tallata? – vielä enämmäldi šiändy i niin šiändynnyn Anni. – Kuulet¦go, Paro, – ruttoh pyörähti Pet’u¦-¦velli omah naizeh päin, – midä tytär pagizou? Heinikkyö vierašta mie talluan keräteššä šuolahehiä da mulčukkua rokkah varoin. Pane milma nuorah omah guomn¦aidah. Ka en i rubie talluamah vierašta nurmie. Ka myttynäne oli miän raijonnoi! Vain Vas’an čikkone Katti ei varan pattieda Anna Petrovnua, a daže šuačči händä. Ušto žen tuačči, što Anna Petrovna, nagoli pagautti Katis’t’a, konža hyö vaštuačettih. Anna Petrovna nägi, što tyttöne harvah eruou träpičäštä luajitunke mučonke Gal’anke, kummas’t’a daže pihalla taskaiččou. A täh kerdah raijonnoi vaštai Katin mučotta i kyžy: – Kat’a, missiä šiun muččo? Tyttöne bullistu i šuureštah šano: – Baba polti. Kattine ihaštu, što hänenke Anni¦-¦čikko pagizou i rubei tarattamah šäbläzeh: – Mama ei andan miula ottua Gal’ua kylyh. A hänellä vet’ pidäy peziečie? Kylyn jälgeh mie Gal’an peziin käzi¦aštiešša i panin kuivamah hingalolla. – A mintän hingalolla, a et noštan kiugualla? – Mintän, mintän – ei šuan noštua kiugualla. Huomnekšella baba lämmitti kiuguada i Gal’an, šogie baba, lykkäi tuleh, – tyttöne tuaš šolmi kulmat. – Mintän šie šenin buabuoda¦š šanot, vet’ eu hiän šogie? – Baba iččiedäh täh rukah šano. Šanou: «O-o-oh, midä mie ruavo-o-oin, vanha šogie, nyt mučon poltiin, duumaičin paha vihko hingalolla venyy». – Elä jo buabuo viäritä, hiän vanha on. Vuota täššä, mie šiula kuuklan tuon, – Anna Petrovna myöštiäči kodih i väliän šieldä toi rezinäzen kuuklan. Kuukla oli pal’l’aš, piä tukitta i eulun yhtä jalgua. Tyttöne kiiralleh kaččo kuuklah. Anni oijendi kuuklan: – Ka šiun Gal’a, hiän ei palan, vain vuattiet paletih. – A missä jalga? I tukkie eu. Tämä eu miun muččo! – Tukat palettih, šivo piä paikkazella, väliän uuvet tukat kažvetah. Jalga? ... Hiän vet’ bolničašša oli. Šinne ajuas’s’a kavotti jalgazen, konža bombittih. Vet’ voina mänöy. Ota, da kiäri Gal’a ripakkoloih, ei nin kylmäy. Tyttöne liččai kuuklan iččieh i läksi hyppiämäh kodih. Že ruanitu kuukla lieni hänellä armahembi ennistä muččuo, a Anna Petrovnua hiän vielä enämmäldi rubei šuaččemah i staraičči häneh pohodie. Hein’aigah Vas’a aivoin huomnekšilla kaveli hebozih. Ajau hebozet viigonašta i laškiečou, vielä magualdua čuasune, toine. Vanhemmat lähtietäh niitokšella, a Vas’alla käškietäh murginah šua nänkyijä Kattie, kuni hyö ei tulla kodih. Vas’alla eulun tabah nänkyijä, da min šie ruat, buabo¦h vain murginan jälgeh jiäy kodih, konža Vas’alla rubieu pidämäh männä heinie vedämäh. Kerran Vas’a jalgeudu, kuulou pihalla svistaijah. Hiän – ikkunah. Šielä – brihazet kučutah kupaimah. Vas’a vatkuau piällä, käzillä lekuttau ielleh – jarelläh – ožuttau: dezkat’, ei voi uidie, nänkyijä pidäy. Brihazet pyörähettih i – hyppiämäh jovella, Vas’a, bilo, goreudu. Šidä kaččou čikkone lujah maguau, kabukkeh kuuklanke. Lukkui šiämeštä päin oven, ikkunalda heitti lattiella padazen, kumbazešša kažvo ruškie perču, avai ikkunan i ... bizbettämäh Kannon kohtah, missä toko kupaidih lapšet. Kupaiješša Vas’a unahti čikon näh. Fattieči – hyppiämäh kodih, a vanhemmat jo šielä. Nouzi ikkunah, avai oven. Kaikin mändih sinčoh, a sinčošša late märgä, vezi¦puine tyhjä, a Kattine maguau pertissä karžinlauvalla märrissä vuatteissa, kiäššä ruškien perčun palgo ličattu, buabo¦h ohkau, a muamo¦h poijalla: – Missä oliit? Mintän lapšen jätiit? – i kämmenellä Vas’ua peržettä vaš, – Mäne ohjita Johorka, murginoičemma i lähemmä heinie vedämäh. Šiinä i tyttöne jalgeudu – paginan kuulušti. Jalgeudu i napri itkemäh. Muamo¦h koppai hänen yškäh: – Midä, varane? Midä šie? – Hu-u-ulet paletah. – Mintän? Midä šie ruavoit? – Perčulla krua-a-asiinn, kun Anni¦-¦čikko. Kaikin ruvettih nagramah, i Kattine hylgäi itennän. – A vejet mintän puizešta lattieh ammullit? – tuaš rubei kyželemäh muamo¦h, muuttuas’s’a tyttözellä plat’t’ua. – Huuliloida pezin, palettih vet’. Žen jälgeh Vas’a čikkuo yksin ei jättän, konža pidi kunne lähtie, nin nänkiksi kyžy Korelinan Žen’ua, že oli nuorembane Vas’ua i nänkyijä tytöstä toko ei otkažin.