Texts

Return to review | Return to list

Elävä muisto. 1

history

October 16, 2024 in 15:18 Нина Шибанова

• created the text
• created the text: Vienankarjalaisen muisselmie lapšuošta, elämäštä Kylmäsenvuarašša, vanhašta Koštamukšešta, kylän arkiloista rauhan oloissa ta šovan kynnykšellä. “ŠILLOIN ŠE ON VILHO” Panhilan Oksenie, 50 vuuvven ikuhini akka, istu stolan viereššä ta murkinoičči Paro-tytön luona Tollonjovella. Pihalla jo alko hämärtyö. Aika aijalta talon šalmoissa kuulu huminua. Oltih tuiskukuun alkupäivät. Oksenie kačahti ikkunah, vaikka šen läpi ei voinun mitänä nähä, kun lasit oltih niin pakšušti jiävytty. Hiän nousi laučalta ta piätti: – Nyt on lähettävä. Oliko ičelläh šanon vain Parolla? ‒ Oletko šie höpertyn, vain šulka peršieš čökittäy? Kačo šie, muamoni, mimmoni tuisku on pihalla ta kohta pimie tulou, lähet huomenekšella. Oksenie mitänä ei vaššannun, vain veti jalkoih n’uppukenkät, šieppasi piälläh šarkatakin ta mäni pihalla. Paro juoksi jälkeh: ‒ Muamo, elä mäne, kyllä še Ol’ka ilman šiutta šynnyttäy. ‒ Šiehän tiijät, jotta Iivanua ei ole koissa, vaštasi Oksenie ta heitti šukšet lumella. Naini otti šauvat käsih, pisti n’uppukenkät šukšienšiteih ta alko hiihtyä. Enšin hiihti Materonmuata kohti. Šieltä läksi meččäpolku Koštamukšeh pitkyä 40 kilometrie. Polku nousi meččäh. Šielä tuuli ei ollun niin vihakka tai polku jonkun verran huamotti valkiella lumella. Naini hiihti ta hiihti. Šelkä jo ammuin oli männyn märäkši, vain šiitä ei ollun aikua ajatella. Jälellä jiätih jo Prokonjoki tai Viččavuara. Kohta piäšöy Riinuojärveh šuaten. Šielä oli vain kolme taluo. Toisella aikua olis voinun vähäsen levähtyä, vain nyt Oksenien piti hiihtyä, kun piäsi jo Touhtu-rinkankahalla. Šiinä oli puoliväli. Tašasella hiekkakankahalla šukšet luijettih melko hyvin. Kolmen kilometrin piäššä oli Touhturinjoki. Oksenie muisti, kun anoppiakka oli kerton, mistä tuli joven ta kankahan nimet. Konša Lönnrot kävi Koštamukšešša, tulleššah Vuokkiniemeštä hiän yöpy juuri šen joven rannalla ta unohti piipun. Koštamukšešša Lönnrot pietty Šaviniemellä šuurešša Mikitän talošša. Kun čäijyt oli juotu, Mikittä kačahti vierahah ta kyšy, jotta mintäh mieš on niin hermoštun. ‒ Unohin piipun meččäh ta en voi polttua tupakkua. Šiäkšistäki še hyvin autto matalla. ‒ No ei tuo šuuri hätä ole, kyllä še piippu löytyy. Mikittä kučču 13-vuotisen Tiihvana-pojan ta käški hänen juošša šen joven rannalla. Tiihvana riisu kenkät jaloistah, šito tilalla lötöt: niissä on kepiempi juošša. ‒ Eihän šieltä mečäštä mitänä voi löytyä. Tyhjäh vain poika juokšou noin pitkyä matkua. ‒ Mečäštä löytyy kaikki, mitä šielä on, löytyy piippuki. Piippu oli tuotu ta mieš piäsi kunnon tuurih. Šen tapahukšen jälkeh jokie nimitettih Touhturinjovekši šiksi, kun ammatiltah Lönnrot oli liäkäri. Ei šiinäki Oksenie ruvennun levähtelömäh, piti noušša Polvimäkeh. Še oli oikein korkie ta jyrkkä termä. Kohmeloilla jaloilla oli šiih noušomista. Tälläki kertua Oksenien šukšet luiskahettih ta naini rytkähti polvillah lumeh. Hiän ajatteli, jotta “još nyt šeisatun, ni voimat kokonah heitetäh”. Paremmin piäsis termäh ilman šukšie, kun ois hyvin ajettu tie, vain tällä kertua šitä ei ollun, piti kömpie polvillah. Ieššä oli vielä Šuolavuara, ei niin jyrkkä kuin Polvimäki, vain oikein pitkä. Matkalaiset tiijettih, jotta još piäšet Šuolavuaran piällä, ni piäšet kyläh šuaten. Šuolavuarua vielä kučuttih Tornivuarakši, šitä ennein Ristivuarakši. Tornivuaran nimen še šai juuri šen tähen, kun neuvoštoaikah vuaralla noššettih topografien torni. Niitä tornija oli laitettu joka šuurella vuaralla, jotta lentokonehien ajajat nähtäis minne lentyä, kun šilloin lentokonehissa ei vielä ollut laittehie, millä ohjata lentokoneh kun muata ei näkyn. Risti oli noššettu niinä aikoina, konša alko manasterien ta rukoušhuonehien rakentamini. Solovetskin manasterista oli työnnetty joka šuuntah manahhoja uuvven manasterin tilua eččimäh. Missä oli löyvetty mielellini paikka, šinne pissytettih risti. Konša šovan jälkeh miun tuli kulkie tätä matkua, ristie enämpi ei ollun, višših oli jo hapannun. Oksenie piäsi vuaran piällä ta smietti, jotta kun olis toini aika, ni istuutuis tornin rappusilla ta levähtelis kotvasen aikua, vain nyt piti kiirehtyä. Šuolavuarašta tie alkau laškeutuo melkein Koštamušjärveh šuaten. Viijen kilometrin piäššä ollah ristihonkat. Šiinä joškuš šuuren tuulen aikana latvoistah oli tartuttu kakši mäntyö ta niin kašvettu ta šiih ni kuivettu. Latvoista tuli kuin ristimerkki, ni ristihonkiksi niitä nimitettihki. Vähäsen matan piäššä tien viereššä oli oikein tašava ta levie kivi, lähellä kivie oli hete. Šuuren kuušen okšašša roikku tuohikauha. Kešällä kulkijat šen kiven piällä šyötih viimeset evähät ta hettieštä juotih viluo vettä. Vielä vähäsen matan piäššä kašvo oikein korkie ta vahva mänty. Šiih männyn runkoh oli kašvan kakši šuurta kapua, toini vähän šuurempi toista. Miehet rissittih ne pahkat Malahvien Annin nänniksi, kun šillä Annilla yksi nänni oli toista pienempi. Oksenie kačahti kapoih ta ajatteli, jotta vielä Annin kuoloman jälkeh rahvaš muissetah häntä. Parin kilometrin piäššä oli Korpankijärven alapuoli. Šieltä otti alun pieni joki. Še juoksi Koivujärveh šuaten. Muinoin tulvan aikana jokie myöten oli tukkie lašettu enšin Koivujärveh, šiitä Kent’järveh ta niin ielläh Keški-Kuitilla šuaten. Järvenpiäštä šamašša piti noušša jyrkkäh Kinttumäkeh. Još et kerkie ohjakšie lujašti kiinittyä, ni reki luitau heposen kintuilla tai mänöy kumoh. Termän vašemmalla kiällä on Pissanišuo ta šen kešellä šamannimini lampi. Ei Oksenie kerinnyn kunnollah piäššä hiihtämäh, kun piti noušša Voivuarah. Oli šiinä voivotušta, kuni kohmettunehilla jaloilla piäšöy termän piällä. Vuaran piältä oli kolmen kilometrin lašku Koštamušjärveh šuaten. Kylmäsenvuaran telo oli parin kilometrin piäššä. Oksenie enämpi ei muistan, jotta oli lopen vaipun, vain työnti šauvoilla min verran oli voimua. Konša šukšet kolahettih šeinyä vaššen, oli jo huomenešpuoli. Oksenie aivan hyppyömällä nousi rappusilla, šieppasi oven auki ta harppasi pimieh šinččih, arvuamalla löysi skiäkän ta mäni šiämeh. Hiän näki, jotta stolan takuana istu ta makasi miän kaikkien lapšien puapo Elovuaran Tatjana. Oksenie šyväšti henkähti ta kyšy: ‒ Onko kaikki hyvin? Tatjana huomasi Oksenien ta vaštasi: ‒ Kaikki on hyvin. Ol’ka lapšen kera kosinolla makuau, loppuset tuošša ollah. Täkin alta näky vielä kolme piätä. Parin päivän peräštä kotih tuli Kylmäsenvuaran nuori isäntä ta jo kynnykšeltä kyšy: ‒ Kenpä šielä on šyntyn, tyttö vain poika? Vaššattih, jotta poika. ‒ Šilloin še on Vilho! Monien vuosien kuluttuo kyšyin tuatolta, jotta mintäh Vilho, kun toisilla ollah venäläiset nimet. ‒ Konša olima Šuomešša pakoreissulla, ni miula oli hyvä kaveri Vilho, hänen muissiksi šiunki panin Vilhokši. Ken oli še ihmini ta mimmoni, ei tiijä, vain yli 80 vuotta olen elän tämän nimen kera. Pahoinko vain hyvin, rahvaš piättäkkäh.