Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| history
| Statistics
| ? Help
Tatjana Semečkina.
Miun tuaton rintamatovarissa
Source:
Oma mua. № 17, 2025, p. 6
Tatjana Semečkina
Miun tuaton rintamatovarissa
Karelian Proper
New written karelian
Miun tuatto šovan alušša toimi tiij uštelij ana Karjalan rintamalla. Tuatolla oli hyvä šuomen kielen taito, šakšan kieltäki hiän ošasi melko hyvin, šentäh toičči hänen tehtävih kuulu kiäntämini.
Šotapalkinnoista tuatolla oli Punasen Tähen kunnivomerkki, metalit Urheuvešta, Varšavan vapauttamisešta, Voitošta Šakšua vaštah, Berliinin valloittamisešta ta monie muita. Kuitenki kaikista arvokkahimpana tuatto piti Urheuvešta metalie, pruasniekkoina hiän aina pani piälläh juhlatakin, kumpasen rintapuoleh oli kiinitetty Punasen Tähen kunnivomerkki ta še metali.
Kerran illalla (mie šilloin opaššuin nellännellä luokalla) tuatto istu toppuamašša kuatanččoja ta kerto muamolla tapahukšie šota-ajoilta. Mie kyšyin tuatolta, mistä hänellä annettih Urheuvešta-metali.
Pappa kuivašti ta lyhyöšti kerto miula, jotta talvella 1941–1942 heij än tiij uštelujoukko oli työnnetty vihollisen šeluštah. Tiij uštelij ien tehtävänä oli šuaha vanki. Tehtävä oli täytetty ta tiij uštelij at lähettih jälelläh. Myöštymismatalla joukon eteh šattu miinaeštehie. Kakši tiij uštelij ua mänehty miinoih, komentaja oli pahašti huavotettu. Tuatolla, kahella muulla tiij uštelij alla ta vankilla onnekši ei tullun mitänä vahinkuo, ka vihollini huomasi heijät.
Tuatto huavottunut komentaja šeläššä läksi šuattamah vankie omien šotajoukkojen luokše. Nuori tiij uštelij a Nikolai tovarissah kera jiätih šuojuamah heij än peräytymistä. Tuatto vielä kotvan aikua kuuli šelkäh takuana ammunnan ta kranattien räjähykšet. Konša hyö piäštih omien luokše, komentaja heti vietih liäkintäošaštolla, a vanki kuuloššettih, tuatto oli šiinä kiäntämäššä.
Vanki tiesi äij än, hänet šuatettih divisij onan esikuntah, a tuatto šai tuon tehtävän šuoritukšešta metalin "Urheuvešta".
Šiitä illašta kulu kuukauši, kun poštin johtaja tuli meilä ta šano, jotta tuatto kučutah äkkie piirikeškukšen komendantinviraštoh. Tuatto kävi lesopunktin johtajan luona šanomašša, jotta hänen on nyt mäntävä ta huomenekšešta aikaseh omalla Sokol-heposella läksi ajamah piirikeškukšeh.
Myö muamoh kera jäimä huolissah vuottamah mitäpä šiitä tulou. Tuatto myöšty illalla, ka hiän ei ollun yksin. Hänen kyyjissä oli harmuapäini ta vaipunuon näköni vanha mieš. Še oli še šama nuori tiij uštelij a Nikolai, kumpani jäi tovarissah kera šuojakši.
Stolašša mieš kerto oman istorijan. Hyö tovarissah kera viimeseh šuate puoluštauvuttih ampumalla. Tovarissa mänehty, Nikolai oli huavotettu ta hiän mäni tajuttomakši. Havaččeuvuttuo mieš tunši, jotta häntä vejetäh kunne lienöy, hiän kuuli vierahankielisen pakinan. Näin Nikolai joutu vankiksi.
Vuotena 1944 hänet vaihettih šuomelaisih šotavankiloih. Kotimualla hänet oli tuomittu oman muan petturiksi ta työnnetty neuvoštoliittolaiseh keškityšleirih kymmenekši vuuvvekši. Nikolai piäsi vapauvella vuotena 1955 ta rupesi kirjuttamah šotakomissariattiloih toivolla löytyä elävinä omat šotatovarissat. Näin hiän löysi tuaton.
Mie muissan kun muamo koko ajan itki kuunnellen Nikolain kertomukšie. Muamon veikko niise oli viettän tyrmäššä kahekšan vuotta: kollektivisoinnin aikana molompien vellekšien perehet oli pantu kulakiksi ta väkisin viety pois kyläštä. Vašta monien vuosien piäštä, 1966 vuotena, miun šeukku piäsi käymäh Murmanskista kotipaikoillah.
Nikolai oli muutoman päivän meilä ativoissa. Mieš ylen tykkäsi miun kakšivuotisešta Aili-čikošta ta aina piteli häntä šylissä. Kerran, kun tuatto oli töissä, Nikolai šano miun muamolla, jotta hiän on ylen iloni šiitä, kun Puavila jäi eloh ta meilä on niin hyvä ta šopusa pereh.
Mie hyvin muissan miehen šiniset turvattomat šilmät ta mitein helläšti hiän muheli vaštah ikäh kuin olis mistänih šyypiä. Nikolai näytti niin vanhalta, vaikka oliki nuorempi mammua. Jälešti hiän kirjutti meilä moniehan kirjasen, kerran häneltä tuli paketti, missä oli šanomalehtipaperih kiärittyjä omenoja. A šiitä šaima kirjasen hänen čikolta Vologdašta, missä hiän kirjutti, jotta Nikolai on kuollun.
Nyt vuosien takuata mie muistelen Nikolaita ta ymmärrän mintäh hiän niin tahtosi löytyä ta tavata miun tuaton. Häntä, 20-vuotista saltattua, kumpani kunnivolla täytti oman šotatehtävän, kohtasi šama ikävä kohtalo, niin kuin ni miljonie muitaki ihmisie.
Hiän halusi tulla ta nähä omin šilmin, jotta ei ollun tyhjäh käršin. Muissan, kun tuatto ta Nikolai hyväššeltih toini toistah. Aina rauhallini ta piettyvä tuatto pyyhkeli šilmistä kyynälij ä, a Nikolai vain toisti:
– Miula on hyvä mieleštä, jotta tämä kaikki ei ollun tyhjäh.
Šemmoni oli tavallisen šotilahan, Vologdan venäläisen prihan kohtalo.