Texts

Return to review | Return to list

Ruatoma nerojena mukah ta lykky oli miän puolella

history

June 04, 2025 in 15:07 Нина Шибанова

• changed the text
  V iimeViime vuosišuan lopušša meijän kanšan elämäššä alko tapahtuo merkillisie muutokšie. Karjalaiset šuatih valta valita, mi kieli hyö tahotah kirjakielekši. Tuoho aikah, 35 vuotta takaperin, omalla kielellä pakasijie oli vielä melko äijän. Vienalaiset jätettih kylkeh pakinat yhtymiseštä šuomen kieleh, kumpani kuitenki oli melko outo niillä, ket ei opaššuttu šitä erikoisemmin koulušša eikä yliopistošša. Monien vuosikymmenien aikana karjalan kieli melkeinpä kaikilla mahollisilla aloilla šuoštu, tarkemmin šanuon ylähyätä pakotettih vaiti ašemah. Niin šiitä kieleštä miän šukupolvella muovautu terra inkognito, tyhjä kenttä. Opaššušta ei ollun, mikäli vain ken muistanou šovan ielliset yritykšet luuvva yhtehini kieli venäläisen kirjamikon pohjalta. Tuattoni Pekka Remšujev vielä muisti tämäntapasie runoja: Lämbimässä juugašša, rodinalla ah! Vesselät podrugat oksil hypitäh. Šiitä kun uuši tuuli puhalti ta löyty innokkahie ihmisie, piettih kerähmö, luotih kielen kehittämisen piäšuunnat. Toiminta alko yhtä aikua eri šuunnilla. Miula lähisimmät oltih opaštajien kašvatuš ta Oma Mua -lehti. Tämä oli paraš tandemi, opaštajat jouvuttih kirjuttamah tekstijä tuntija vaššen, yliopisto valmisti kaaterija: lehtitoimittajie, koulun ta päiväkojin opaštajie. Še oli mukava aika, uušien šanojen kekšimistä ta vanhojen šanojen muistelomista. Tuntu šiltä, jotta tuo kekšimisprosessi ei ni loppun illalla ta huomenekšella jatku vain šamua väylyä myöten. Niin kun tätä vaššen oisima elän ta kehittyn, niin kova ta luonnollini oli tahto šuaha oma kieli. Kuitenki ajan mittah karjalan elävyttämisen into alko vakautuo, kieliniekkojen luku vierömistäh vieri vähenömiseh päin. Näyttäy šiltä, jotta nuorilla kieli ei ole elämäntärkie. Karjalan kielen kultasekši ajakši vois šanuo ammusempie aikoja tai lähisempieki, kuni myö tarviččima ta pakasima karjalakši, kuni vielä runot elettih ta lapšie uinotettih kätkyöššä omilla lauluilla. Oma Mua -lehellä on nyt varma kielitiijollini kanta, huolelliset korkietašoset ruatajat, tai myö, lukijat, niise mielihyvin vuotamma omakielisie šanomie. Himottais uškuo, jotta myö voimma hyövyttyä toini toisiena – kekšie uušie šanoja ta kertomukšie, muissella vanhoja aikoja ta uškuo lehen pitkäh elämäh.

June 04, 2025 in 15:07 Нина Шибанова

• created the text
• created the text: V iime vuosišuan lopušša meijän kanšan elämäššä alko tapahtuo merkillisie muutokšie. Karjalaiset šuatih valta valita, mi kieli hyö tahotah kirjakielekši. Tuoho aikah, 35 vuotta takaperin, omalla kielellä pakasijie oli vielä melko äijän. Vienalaiset jätettih kylkeh pakinat yhtymiseštä šuomen kieleh, kumpani kuitenki oli melko outo niillä, ket ei opaššuttu šitä erikoisemmin koulušša eikä yliopistošša. Monien vuosikymmenien aikana karjalan kieli melkeinpä kaikilla mahollisilla aloilla šuoštu, tarkemmin šanuon ylähyätä pakotettih vaiti ašemah. Niin šiitä kieleštä miän šukupolvella muovautu terra inkognito, tyhjä kenttä. Opaššušta ei ollun, mikäli vain ken muistanou šovan ielliset yritykšet luuvva yhtehini kieli venäläisen kirjamikon pohjalta. Tuattoni Pekka Remšujev vielä muisti tämäntapasie runoja: Lämbimässä juugašša, rodinalla ah! Vesselät podrugat oksil hypitäh. Šiitä kun uuši tuuli puhalti ta löyty innokkahie ihmisie, piettih kerähmö, luotih kielen kehittämisen piäšuunnat. Toiminta alko yhtä aikua eri šuunnilla. Miula lähisimmät oltih opaštajien kašvatuš ta Oma Mua -lehti. Tämä oli paraš tandemi, opaštajat jouvuttih kirjuttamah tekstijä tuntija vaššen, yliopisto valmisti kaaterija: lehtitoimittajie, koulun ta päiväkojin opaštajie. Še oli mukava aika, uušien šanojen kekšimistä ta vanhojen šanojen muistelomista. Tuntu šiltä, jotta tuo kekšimisprosessi ei ni loppun illalla ta huomenekšella jatku vain šamua väylyä myöten. Niin kun tätä vaššen oisima elän ta kehittyn, niin kova ta luonnollini oli tahto šuaha oma kieli. Kuitenki ajan mittah karjalan elävyttämisen into alko vakautuo, kieliniekkojen luku vierömistäh vieri vähenömiseh päin. Näyttäy šiltä, jotta nuorilla kieli ei ole elämäntärkie. Karjalan kielen kultasekši ajakši vois šanuo ammusempie aikoja tai lähisempieki, kuni myö tarviččima ta pakasima karjalakši, kuni vielä runot elettih ta lapšie uinotettih kätkyöššä omilla lauluilla. Oma Mua -lehellä on nyt varma kielitiijollini kanta, huolelliset korkietašoset ruatajat, tai myö, lukijat, niise mielihyvin vuotamma omakielisie šanomie. Himottais uškuo, jotta myö voimma hyövyttyä toini toisiena – kekšie uušie šanoja ta kertomukšie, muissella vanhoja aikoja ta uškuo lehen pitkäh elämäh.