Texts

Return to review | Return to list

Voinan čilmuloi syväimes

history

August 14, 2025 in 12:57 Александра Родионова

changed the text
Pienen Liizan lapsusaigu on mennyh bombien viheldyksen ual. Hirviet voinuvuvvet kaikekse ijäkse ollah jiädy 89-vuodizen nuožarveläzen Jelizaveta Afanasjevna Zaitsevan mustoh. Pereh eli Voulogdan alovehen Nižn’aja Vodlitsa -kyläs. Konzu vuottamattah oli alganuh voinu, hänen tuattah da kylän toizii mužikkoi kerras otettih frontale. Muamo jäi kyläh kolmen tyttärenke. Kohtal, kudai oli kymmenen kilometrin piäs kyläspäi, oldih suuret bojut suomelazien voiskienke. Sie oli Oštan puolistusliinii. Bojut lähettih kyläle, kus eli jo vaiku akkoi lapsienke da vahnoi ristikanzoi. Terväh kyläči ruvettih “vönymäh” Ruskien Armien saldoin kolonnat. Hyö myöstyttih, ei kestetty vihaniekan hyökkävysty. Vojennoit viettih kyläläzii turvallizeh kohtah mašinoil kudai oli 30 kilometrii kyläspäi. – Hyvin mustan evakon. Muamoni yhtes minun sizärienke istutettih yhteh mašinah, minuu –toizeh. Pöllästynnyh minä itkin täytty vägie. Eräs saldattu kaiken matkan oppi rauhoittua minuu,mustelou Jelizaveta Afanasjevna. Toizeh kyläh tulduu pagolazet sijoituttih paikallizien eläjien taloloih. Terväh Liizan pienin sizär kuoli,| muamo lähti ruadoh gospitalih. Lapset harvah nähtih omua muamua da ylen äijäl igävöittih händy. Toiči Liiza da Polina käzikkäi juostih muamalluo lazarettah. Se oli vahnan školan talois. Sie kai kluassupertih oldih tävvet ruanittuloi saldattoi. – Muamal pidi ičeväil kandua kuolluzii saldattoi – nuorien sanituaroin keskes häi oli rohkiembi da vägevembi. A myö sil aigua bokaspäi vai kaččelimmo. Net saldatat, kudamat oldih toibumas, mielihyväl paistih meijänke da annettih kuda-midä syödäviä nälgähizile lapsile. Gospitalispäi astuimmo kodih päi leibykannikot da zuaharipalazet käzis. Net tuomazet avvutettih meidy piästä hengih, sanelou Jelizaveta Afanasjevna. Vihaniekat puaksuh bombitettih kyliä. Bombitettih gospitaliigi. Pienet tytöt peityttih ammundas kois syöndystolan ual, hyö viettih stolan klejonkua lattiessah – mu-ga rouno ku oldih turvalližuos. Sit kyläs pereh eli voinan loppussah. Oštan lähäl meigäläzet azetettih suomelazet voiskat. Frontan liinii,sie oli vuodessah 1944. Ylen äijy meijän saldattua kuadui sil čupul, äijy kadoi tiedämättömih. Oštan puolistus kesti 990 päiviä da yödy. Väzynnyöt rahvas ylen äijäl vuotettih Voitonpäiviä – Vuvvennu 1944 tuatto oli ei loitton meispäi. Häi oli Petroskoidu välläle piästämäs. Kaiken voinan häi sluuži tankistannu, jatkau sanella Jelizaveta Afanasjevna. I vot, tämä päivy tuli! Oligo rahvahal iluo! Kaikin itkiettih, nagrettih, tansittih da pajatettih. – Meijän Voulogdan mua oli kuulužu soittajil. Läs joga pihal-päi kuului soiton čomua muuzikkua. Mustan, muamo suvaičči pajattua. Voitonpäivänny häi oli pajanannuh enämbän toizii naizii, častuškua da sai lahjakse ruskien kouftan, jatkau naine. Terväh pereh tuli järilleh omah,kodih Nižn’aja Vodlitsa -kyläh. Elos voinan jälles yksikai oli jygei. Muamo ruadoi sanituarannu Priäžän bol’ničas, tuatto oli šouferinnu, ga yksikai nälläs elettih. Pienes Liizas rodih čoma da eloksensuvaiččii Jelizaveta-neidine. Häi piäzi opastumah Sordavalan muatalovuon opistoh. Sen loppiettuu häi ijän kaiken ruadoi Jessoilan sovhozas. Jelizaveta meni miehele hyväle Aleksandr-brihale, kudai oli Huabusellälpäi. Molodoit elettih Nuožarves, heile rodivui Tatjana-tytär. Kodvan aigua yhtes molodoloinke eli anoppi. Hänen nuorusvuvvet da ozan rikoi voinu. Häi kui muutgi naizet kaimai oman ukon frontale. Jo talvikuus 1942 häi sai viestin ukon, surmah nähte,| jäi leskekse 30-vuodizennu. Muatušku puaksuh saneli nuorele Liizale, kui häi kolmen päivän aloh itki oman ukon lähtendiä... Muatušku yksinäh elätti viizi lastu (kaksi niilöis kuoli),| tuataspäi perindökse oli jiännyh vaiku suruviesti. Jelizaveta Afanasjevna jo ammui pani muah oman ukon da muatuškan. Nygöi häi eläy yksinäh. Hänellyö puaksuh kävyy Tatjana-tytär da tyttöbunukan lapsekas pereh. Pruavobunukkoi häi ylen äijäl suvaiččou da äbäzöiččöy. Polina-sizär eläy Karhumäin piiris,| sizärekset puaksuh paistah telefonas. Vuozien mendyy hyö tuldih käymäh omale Voulogdan muale. Hyö rounoku kiännyttih mennyöh aigah,| sinne, kus elettih nällän da varavon vallas,| sinne, kus elettih vahnembat. Jelizaveta Zaitsevan pereharhiivas ollah ruokos omahizien vahnat fotokartočkat da kellastunnuh suruviesti, kudamal on jo pahoi nägyjy kirjutes:^ “...^ bil ubit v boju, zaščiščaja Sotsialističeskuju Rodinu...”. Rapakko bumuagulehtine nygöi on perehen mustoezineh, mennyön aijan čilmu.

August 14, 2025 in 12:56 Александра Родионова

changed the text
Pienen Liizan lapsusaigu on mennyh bombien viheldyksen ual. Hirviet voinuvuvvet kaikekse ijäkse ollah jiädy 89-vuodizen nuožarveläzen Jelizaveta Afanasjevna Zaitsevan mustoh. Pereh eli Voulogdan alovehen Nižn’aja Vodlitsa -kyläs. Konzu vuottamattah oli alganuh voinu, hänen tuattah da kylän toizii mužikkoi kerras otettih frontale. Muamo jäi kyläh kolmen tyttärenke. Kohtal, kudai oli kymmenen kilometrin piäs kyläspäi, oldih suuret bojut suomelazien voiskienke. Sie oli Oštan puolistusliinii. Bojut lähettih kyläle, kus eli jo vaiku akkoi lapsienke da vahnoi ristikanzoi. Terväh kyläči ruvettih “vönymäh” Ruskien Armien saldoin kolonnat. Hyö myöstyttih, ei kestetty vihaniekan hyökkävysty. Vojennoit viettih kyläläzii turvallizeh kohtah mašinoil kudai oli 30 kilometrii kyläspäi. – Hyvin mustan evakon. Muamoni yhtes minun sizärienke istutettih yhteh mašinah, minuu –toizeh. Pöllästynnyh minä itkin täytty vägie. Eräs saldattu kaiken matkan oppi rauhoittua minuu,mustelou Jelizaveta Afanasjevna. Toizeh kyläh tulduu pagolazet sijoituttih paikallizien eläjien taloloih. Terväh Liizan pienin sizär kuoli,| muamo lähti ruadoh gospitalih. Lapset harvah nähtih omua muamua da ylen äijäl igävöittih händy. Toiči Liiza da Polina käzikkäi juostih muamalluo lazarettah. Se oli vahnan školan talois. Sie kai kluassupertih oldih tävvet ruanittuloi saldattoi. – Muamal pidi ičeväil kandua kuolluzii saldattoi – nuorien sanituaroin keskes häi oli rohkiembi da vägevembi. A myö sil aigua bokaspäi vai kaččelimmo. Net saldatat, kudamat oldih toibumas, mielihyväl paistih meijänke da annettih kuda-midä syödäviä nälgähizile lapsile. Gospitalispäi astuimmo kodih päi leibykannikot da zuaharipalazet käzis. Net tuomazet avvutettih meidy piästä hengih, sanelou Jelizaveta Afanasjevna. Vihaniekat puaksuh bombitettih kyliä. Bombitettih gospitaliigi. Pienet tytöt peityttih ammundas kois syöndystolan ual, hyö viettih stolan klejonkua lattiessah – mu-ga rouno ku oldih turvalližuos. Sit kyläs pereh eli voinan loppussah. Oštan lähäl meigäläzet azetettih suomelazet voiskat. Frontan liinii,sie oli vuodessah 1944. Ylen äijy meijän saldattua kuadui sil čupul, äijy kadoi tiedämättömih. Oštan puolistus kesti 990 päiviä da yödy. Väzynnyöt rahvas ylen äijäl vuotettih Voitonpäiviä – Vuvvennu 1944 tuatto oli ei loitton meispäi. Häi oli Petroskoidu välläle piästämäs. Kaiken voinan häi sluuži tankistannu, jatkau sanella Jelizaveta Afanasjevna. I vot, tämä päivy tuli! Oligo rahvahal iluo! Kaikin itkiettih, nagrettih, tansittih da pajatettih. – Meijän Voulogdan mua oli kuulužu soittajil. Läs joga pihal-päi kuului soiton čomua muuzikkua. Mustan, muamo suvaičči pajattua. Voitonpäivänny häi oli pajanannuh enämbän toizii naizii, častuškua da sai lahjakse ruskien kouftan, jatkau naine. Terväh pereh tuli järilleh omah,kodih Nižn’aja Vodlitsa -kyläh. Elos voinan jälles yksikai oli jygei. Muamo ruadoi sanituarannu Priäžän bol’ničas, tuatto oli šouferinnu, ga yksikai nälläs elettih. Pienes Liizas rodih čoma da eloksensuvaiččii Jelizaveta-neidine. Häi piäzi opastumah Sordavalan muatalovuon opistoh. Sen loppiettuu häi ijän kaiken ruadoi Jessoilan sovhozas. Jelizaveta meni miehele hyväle Aleksandr-brihale, kudai oli Huabusellälpäi. Molodoit elettih Nuožarves, heile rodivui Tatjana-tytär. Kodvan aigua yhtes molodoloinke eli anoppi. Hänen nuorusvuvvet da ozan rikoi voinu. Häi kui muutgi naizet kaimai oman ukon frontale. Jo talvikuus 1942 häi sai viestin ukon, surmah nähte,| jäi leskekse 30-vuodizennu. Muatušku puaksuh saneli nuorele Liizale, kui häi kolmen päivän aloh itki oman ukon lähtendiä... Muatušku yksinäh elätti viizi lastu (kaksi niilöis kuoli),| tuataspäi perindökse oli jiännyh vaiku suruviesti. Jelizaveta Afanasjevna jo ammui pani muah oman ukon da muatuškan. Nygöi häi eläy yksinäh. Hänellyö puaksuh kävyy Tatjana-tytär da tyttöbunukan lapsekas pereh. Pruavobunukkoi häi ylen äijäl suvaiččou da äbäzöiččöy. Polina-sizär eläy Karhumäin piiris,| sizärekset puaksuh paistah telefonas. Vuozien mendyy hyö tuldih käymäh omale Voulogdan muale. Hyö rounoku kiännyttih mennyöh aigah,| sinne, kus elettih nällän da varavon vallas,| sinne, kus elettih vahnembat. Jelizaveta Zaitsevan pereharhiivas ollah ruokos omahizien vahnat fotokartočkat da kellastunnuh suruviesti, kudamal on jo pahoi nägyjy kirjutes:^ “... bil ubit v boju, zaščiščaja Sotsialističeskuju Rodinu...”. Rapakko bumuagulehtine nygöi on perehen mustoezineh, mennyön aijan čilmu.

August 14, 2025 in 12:56 Александра Родионова

changed the text
Pienen Liizan lapsusaigu on mennyh bombien viheldyksen ual. Hirviet voinuvuvvet kaikekse ijäkse ollah jiädy 89-vuodizen nuožarveläzen Jelizaveta Afanasjevna Zaitsevan mustoh. Pereh eli Voulogdan alovehen Nižn’aja Vodlitsa -kyläs. Konzu vuottamattah oli alganuh voinu, hänen tuattah da kylän toizii mužikkoi kerras otettih frontale. Muamo jäi kyläh kolmen tyttärenke. Kohtal, kudai oli kymmenen kilometrin piäs kyläspäi, oldih suuret bojut suomelazien voiskienke. Sie oli Oštan puolistusliinii. Bojut lähettih kyläle, kus eli jo vaiku akkoi lapsienke da vahnoi ristikanzoi. Terväh kyläči ruvettih “vönymäh” Ruskien Armien saldoin kolonnat. Hyö myöstyttih, ei kestetty vihaniekan hyökkävysty. Vojennoit viettih kyläläzii turvallizeh kohtah mašinoil kudai oli 30 kilometrii kyläspäi. – Hyvin mustan evakon. Muamoni yhtes minun sizärienke istutettih yhteh mašinah, minuu –toizeh. Pöllästynnyh minä itkin täytty vägie. Eräs saldattu kaiken matkan oppi rauhoittua minuu,mustelou Jelizaveta Afanasjevna. Toizeh kyläh tulduu pagolazet sijoituttih paikallizien eläjien taloloih. Terväh Liizan pienin sizär kuoli,| muamo lähti ruadoh gospitalih. Lapset harvah nähtih omua muamua da ylen äijäl igävöittih händy. Toiči Liiza da Polina käzikkäi juostih muamalluo lazarettah. Se oli vahnan školan talois. Sie kai kluassupertih oldih tävvet ruanittuloi saldattoi. – Muamal pidi ičeväil kandua kuolluzii saldattoi – nuorien sanituaroin keskes häi oli rohkiembi da vägevembi. A myö sil aigua bokaspäi vai kaččelimmo. Net saldatat, kudamat oldih toibumas, mielihyväl paistih meijänke da annettih kuda-midä syödäviä nälgähizile lapsile. Gospitalispäi astuimmo kodih päi leibykannikot da zuaharipalazet käzis. Net tuomazet avvutettih meidy piästä hengih, sanelou Jelizaveta Afanasjevna. Vihaniekat puaksuh bombitettih kyliä. Bombitettih gospitaliigi. Pienet tytöt peityttih ammundas kois syöndystolan ual, hyö viettih stolan klejonkua lattiessah – mu-ga rouno ku oldih turvalližuos. Sit kyläs pereh eli voinan loppussah. Oštan lähäl meigäläzet azetettih suomelazet voiskat. Frontan liinii,sie oli vuodessah 1944. Ylen äijy meijän saldattua kuadui sil čupul, äijy kadoi tiedämättömih. Oštan puolistus kesti 990 päiviä da yödy. Väzynnyöt rahvas ylen äijäl vuotettih Voitonpäiviä – Vuvvennu 1944 tuatto oli ei loitton meispäi. Häi oli Petroskoidu välläle piästämäs. Kaiken voinan häi sluuži tankistannu, jatkau sanella Jelizaveta Afanasjevna. I vot, tämä päivy tuli! Oligo rahvahal iluo! Kaikin itkiettih, nagrettih, tansittih da pajatettih. – Meijän Voulogdan mua oli kuulužu soittajil. Läs joga pihal-päi kuului soiton čomua muuzikkua. Mustan, muamo suvaičči pajattua. Voitonpäivänny häi oli pajanannuh enämbän toizii naizii, častuškua da sai lahjakse ruskien kouftan, jatkau naine. Terväh pereh tuli järilleh omah,kodih Nižn’aja Vodlitsa -kyläh. Elos voinan jälles yksikai oli jygei. Muamo ruadoi sanituarannu Priäžän bol’ničas, tuatto oli šouferinnu, ga yksikai nälläs elettih. Pienes Liizas rodih čoma da eloksensuvaiččii Jelizaveta-neidine. Häi piäzi opastumah Sordavalan muatalovuon opistoh. Sen loppiettuu häi ijän kaiken ruadoi Jessoilan sovhozas. Jelizaveta meni miehele hyväle Aleksandr-brihale, kudai oli Huabusellälpäi. Molodoit elettih Nuožarves, heile rodivui Tatjana-tytär. Kodvan aigua yhtes molodoloinke eli anoppi. Hänen nuorusvuvvet da ozan rikoi voinu. Häi kui muutgi naizet kaimai oman ukon frontale. Jo talvikuus 1942 häi sai viestin ukon, surmah nähte,| jäi leskekse 30-vuodizennu. Muatušku puaksuh saneli nuorele Liizale, kui häi kolmen päivän aloh itki oman ukon lähtendiä... Muatušku yksinäh elätti viizi lastu (kaksi niilöis kuoli),| tuataspäi perindökse oli jiännyh vaiku suruviesti. Jelizaveta Afanasjevna jo ammui pani muah oman ukon da muatuškan. Nygöi häi eläy yksinäh. Hänellyö puaksuh kävyy Tatjana-tytär da tyttöbunukan lapsekas pereh. Pruavobunukkoi häi ylen äijäl suvaiččou da äbäzöiččöy. Polina-sizär eläy Karhumäin piiris,| sizärekset puaksuh paistah telefonas. Vuozien mendyy hyö tuldih käymäh omale Voulogdan muale. Hyö rounoku kiännyttih mennyöh aigah,| sinne, kus elettih nällän da varavon vallas, ~~sin-ne~~sinne, kus elettih vahnembat. Jelizaveta Zaitsevan pereharhiivas ollah ruokos omahizien vahnat fotokartočkat da kellastunnuh suruviesti, kudamal on jo pahoi nägyjy kirjutes: “... bil ubit v boju, zaščiščaja Sotsialističeskuju Rodinu...”. Rapakko bumuagulehtine nygöi on perehen mustoezineh, mennyön aijan čilmu.

August 14, 2025 in 12:55 Александра Родионова

changed the text
Pienen Liizan lapsusaigu on mennyh bombien viheldyksen ual. Hirviet voinuvuvvet kaikekse ijäkse ollah jiädy 89-vuodizen nuožarveläzen Jelizaveta Afanasjevna Zaitsevan mustoh. Pereh eli Voulogdan alovehen Nižn’aja Vodlitsa -kyläs. Konzu vuottamattah oli alganuh voinu, hänen tuattah da kylän toizii mužikkoi kerras otettih frontale. Muamo jäi kyläh kolmen tyttärenke. Kohtal, kudai oli kymmenen kilometrin piäs kyläspäi, oldih suuret bojut suomelazien voiskienke. Sie oli Oštan puolistusliinii. Bojut lähettih kyläle, kus eli jo vaiku akkoi lapsienke da vahnoi ristikanzoi. Terväh kyläči ruvettih “vönymäh” Ruskien Armien saldoin kolonnat. Hyö myöstyttih, ei kestetty vihaniekan hyökkävysty. Vojennoit viettih kyläläzii turvallizeh kohtah mašinoil kudai oli 30 kilometrii kyläspäi. – Hyvin mustan evakon. Muamoni yhtes minun sizärienke istutettih yhteh mašinah, minuu –toizeh. Pöllästynnyh minä itkin täytty vägie. Eräs saldattu kaiken matkan oppi rauhoittua minuu,mustelou Jelizaveta Afanasjevna. Toizeh kyläh tulduu pagolazet sijoituttih paikallizien eläjien taloloih. Terväh Liizan pienin sizär kuoli,| muamo lähti ruadoh gospitalih. Lapset harvah nähtih omua muamua da ylen äijäl igävöittih händy. Toiči Liiza da Polina käzikkäi juostih muamalluo lazarettah. Se oli vahnan školan talois. Sie kai kluassupertih oldih tävvet ruanittuloi saldattoi. – Muamal pidi ičeväil kandua kuolluzii saldattoi – nuorien sanituaroin keskes häi oli rohkiembi da vägevembi. A myö sil aigua bokaspäi vai kaččelimmo. Net saldatat, kudamat oldih toibumas, mielihyväl paistih meijänke da annettih kuda-midä syödäviä nälgähizile lapsile. Gospitalispäi astuimmo kodih päi leibykannikot da zuaharipalazet käzis. Net tuomazet avvutettih meidy piästä hengih, sanelou Jelizaveta Afanasjevna. Vihaniekat puaksuh bombitettih kyliä. Bombitettih gospitaliigi. Pienet tytöt peityttih ammundas kois syöndystolan ual, hyö viettih stolan klejonkua lattiessah – mu-ga rouno ku oldih turvalližuos. Sit kyläs pereh eli voinan loppussah. Oštan lähäl meigäläzet azetettih suomelazet voiskat. Frontan liinii,sie oli vuodessah 1944. Ylen äijy meijän saldattua kuadui sil čupul, äijy kadoi tiedämättömih. Oštan puolistus kesti 990 päiviä da yödy. Väzynnyöt rahvas ylen äijäl vuotettih Voitonpäiviä – Vuvvennu 1944 tuatto oli ei loitton meispäi. Häi oli Petroskoidu välläle piästämäs. Kaiken voinan häi sluuži tankistannu, jatkau sanella Jelizaveta Afanasjevna. I vot, tämä päivy tuli! Oligo rahvahal iluo! Kaikin itkiettih, nagrettih, tansittih da pajatettih. – Meijän Voulogdan mua oli kuulužu soittajil. Läs joga pihal-päi kuului soiton čomua muuzikkua. Mustan, muamo suvaičči pajattua. Voitonpäivänny häi oli pajanannuh enämbän toizii naizii, častuškua da sai lahjakse ruskien kouftan, jatkau naine. Terväh pereh tuli järilleh omah,kodih Nižn’aja Vodlitsa -kyläh. Elos voinan jälles yksikai oli jygei. Muamo ruadoi sanituarannu Priäžän bol’ničas, tuatto oli šouferinnu, ga yksikai nälläs elettih. Pienes Liizas rodih čoma da eloksensuvaiččii Jelizaveta-neidine. Häi piäzi opastumah Sordavalan muatalovuon opistoh. Sen loppiettuu häi ijän kaiken ruadoi Jessoilan sovhozas. Jelizaveta meni miehele hyväle Aleksandr-brihale, kudai oli Huabusellälpäi. Molodoit elettih Nuožarves, heile rodivui Tatjana-tytär. Kodvan aigua yhtes molodoloinke eli anoppi. Hänen nuorusvuvvet da ozan rikoi voinu. Häi kui muutgi naizet kaimai oman ukon frontale. Jo talvikuus 1942 häi sai viestin ukon, surmah nähte,| jäi leskekse 30-vuodizennu. Muatušku puaksuh saneli nuorele Liizale, kui häi kolmen päivän aloh itki oman ukon lähtendiä... Muatušku yksinäh elätti viizi lastu (kaksi niilöis kuoli),| tuataspäi perindökse oli jiännyh vaiku suruviesti. Jelizaveta Afanasjevna jo ammui pani muah oman ukon da muatuškan. Nygöi häi eläy yksinäh. Hänellyö puaksuh kävyy Tatjana-tytär da tyttöbunukan lapsekas pereh. Pruavobunukkoi häi ylen äijäl suvaiččou da äbäzöiččöy. Polina-sizär eläy Karhumäin piiris,| sizärekset puaksuh paistah telefonas. Vuozien mendyy hyö tuldih käymäh omale Voulogdan muale. Hyö rounoku kiännyttih mennyöh aigah, sinne, kus elettih nällän da varavon vallas, sin-ne, kus elettih vahnembat Jelizaveta Zaitsevan pereharhiivas ollah ruokos omahizien vahnat fotokartočkat da kellastunnuh suruviesti, kudamal on jo pahoi nägyjy kirjutes: “... bil ubit v boju, zaščiščaja Sotsialističeskuju Rodinu...”. Rapakko bumuagulehtine nygöi on perehen mustoezineh, mennyön aijan čilmu.

August 14, 2025 in 12:54 Александра Родионова

changed the text
Pienen Liizan lapsusaigu on mennyh bombien viheldyksen ual. Hirviet voinuvuvvet kaikekse ijäkse ollah jiädy 89-vuodizen nuožarveläzen Jelizaveta Afanasjevna Zaitsevan mustoh. Pereh eli Voulogdan alovehen Nižn’aja Vodlitsa -kyläs. Konzu vuottamattah oli alganuh voinu, hänen tuattah da kylän toizii mužikkoi kerras otettih frontale. Muamo jäi kyläh kolmen tyttärenke. Kohtal, kudai oli kymmenen kilometrin piäs kyläspäi, oldih suuret bojut suomelazien voiskienke. Sie oli Oštan puolistusliinii. Bojut lähettih kyläle, kus eli jo vaiku akkoi lapsienke da vahnoi ristikanzoi. Terväh kyläči ruvettih “vönymäh” Ruskien Armien saldoin kolonnat. Hyö myöstyttih, ei kestetty vihaniekan hyökkävysty. Vojennoit viettih kyläläzii turvallizeh kohtah mašinoil kudai oli 30 kilometrii kyläspäi. – Hyvin mustan evakon. Muamoni yhtes minun sizärienke istutettih yhteh mašinah, minuu –toizeh. Pöllästynnyh minä itkin täytty vägie. Eräs saldattu kaiken matkan oppi rauhoittua minuu,mustelou Jelizaveta Afanasjevna. Toizeh kyläh tulduu pagolazet sijoituttih paikallizien eläjien taloloih. Terväh Liizan pienin sizär kuoli,| muamo lähti ruadoh gospitalih. Lapset harvah nähtih omua muamua da ylen äijäl igävöittih händy. Toiči Liiza da Polina käzikkäi juostih muamalluo lazarettah. Se oli vahnan školan talois. Sie kai kluassupertih oldih tävvet ruanittuloi saldattoi. – Muamal pidi ičeväil kandua kuolluzii saldattoi – nuorien sanituaroin keskes häi oli rohkiembi da vägevembi. A myö sil aigua bokaspäi vai kaččelimmo. Net saldatat, kudamat oldih toibumas, mielihyväl paistih meijänke da annettih kuda-midä syödäviä nälgähizile lapsile. Gospitalispäi astuimmo kodih päi leibykannikot da zuaharipalazet käzis. Net tuomazet avvutettih meidy piästä hengih, sanelou Jelizaveta Afanasjevna. Vihaniekat puaksuh bombitettih kyliä. Bombitettih gospitaliigi. Pienet tytöt peityttih ammundas kois syöndystolan ual, hyö viettih stolan klejonkua lattiessah – mu-ga rouno ku oldih turvalližuos. Sit kyläs pereh eli voinan loppussah. Oštan lähäl meigäläzet azetettih suomelazet voiskat. Frontan liinii,sie oli vuodessah 1944. Ylen äijy meijän saldattua kuadui sil čupul, äijy kadoi tiedämättömih. Oštan puolistus kesti 990 päiviä da yödy. Väzynnyöt rahvas ylen äijäl vuotettih Voitonpäiviä – Vuvvennu 1944 tuatto oli ei loitton meispäi. Häi oli Petroskoidu välläle piästämäs. Kaiken voinan häi sluuži tankistannu, jatkau sanella Jelizaveta Afanasjevna. I vot, tämä päivy tuli! Oligo rahvahal iluo! Kaikin itkiettih, nagrettih, tansittih da pajatettih. – Meijän Voulogdan mua oli kuulužu soittajil. Läs joga pihal-päi kuului soiton čomua muuzikkua. Mustan, muamo suvaičči pajattua. Voitonpäivänny häi oli pajanannuh enämbän toizii naizii, častuškua da sai lahjakse ruskien kouftan, jatkau naine. Terväh pereh tuli järilleh omah,kodih Nižn’aja Vodlitsa -kyläh. Elos voinan jälles yksikai oli jygei. Muamo ruadoi sanituarannu Priäžän bol’ničas, tuatto oli šouferinnu, ga yksikai nälläs elettih. Pienes Liizas rodih čoma da eloksensuvaiččii Jelizaveta-neidine. Häi piäzi opastumah Sordavalan muatalovuon opistoh. Sen loppiettuu häi ijän kaiken ruadoi Jessoilan sovhozas. Jelizaveta meni miehele hyväle Aleksandr-brihale, kudai oli Huabusellälpäi. Molodoit elettih Nuožarves, heile rodivui Tatjana-tytär. Kodvan aigua yhtes molodoloinke eli anoppi. Hänen nuorusvuvvet da ozan rikoi voinu. Häi kui muutgi naizet kaimai oman ukon frontale. Jo talvikuus 1942 häi sai viestin ukon, surmah nähte,| jäi leskekse 30-vuodizennu. Muatušku puaksuh saneli nuorele Liizale, kui häi kolmen päivän aloh itki oman ukon lähtendiä... Muatušku yksinäh elätti viizi lastu (kaksi niilöis kuoli),| tuataspäi perindökse oli jiännyh vaiku suruviesti. Jelizaveta Afanasjevna jo ammui pani muah oman ukon da muatuškan. Nygöi häi eläy yksinäh. Hänellyö puaksuh kävyy Tatjana-tytär da tyttöbunukan lapsekas pereh. Pruavobunukkoi häi ylen äijäl suvaiččou da äbäzöiččöy. Polina-sizär eläy Karhumäin piiris, sizärekset puaksuh paistah telefonas. Vuozien mendyy hyö tuldih käymäh omale Voulogdan muale. Hyö rounoku kiännyttih mennyöh aigah, sinne, kus elettih nällän da varavon vallas, sin-ne, kus elettih vahnembat Jelizaveta Zaitsevan pereharhiivas ollah ruokos omahizien vahnat fotokartočkat da kellastunnuh suruviesti, kudamal on jo pahoi nägyjy kirjutes: “... bil ubit v boju, zaščiščaja Sotsialističeskuju Rodinu...”. Rapakko bumuagulehtine nygöi on perehen mustoezineh, mennyön aijan čilmu.

August 14, 2025 in 12:53 Александра Родионова

changed the text
Pienen Liizan lapsusaigu on mennyh bombien viheldyksen ual. Hirviet voinuvuvvet kaikekse ijäkse ollah jiädy 89-vuodizen nuožarveläzen Jelizaveta Afanasjevna Zaitsevan mustoh. Pereh eli Voulogdan alovehen Nižn’aja Vodlitsa -kyläs. Konzu vuottamattah oli alganuh voinu, hänen tuattah da kylän toizii mužikkoi kerras otettih frontale. Muamo jäi kyläh kolmen tyttärenke. Kohtal, kudai oli kymmenen kilometrin piäs kyläspäi, oldih suuret bojut suomelazien voiskienke. Sie oli Oštan puolistusliinii. Bojut lähettih kyläle, kus eli jo vaiku akkoi lapsienke da vahnoi ristikanzoi. Terväh kyläči ruvettih “vönymäh” Ruskien Armien saldoin kolonnat. Hyö myöstyttih, ei kestetty vihaniekan hyökkävysty. Vojennoit viettih kyläläzii turvallizeh kohtah mašinoil kudai oli 30 kilometrii kyläspäi. – Hyvin mustan evakon. Muamoni yhtes minun sizärienke istutettih yhteh mašinah, minuu –toizeh. Pöllästynnyh minä itkin täytty vägie. Eräs saldattu kaiken matkan oppi rauhoittua minuu,mustelou Jelizaveta Afanasjevna. Toizeh kyläh tulduu pagolazet sijoituttih paikallizien eläjien taloloih. Terväh Liizan pienin sizär kuoli,| muamo lähti ruadoh gospitalih. Lapset harvah nähtih omua muamua da ylen äijäl igävöittih händy. Toiči Liiza da Polina käzikkäi juostih muamalluo lazarettah. Se oli vahnan školan talois. Sie kai kluassupertih oldih tävvet ruanittuloi saldattoi. – Muamal pidi ičeväil kandua kuolluzii saldattoi – nuorien sanituaroin keskes häi oli rohkiembi da vägevembi. A myö sil aigua bokaspäi vai kaččelimmo. Net saldatat, kudamat oldih toibumas, mielihyväl paistih meijänke da annettih kuda-midä syödäviä nälgähizile lapsile. Gospitalispäi astuimmo kodih päi leibykannikot da zuaharipalazet käzis. Net tuomazet avvutettih meidy piästä hengih, sanelou Jelizaveta Afanasjevna. Vihaniekat puaksuh bombitettih kyliä. Bombitettih gospitaliigi. Pienet tytöt peityttih ammundas kois syöndystolan ual, hyö viettih stolan klejonkua lattiessah – mu-ga rouno ku oldih turvalližuos. Sit kyläs pereh eli voinan loppussah. Oštan lähäl meigäläzet azetettih suomelazet voiskat. Frontan liinii,sie oli vuodessah 1944. Ylen äijy meijän saldattua kuadui sil čupul, äijy kadoi tiedämättömih. Oštan puolistus kesti ~~900~~990 päiviä da yödy. Väzynnyöt rahvas ylen äijäl vuotettih Voitonpäiviä – Vuvvennu 1944 tuatto oli ei loitton meispäi. Häi oli Petroskoidu välläle piästämäs. Kaiken voinan häi sluuži tankistannu, jatkau sanella Jelizaveta Afanasjevna. I vot, tämä päivy tuli! Oligo rahvahal iluo! Kaikin itkiettih, nagrettih, tansittih da pajatettih. – Meijän Voulogdan mua oli kuulužu soittajil. Läs joga pihal-päi kuului soiton čomua muuzikkua. Mustan, muamo suvaičči pajattua. Voitonpäivänny häi oli pajanannuh enämbän toizii naizii, častuškua da sai lahjakse ruskien kouftan, jatkau naine. Terväh pereh tuli järilleh omah,kodih Nižn’aja Vodlitsa -kyläh. Elos voinan jälles yksikai oli jygei. Muamo ruadoi sanituarannu Priäžän bol’ničas, tuatto oli šouferinnu, ga yksikai nälläs elettih. Pienes Liizas rodih čoma da eloksensuvaiččii Jelizaveta-neidine. Häi piäzi opastumah Sordavalan muatalovuon opistoh. Sen loppiettuu häi ijän kaiken ruadoi Jessoilan sovhozas. Jelizaveta meni miehele hyväle Aleksandr-brihale, kudai oli Huabusellälpäi. Molodoit elettih Nuožarves, heile rodivui Tatjana-tytär. Kodvan aigua yhtes molodoloinke eli anoppi. Hänen nuorusvuvvet da ozan rikoi voinu. Häi kui muutgi naizet kaimai oman ukon frontale. Jo talvikuus 1942 häi sai viestin ~~ukon,surmah~~ukon, surmah nähte,| jäi leskekse 30-~~vuo-dizennu~~vuodizennu. Muatušku puaksuh saneli nuorele Liizale, kui häi kolmen päivän aloh itki oman ukon ~~lähtendiä...Muatušku~~lähtendiä... Muatušku yksinäh elätti viizi lastu (kaksi niilöis kuoli), tuataspäi perindökse oli jiännyh vaiku suruviesti. Jelizaveta Afanasjevna jo ammui pani muah oman ukon da muatuškan. Nygöi häi eläy yksinäh. Hänellyö puaksuh kävyy Tatjana-tytär da tyttöbunukan lapsekas pereh. Pruavobunukkoi häi ylen äijäl suvaiččou da äbäzöiččöy. Polina-sizär eläy Karhumäin piiris, sizärekset puaksuh paistah telefonas. Vuozien mendyy hyö tuldih käymäh omale Voulogdan muale. Hyö rounoku kiännyttih mennyöh aigah, sinne, kus elettih nällän da varavon vallas, sin-ne, kus elettih vahnembat Jelizaveta Zaitsevan pereharhiivas ollah ruokos omahizien vahnat fotokartočkat da kellastunnuh suruviesti, kudamal on jo pahoi nägyjy kirjutes: “... bil ubit v boju, zaščiščaja Sotsialističeskuju Rodinu...”. Rapakko bumuagulehtine nygöi on perehen mustoezineh, mennyön aijan čilmu.

August 14, 2025 in 12:43 Александра Родионова

changed the text of the translation
Детство маленькой Лизы прошло под свист бомб. Тяготы страшных событий Великой Отечественной войны навсегда остались в воспоминаниях 89-летней крошнозерки Зайцевой Елизаветы Афанасьевны. Семья проживала в деревне Нижняя Водлица Вологодской области. Когда внезапно началась войн, папу вместе с другими деревенскими мужиками забрали на фронт. Мама осталась одна с тремя маленькими девочками на руках. В десяти километрах от их селения шли ожесточенные бои с финскими войсками. Там проходил Оштинский рубеж обороны. Бои приближались к Нижней Водлице, где в основном оставались бабы с ребятишками да старики. В скором времени через деревеньку потянулись колонны красноармейцев. Они отступали, не выдержав натиска врага. Военные вывозили местное население на машинах в безопасное место, которое находилось через 30 километров от деревни. - Я хорошо запомнила эвакуацию. Маму с сестренками посадили в одну машину, а меня - в другую. Я ревела, не переставая, от страха. Меня всю дорогу солдатик пытался успокоить, - поделилась пожилая женщина. Прибыв в другую деревню, переселенцы расположились, разделяя кров с местными жителями. Самая младшая сестренка Лизы вскоре умерла. Мама пошла на работу в госпиталь. Елизавета Афанасьевна вспоминает, что маму они почти не видели и очень скучали. Иногда, взявшись с Полиной за руки,сестренки брели к мамочке в лазарет. Он располагался в здании старой школы. Там все бывшие классы были заполнены изуродованными телами бойцов. -Маме приходилось на себе переносить из палат умерших солдат – среди молоденьких санитарок она оказалась более смелой и сильной. А мы лишь со стороны наблюдали за происходящим. Те из больных, кто шел на поправку с удовольствием заводили с нами разговор и старались немного побаловать полуголодных детей. Из госпиталя мы с сестренкой возвращались с гостинцами в руках в виде краюшки хлеба или кусочка сахара. Нехитрые угощения позволяли нам спастись от голода, - говорит Елизавета Афанасьевна. Населенную территорию часто бомбили финны. Под обстрел нередко попадал госпиталь. От взрывов в домах дребезжали стекла, и, гонимые чувством страха, маленькие девочки забивались под кухонный стол, натянув до пола клеенку – им казалось, что так будет безопасно переждать обстрел… В деревне семья проживала до конца войны. Под поселком Ошта финские войска были остановлены. Линия фронта там оставалась неизменной вплоть до 1944 года. Потери наших войск на этом участке составили тысячи убитых, раненых и пропавших без вести. Героическая Оштинская оборона, продолжалась почти 990 дней и ночей. Измученный народ очень ждал победу.В 1944 году папа находился совсем недалеко от нас. Он участвовал в освобождении Петрозаводска. Всю войну он служил танкистом, - продолжает рассказывать Елизавета Афанасьевна. И, вот, радостный день настал! Что тут стало твориться! Люди плакали, смеялись, танцевали и пели. - Наша вологодская земля всегда славилась гармонистами. Почти на каждой улице слышались веселые переливы музыкального инструмента. Я помню, что мама любила петь. На конкурсе частушек в День Победы она перепела всех женщин и за это в награду получила красную кофту, - продолжает женщина. Вскоре семья смогла вернуться в родной дом в Нижней Водлице. Жизнь после войны все равно была тяжелой. Мама девочек продолжила трудиться санитаркой в Пряжинской больнице, а папа - шоферить в дорожном участке, но все равно жили впроголодь. Маленькая девчушка Лиза выросла и превратилась в красивую и жизнерадостную девушку Елизавету. Она поступила на учебу в сортавальский сельскохозяйственный техникум. После окончания учебного заведения всю жизнь работала по профессии в совхозе «Эссойльский». Елизавета Зайцева вышла замуж за хорошего парня Александра из деревни Габоново. Молодые жили в Крошнозере, родили дочку Таню. Долгое время вместе с молодыми под одним кровом находилась свекровь. Ее молодость и счастье также растоптала Великая Отечественная война. Она так же, как и другие женщины, проводила любимого на фронт. А уже в декабре 1942 года, получила на него сообщение о гибели. Так 30-летняя женщина вмиг овдовела. Свекровушка часто рассказывала молоденькой снохе Лизе, как тогда, в 42-ом, она три дня выла белугой по любимому супругу. Ей пришлось одной поднимать пятерых детей (двое из них умерли). Ведь в наследство от отца детям осталась лишь похоронка. Елизавета Афанасьевна давно похоронила свекровь и мужа. Сейчас она живет одна. К ней часто приезжает дочь Татьяна и многодетная семья внучки. Богатая правнуками бабушка в детях души не чает. Сестра Полина живет в Медвежегорском районе. Женщины часто общаются между собой по телефону. И спустя годы они побывали в родных местах своего горького детства, чтобы вновь пройтись по вологодской земле. С каждым шагом они заново возвращались в прошлое…. Туда, где когда-то царили голод и страх, где земля стонала от взрывов, где враг оставил после себя одни пепелища. В то самое место, где жили родители. В домашнем архиве Зайцевой Елизаветы Афанасьевны все также хранятся фотографии родных и пожелтевшая похоронка с выцветшим официальным текстом: «…был убит в бою, защищая Социалистическую Родину…». Хрупкий лист бумаги теперь стал семейной реликвией и еще одним осколком прошлого.

August 14, 2025 in 12:42 Александра Родионова

changed the text
Pienen Liizan lapsusaigu on mennyh bombien viheldyksen ual. Hirviet voinuvuvvet kaikekse ijäkse ollah jiädy 89-vuodizen nuožarveläzen Jelizaveta Afanasjevna Zaitsevan mustoh. Pereh eli Voulogdan alovehen Nižn’aja Vodlitsa -kyläs. Konzu vuottamattah oli alganuh voinu, hänen tuattah da kylän toizii mužikkoi kerras otettih frontale. Muamo jäi kyläh kolmen tyttärenke. Kohtal, kudai oli kymmenen kilometrin piäs kyläspäi, oldih suuret bojut suomelazien voiskienke. Sie oli Oštan puolistusliinii. Bojut lähettih kyläle, kus eli jo vaiku akkoi lapsienke da vahnoi ristikanzoi. Terväh kyläči ruvettih “vönymäh” Ruskien Armien saldoin kolonnat. Hyö myöstyttih, ei kestetty vihaniekan hyökkävysty. Vojennoit viettih kyläläzii turvallizeh kohtah mašinoil kudai oli 30 kilometrii kyläspäi. – Hyvin mustan evakon. Muamoni yhtes minun sizärienke istutettih yhteh mašinah, minuu –toizeh. Pöllästynnyh minä itkin täytty vägie. Eräs saldattu kaiken matkan oppi rauhoittua minuu,mustelou Jelizaveta Afanasjevna. Toizeh kyläh tulduu pagolazet sijoituttih paikallizien eläjien taloloih. Terväh Liizan pienin sizär kuoli,| muamo lähti ruadoh gospitalih. Lapset harvah nähtih omua muamua da ylen äijäl igävöittih händy. Toiči Liiza da Polina käzikkäi juostih muamalluo lazarettah. Se oli vahnan školan talois. Sie kai kluassupertih oldih tävvet ruanittuloi saldattoi. – Muamal pidi ičeväil kandua kuolluzii saldattoi – nuorien sanituaroin keskes häi oli rohkiembi da vägevembi. A myö sil aigua bokaspäi vai kaččelimmo. Net saldatat, kudamat oldih toibumas, mielihyväl paistih meijänke da annettih kuda-midä syödäviä nälgähizile lapsile. Gospitalispäi astuimmo kodih päi leibykannikot da zuaharipalazet käzis ~~– net~~. Net tuomazet avvutettih meidy piästä hengih, sanelou Jelizaveta Afanasjevna. Vihaniekat puaksuh bombitettih kyliä. Bombitettih gospitaliigi. Pienet tytöt peityttih ammundas kois syöndystolan ual, hyö viettih stolan klejonkua lattiessah – mu-ga rouno ku oldih turvalližuos. Sit kyläs pereh eli voinan loppussah. Oštan lähäl meigäläzet azetettih suomelazet voiskat. Frontan liinii,sie oli vuodessah 1944. Ylen äijy meijän saldattua kuadui sil čupul, äijy kadoi tiedämättömih. Oštan puolistus kesti 900 päiviä da yödy. Väzynnyöt rahvas ylen äijäl vuotettih Voitonpäiviä – Vuvvennu 1944 tuatto oli ei loitton meispäi. Häi oli Petroskoidu välläle piästämäs. Kaiken voinan häi sluuži tankistannu, jatkau sanella Jelizaveta Afanasjevna. I vot, tämä päivy tuli! Oligo rahvahal iluo! Kaikin itkiettih, nagrettih, tansittih da pajatettih. – Meijän Voulogdan mua oli kuulužu soittajil. Läs joga pihal-päi kuului soiton čomua muuzikkua. Mustan, muamo suvaičči pajattua. Voitonpäivänny häi oli pajanannuh enämbän toizii naizii, častuškua da sai lahjakse ruskien kouftan, jatkau naine. Terväh pereh tuli järilleh omah,kodih Nižn’aja Vodlitsa -kyläh. Elos voinan jälles yksikai oli jygei. Muamo ruadoi sanituarannu Priäžän bol’ničas, tuatto oli šouferinnu, ga yksikai nälläs elettih. Pienes Liizas rodih čoma da eloksensuvaiččii Jelizaveta-neidine. Häi piäzi opastumah Sordavalan muatalovuon opistoh. Sen loppiettuu häi ijän kaiken ruadoi Jessoilan sovhozas. Jelizaveta meni miehele hyväle Aleksandr-brihale, kudai oli Huabusellälpäi. Molodoit elettih Nuožarves, heile rodivui Tatjana-tytär. Kodvan aigua yhtes molodoloinke eli anoppi. Hänen nuorusvuvvet da ozan rikoi voinu. Häi kui muutgi naizet kaimai oman ukon frontale. Jo talvikuus 1942 häi sai viestin ukon,surmah nähte, jäi leskekse 30-vuo-dizennu. Muatušku puaksuh saneli nuorele Liizale, kui häi kolmen päivän aloh itki oman ukon lähtendiä...Muatušku yksinäh elätti viizi lastu (kaksi niilöis kuoli), tuataspäi perindökse oli jiännyh vaiku suruviesti. Jelizaveta Afanasjevna jo ammui pani muah oman ukon da muatuškan. Nygöi häi eläy yksinäh. Hänellyö puaksuh kävyy Tatjana-tytär da tyttöbunukan lapsekas pereh. Pruavobunukkoi häi ylen äijäl suvaiččou da äbäzöiččöy. Polina-sizär eläy Karhumäin piiris, sizärekset puaksuh paistah telefonas. Vuozien mendyy hyö tuldih käymäh omale Voulogdan muale. Hyö rounoku kiännyttih mennyöh aigah, sinne, kus elettih nällän da varavon vallas, sin-ne, kus elettih vahnembat Jelizaveta Zaitsevan pereharhiivas ollah ruokos omahizien vahnat fotokartočkat da kellastunnuh suruviesti, kudamal on jo pahoi nägyjy kirjutes: “... bil ubit v boju, zaščiščaja Sotsialističeskuju Rodinu...”. Rapakko bumuagulehtine nygöi on perehen mustoezineh, mennyön aijan čilmu.

August 14, 2025 in 12:38 Александра Родионова

changed the text
Pienen Liizan lapsusaigu on mennyh bombien viheldyksen ual. Hirviet voinuvuvvet kaikekse ijäkse ollah jiädy 89-vuodizen nuožarveläzen Jelizaveta Afanasjevna Zaitsevan mustoh. Pereh eli Voulogdan alovehen Nižn’aja Vodlitsa -kyläs. Konzu vuottamattah oli alganuh voinu, hänen tuattah da kylän toizii mužikkoi kerras otettih frontale. Muamo jäi kyläh kolmen tyttärenke. Kohtal, kudai oli kymmenen kilometrin piäs kyläspäi, oldih suuret bojut suomelazien voiskienke. Sie oli Oštan puolistusliinii. Bojut lähettih kyläle, kus eli jo vaiku akkoi lapsienke da vahnoi ristikanzoi. Terväh kyläči ruvettih “vönymäh” Ruskien Armien saldoin kolonnat. Hyö myöstyttih, ei kestetty vihaniekan hyökkävysty. Vojennoit viettih kyläläzii turvallizeh kohtah mašinoil kudai oli 30 kilometrii kyläspäi. – Hyvin mustan evakon. Muamoni yhtes minun sizärienke istutettih yhteh mašinah, minuu –toizeh. Pöllästynnyh minä itkin täytty vägie. Eräs saldattu kaiken matkan oppi rauhoittua minuu,mustelou Jelizaveta Afanasjevna. Toizeh kyläh tulduu pagolazet sijoituttih paikallizien eläjien taloloih. Terväh Liizan pienin sizär kuoli,| muamo lähti ruadoh gospitalih. Lapset harvah nähtih omua muamua da ylen äijäl igävöittih händy. Toiči Liiza da Polina käzikkäi juostih muamalluo lazarettah. Se oli vahnan školan talois. Sie kai kluassupertih oldih tävvet ruanittuloi saldattoi. – Muamal pidi ičeväil kandua kuolluzii saldattoi – nuorien sanituaroin keskes häi oli rohkiembi da vägevembi. A myö sil aigua bokaspäi vai kaččelimmo. Net saldatat, kudamat oldih toibumas, mielihyväl paistih meijänke da annettih kuda-midä syödäviä nälgähizile lapsile. Gospitalispäi astuimmo kodih päi leibykannikot da zuaharipalazet käzis – net tuomazet avvutettih meidy piästä hengih, sanelou Jelizaveta Afanasjevna. Vihaniekat puaksuh bombitettih kyliä. Bombitettih gospitaliigi. Pienet tytöt peityttih ammundas kois syöndystolan ual, hyö viettih stolan klejonkua lattiessah – mu-ga rouno ku oldih turvalližuos. Sit kyläs pereh eli voinan loppussah. Oštan lähäl meigäläzet azetettih suomelazet voiskat. Frontan liinii,sie oli vuodessah 1944. Ylen äijy meijän saldattua kuadui sil čupul, äijy kadoi tiedämättömih. Oštan puolistus kesti 900 päiviä da yödy. Väzynnyöt rahvas ylen äijäl vuotettih Voitonpäiviä – Vuvvennu 1944 tuatto oli ei loitton meispäi. Häi oli Petroskoidu välläle piästämäs. Kaiken voinan häi sluuži tankistannu, jatkau sanella Jelizaveta Afanasjevna. I vot, tämä päivy tuli! Oligo rahvahal iluo! Kaikin itkiettih, nagrettih, tansittih da pajatettih. – Meijän Voulogdan mua oli kuulužu soittajil. Läs joga pihal-päi kuului soiton čomua muuzikkua. Mustan, muamo suvaičči pajattua. Voitonpäivänny häi oli pajanannuh enämbän toizii naizii, častuškua da sai lahjakse ruskien kouftan, jatkau naine. Terväh pereh tuli järilleh omah,kodih Nižn’aja Vodlitsa -kyläh. Elos voinan jälles yksikai oli jygei. Muamo ruadoi sanituarannu Priäžän bol’ničas, tuatto oli šouferinnu, ga yksikai nälläs elettih. Pienes Liizas rodih čoma da eloksensuvaiččii Jelizaveta-neidine. Häi piäzi opastumah Sordavalan muatalovuon opistoh. Sen loppiettuu häi ijän kaiken ruadoi Jessoilan sovhozas. Jelizaveta meni miehele hyväle Aleksandr-brihale, kudai oli Huabusellälpäi. Molodoit elettih Nuožarves, heile rodivui Tatjana-tytär. Kodvan aigua yhtes molodoloinke eli anoppi. Hänen nuorusvuvvet da ozan rikoi voinu. Häi kui muutgi naizet kaimai oman ukon frontale. Jo talvikuus 1942 häi sai viestin ukon,surmah nähte, jäi leskekse 30-vuo-dizennu. Muatušku puaksuh saneli nuorele Liizale, kui häi kolmen päivän aloh itki oman ukon lähtendiä...Muatušku yksinäh elätti viizi lastu (kaksi niilöis kuoli), tuataspäi perindökse oli jiännyh vaiku suruviesti. Jelizaveta Afanasjevna jo ammui pani muah oman ukon da muatuškan. Nygöi häi eläy yksinäh. Hänellyö puaksuh kävyy Tatjana-tytär da tyttöbunukan lapsekas pereh. Pruavobunukkoi häi ylen äijäl suvaiččou da äbäzöiččöy. Polina-sizär eläy Karhumäin piiris, sizärekset puaksuh paistah telefonas. Vuozien mendyy hyö tuldih käymäh omale Voulogdan muale. Hyö rounoku kiännyttih mennyöh aigah, sinne, kus elettih nällän da varavon vallas, sin-ne, kus elettih vahnembat Jelizaveta Zaitsevan pereharhiivas ollah ruokos omahizien vahnat fotokartočkat da kellastunnuh suruviesti, kudamal on jo pahoi nägyjy kirjutes: “... bil ubit v boju, zaščiščaja Sotsialističeskuju Rodinu...”. Rapakko bumuagulehtine nygöi on perehen mustoezineh, mennyön aijan čilmu.

August 14, 2025 in 12:38 Александра Родионова

changed the text of the translation
Детство маленькой Лизы прошло под свист бомб. Тяготы страшных событий Великой Отечественной войны навсегда остались в воспоминаниях 89-летней крошнозерки Зайцевой Елизаветы Афанасьевны. Семья проживала в деревне Нижняя Водлица Вологодской области. Когда внезапно началась войн, папу вместе с другими деревенскими мужиками забрали на фронт. Мама осталась одна с тремя маленькими девочками на руках. В десяти километрах от их селения шли ожесточенные бои с финскими войсками. Там проходил Оштинский рубеж обороны. Бои приближались к Нижней Водлице, где в основном оставались бабы с ребятишками да старики. В скором времени через деревеньку потянулись колонны красноармейцев. Они отступали, не выдержав натиска врага. Военные вывозили местное население на машинах в безопасное место, которое находилось через 30 километров от деревни. - Я хорошо запомнила эвакуацию. Маму с сестренками посадили в одну машину, а меня - в другую. Я ревела, не переставая, от страха. Меня всю дорогу солдатик пытался успокоить, - поделилась пожилая ~~женщина.Прибыв~~женщина. Прибыв в другую деревню, переселенцы расположились, разделяя кров с местными жителями. Самая младшая сестренка Лизы вскоре умерла. Мама пошла на работу в госпиталь. Елизавета Афанасьевна вспоминает, что маму они почти не видели и очень скучали. Иногда, взявшись с Полиной за руки,сестренки брели к мамочке в лазарет. Он располагался в здании старой школы. Там все бывшие классы были заполнены изуродованными телами бойцов. -Маме приходилось на себе переносить из палат умерших солдат – среди молоденьких санитарок она оказалась более смелой и сильной. А мы лишь со стороны наблюдали за происходящим. Те из больных, кто шел на поправку с удовольствием заводили с нами разговор и старались немного побаловать полуголодных детей. Из госпиталя мы с сестренкой возвращались с гостинцами в руках в виде краюшки хлеба или кусочка сахара. Нехитрые угощения позволяли нам спастись от голода, - говорит Елизавета Афанасьевна. Населенную территорию часто бомбили финны. Под обстрел нередко попадал госпиталь. От взрывов в домах дребезжали стекла, и, гонимые чувством страха, маленькие девочки забивались под кухонный стол, натянув до пола клеенку – им казалось, что так будет безопасно переждать обстрел… В деревне семья проживала до конца войны. Под поселком Ошта финские войска были остановлены. Линия фронта там оставалась неизменной вплоть до 1944 года. Потери наших войск на этом участке составили тысячи убитых, раненых и пропавших без вести. Героическая Оштинская оборона, продолжалась почти 990 дней и ночей. Измученный народ очень ждал победу.В 1944 году папа находился совсем недалеко от нас. Он участвовал в освобождении Петрозаводска. Всю войну он служил танкистом, - продолжает рассказывать Елизавета Афанасьевна. И, вот, радостный день настал! Что тут стало твориться! Люди плакали, смеялись, танцевали и пели. - Наша вологодская земля всегда славилась гармонистами. Почти на каждой улице слышались веселые переливы музыкального инструмента. Я помню, что мама любила петь. На конкурсе частушек в День Победы она перепела всех женщин и за это в награду получила красную кофту, - продолжает женщина. Вскоре семья смогла вернуться в родной дом в Нижней Водлице. Жизнь после войны все равно была тяжелой. Мама девочек продолжила трудиться санитаркой в Пряжинской больнице, а папа - шоферить в дорожном участке, но все равно жили впроголодь. Маленькая девчушка Лиза выросла и превратилась в красивую и жизнерадостную девушку Елизавету. Она поступила на учебу в сортавальский сельскохозяйственный техникум. После окончания учебного заведения всю жизнь работала по профессии в совхозе «Эссойльский». Елизавета Зайцева вышла замуж за хорошего парня Александра из деревни Габоново. Молодые жили в Крошнозере, родили дочку Таню. Долгое время вместе с молодыми под одним кровом находилась свекровь. Ее молодость и счастье также растоптала Великая Отечественная война. Она так же, как и другие женщины, проводила любимого на фронт. А уже в декабре 1942 года, получила на него сообщение о гибели. Так 30-летняя женщина вмиг овдовела. Свекровушка часто рассказывала молоденькой снохе Лизе, как тогда, в 42-ом, она три дня выла белугой по любимому супругу. Ей пришлось одной поднимать пятерых детей (двое из них умерли). Ведь в наследство от отца детям осталась лишь похоронка. Елизавета Афанасьевна давно похоронила свекровь и мужа. Сейчас она живет одна. К ней часто приезжает дочь Татьяна и многодетная семья внучки. Богатая правнуками бабушка в детях души не чает. Сестра Полина живет в Медвежегорском районе. Женщины часто общаются между собой по телефону. И спустя годы они побывали в родных местах своего горького детства, чтобы вновь пройтись по вологодской земле. С каждым шагом они заново возвращались в прошлое…. Туда, где когда-то царили голод и страх, где земля стонала от взрывов, где враг оставил после себя одни пепелища. В то самое место, где жили родители. В домашнем архиве Зайцевой Елизаветы Афанасьевны все также хранятся фотографии родных и пожелтевшая похоронка с выцветшим официальным текстом: «…был убит в бою, защищая Социалистическую Родину…». Хрупкий лист бумаги теперь стал семейной реликвией и еще одним осколком прошлого.

August 14, 2025 in 12:23 Александра Родионова

changed the text
Pienen Liizan lapsusaigu on mennyh bombien viheldyksen ual. Hirviet voinuvuvvet kaikekse ijäkse ollah jiädy 89-vuodizen nuožarveläzen Jelizaveta Afanasjevna Zaitsevan mustoh. Pereh eli Voulogdan alovehen Nižn’aja Vodlitsa -kyläs. Konzu vuottamattah oli alganuh voinu, hänen tuattah da kylän toizii mužikkoi kerras otettih frontale. Muamo jäi kyläh kolmen tyttärenke. Kohtal, kudai oli kymmenen kilometrin piäs kyläspäi, oldih suuret bojut suomelazien voiskienke. Sie oli Oštan puolistusliinii. Bojut lähettih kyläle, kus eli jo vaiku akkoi lapsienke da vahnoi ristikanzoi. Terväh kyläči ruvettih “vönymäh” Ruskien Armien saldoin kolonnat. Hyö myöstyttih, ei kestetty vihaniekan hyökkävysty. Vojennoit viettih kyläläzii turvallizeh kohtah mašinoil kudai oli 30 kilometrii kyläspäi. – Hyvin mustan evakon. Muamoni yhtes minun sizärienke istutettih yhteh mašinah, minuu –toizeh. Pöllästynnyh minä itkin täytty vägie. Eräs saldattu kaiken matkan oppi rauhoittua minuu,mustelou Jelizaveta Afanasjevna. Toizeh kyläh tulduu pagolazet sijoituttih paikallizien eläjien taloloih. Terväh Liizan pienin sizär kuoli, muamo lähti ruadoh gospitalih. Lapset harvah nähtih omua muamua da ylen äijäl igävöittih händy. Toiči Liiza da Polina käzikkäi juostih muamalluo lazarettah. Se oli vahnan školan talois. Sie kai kluassupertih oldih tävvet ruanittuloi saldattoi. – Muamal pidi ičeväil kandua kuolluzii saldattoi – nuorien sanituaroin keskes häi oli rohkiembi da vägevembi. A myö sil aigua bokaspäi vai kaččelimmo. Net saldatat, kudamat oldih toibumas, mielihyväl paistih meijänke da annettih kuda-midä syödäviä nälgähizile lapsile. Gospitalispäi astuimmo kodih päi leibykannikot da zuaharipalazet käzis – net tuomazet avvutettih meidy piästä hengih, sanelou Jelizaveta Afanasjevna. Vihaniekat puaksuh bombitettih kyliä. Bombitettih gospitaliigi. Pienet tytöt peityttih ammundas kois syöndystolan ual, hyö viettih stolan klejonkua lattiessah – mu-ga rouno ku oldih turvalližuos. Sit kyläs pereh eli voinan loppussah. Oštan lähäl meigäläzet azetettih suomelazet voiskat. Frontan liinii,sie oli vuodessah 1944. Ylen äijy meijän saldattua kuadui sil čupul, äijy kadoi tiedämättömih. Oštan puolistus kesti 900 päiviä da yödy. Väzynnyöt rahvas ylen äijäl vuotettih Voitonpäiviä – Vuvvennu 1944 tuatto oli ei loitton meispäi. Häi oli Petroskoidu välläle piästämäs. Kaiken voinan häi sluuži tankistannu, jatkau sanella Jelizaveta Afanasjevna. I vot, tämä päivy tuli! Oligo rahvahal iluo! Kaikin itkiettih, nagrettih, tansittih da pajatettih. – Meijän Voulogdan mua oli kuulužu soittajil. Läs joga pihal-päi kuului soiton čomua muuzikkua. Mustan, muamo suvaičči pajattua. Voitonpäivänny häi oli pajanannuh enämbän toizii naizii, častuškua da sai lahjakse ruskien kouftan, jatkau naine. Terväh pereh tuli järilleh omah,kodih Nižn’aja Vodlitsa -kyläh. Elos voinan jälles yksikai oli jygei. Muamo ruadoi sanituarannu Priäžän bol’ničas, tuatto oli šouferinnu, ga yksikai nälläs elettih. Pienes Liizas rodih čoma da eloksensuvaiččii Jelizaveta-neidine. Häi piäzi opastumah Sordavalan muatalovuon opistoh. Sen loppiettuu häi ijän kaiken ruadoi Jessoilan sovhozas. Jelizaveta meni miehele hyväle Aleksandr-brihale, kudai oli Huabusellälpäi. Molodoit elettih Nuožarves, heile rodivui Tatjana-tytär. Kodvan aigua yhtes molodoloinke eli anoppi. Hänen nuorusvuvvet da ozan rikoi voinu. Häi kui muutgi naizet kaimai oman ukon frontale. Jo talvikuus 1942 häi sai viestin ukon,surmah nähte, jäi leskekse 30-vuo-dizennu. Muatušku puaksuh saneli nuorele Liizale, kui häi kolmen päivän aloh itki oman ukon lähtendiä...Muatušku yksinäh elätti viizi lastu (kaksi niilöis kuoli), tuataspäi perindökse oli jiännyh vaiku suruviesti. Jelizaveta Afanasjevna jo ammui pani muah oman ukon da muatuškan. Nygöi häi eläy yksinäh. Hänellyö puaksuh kävyy Tatjana-tytär da tyttöbunukan lapsekas pereh. Pruavobunukkoi häi ylen äijäl suvaiččou da äbäzöiččöy. Polina-sizär eläy Karhumäin piiris, sizärekset puaksuh paistah telefonas. Vuozien mendyy hyö tuldih käymäh omale Voulogdan muale. Hyö rounoku kiännyttih mennyöh aigah, sinne, kus elettih nällän da varavon vallas, sin-ne, kus elettih vahnembat Jelizaveta Zaitsevan pereharhiivas ollah ruokos omahizien vahnat fotokartočkat da kellastunnuh suruviesti, kudamal on jo pahoi nägyjy kirjutes: “... bil ubit v boju, zaščiščaja Sotsialističeskuju Rodinu...”. Rapakko bumuagulehtine nygöi on perehen mustoezineh, mennyön aijan čilmu.

August 14, 2025 in 12:23 Александра Родионова

changed the text of the translation
Детство маленькой Лизы прошло под свист бомб. Тяготы страшных событий Великой Отечественной войны навсегда остались в воспоминаниях 89-летней крошнозерки Зайцевой Елизаветы Афанасьевны. Детство маленькой Лизы прошло под свист бомбандировок. Страшные годы войны на всю жизнь остались в памяти у 89-летней жительницы Крошнозера Елизаветы афанасьевны Зайцевой. Семья проживала в деревне Нижняя Водлица Вологодской области. Когда внезапно началась войн, папу вместе с другими деревенскими мужиками забрали на фронт. Мама осталась одна с тремя маленькими девочками на руках. В десяти километрах от их селения шли ожесточенные бои с финскими войсками. Там проходил Оштинский рубеж обороны. Бои приближались к Нижней Водлице, где в основном оставались бабы с ребятишками да старики. В скором времени через деревеньку потянулись колонны красноармейцев. Они отступали, не выдержав натиска врага. Военные вывозили местное население на машинах в безопасное место, которое находилось через 30 километров от деревни. - Я хорошо запомнила эвакуацию. Маму с сестренками посадили в одну машину, а меня - в другую. Я ревела, не переставая, от страха. Меня всю дорогу солдатик пытался успокоить, - поделилась пожилая женщина.Прибыв в другую деревню, переселенцы расположились, разделяя кров с местными жителями. Самая младшая сестренка Лизы вскоре умерла. Мама пошла на работу в госпиталь. Елизавета Афанасьевна вспоминает, что маму они почти не видели и очень скучали. Иногда, взявшись с Полиной за руки,сестренки брели к мамочке в лазарет. Он располагался в здании старой школы. Там все бывшие классы были заполнены изуродованными телами бойцов. -Маме приходилось на себе переносить из палат умерших солдат – среди молоденьких санитарок она оказалась более смелой и сильной. А мы лишь со стороны наблюдали за происходящим. Те из больных, кто шел на поправку с удовольствием заводили с нами разговор и старались немного побаловать полуголодных детей. Из госпиталя мы с сестренкой возвращались с гостинцами в руках в виде краюшки хлеба или кусочка сахара. Нехитрые угощения позволяли нам спастись от голода, - говорит Елизавета Афанасьевна. Населенную территорию часто бомбили финны. Под обстрел нередко попадал госпиталь. От взрывов в домах дребезжали стекла, и, гонимые чувством страха, маленькие девочки забивались под кухонный стол, натянув до пола клеенку – им казалось, что так будет безопасно переждать обстрел… В деревне семья проживала до конца войны. Под поселком Ошта финские войска были остановлены. Линия фронта там оставалась неизменной вплоть до 1944 года. Потери наших войск на этом участке составили тысячи убитых, раненых и пропавших без вести. Героическая Оштинская оборона, продолжалась почти 990 дней и ночей. Измученный народ очень ждал победу.В 1944 году папа находился совсем недалеко от нас. Он участвовал в освобождении Петрозаводска. Всю войну он служил танкистом, - продолжает рассказывать Елизавета Афанасьевна. И, вот, радостный день настал! Что тут стало твориться! Люди плакали, смеялись, танцевали и пели. - Наша вологодская земля всегда славилась гармонистами. Почти на каждой улице слышались веселые переливы музыкального инструмента. Я помню, что мама любила петь. На конкурсе частушек в День Победы она перепела всех женщин и за это в награду получила красную кофту, - продолжает женщина. Вскоре семья смогла вернуться в родной дом в Нижней Водлице. Жизнь после войны все равно была тяжелой. Мама девочек продолжила трудиться санитаркой в Пряжинской больнице, а папа - шоферить в дорожном участке, но все равно жили впроголодь. Маленькая девчушка Лиза выросла и превратилась в красивую и жизнерадостную девушку Елизавету. Она поступила на учебу в сортавальский сельскохозяйственный техникум. После окончания учебного заведения всю жизнь работала по профессии в совхозе «Эссойльский». Елизавета Зайцева вышла замуж за хорошего парня Александра из деревни Габоново. Молодые жили в Крошнозере, родили дочку Таню. Долгое время вместе с молодыми под одним кровом находилась свекровь. Ее молодость и счастье также растоптала Великая Отечественная война. Она так же, как и другие женщины, проводила любимого на фронт. А уже в декабре 1942 года, получила на него сообщение о гибели. Так 30-летняя женщина вмиг овдовела. Свекровушка часто рассказывала молоденькой снохе Лизе, как тогда, в 42-ом, она три дня выла белугой по любимому супругу. Ей пришлось одной поднимать пятерых детей (двое из них умерли). Ведь в наследство от отца детям осталась лишь похоронка. Елизавета Афанасьевна давно похоронила свекровь и мужа. Сейчас она живет одна. К ней часто приезжает дочь Татьяна и многодетная семья внучки. Богатая правнуками бабушка в детях души не чает. Сестра Полина живет в Медвежегорском районе. Женщины часто общаются между собой по телефону. И спустя годы они побывали в родных местах своего горького детства, чтобы вновь пройтись по вологодской земле. С каждым шагом они заново возвращались в прошлое…. Туда, где когда-то царили голод и страх, где земля стонала от взрывов, где враг оставил после себя одни пепелища. В то самое место, где жили родители. В домашнем архиве Зайцевой Елизаветы Афанасьевны все также хранятся фотографии родных и пожелтевшая похоронка с выцветшим официальным текстом: «…был убит в бою, защищая Социалистическую Родину…». Хрупкий лист бумаги теперь стал семейной реликвией и еще одним осколком прошлого.

August 14, 2025 in 12:21 Александра Родионова

created the text
created the text: Pienen Liizan lapsusaigu on mennyh bombien viheldyksen ual. Hirviet voinuvuvvet kaikekse ijäkse ollah jiädy 89-vuodizen nuožarveläzen Jelizaveta Afanasjevna Zaitsevan mustoh. Pereh eli Voulogdan alovehen Nižn’aja Vodlitsa -kyläs. Konzu vuottamattah oli alganuh voinu, hänen tuattah da kylän toizii mužikkoi kerras otettih frontale. Muamo jäi kyläh kolmen tyttärenke. Kohtal, kudai oli kymmenen kilometrin piäs kyläspäi, oldih suuret bojut suomelazien voiskienke. Sie oli Oštan puolistusliinii. Bojut lähettih kyläle, kus eli jo vaiku akkoi lapsienke da vahnoi ristikanzoi. Terväh kyläči ruvettih “vönymäh” Ruskien Armien saldoin kolonnat. Hyö myöstyttih, ei kestetty vihaniekan hyökkävysty. Vojennoit viettih kyläläzii turvallizeh kohtah mašinoil kudai oli 30 kilometrii kyläspäi – Hyvin mustan evakon. Muamoni yhtes minun sizärienke istutettih yhteh mašinah, minuu –toizeh. Pöllästynnyh minä itkin täytty vägie. Eräs saldattu kaiken matkan oppi rauhoittua minuu,mustelou Jelizaveta Afanasjevna. Toizeh kyläh tulduu pagolazet sijoituttih paikallizien eläjien taloloih. Terväh Liizan pienin sizär kuoli, muamo lähti ruadoh gospitalih. Lapset harvah nähtih omua muamua da ylen äijäl igävöittih händy. Toiči Liiza da Polina käzikkäi juostih muamalluo lazarettah. Se oli vahnan školan talois. Sie kai kluassupertih oldih tävvet ruanittuloi saldattoi. – Muamal pidi ičeväil kandua kuolluzii saldattoi – nuorien sanituaroin keskes häi oli rohkiembi da vägevembi. A myö sil aigua bokaspäi vai kaččelimmo. Net saldatat, kudamat oldih toibumas, mielihyväl paistih meijänke da annettih kuda-midä syödäviä nälgähizile lapsile. Gospitalispäi astuimmo kodih päi leibykannikot da zuaharipalazet käzis – net tuomazet avvutettih meidy piästä hengih, sanelou Jelizaveta Afanasjevna. Vihaniekat puaksuh bombitettih kyliä. Bombitettih gospitaliigi. Pienet tytöt peityttih ammundas kois syöndystolan ual, hyö viettih stolan klejonkua lattiessah – mu-ga rouno ku oldih turvalližuos. Sit kyläs pereh eli voinan loppussah. Oštan lähäl meigäläzet azetettih suomelazet voiskat. Frontan liinii,sie oli vuodessah 1944. Ylen äijy meijän saldattua kuadui sil čupul, äijy kadoi tiedämättömih. Oštan puolistus kesti 900 päiviä da yödy. Väzynnyöt rahvas ylen äijäl vuotettih Voitonpäiviä – Vuvvennu 1944 tuatto oli ei loitton meispäi. Häi oli Petroskoidu välläle piästämäs. Kaiken voinan häi sluuži tankistannu, jatkau sanella Jelizaveta Afanasjevna. I vot, tämä päivy tuli! Oligo rahvahal iluo! Kaikin itkiettih, nagrettih, tansittih da pajatettih. – Meijän Voulogdan mua oli kuulužu soittajil. Läs joga pihal-päi kuului soiton čomua muuzikkua. Mustan, muamo suvaičči pajattua. Voitonpäivänny häi oli pajanannuh enämbän toizii naizii, častuškua da sai lahjakse ruskien kouftan, jatkau naine. Terväh pereh tuli järilleh omah,kodih Nižn’aja Vodlitsa -kyläh. Elos voinan jälles yksikai oli jygei. Muamo ruadoi sanituarannu Priäžän bol’ničas, tuatto oli šouferinnu, ga yksikai nälläs elettih. Pienes Liizas rodih čoma da eloksensuvaiččii Jelizaveta-neidine. Häi piäzi opastumah Sordavalan muatalovuon opistoh. Sen loppiettuu häi ijän kaiken ruadoi Jessoilan sovhozas. Jelizaveta meni miehele hyväle Aleksandr-brihale, kudai oli Huabusellälpäi. Molodoit elettih Nuožarves, heile rodivui Tatjana-tytär. Kodvan aigua yhtes molodoloinke eli anoppi. Hänen nuorusvuvvet da ozan rikoi voinu. Häi kui muutgi naizet kaimai oman ukon frontale. Jo talvikuus 1942 häi sai viestin ukon,surmah nähte, jäi leskekse 30-vuo-dizennu. Muatušku puaksuh saneli nuorele Liizale, kui häi kolmen päivän aloh itki oman ukon lähtendiä...Muatušku yksinäh elätti viizi lastu (kaksi niilöis kuoli), tuataspäi perindökse oli jiännyh vaiku suruviesti. Jelizaveta Afanasjevna jo ammui pani muah oman ukon da muatuškan. Nygöi häi eläy yksinäh. Hänellyö puaksuh kävyy Tatjana-tytär da tyttöbunukan lapsekas pereh. Pruavobunukkoi häi ylen äijäl suvaiččou da äbäzöiččöy. Polina-sizär eläy Karhumäin piiris, sizärekset puaksuh paistah telefonas. Vuozien mendyy hyö tuldih käymäh omale Voulogdan muale. Hyö rounoku kiännyttih mennyöh aigah, sinne, kus elettih nällän da varavon vallas, sin-ne, kus elettih vahnembat Jelizaveta Zaitsevan pereharhiivas ollah ruokos omahizien vahnat fotokartočkat da kellastunnuh suruviesti, kudamal on jo pahoi nägyjy kirjutes: “... bil ubit v boju, zaščiščaja Sotsialističeskuju Rodinu...”. Rapakko bumuagulehtine nygöi on perehen mustoezineh, mennyön aijan čilmu.
created the text translation