Texts
Return to review | Return to list
Miun Rukajärvi
history
September 22, 2025 in 11:27 Нина Шибанова
- created the text
- created the text: Pohjoislevehyön 64.^ aštehen ta itäisen pituon 33.^ aštehen ristevykšen lähellä on kylä Rukajärvi. Kylän henki muissuttau amerikkalaista Twin Peaks -serialie. Rukajärvie ympäröiččöy koškomatoin luonto, kumpani šäilyttäy omie šaloja. Tiälä elämä mänöy omien šiäntöjen mukah. Näyttäy, jotta aika mänöy toisin, a vanhat legendat vielä eletäh… Agentti Cooper višših olis kirjuttan nauhurih omalla kollegalla: “Dajan, konša olet Rukajärveššä – varmašti maistele potakkakalittua, ne ollah šielä niin mainijot!”^ ta šanois: “Čortaseh hyvä čäijy…^ ta kuuma!” Kylän istorijašta Rukajärvi ilmešty kartoilla äijyä aikasemmin, kuin Piiteri ta Petroskoi. Vaikka Rukajärvie ei mainita istorijan opaššuškirjoissa, täššä šynnyttih ihmiset, kumpaset luajittih oma panoš muan ta tašavallan elämäh: Nikolai Arhipov – vuuvven 1917 Talvipalatin ryntäykšen ošanottaja ta Neuvoštoliiton vallan järještäjä Rukajärven alovehella; F’odor Ivačov – runoilija, Puškinin starinojen šuomentaja; Dmitrii Aleksandrov – Vper’od-partisanijoukon ošanottaja; šekä tunnettu filosofi Vasilii Pivojev. Kylän jokahini kivi, puu ta talo šäilyttäy muistuo ihmisistä, kumpasien elämä oli šivottu Rukajärveh. Tiälä šuomelaini folkloristi Elias Lönnrot šai tietyä ainutluatusešta šuullisešta runolajista – itkuviršilöistä. Rukajärven koulušša opaštu runoilija Unelma Konkka. Kouluniemellä horeograffi Viola Malmi tutki Rukajärven kruuka -tanššin šaloja. A runoilija Jurii Ušakov kehu meijän kylän kaunehutta runoissa! Vuuvvenajat Rukajärveššä Luonnon vuuvvenajat täššä melkein ei männä yksih kalenterin mukah. Kaikkien eläjien puolešta šanon: talvi voit alku šajekuušša, a loppuo šulakuun lopušša. Ta hyvä, kun jiänyöššä ajašša ehtiy tulla tuulihini kevät, šiitä vähälumini kešä ta vihmani šykyšy. Talvella Rukajärveššä ei ajella autoilla – tiet kavotah. Ajella lumipeltoja myöten voipi mouttorikelkalla tahi mopokoiralla. Rentturejet on piäapulaini kaiken tavaran kulettamisešša: haloista Ozonin tilaukših šuaten. Talvi on hiihtämisen aika. Šukšet ollah karjalaisien istorijallisešti perintehellini kulkun’euvo. Naiset kun ihaššuttih Puatenen hiihtäjän F’odor Terentjevin olimpijavoittoloista, niin ni hiihetäh Vančojärven puolen rannoilla. A miehet männäh mečäššyššukšilla Peräšuota myöten, jotta vaššata mečän isäntyä – hirvie! Ta joka päivä ruškie päiväni noušou kakšikertasien talojen takuata ta ruttoh laškou meččätalouven talon tuakše. Harmua šavu leviey ylöš loittosien tähtien ta revontulien vaštah. Talvi Rukajärveššä on hil’l’asuon aika… Tippojen iänellä, pälvellä, jouččenen ta šoršan šiipien šuhinalla kevät tulou Rukajärveh. Kevyällä päivänlaškuloilla ta päivännoušuloilla kuuluu skokunojen lujua kuristamista ta kuikkien ikävie iänie. Peltoloilla arašti kukkiu lešenlehti. Kevyällä šukšet pannah sarajah, ka kepit jätetäh – hiihtämisen tilah tulou šauvakävely. Mouttorikelkojen ieštä myöššytäh autot, mopedit ta polkupyörät. Kevyällä aletah kylvöruavot: kaikkien talojen ikkunalauvoilla on ašetettu taimenie, potakkapeltoja kynnetäh talven jälkeh, valmissetah penkkijä ta kukkavakoja. Miehet tarkaššetah venehmouttorija, kohennetah venehie, korjatah verkkoja. Kešäštä šanotah: “Kešäkuu – ei ole vielä kešä, heinäkuu – ei ole jo kešä”. Vain konša taivahan šuviošašta lentänöy merikotka, ni kešä tuli! Kešällä päiväni melkein ei laškeuvu, öisin še vain kotvasekši laškou pohjoispuoleh, jättyän ičen jälkeh hienoista ruškuo. Kešä on mečän aika. Hilloh, mussikkah ta puolukkah lähetäh Matkalammella. Šieneh – Ontajärven puoleh tahi Šelois’illa. Kerätäh valkeita šienie, oravaisie, krusie, keltašienie ta pilvosie. Keitetäh varen’n’ua, kuivatah ta šuolatah šienie – varuššetah talvekši. Piharuatojen ta mečäššä vietetyn vaikien päivän jälkeh rukajärviläiset ajetah kylpömäh Vančojärvie. Šanotah, jotta järvi pyhitettih kauppamieš Samoilovin käšyllä, kumpasen talo oli rannan lähellä, ta koko šeuvun istorijan aikana täššä järveššä ei ollun yhtänä hukkunutta. Vančojärvi on kalarikaš. Šieltä tiettyh aikah ta tietyissä lakšiloissa pyyvvetäh äijän kalua. Vejen lämpötila järveššä riippuu tuulešta: konša tuulou pohjoistuuli – vesi on kylmä, a konša on šuvituuli – vesi on lämmin! On paha kešä, konša ihmiset kylvetäh Vančojärvie +17-lämmöššä, ta ihual’l’ah jokahista šemmoista päivyä, vet kešä Rukajärveššä niin ruttoh loppuu. Šykyšy tiälä alkau elokuušša. Lämpimänäki vuotena elokuušša yritetäh jiähä kylpömättä, vet “tuli Il’l’a – toi hapannehen”. Elokuušša loppuu marjan ta šienen keruu, peltoloilla korjatah potakat. Šykysyllä šoilla kerätäh karpaluo. Jouččenet ta hanhet pyörien prostiuvutah Vehkalammen šoijen kera. Päiväni yhä harvemmin ihaššuttau lämmöllä ta peittäytyy revinnyijen pilvien tuakše. Šykysyllä Rukajärveššä on oma kaunehuš: meččä palau tuliruškeilla ta kultasilla mualilla, a illat muututah mukavammiksi ta hil’l’asemmiksi. On hyvä vetyä pitkie pakinoja ta juuvva čäijyö. Kalaššuš, Kyly, Koti Karjalaini analogi šakšalaisella “Kinder, Küche, Kirche” kuuluu kuin “Kalaššuš, Kyly, Koti”. Ne ollah muuttumattomat asiet Rukajärven jokahisen eläjän elämäššä. Kylän eläjät kalaššetah ympäri vuuvven. Talvella kalua pyyvvetäh onkella ta matikkua lyyvväh lähimmillä järvilöillä. Kešällä Šilkajärveššä ta Nedašuo-košella pyyvvetäh verkkoloilla haukie ta lahnua. Hauvista tullah ylen makiet kotletit ta šilakka. Ahavoijah kevyäsie lahnoja. Kešällä Pojdomsäjärveššä pyyvvetäh ahventa ta šärkie. Šavuššetah šuurie ahvenie. Šykyšyllä, Pokrovan jälkeh, lähetäh Ungojärvellä ta Ontajärvellä mujehella. Monet mahetah keittyä perintehellistä ruokua – “maitokalakeittuo”, a šuolani mujeh aina koristau uuvvenvuuvven stolua. On paikallini uškomuš, jotta pyyvvetty kala pitäy jakua vanhoilla ihmisillä, šilloin kala aina rupieu hyvin näykkimäh. Ta jotta kala hyvin puuttuis – pitäy männä kalaššukšeh riibuškavuatteissa. Rukajärven joka pihašša on kyly. Kylyššä voipi käyvä yhtehtoista yötä šuaten, šentäh kun, karjalaisien uškomukšien mukah, šen ajan jälkeh kylyššä lemmot pešeyvytäh. Enšimmäisiksi aššutah miehet – juštih löylyh. Varmašti hyö kylvetäh koivuvaššalla, kumpasie varuššetah kešällä. Meijän pereheššä joka vuosi on riita: muamo on varma, jotta varuštua vaštoja pitäy Iivananpäiväštä Petrunpäiväh šuati, a tuatto on šitä mieltä, jotta Petrunpäiväštä Il’l’anpäiväh šuati. Muamo on paikallini, a tuatto on Tiikšistä. Kylien välillä on vain 20 kilometrie, a perintehet ta elämäntavat erotah äijälti. Šentäh vanhemmat valmissetah vaštoja Petrunpäiväštä Uspenjah šuati. Meijän talo Rukajärveššä on koko perehen ruavon ta hoijon tuloš. Miehet rakennetah ta korjatah, naiset järješšetäh kojikkutta ta kuntuo. Koissa aika tuokšuu marjapiirailla, kumpasie muamo paistau, ta kuivatuilla šienillä, kumpasie mie ta tuatto keryämmä mečäššä. Ikkunalauvalla on puat pelargonijien ta orvokkien kera, kumpasie ämmö niin tykkyäy. Illalla lämmitetäh kiukuata, ta koti täytyy lämmöllä ta kojikkuolla. Lapšešta šuaten muissan: koissa ei šua aštuo kynnykšellä ta liijaten – mitänih šen yličči antua. Joka talošša on omat šalat ta omat perintehet, ka tärkeintä on lämpö ta rakkahuš. Koissa šie tunnet iččie turvallisuošša ta tiijät, jotta šilma aina vuotetah. Šemmosie kylie, kuin Rukajärvi, on kymmenie. A tarkemmin šanottuna, šatoja. Meijän tašavalta on šuuri, šitä ei ole mahollista kiertyä, eikä ševätä, eikä kačahtua päiväššä. Ennen mie ušein ajattelin: mintäh še on elämä šemmoni, jotta kennih šynty Pariisissa, a kennih – Mujejärven piirissä? Lopetin koulun, mänin kotikyläštä, piäsin šuurella mualla. Vain tiijättäkö, još šilloin mie en mänis, ni konšana en tietäis omašta šuurešta rakkahuošta Rukajärveh. Nyt, missä vain mie olisin, mie tiijän, jotta tulen jälelläh tänne, näillä ankarilla, ka kaunehilla paikoilla, kumpaset aina kučutah milma kotih. Konša lienöy mie lupasin muamolla, jotta meijän kyläštä ruvetah tietämäh miljonit. Ka hoti miljonit vielä ei tiijetä Rukajärveštä, no mie luajin kaiken, jotta ihmiset tiijettäis šen kaunehuošta. Ta mie luajin kaiken, jotta šäilyttyä kylän istorijua ta kulttuuriperintyö!