Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| Statistics
| ? Help
Nadežda Mičurova.
Hänen syväin ainos pyrgihes välläle
Source:
Oma mua. 2026. 02.09 (№ 34). С. 3
Nadežda Mičurova
Hänen syväin ainos pyrgihes välläle
Livvi
New written Livvic
Anuksen muan suurel runoniekal Vladimir Jegorovič Brendojeval 6.syvyskuudu täydyy 95 vuottu.
Suomelaine kirjuttai Aku-Kimmo Ripatti, kudai kiändi suomekse Vladimir Brendojevan runoloi, muga sanoi hänes: "Vladimir Brendojev on lahjakas da erinomaine runoniekku, pajosanoin kirjuttai da nerokas runorifman muasteri. Toiči hänen runot ollah heliet kui Anuksen koivuzet, toiči net juohatetah rahvahan pajoloi, a toiči runoelmua armahas roindurannas". Syvyskuun allus Anuksen muale kerrytäh rahvas, kuduat mustetah da suvaijah Vladimir Brendojevua da hänen tuotanduo. Juuri tiä Anuksen lohkol, čomas Sammatuksen Randuhieruzes rodivui da kazvoi oman muan da kielen suvaiččii runoilii. Enzimäzet Brendojevan runot ilmestyttih Nevvosto-Karjala lehtes vuvvennu 1972, a enzimäine Anusrandaine-kniigu nägi päivänvalgien jo kaheksan vuvven peräs. Sen jälgeh rodih vie viizi kniigastu: "Hiilavu huoli", "Kadajikko", "Kylmil", "Sa armas olet". Professoru, karjalan kielen tutkii, opastai da kiändäi L’udmila Markianova korgiesti arvosti Vladimir Brendojevan tuotanduo. Karjalan raadivon iäniarhiivas löydyi pagin L’udmila F’odorovnanke, kus häi pagizi Vladimir Jegorovičan runolois da hänen enzimäzes Anusrandaine-kniigazes.
"Ei ven’an bukvil sana soita"
– Minun mieles karjalazet ollah ylen lahjakkahat rahvas. Brendojevgi kuuluu karjalazien joukkoh, i häi oli yksi parahis karjalazis. Hänen runoniekan syväin ainos pyrgihes välläle. Vladimir Jegorovič algoi kirjuttelemah runoloi ven’an kielel, sepitti niidy runorivizii, ga vaigei oli sanuo niidy hyvikse runoloikse. Runosuoni hänel puhkeni vaste silloi, konzu häi rubei kirjuttelemah omal karjalan kielel, livvikse. Hänen runoloi oli painettu jo enne sidä kui vuvvennu 1980 ilmestyi hänen enzimäine Anusrandaine-kniigaine. Nygöi tädä kniigastu et lövvä nikus, hos tulenkegi eči. Se kniigaine gu oli enzimäine, sie joga runoine oli kirjutettu ven’alazil bukvil i vieres oli latinalazil kirjaimil kirjutettu. Iče runoniekku oli konzutahto sanonuh tutkijale Vladimir R’agojevale nengomat sanat: "Ei ven’an bukvil sana soita". Häi sen iče ellendi. Tämä kniigaine ylen hyvin pal’l’astau kaikis puolin runoniekan. Hosgi pieni kniigaine on, ga yksikai ihan pinnale nouzou Vladimir Brendojev kogonah.
Tallel ollah parahat mustot kodirannas
Vladimir Brendojev oli, sanozin nenga, erilazis eloksen palgehis läbi mennyh ristikanzu. Häi äijän tiezi da äijän ellendi. Voibi ihmitellä, gu häi piässyh nengomis vaigevuksis läbi, yksikai säilytti oman pehmien da hel’l’an syväimen. Ei nygözes elokses joga toine muga ni voi. Jo enzimäzes kniigazes ihan selgei roih, konzu luvet monen runon. Yksi niilöis on "Anusrannale". Sit runos ihan hedi nägyy – tallel ollah kai parahat mustot omas kodirannas. Oma kodirandu, kodoilu, oma kodi, omat vahnembat Vladimir Jegorovičale ylen äijy merkittih. Täs kaksi-kolme rivisty vai:
Elos minuu tuulel tembai,
merdy kulgie ozan andoi,
ainos sanoil sulavembil
juohtut mieleh, Anusrandu.
Juohtuu jogirannas hieru,
pellot kivettömät, lagiet,
vahnat koivut kojin vierol,
mustat kylyt, löyly magei.
Vladimir Brendojev oli tozi neroniekku. Häi ihan neroniekan tabah maltoi kuvailla Karjalan luonduo i kaikkie, midä oli hänes ymbäri deminutiivusanoil (pienendys- libo huvendushyväilijöil sanoil). Deminutiivoin avulhäi ihan voibi ihmitellä, mittumii kuvii, luonnon kuvii, häi sepitteli.
Koivikkomeččäine
kezäžel ehtäžel,
Tuuli gu hengähtäh,
heläität lehtyžii.
Pedäjän havvužet –
oravan händäžet,
Suarukat – sorzažet
oikottih randažes.
Kogo runos kai nimisanat ollah deminutiivas. Karjalazethäi oldih moizet rahvas – hyö maltettih paista. Meil kirosanua ei olluh, a deminutiivua oli äijy. Vladimir Jegorovičan herky syväin ei tundenuh rauhuttu, mieli ainos händy vedi kodirandah.Täs vie yksi runoine – "Tusku".
Syyztuuli lehtii kiškou,
kobarehil kandelou.
Oza sego kibieh išköy
sego kätty andelou.
Tusku sydämel ku vandeh,
tabai, eigo vällendä.
Tylgei rodih vieras randu.
Kenbo minuu ellendäy?
Kiehui rakkahus nägyy runolois.
Vladimir Brendojevan runot, kui merkitäh äijät kirjuttajat da lugijat, ollah lähäzet prostoile rahvahale. Niilöis on rahvahan elos, tuskat da huolet, pahat da hyvät mielet. Tiettäväine, runolois tulou ilmi ihan kiehui rakkahus. Pinnale nostah ylen hel’l’at tunnot. Minun mieles Brendojev maltoi suvaija ei vai luonduo, ga i naistu. Kuvailles omua mielespiettäviä, Vladimir Jegorovič käyttäy kui vai vois parembii oman kielen rikkahuksii.
Vuotan sinuu, mingoi tullet,
minun lindu, čomat sullat?
Hierun tuakse päivy laskih,
Taivasrandu– ruskei vaski.
Jälgi säjeh peittyi pilvih.
Uppoi syväin sinun silmih.
Sinun silmät – silmykaivot.
Muokkuat minuu yöt dai päivät.
Jo täs enzimäzes runokniigazes häi oppiu iččie rahvahan runoloin mugailus. Täs yksi ezimerki – "Kylyh kuččumine".
"Duarjaine, muarjaine,
tuattas kylyh kuččuu!"
I Duarjaine vastuau:
"Jalgaine on kibei,
kylymatku libei,
kylymatku pimei,
eulo kylyh himuo"!
A sit ku vai Duarjaine-muarjaine, sulhois kylyh kuččuu, jo nygöi toine vastavus:
"Kivištä ei jalgoi,
kylymatku valgei,
kylymatku lagei,
löyly kylys magei,
pehmiet kylys vihkot,
laučat eulo pihkas,
tahmei kylys vastu;
minä kylyh astun".
Vladimir Brendojevan runoloi eroittau segi, gu net ollah ylen muzikuallizet. Äijät säveldäjät kirjutettih dai nygöigi kirjutetah muuzikkua hänen runoloin sanoih. Se vie kerran tovestau, gu Brendojevan sana eläy. Se rubieu elämäh da kuulumah vie hätken.
