Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Midä keväz’ tegeb!

Corpus: New-writing language

New written Veps, Texts for children

Source: Verez tullei, (2014), p. 108-110
Maria Mironova

Midä keväz’ tegeb!
(Vepsian)

Tuli keväz’ i mec heraštui. Lumi sulab, jokseba ojaižed, niiš heläidaba jälautikoižed, tullei vihel’dab oksiš. Linduižed čičitaba, pajataba, eskai öl ei vaikastugoi!

A Pakaižuk ei ole edahan, hän kaiken kuleb. Meletab: ”Kut oli hüvin, konz minä olin ižandan! Mecas oli hillüz’, vaiše pud čuhkoiba. Nacein ei ole kaikile mel’he keväzline judu i heikand. Kaik linneba hüviš meliš, ku minä pördamoi tagaze.” Tuli Pakaižuk öl mecha i peitihe kuzen alle.

Päiduškanzi jo. Kuleb Pakaižuk: jokseb mecadme jäniš. Hubin om jänišale, – meletab Pakaižuk. Lumi-se om jo läz kaik sulanu, ma om hahk, a iče se om vauged. Kaikutte jänišad voib nägištada i tabata.”

Äkkid hüppähti jäniš tehudele. Vaiše se ei ole jo vauged: jäniš om hahk! Sen jäl’ghe hüppähtiba sebranikadmugoižed-žo hahkad jänišad. Pakaižuk eskai čududelihe.

Midä keväz’ tegeb!

Hüpiba ilokahad jänišad siriči.

Pakaižuk nägeb, miše ištub mecanröunal must tedr, i om kuti hil’.

Naku tedranno bed tuli, meletab Pakaižuk. Ved’ se ödui lumen al. Nügüd’ lunt ei ole, a mec völ pal’l’az seižub. Ei ole tahod, kuna tedr voiži peittasni lumen alle, ni puiden alle.

A tedr ei meleta-ki peittas: sennoks emätedrad lendaba mecröunale, i se niiden edes ičeze čomut ozutab, heledal änel burbutab.

Čuf-ši! Čuf-ši!

Tedrannoks sebranikad lendaba, a se zavodib ridan. Zavodiše tora.

Midä keväz’ tegeb-se! meletab Pakaižuk. Kožmuseline lind tartui toraha. Tünüdes-ki unohti”.

Päiväl tegihe lämembaks, tedrad lendiba poiš mecanröunalpäi.

Astub mecadme laih kondi.

Kut sinei-se om, värkäpšuine? meletab Pakaižuk. Nacein tusttud ičeze pezad? Nukkuižid pezas i ed tedaiži näl’gäd.”

A kondi azotihe, kaivab künzil maspäi miččid-se jurid, pureskeleb niid, röhkib hüviš meliš: jured-ne oma magedad.

Pakaižuk holdui.

Nece-ki ihastub kevädehe! Niken ei tusttu mindai... Lähtta küzuda Kevädel, mil se kaikid melespäi vei?

Mäni kuzen alpäi, läksi mecadme ecmaha Kevät. A Keväz’ iče hčnennoks lendab. Iče kaik om änikoiš, päiväižen sädegiš.

Sanub hänele:

Midä, vanh?
Kargaidamha da meiden pajoid kundelmaha tulid? Vai pöl’gästoitta keda-ni tahtoiškanzid?

Pöl’gastoitad heid!.. A midä sinä tegid ningomad, miše kaik melespäi läksiba?

Muhadaškanzi Keväz’.

A sinä iče küzu heil, mihe kaik ihastuba?

Löuzi Pakaižuk jänišan.

Sinä mihe ihastud?

Kevädehe, Ukoine. Ihastun lämähä, päiväižehe, vihandaha heinähä. Ved’ kaiken tal’ven en nägend vihandad taiment, kaikid haboid travin, karktad kor’t söin. A heinse maged om.

Löuzi Pakaižuk tedran.

A sinä mihe ihastud?

Suugad oigeta, väged ozutada. Čuf-ši! Čuf-ši!

Löuzi Pakaižuk kondjan.

A sinä mihe ihastud?

Änikoihe ihastun

Oh-oh, nagranzoitid mindai! Čomad neiččed ihastuba änikoihe. Ik sinä-ki zavodid sidoda niišpäi änikpal’mikoid? A tahtoid, minä andan sinei äi vauktoid änikoid, kaiken man niil peitan?

I zavodi Pakaižuk pudištada hijamal. A hijamaspäi lunt lendaškanzi.

Kondi sanub:

Ei, Ukoine!
Sinun änikod oma elotomad. Ned ei mujugoi, ei ihastoitkoi sil’mäd. Sinä tuled, ka tal’ved tod, a Keväz’ astubrusttad kezad tob. A , kondjad, sured magedsud olem! Minä tal’vel nukun pezas, lunt da jäd minun päl om, a unes kaiken nägen magedad met da marjoid.

Nu, ku sinä, värkäpšuine, uništad magedas, ka minei lähttä pidab.

Pakaižuk käreganzi i läksi muga edahaks, miše jäniš, tedr da kondi ani unohtibaki siš.