Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | ? Help

Veroiden Tedolang

Corpus: New-writing language

New written Veps, Journalistic texts

Source: Valentina ROGOZINA. Vaumišti Maria Filatova, Kodima. № 7, (2016), p. 8

Veroiden Tedolang
(Veps)

KAZVAB LAPS’, BESEDALE TULEB
Rahvahas pagištas: ”Sündutada last om pol’ radod, a kazvatada om kogonaine rad.”
Om tozi-ki muga: kuni laps’ om vagahaine, hänele vaiše mam om tarbhaine, a ku tegese lapseks, siloi kanz tarbhaižen tegese. Kaik kanznikad abutaba kazvatada last.
A völ ristitud saneliba muga: ”Pen’ laps’ - oma pened holed, sur’ laps’ka holed-ki sured oma”. Enččiš perehiš oli äi lapsid. Naku oli-ki mugoine hol’kut kazvatada priha- da neidižlapsid. Lugetihe muga: “Priha kazvab da naileb, ka naižen pert’he elod tob, a neižne mehele mänebka elod ičezenke vöb.”
Naku i pidi nevoda lapsile da opeta heid, kut pidab eläda, da mikš pidab vanhembid kundelta.
Kazvaba neičukaižed da prihaižed, tuleb himo besedale mända, naku mamoi da tatoi pästaba besedale, vaiše neiččile radod andaba: ”Besed besedoiče, a nel’l’ värtinad kezerda!”. Prihoile oli kebnemba, rata besedal ei tarbiž olend, vaiše pidi nevest ičeleze valita, a sen täht pidi kacta kut neiččed radoiba. Norembad neičukaižed ištuiba kožližidenke da kezerziba, a vanhembadpajatiba pajoid, kargaižiba. A miše kodiš ei lajižigoi, pakičiba norembid sizarid vai susedneiččid kezerta heiš taguiči. Naku muga vanhembišpäi norembad-ki openzihe besedoitas. Mamad da tatad pidiba hol’t ičeze lapsiš, a besedale pästliba: ”Pen’ laps’lapsen kündled, a sur’ laps’maman kündled.” Sen täht oli ende mugoine sanutez: - “Prihalapsele lahjoiče kirvez, a neidižlapselekožal’.”
Besedoiden täht ende valitihe suren pertin, kus eli leskak vai üksjaine mamš. Pidab sanuda, miše besedad tobjimalaz oliba tal’vel, kezal oli äi kodiradoid da heinäntego, ei olend aigad kävuda besedale.
Sid’ valitihe pertin, neiččed puhtastiba sidä, a prihad sel’gitiba lunt pertinno, da haugoid toskeliba. Tal’vel om vilu ištta pertiš, konz verai kaiken avoitelese ühtes uzidenke besednikoidenke.
Erašti besedale tuliba nored lapsitomad naižed, vaiše peneks pordoks, kacmaha ičeze sizarid. A muite besednikad oliba jaganus kahtehe joukuhu: aigvoččed neiččed da prihad da norikaižed neičukaižed da prihaižed (ned völ opendelesoiš tehtas besednikoikš).
Nored besednikad tobjimalaz ištuiba da kacuiba kut pidab ičtaze vedäda besedal, toižin sanudaopenzihe. A besedale pidi vaumitas: sobdas čomihe sädoihe, plet’t’a kosihe čomad lentad, räcnihe pidi ombelta kruževoid, miše näguiži čoma neižne. Kerdale neiččed otliba vanhad paikad vai ezipaikad, levitiba sädoile, ved’ konz kezertas, pästrikod lankteba sädole, sen täht ezipaik varjoiči reduspäi puhthan soban.
Völ oli üks’ azj: svetud ende pertiš ei olend i pidi ištta säresidenke, möhemba jo oliba kerasinlampad. No neiččiden hoikad sormuded lämoita mujiba kut pidab kezerta, langale pidi olda hoikan. Naku muga käzimujegel kezerziba neiččed langan, kelle mitte tarbiž oli. Oli mugoine vanhembiden sanund: ”Gul’aidagul’ai, a ičeiž rad mušta”. Vanhembad neiččed oliba jo vaumičenuded kezerdusen, ka koukuižel kudoiba kruževad, kruževoid pidi sidoda äjan, miše vaumita sajaks. Äjan neiččed kudoiba kruževoid sajale, käzipaikoiden čomitesid, liphaižiden päle katajid. Oli radoid sormiden täht. Neiččed ištuiba da radoiba, a prihad kacuiba neiččiden radoid da valičiba nevestoid ičeleze. Naku kaikuiččel oli ičeze rad.

MIDÄ ED TEGE ČOMUDEN TÄHT...
Mehele pidi mända aigemba, ika norembad neiččed valičeba prihoid, muga rauhembad neiččed vaumičihe besedaks. Sobad valičiba parembad, bantad tegiba hibusihe, mujutiba nogel kulmad, hosiba modpoliškod rusttoikš. Neiččed voidiba hibused siledoikš kandatesel: vähäižen kandatest otiba kämnele, hosiba kämned toine toižehe, jäl’ges käzil voidiba hibused. Siloi hibused kosaspäi ei lähtkoi, kos linneb siled, ka i hibusid tundub enamba. Huled pidi hijoda jäpurahal, siloi ned pit’kha linneba rusttad pertiš, vaiše jäl’ges huliden nahk haukteleb i linneb kibed, da midä ed tege čomuden täht.
Miše ozutada kaik ičeze čomut, neiččed erazvuiččin pletiba kosadki. Kel hibused oma sagedad, sille i gor’ad ei ole, pleti kut taht, kaiken hüvä om. Kel hibused oma harvad, kos linneb hoik, a om taht ozutada čomad hibused, sen täht välläšti plet’t’ud kosan rohkotadas, muga tegese kos sanktaks. Völ kovašti vöttihe, miše näguiži vösija. Ende sarafonad neiččil oliba pit’käd, ka ed homaiče ühtnägoi om-ik neižne kapos vai om lihav.
Tuleb läm’ keza, tob enamba radod, tuleb heinäntegon rad ehtahasai, marjoiden keraduz, ližaneb erazvuiččid kodiradoid. Vaiše ehtad kaik norišt varasti, siloi voib lebaitas, pajatada pajoid, kargaita. No pidab sanuda, miše kogonaine päiv olda irdal da rata pal’hil jaugoil, ei anda nahkale čomut. Sen täht kevädel i kezal neiččed voidiba jaugad da käded savel. Voib otta todesišt saved, ku om, ka paremba vauktad, tehta nozolad i necil nozolal pidi voita jaugad da käded. Savi kuivab, a jäl’ges vaiše vedel pesta, naku om todesine hibjan čomitez. Nahk tegese sel’ktaks, puhthaks, pehmdaks, neidiš om vaumiž mända besedale. Ninga modon-ki voidiba, miše vauktemb olnuiži.

SAVINOZOL
Pidab otta kahmal saved, segoitada sidä vedes, ližata üks’ luzik kandatest, jäl’ges voita hibjpalad kus om kuiv, ahavoičenu nahk.
Pidab varastada, konz savi kuivab, pidäda pordoižen i pesta vedel (voib pestas lämäl, a voib i vilul vedel). Nahk tegese pehmdaks i siledaks.
Pidab sanuda, miše sädoid da sobid oli vähän, ei ku nügüd’, em tekoi midä päle panda. Naku sobid oli vähän, kaikil oli himo olda puhthan. Muga sobad-ki oli tehtud äikerdaižikš. Ozutesikš, päiväs soba higostub, a higo murendab soban, naku min täht sobad ombeltihe muga: kaimloiden aluižed palad voili erigoitta sobaspäi, ombelta sen sijale toine, uz’ pala. Nece uzištuz lujas hüvin varjoiči sobad. Palad oliba vaumhikš tehtud, tuleb aig vajehtada, neglan kädehe i kaik om vaumiž. Prihoil higospäi mureniba ei vaiše kaimolpoled, ka harjosed-ki. Necen azjan täht mugažo oli vaumitud palad. Naku muga vajehtihe soba, vai toižin sanuda uzištihe. Pidab sanuda štanoiden polhe-ki: perskused lujas pigäi hijose i rebineba, mugomad ližapalad oli štanoiden-ki uzištusen täht tehtud.
Voib ližada völ sidä, miše enččed ristitud oliba lujas melekahad da tarkad. mahtoiba kožuda toine toiženke, rata i leboiteldas da veseldas. A mahtamik nügüd’ ninga eläda: eläda londusenke mirus?