Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Anuksen liygiläzien elaijat, nagrot da huolet

Corpus: New-writing language

New written Livvic, Journalistic texts

Source: Valentina Libertsova, Oma Mua. № 14, (2017), p. 8

Anuksen liygiläzien elaijat, nagrot da huolet
(Livvi)

Myöstin puutuin Alavozes karjalazeh pruazniekkah kevätkuun päivypastopäiväl. Kul’tuurutaloin kirjastoh kerävyi läs kahtukymmendy hengie. A vigua sih kerävyndäh oli kolme. Enzimäzikse, piettih kaksikuuhizien karjalan kielen kursiloin salbajazet da yhtehvedo. Toizekse, Alavozen taigin -teatru ozutti uvven spektaklin “Kui starikku akkua möi”. A se ihan hyvin yhtyi Nagropäiväh, kuduadu pietäh 1. sulakuudu.
Kul’tuurutaloin vilut huonukset, kudamis velgoin täh jo loppiettih lämmitys, kai hengästyttih Anus-joven piäl läpettäjäl päiväzel da avavunnuzil ristittyzien sydämil, pajoloil, hyvil sanoil, šuutkakkahil paginoil muamankielel, ennevahnazil tansiloil da kižoil.
Karjalan kielen kursiloil opastui viizitostu hengie, enimytteh keski-igästy, kudamil muamankieli vähäzel oli unohtunnuh, ket maltetah paista, ga ei malteta lugie dai net, kel kois jo ammui heitettih omal kielel pagizendu. Sit erähil oli jygiettävy, ga yksisama rahvas oldih hyväs mieles, ku opastuttih lugemah, vähäzel pagizemah da kirjuttamah. Kursiloin ohjuaju da opastai Ol’ga Limarenko jogahizele varusti čomat da pädevät lahjat: Oma Mua- da Karjalan Sanomat -lehtet, kalenduarazet da kniigansivunmerkit Periodika-julguamos painetut. Net annettih Marina Tolstih da Ol’ga Smotrova, da minä mennyt kerran kodih ajeltes suatoin net Ol’ga Limarenkole. Jo ammui vihjain, ku pienet čomazet muamankielen sanoinke ylen äijäl ihaškoitetah rahvahii.
Mielihyvä oligi nähtä, ku ei erottu, a pyzytäh yhtes da vie tarkembah varustettih uuttu ozutelmua Alavozen taigin -teatran artistat. Samuil Maršakan Kui starikku lehmän möi -suarnan mugah käzikirjutuksen valmistin heile jo ammui. Vai muutin, ku starikku myöy vahnua akkua. A hyö joukolleh ližättih, kui naine muutui da nuoreni, konzu kävähtih laukkah, sportutrenažouruzualah, spasalonah, parikmaaherskoih. Jevgenija Andrejevna Digujeva da Valentina Ivanovna Mulina keksittih kummazet nygyaigazet paginat livvikse, lövvettih tavallizet unohtunnuot terävät hierun nagrosanat da sananpiät, ga kaččojat nagrettih heittelemätä. Vera Mihailovna Larionova ylen kaunehesti da vienozen juumoranke ozutti naizen kuvan. Miehii joukos liženi: Vladimir Avksentjev, Ivan Lazarev da uuzi artistu Viktor Vlasov toinah telmettih kogonah toizenjyttyökse muuttunuon naizen ies. Anuksen kirjastospäi tulluot kunnivogost’at Galina Fedulova da Tatjana Romanova kiitettih kaunistu artistoin kielineruo.
Jälles spektaklii kaikin punalduimmo čuajustolah da jatkoimmo paginat da pajot. Stola oli täyzi tavallistu karjalan piiruadu, uudeh moudah pastettuu: keitinpiiruat kapustusyväimenke, šokoluadudročonat, oriehuda juablokkupiälystöinke, buolupiiruadu čomenduksienke da toizii moizii.
Hyvä ku Anuksespäi tuldih vie soittai Viktor Ivanov da L’udmila Jermolajeva, kudai on tovelline karjalan folklouran säilyttäi, tiedäy menetiijä min pajuo, tansii da kižua. Konzu zavodittih karjalan kielen nostandu, häi ohjai Anukses suurdu lapsien pajo-tansijoukkuo “Soita, veikoi”, lapsii häi kazvatti ihan karjalazikse. En tiijä, kel tuli piäh salvata se joukko, kel da mih pättih net varat, ga minus se oli ihan nägyvy rikos, tora livvinkielen kandajienke. Hyvä, ku nygöi L’udmila Pavlovna puaksuh kävyy karjalazien kerävyndöih da vähäzin hos meile opastau vahnoi perindöllizii tansiloi da kižoi. Täl kerdua moine hyvä mieles oli pyörie da taputtua suures kruugas, ga rounuku oman Pan’a-buaban aigahizeh bes’odah puutuin da ku rouno häi olin ainos keski lattiel. Kačahtelin toizih naizih da erähih miehih dai heil läpetettih silmät, vikse sežo musteltih midägi omua endizes nuores aijas elettyy. Mustokse jiädih L’udmilan sanat: “Kaččokkua vai, mi kaikkie on annettu meile elaigah, mil voimmo pidiä hyviä mieldy, hengittiä, muheloittua, nagrua. Kaččokkua päiväzeh ikkunas läbi, mi hänel pidi riehkiekseh tuhattu jygiedy ilmua da pahua tiähtie läbi muale tulles, ga mikselienne toi meile omat valgiet. Pidäy ottua ezikuva päiväzes. Pidäy olla gu päiväzenpasto: kestiä tuhandet pahat ilmat da tuvva ristittyzile da omale ičele, omile perehile valgei”.
Yhtyingi minä pruazniekkah, tiettäväine, enämbäl suvaiččizin nengozis pidolois vaikkani kuunnelta syväindy liikuttajii paginoi, ga velgu muamankielen ies ainos käsköy midägi azuo ičel sen hyväkse. Pien iččie karjalan literatuuran lugijannu da olen sidä mieldy, ku pidäs karjalazil enämbän da puaksumbah kačahtellakseh armahal kielel painettuloih kniigoih da lehtih. Sit luvin Vasilii Firsovan kerdomuksen “Vieras koinižändy”, kuduan kiändi karjalakse P’otr Sem’onov da pajatin Nagropäiväkse keksityt častuškazet:

Sulakuudu enzipäivy,
Kevät ilman lämmittäy.

Midä raukku meil ei tävvy
Joga sana nagrattau?


Nagronpäivy tulou vastah,
Tyhjät mielet tullah piäh:
Koirat kažil jälles juostah,
Vikse, syvvä pakitah.


Pandih mulloi dorogat,
Paikoil katettih havvat.

Vaigu keviäl lumi lähti,
Uvven kojan sijasvuahti.


Galina Fedulova otti sanan vagavah sanondah. Häi lugi Vladimir Brendojevan runon, kuduadu suvaiččou kaikis enimäl“Heitän jälgimäzen paijan…da ilmoitti, ku eräs Vladimir Brendojevan nimine Karjalan literatuuran festivuali “Täs synnynrannan minun algutänävuon piätettih pidiä Alavozes da pakičči kaikil abuu sih ruadoh. Rubiemmo varustumah.

“TARATAMMO TÄS KARJALAKSE, A MINDÄHBO ANUKSES KOGONAH EMMO KUULE MUAMAN KIELDY?”
Anuksen rahvahallizes kirjastos 2. sulakuudu myöstin piettih vastavus “Taratammo karjalakse”. Niilöi jälgiaijal pietäh puaksumbah, paginah yhtytäh ei yhtet Anukses eläjät karjalazet, ga kogo piirin eläjät.
Puaksumbah rubei kävymähgi kuulužu runoilii Zinaida Dubinina Kotkatjärvespäi. Täl kerdua hänel oli pahua mieldy ven’an runoilijan Jevgenii Jevtušenkon kuolendan periä. Naine lugi omat uvvet hengellizet runot Jumalah da karjalazih niškoi, musteli, kui Jeroilan kirikös Puavil-pappi pidi hänen kiännetyn liturgien, a sit jälles Puavil-papin tytär Liza ylen čomasti pajatti vahnan karjalazen pajon.
Zinaida Timofejevna pahelzi, ku harvah kuulou Anukses da Anuksen piiris paginoi muamankielel, rahvas vähän lugietah lehtii da kirjutuksii omal kielel. Opiimmo eččie vigua da mustelimmo, ken mittumii tapahtumii. Tulimmo igävih mielih, ku ei ole kunnivuo karjalan kielen kandajil omal mual, nagretah da matikoijah meidy ven’alazet dai omat, konzu opimmo pagizuttua omii. Eigo nävy ni Anukses, ni Petroskoil, nigo hierulois pihakirjutuksii karjalakse, enimytteh nygöi kaikil pergau silmii anglien kieli. Iče paheksimmo, ku emmo putilleh opastannuh omii lapsii omal aijalpainuimmo ruadoloih.
Kuundelijat käskiettih kirjuttua virguniekoile runo karjalan kielen probliemoih niškoi. Vastain: emmogo kirjuta, viego vähän opimmo stukoččie heijän sydämeh, ga eihäi kehtata lugie meijän kirjutuksii, toiči vie ei ni karjalazekse mennä.
Nikolai Zaitsev lugi uvven Voitonpäivy-kerdomuksen. Se sežo oli vähäzel igävy, kirjuttai sanoi: pidäy vie kohendua. Yksisama Nikolai Petrovičua on mielihyvä kuunnelta, ku tunnustutah toven karjalazet sanat, mielet, tavat.
Minä otin sananvuoron lugijannu olles, luvin kaksi runuo da kerdomuksen, kuduat on painettu vuvvennu 2001, konzu vie nuoril oli enämbi mielenkiinnitysty. Mustelin, kui sinä vuon kučuimmo Alavozen školah sanelemah Vladimir Brendojevah nähte hänen lesken Marja Nikolajevnanlastu kerävyi täyzi opastunduperti, brihačut kai istuttih lattiel, kuunneltih karjalakse dai ven’akse kaksi čuassuu huogavumata. A Vas’a Veikki jo silloi kirjutti:

Karjalan UkrainuAnuksen piiri
Kazvoigo pelvastu, kazvoigo ruis

Töllötäh peldoloil nälgäh kai hiiret
Ohtoi da turbehet vaihtettih ruis


Nygöi kaimaimmo jo omat Alavozen vil’l’at, Tuuksen kapustat, jiädih vai puhtahat Anuksen maijot da lihatkussah vie net kestetänneh? Vas’an da meijängi mielih vastain Vasilii Firsovan Yksikai-kerdomuksel, kuduan kiändi P’otr Sem’onov, sidä, tiettäväine, nagrettih. A sit vie mustoitin Vladimir Brendojevan kummakkahan runon, kuduanke kerran voitti lugijoin kilvas Diana Vergun“Vaijoičči”.
Lähtijes kaikin vie paistih keskenäh, löydyi uuttu omahistu da vahnembien tuttavua. Syväin myös hengästyi, a Anukses ajajes erähäs kohtas muga vesseläh rounoku muhahtih uuzi suuren laukan nimi “Koinižändäine” – pädis ku kai Anuksen biznessumiehet tostevuttas, kenen mual eletäh, ruatah, bohatutah.