Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Kodalindud-sebranikad

Corpus: New-writing language

New written Veps, Texts for children

Source: Mihail F’odorov, Kipinä. № 3, (2018), p. 3

Kodalindud-sebranikad
(Vepsian)

Lujas pit’kha ladin küksta gavedid minun linmaspäi. Sid’ läksin sebranikannoks. Hän om mecan tedai, londusen navedii da kaičii. Küzuin hänel, midä minei tehta bumbakoidenke da madoižidenke, miččed traviba minun satust. Sebranik sanui, miše minei voiba abutada vagolindud vai kodalindud. Ku ned eläškandeba läz minun linmad, ka gavedile tünäd elod ei linne. Vagolindul om jüged taba, kodalindunke om kebnemba sebrastadasteged kodan sen täht, dai kaik, azj om tehtud. Laps’aigal äi kerdoid tehlin kodid linduiden täht. Sikš pigašti tartuin radho. Valičin kodan täht parahimid laudoid. Koda tegihe sureks, avaraks da jügedaks. Minä nagloičin sen sarajan seinäha da zavodin varastada adivoid. Lendi kodalind, se kacui kodad, čičiti da enamba ei pördnus tagaze. Starinoičin sebranikale, miše kodalind ei tahtoi eläda udes sures čomas kodas. Hän küzui minai:
Kut korktas nagloičid kodan?

Minä sanuin, miše madalašti nagloičin. Hän nevoi minei panda kodan korktemba, miše kažid ei voižigoi libuda.
Mänin mecha, toin sigäpäi pit’kän arden da nagloičin kodan korktas. Lendi kodalind, kacuhti kodan südäimehe, polihe da möst lendi poiš. Tulin sebranikannoks, starinoičin, kut azj oli. Hän meleti da küzui:
Miččehe polehe om oigetud kodan onduz?
Kodalind vasttab homendezzor’ad pajol. Pidab, miše kodan onduz oliži oigetud päivnouzman polehe.
Kuni meletin, kut tarbiž nagloita kodad, mäni keväz’. Kodalindud haudutiba munid, kazvatiba poigaižid da lendiba poiš.
Varastin tulijad kevät. Kerdan keväz’homendesel kulištin lindun pajod. Nece pajati kodalind. Se tarkišteli kodad, ištuihe puhu, mitte kazvab läz kodad. Sid’ sennoks lendi toine kodalind, ühtes ned zavodiba tehta pezad. Kuniemäghauduti poigaižid, ”ižandpajati pajoid. Išttes kül’betinno laučal navedin kundelta, kut pajatab minun kodalind. Kuvitelen, miše ičeze pajoiš lind starinoičeb kus oleskeli, midä nägi... Konz sünduiba poigaižed, azjoid linduile ližazihe. Kogonaižen päivän ned lendiba ecmaha sömäd. Homaičin, miše sömhä ned lendiba susedan linmale. Käreganzin. Min täht tegin niile kodan?! No sid’ el’genzin, miše toižen susedan lindud lendaškanziba minun linmale da puhtastaškanziba sen gavedišpäi. Lindun poigaižed kazvoiba heredas. Čičitez kodas tegihe komedambaks. Erased poigaižed kukitiba kodan ondusespäi da avaižiba nökud, miše ezmäižin sada sömäd. Lopihe keza, lindud lendiba poiš, tegihe opal.
No möst tuleb keväz’, kacuhtan kodaha varastades minun lindun lendandad. Kaikuččen kerdan toivon, miše se jäb henghe verhal mal da pördase tagaze minunnoks. Meiden mal nene lindud söba gavedid abutades meile. No tal’vduba ned Sredizemnoje-meren randoil. Sigä lindud söba vinmarjoid. Sigälaižed eläjad koletaba kodalinduid. Jäl’gmäižel aigal neniden tarbhaižiden meiden täht linduiden lugumär väheni. Konz ristit iče ladib tehta tazomärad londuses, hän paksus meletamata tegeb sille pahut.