Texts
                                            
        
            Return to list
            
                    | edit | delete | Create a new
         
            | history
            | Statistics            
            | ? Help            
        
        
        
            
            Vikkelä Šiili
         
        
        
                
              
        
        
    
        
                
        
            
            
            
                    
                
        Vikkelä Šiili
        
        
        Karelian Proper
                
New written karelian
                
      
             Talviuni
 
 Šiili ta Orava valmistauvuttih talven tulokši. Hyö kerättih omenua, šientä ta pähkinyä. 
 – Kačo, kuin kaunis koivunlehti! šano Šiili Oravalla. 
 – Puitto še koivunlehtijä kerätäh talvekši? ihmetteli Orava. 
 – Tätä lehtie mie koko talven niän unissani, šurullisešti vaštasi Šiili. 
 
 Kiukua
 
 Vanhan kannon luona Šiili huomasi tulišijan. Tuhka oli vielä lämmin. 
 – Kyllä ihmiset ollah hyvin kummalliset olennot, ajatteli Šiili. – Ka nytpä tiijän, mintäh heijän taloissa talvella on niin mukava ta lämmin. 
 Viisaš Šiili läksi ielläh omua tietä ta kuivat lehet hänen käpälöjen alla aštuos’s’a šuhistih: kiu-kua, kiu-kua, kiu-kua! 
 – Šemmoni hyvä šana: ”kiukua”! mietti Šiili ičekšeh. – Šuuri ta lämmin šana! Mie šanosin niin šen paikan ihmisien talošša, missä talvella eläy kuuma ropivo! 
 Šiitä Šiili tuli omah pešäh ta käpristy piikkikeräkši. 
 – Kiukua! Kiukua! čuhutti hiän uinotešša. 
 Ta jo unešta läpi Šiili hokšasi, jotta omašša pešäššä hiän iče onki piäkiukua. 
 
 Kevyän tuokšu
 
 Šiili havaččeutu avautunehien koivun lehenurpojen väköväštä tuokšušta. Hiän aštu pešäštä ta nuuški ilmua... 
 Mua oli vielä kylmä, ka Šiilin tarkka nenä erotti vienon heinän hajun. 
 A nurmikolla vesseläšti hyppeli Jänis. 
 – Mitäpä šie olet niin hyvällä tuulella? kyšy Šiili Jänikseltä. 
 – Ka mečäššä jo šiilillä haisuu! ilosešti vaštasi Jänis. – Kevät tuli! 
 
 Jiäpuikon iäni
 
 Šiili kömpi pešäštä. Käpälöjen alla kričaistih hoikat jiäpalaset. 
 Vanhan pajun alimmaisešta okšašta rippu pitkä läpinäkyjä jiäpuikko. 
 Šiili varovašti koški jiäpuikkuo kynnellä. 
 – Tal-vi! Tal-vi! vaštasi jiäpuikko čilakalla iänellä. 
 Pilven takuata näyttäyty päiväni. Tuuli heilutti pajun latvua ta jiäpuikko heliešti laulo:
 – Ke-vät! Ke-vät! 
 – No, še on parempi! ihaštu Šiili tä läksi omua tietä.