VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Nina Zaiceva. Om-ik vepsän kelel tulii aig?

Nina Zaiceva

Om-ik vepsän kelel tulii aig?

Veps
New written Veps
Sulakun 17. päiväl Vidlas oli tehtud radištund, kus päivänlistal oliba vepsläižiden problemad. Ištundaha, miččen tegijan oli Leningradan oblastin ičeohjandusen da konfessionaližiden kosketusiden komitet, kuctihe mugažo Karjalan-ki ezitajid.
Neciš tarbiž ani spasiboita tegijoid, sikš ku necil ozutiba: problemad oma teravad, i hüvä om, konz paginaha ühtneb enamba rahvast, ken voib midä-se sanuda da ližata, kenel südäin kibištab vepsläižiš, kenel om äi ühthižid azjoid. Karjalaspäi kuctihe kut rahvahaližen ministerstvan radnikoid (Andrei Manin, Ol’ga Sobolenko), muga i nenid, ked vepsläižiden oldes tegeba radod necil tel: kaikile tetab politikan tundii Zinaida Strogalščikova, kudamb äi vozid oli Vepsän kul’tursebran pämehen i mugažo nügüdläine Vepsän kul’tursebran pämez’ Natalja Silakova, kudamb ohjandab jo enamba vot Kalagen külänevondištod, Prionežjen municipaližen rajonan pämez’ Vadim Suharev, kudambale oma melentartušt vepsläižiden problemad, i minä, necen starinan tegii. Sur’ mez’grupp oli Leningradan oblastišpäi, Podporožjen rajonaspäi da Leningradan oblastin vepsläižiden aktivistoišpäi (L.V. Burak, V.V. Mosihin, V.N. Pol’ancev, A.V. Kuznecov, N.M. Koval’skaja, V.F. Jetojev, G.N. Polivanova, V.V. Lodįgina, P.A. Vasiljev i toižed).
Ištundan paginad oliba lujas teravad. Nägui, miše kaikil sen ühtnikoil om ani tärktoid tedoid neniš problemoiš. Podporožjen rajonan i Vidlan külän pämehed starinoičiba ičeze satusiš. Ka, küliš om äi problemoid: kut tehta muga, miše kaikjal palaiži lämoi irdal, miše oližiba hüväd ted, miše käveližiba avtobusad (kut avaižihe, tozi sanuda, ni üks’ niišpäi ei ole heittud, i avtobusine ühtenzoituz radab). Terav problem om siš, kut satta kolnuzid ristituid jäl’gmäižehe matkaha, kut sada kaik tarbhaižed bumagad, veda kollijan sinnä, kus tehtas hibjantarkištelend i m.e. Nägub, miše valdkundaližed komitetad ei meletanugoi siš süväs, a ristitud tahoil ei voigoi pätta küzundoid, i midä heile tehta? Ken abutab?
Äi spasiboid oli oigetud Leningradan oblastin ičeohjandusen da konfessionaližiden kosketusiden komitetale. Tozi-ki nägub, miše komitet ühtneb äjihe necen külän problemoihe. No päazjan oli se, miše Vidlaha stroidas uz’ Fol’klorkeskuz. Ištundal ühtnikoile ozutadihe nece uz’ čoma pert’. Se ei ole völ vaumiž lophusai, nügüd’ tehtas südäinradoid, no se tozi-ki linneb ani čomakulu! Linneb äi erazvuiččid kabinetoid: tätüižiden teatrale, käzitöiden radnikoile, karg- i pajoansamblile i m.e. Kaikutte löudab sigä sijan, mitte hänele om mel’he. Vedädas sigä lapsiden-ki täht mugoižid vepsän kel’minutoid. Lapsed, heid necil aigal om enamba 20 last, pajataba, lugeba, kargaidaba, nägub, miše nece om heile mel’he. Kaikutte lapsen kazvatai allekirjuti bumagan, miše hän ei ole vasthapäi, miše hänen laps’ oliži neciš gruppas. Nägui, miše lapsile om ani me’lhe olda ühtes, kundelta ohjandajalpäi vepsläižid vaihid, sanelda niid vepsän kelel, pajatada i m.e. Nece kaik omdiki hüvä”, kut pagištas Ojatin kelel.
No midä tuleb edemba? Kel’ om kadotadud školaspäi. Nece om sur’ kaiken vepsän rahvahan kibu, sikš meil ei ole školid äi, kaikutte om lugetud! A ved’ kahesakümne vot tagaze, konz ezmäižen kerdan vepsän kel’ tuli školihe, ka siloi Leningradan oblast’ oli ezmäižel sijal, se ohjanzi necidä radod, vepsän kel’ oli äjiš Leningradan oblastin vepsläižiš školiš, kus eläba vepsläižed! Ka i necen, toižen, keskustan vepsän kel’ oli Kurban, Vil’hälan, Järviden školiš. A nügüd’ nenid školid-ki ei ole (tedan, miše vaiše Kurbal völ midä-se lämšub vähäšt školas). Vidlas oli tehtud ani mugoine klass, kus oliba vepsänkeližed lapsed. Iče školan pämez’ Viktor Petrovič Jeršov-ki vedi vepsän kelen urokoid, oleskeli vepsän kelen kursil Karjalas. Oli äi mugoižid toivoid-nadejoid! A konz ei ole školas vepsän kel’t, ka ei kazva intelligencii-ki mugoine, kenele mel’he om sirtta edemba meiden azjoid. Ka, minä el’gendan, fol’klorine element om tarbhaine azj, nece om ühtes kelenke ani kul’turan päpala, no se ei kaiče kel’t! Hot’ midä taht tege!
A ved’ necen udessündutandan keskustan Ojatin randal oli tehtud äi tarbhaižid töid. Necen sijan vepsän kel’ oli mugoižel korktudel i ezmäi kaiked sid’ oliba parahimad fol’kloran tundijad: Serafima Nikitična Samakova, Marfa Zaharjevna Mikšina, Pelageja Stepanovna Fadejeva, Darja Viktorovna Iševskaja, Marfa Ksenofontovna Jeršova, Maria Aleksejevana Abramova i äi toižid. Ned kaičeba meile vepsän kelen fol’klorižid tekstoid, miččid Karjalan kel’institutan radnikad kirjutiba äjan plönkoile, paniba kirjoihe, kirjutiba tedotöid. Se andoi sünduda ezmäi kaiked parahimile vepsläižile kirjutajile, kudambad rodihe sid’: Nikolai Abramov, Viktor Jeršov, Valentina Lebedeva, Gul’a Polivanova. Heiden nimed oma tutabad vepsläižiden keskes.
Ka i völ kerdan tahtoižin pakita Podporožjen valdmehid: Nikolai Abramovan runodnece ei ole päazj i panend vaiše Ladvan vai Vidlan külän röunaha. Hänen čomad runodnece om vepsän rahvahan panend Venäman literaturaha. Hän ozuti vepsän kelen čomut, avaiži kaikile vepsän kelen peitfilosofijad. Hän iče kändi-ki ani surel mahtol ičeze runoid venäks. I hänel oli ani ahtaz sido Podporožjen bibliotekanke. Minä olin voz’ tagaze bibliotekas ezmäižel konferencijal, miččel oli Nikolai Abramovan nimi, i nägin, kut hoštiba lapsil da norištol sil’mäd, konz lugiba Nikolajan runoid, starinoičiba hänen elos. Se konferencii tozi oli melentartušt kaikile, sured spasibod bibliotekan radnikoile, bibliotekan zalas ei olend ni üht joudajad sijašt! Minä olen korktad mel’t, miše meil, Karjalas el’gendaba Nikolai Abramovan runoiden znamoičendad ühthižes Venäman literaturan horas, i meil Nikolai sai korktan nimenKarjalan rahvahaline kirjutai. Toivon, mise hänen kodimal-ki sidä el’getas da korktas arvostadas.
I nügüd’, konz kel’t ei ole školas, ken lugeškab vepsän kelel sidä, midä om tehtud? Kenen täht meiden dedoid da baboid kaičiba muštos nenid čomakuluid fol’kloran sarnoid, pajoid, častuškoid, sanoid da vaihid?!
Ištundal oli sanutud: vaiše siloi, konz ristit om külläine, hän lähteb midäse lugemaha, vai kundelmaha, vai kacmaha. A omik muga? A minä-ka erašti tühjal-ki vacal midä-ni surel tahtol kundližin, da unohtaižin, miše sömän taht om, ved’ pagin om minun kodiman kelen polhe. Midä voib olda pühemb? Kaikele om ičeze aig! A meiden aigudessündutada vepsän kel’t, miččen pohjal olem vepsläižed, – om žal’, no mäneb meiš siriči. I ku em tabakoi kel’t händan agjaižeska se pagenebki. Rebineb meil sido meiden juridenke. Ristit juritaom kuti turui rujoheinän klak, sidä kandišeb madme. Minä, ozutesikš, olen ani korktad mel’t, miše olen vepsläine, pagižen ičein kelel, i voin vahvištadaminä en kodotand sidod meiden tatoidenke da mamoidenke! I ku kaikutte dumaiškandeb necen polhe i andab sihe pozitivižen vastusen, vaiše siloi kelel linneb tulii aig.