Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Histourien jyrkil lainehil

Corpus: New-writing language

New written Livvic, Journalistic texts

Source: Aleksandr Kräkkijev, Oma mua. № 16, (2018), p. 10

Histourien jyrkil lainehil
(Livvi)

Syvät i mieldykiinnittäjät ajatukset läikähtettihes sanoih, sanat tegoh. Tietty dielo, mieros langua löydyy, ku vai kehtuazit kerie.
Yhtelläh kummalline mua on Ven’a, vie enämbi kummakas rahvas. On moine vaikutus, rounoku heijän piälöis on iguine viheldäi, šn’augai läbivedo. Hyö alalleh šarahtellaheze yhtes vieros toizeh. I mi ihmetyttäy, kiinittäy mieldy, joga kerdua hyö koitellah suurdu ihastustu vuotandas ozan uuttu kiännälmysty. Vuotetah, vuotetah, gu Äijiäpäiviä, a iče ollah varavozilleh, buitogu nilakkoillenjiädy myöte šliehkakse väzynyönny venynyöl tuhul. Vuottua jo vois, ollou varua, einehty. Ga igä loppeheze. Pahakse mielekse. Kätty et pane vastah.
Ga sit milbo ylbeilläh da midä varatah rahvas?
Konzu sotsiolougat alletah tutkie ylbevyön kogomustu, piäkohtua, alguperiä, sit karahtah mieleh kobareh ei ylen mielihisty kyzymysty. Pal’l’astui, Ven’al eläjien ylbevyön algulähtö ei ole nygyaigu, a mennytmuan i rahmannoin rahvahan omaluaduine histourii, raden’n’urahvahan perindölline hengelline da ainehelline kul’tuuru.
Ei ole kummua, gu nygyine yhteiskunnallistalovehelline kehitys, rahvahalline elos ei ole kebjei, kaččomattah ilmoituksih suurelližuon uskomattomas kazvus, turutandas kovah, yllin-kyllin. Suureh kelloh soitandu loitos kuuluu.

Tozi notkoh vierendäs
lujah typitty.

Toppu silmäs vierahas
nenäh syvitty.


Probliemoin äijyön keskes aktuallizinnu ollah köyhys (Ven’al on 19 miljounua köyhiä) madalat palkat da eläkkehet, hindoin ounahusnostandat käzis pyzymättäh, ilotoi ruavottomus, tervehyönhoido, hirvei, huigietoi lahjondu, ičenmyöndy (rakkahat vierahah eloh), yhteiskunnallizen palvelun viäristetty hindupoliitiekku käzis pyzymättäh, rözmäkösti i m.i.

Kulleh nygöi otetah
omal aižal, levval!

Rihmois piästäh, voitetah.
Roža voittu terval.

Eigo ruavottomakse jovvundu ole ainos syngy, kovasydämelline tapahtumu? Se on tovelline kibu, muailmua teterdäi este, viluvarzi, mil herrat pietäh kuris, kylytetäh kaikelleh rahvastu. Kykkyzilleh, päičet piäs, ohjakset käis. Se on ristikanzan arvuo alendai vägivaldaine ilmivö, orjakse suattamine. Tirpetäh rahvas kai vaivazeh vaččah da harmavutah. Kuni rahkehet ei katketa. Seiny on joga puolel vastah.

Huaveh uhrun ammuine
piästä kynzis pagoh.

Eigo segi sammanne,
livahtanne ragoh?


Suurelližuon mielikuva nägyvästi vaihtelou eloisijas kiiniolendas, eloksen tazos. Sanakse, Moskovas, Piiteris eläjil ylbevytty on enämbi pienien paikoin rahvahistoh nähten, kus on tilandeh toizin. Halgi ilmois.
“Piälpäi kokoi čoma kaččuo, aganuo on sydämes.” Sit selväs syys syväin ei täyty ilol. Pitkäs tansus on äijy mutkua. “Yhtes kives ei koskie, yhtes koivus ei kaskie”. Eihäi Moskovu, Piiteri olla kogo Ven’a.
Pieni lugu rahvastu eletäh Ven’al hyvin. Enimät ollah kurjuon rajal. Eländysijas maksettuu varua jiäy vai leibäh-suolah. Muuh kormani ei käske. Sithäi ei ni himoita pidiä vesseliä, jorottua pajuo da kuluttua suappualoin pl’ašn’as.
Luhistus, hävitystila kovasydämellizenny tovelližuon kuvastajannu. Kurrellizii aidoi bokalleh, kyndämättömii peldotilkuzii, tyhjii liävöi, tyhjii piharakenduksii, puolekse rippujii avvoi olijoi veriälöi. Abieh möllötetäh tyhjät hökkelilöin ikkunat. Ei ni yhty hebuo, lehmiä, poččii, lammastu, kanua. Ga ni ainavo silmy ei nägis tädä ilottomua hylgyeloksen tovelližuttu. Avoi-voi! Igävy nägy! Hierun eloksen seizoi vezi nikui ei tahto virrata. Äijy taloidu puusteni. Milbo voidas ylbeillä tämän hyllätyn hierun keskoveh?
N’uudui hörö mieleh Karjalan lohkon erähäle sitkeihengizele hierulazele hiiluttua yhty tulehmuo. “Kel pezä, sil kezä”. Yksingi jumsuttas čikuttas koin (kugali vägie, sigäli higie), ga “mečoi kuuzen ladvas murginoiččou”. Kipi kapi agjat vastai tävvytäh. Yheksä priiččua löydyy yhtele jälles, ruadosijan kavottuu sil merkillizel päderäl.

Nägyy vallan jället
tylčän ruavon jälles.

Pidäs tiediä čeri,
konzu kiehuu veri.


Hyvät tulokset, ylbeillen, kuulutah TV:s, raadivos, ga menetykset vaikkani peittäy muahut. Herroi se šeikku ei huolestuta. Voibi vai kummeksii rahvahan kestävytty da heijän kovua ozua. Onhäi vie olemas vaikkaniolijoi da sanankuulijoi, kedä opastettih painumah tuules. Kyrčistetäh, siivet tukutut, gu matikat katiskas, “puuttumattah pudroloih, tartumattah talkunoih”. “Hieru kynzilleh, miero varbahuzillehkonzu uuzi jälgehtulii vastu, hyvöindellen, rabavuu pyhkimäh.
Rahvas varatah vuajinduuvvistuksien todevuttamistu komieloin purjehvenehien omistajien vesselien “kalazienkekannel sobazilleh retseptoin myöte. Ei hengi pala, gu äijy kriizissua matkan varrel on nähty. Kehitysohjelman tavoittehel, gu puul, pidäs olla juuret muas. Melliččy ei pyöri siiriči virduajal kohuajal viel. Toiči kanduogi piet kondiennu, konzu vähilleh ainos pidäy olla varavozilleh. “Vai liemeh palat, maidohgi puhut”.
“Välttämättömät selgien iellizen eloksen uskalmot” – ammuine Ven’an perindö, tsuari Nikolai I aijois algajen. Nevvostoliitos havizendu tulies aijas da suavutuksis oli ideolougien i valdivollizen poliitiekan ozannu. Rahvahale moizet čomazet (maidojovet kiisselirannoinke) ollah, gu mielehiine kyly. Mierole oli sanottu, ku lämmie vaččah valettu, a uskondanke iče tiijät. Se on eloksen tovelližus bauhujan histourien jyrkil lainehil.

Milleh net uskalmot vahnois koiduu:
hos ruadoh tartujan tarkannu
libo ohjavoh vembelel tuovun
meil herraksekaglah kurkoinnu?


En tiijä, ongo helvetti olemas. Gu se ollou, sit kannattas enne kuolendua ihan tozissah reknailla, midä sie olis, i luadie kai, ku et piäzis sinne, hornan kattilah.
Ijän eläjes täl ihalal ilmal, tämän ilmankannen ual, kai tullah vastah. Paha ei kohene, pane hos mezipuččih. Ruadi olizit ruajuh, ga riähkät vietäh uaduh. Iguine igä on aiga pitky aigu muokatakseh muan kamajas. Voi olla elaijan kärzimys on onnuako vähembi sih verraten. Ristikanzas borčuiččou hyvä i paha. Ozakse rahvaskunnal on vällys vallita tahto.
Midä et tiijä, se ei kibevytä. Enimistöhäi eletäh tämän höbläkkösanondan mugah. Sanua on, gu kirjavua kanua. Prostoi jällespäi tostahes.
Muailman probliemu on se, gu houkat ollah varmat omas mieles. Hyö ollah myös, gu vastukavazet oksat. Nimi oigei tiedo ei tuo heile sydämen sykehty omien hairahtuksien täh, hos olis aigu hajustuakseh. Puaksuh vaikkani čuhistah, a oman otetah. Kaivos kaččelijal šlöpöil kaivonsuu on kogo taivas. Net yhteiskundutiipat suajah elätysty, imijen tostu ristikanzua, gu varattavat kägöintäit. Toizen syväimen verdy.

Ga pitkäl haraval pidäs eččie:
kunnontundo, huoli, tagustus,
sagien mečän viijenden mäin oččah
unohtunnuh viäryön tunnustus.


Viizahis on ebävarmuttu, eččijen alalleh uuttu tieduo, i voijah tunnustua, gu oldaneh viäräs, i korjuamah oma ellendys, pon’a. Hairahtus rinnal kävelöy.
Mielipuolizih ei yksikai suas suuttuo, eihäi niken ole vähämieline natodielo.

Virran jyttyöh vikkely
elaijan on juoksu.

Aigu on, gu väkkeli,
šläkkäy mutkis puaksuh.