Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Ei šana šammaloiju

Corpus: New-writing language

New written karelian, Journalistic texts

Source: Marja Torikka, Oma mua. № 18, (2018), p. 6

Ei šana šammaloiju
(Karelian Proper)

Akatemikko Pertti Virtannan šyntymäštä täyttyy 100 vuotta 20. oraškuuta

Monella karjalaisella Pertti Virtarannan nimi tuou monenlaisie muistoja tahi ainaški mielikuvan henkilöštä, kumpani luati äijän karjalan kielen eteh.
Olihan Virtaranta monien matkojeh takie tuttu vieraš Karjalašša ta Tverissä 1900-luvun jälkipuoliskolla. Olen kuullun, jotta šuurta kuušiošaista Karjalan kielen šanakirjua kučutah Virtarannan šanakirjakši. Hiän oli šen kolmen enšimmäisen ošan, A–N-kirjaimien piätoimittaja vuosina 1955–1983. Moni on tutuštun muihiki Virtarannan kirjoih, kumpasie hiän luati yheššä Helmi-naiseh kera ihan kuolomah šuaten 1997.

Kiinnoššuš karjalan kieleh

Enšimmäisen kerran Virtaranta tutuštu eläväh karjalan kieleh Šuomen jatkošovan aikana.
Hiän oli šilloin pitän ajan Seesjärven tienoilla ta piäsi pakauttelomah varšinki Mäntyšelän, Puatanen ta Porajärven kylien karjalankielisie eläjie, kumpasie ei oltu keritty evakoija.
Šeuruavan kerran Virtaranta kuunteli karjalan ta lyydin pakasijie Ruočin-vuosinah 1948–1955. Hiän oli Lundin yliopistošša šuomen kielen lehtorina ta tutuštu pakolaisih, mit oli tultu Neuvoštoliitošta. Šilloin hiän pakautteli Haljärven lyydiläistä Stefan Huotarista ta monie Vienan Karjalašta tulluita, kumpasih hänet juohatti nuori opaštuja Heikki Kyyrönen. Kešäisin hiän kävi keryämäššä kieliainešta Šuomen karjalankielisiltä, varšinki Hietajärven ta Kuivajärven eläjiltä. Näijen vuosien ainehistuo on julkaistu erityisešti tevokšissa “Lyydiläisiä tekstejä I–IV (1963–1976), Vienan kansa muistelee (1958) ta Kultarengas korvaan (1971), ta šanaštuo on šamoin Karjalan kielen sanakirjassa”.
Virtarantojen perehHelmi, Pertti ta nellä laštamuutti jälelläh Šuomeh kevyällä 1955, kun Virtarantua pyritettih uuvveštah käynnissetyn Karjalan kielen šanakirjan toimitukšen piätoimittajakši. Šanakirjuahan oli jo 1930-luvulla kirjuttan Eino Leskinen runšahan ainehiston pohjalta; ainehistuo oli kerätty 1800-luvun lopulta alkuan. Šota kuitenki katkasi työn, ta Virtaranta alotti šen aivan uušin käsitykšin, hakušanaki vaihtu Šuojärven murtehen mukasešta vienalaismurtehien šuuntah. Kun hänet nimitettih Helsinkin yliopiston šuomen kielen professoriksi 1959, hiän jatko puolipäiväsenä piätoimittajana.

Tutuštumini Tverin Karjalah

Šanakirjan piätoimittajakši tulleššah Pertti Virtaranta oli kerinnyn tutuštuo monih karjalan kielen murtehih, ka tverinkarjalan murtehet oltih aivan tuntomattomie hänellä.
Šentäh hiän kiinnoštu niistä jo enšimmäisinä šanakirjavuosinah. Karjalan kielen šanakirjan yksi merkittävimmistä šanaštonkeryäjistä on Juho Kujola, kumpani keräsi šanaštuo kotipitäjän Šalmin lisäkši 1910-luvulla Novgorodin ta Tverin gubernijoissa. Tämän šanomattoman arvokkahan ainehiston Virtaranta pelašti Kujolan lakašta. Näin Virtaranta luonnehti löytyö 1977: “No šieltähän še kapšakki löyty. Še oli šuuri kapšakki, täynnä Tverin Karjalan materialie. Šiinä oli enšinnäki šanalippuja, tuhanšie hyvin tihieh kirjutettuja. Mie huomasin heti, jotta tämähän on vallan mahotoin uarreh. Ukko ei oikein enyä iče niitä niin muistankana eikä niitä šillä tavalla käsittän enyä, kuin ne olisi arvošša piettävä.”
Niinpä molommat Virtarannat lähettih tutkimušmatalla šillosen Kalininin ili Tverin alovehella heti, kun še oli mahollista. Šuomen ta Neuvoštoliiton välini tietehellis-teknillini yhteistyöšopimuš oli šolmittu 1955, ta še anto mahollisuon šuorittua kenttätyömatkoja Neuvoštoliiton karjalaisien luokše. Virtarannat šuoritettih enšimmäini matka 1957 ta toini 1958 Tverin alovehella šekä Petroskoin ta Aunukšenkaupunkin ympäristöh. Toisella matalla oli šamoin mukana itkuviršien tutkija Lauri Honko. Matkojen šualis ei ollun šuuren šuuri, ka merkityš šitäki šuurempi. Kanšanihmiset ta kielentutkijat opittih tuntomah Virtarannan ta hänen työtavan, lepohetkie ei turhah pietty.
Tietehellis-teknillisen yhteistyöšopimukšen rajoissa Pertti Virtaranta luati yhteheš kahekšan nauhotuš- ta kielen keruumatkua karjalaisien luokše kuin yksin, šamoin ni yheššä Helmin tahi muijen tutkijien kera. Karjalaisina oppahina hänellä oltih Grigori Makarov, Vladimir R’agojev, Aleksandr Barantsev ta Aleksandra Punžina. Matat šuuntauvuttih pohjosešta Vienašta aina šuveh Sroičan Kontuh šuaten ta Tverin alovehen lukusih kylih. Ainehistuo keräyty äijälti kuin nauhotettuna šamoin ni muistihpanoina. Nauhotettu ainehisto on tallešša Kotimaisien kielien keškukšešša (Kotus) Helsinkissä ta kopijoja Kielen, kirjallisuon ta istorijan instituutissa Petroskoissa. Matkojen päiväkirjat ollah tallešša Itä-Šuomen yliopistošša Joenšuušša.
Pertti Virtaranta pakautteli šatoja karjalaisie, no mainičen täššä vain muutoman: tverinkarjalaini Anna Andrejevna Šut’ajeva šekä Iljinien pariskunta Jevdokija ta Ivan ili Dun’a ta Van’a on tultu monilla šuomelaisillaki tutuiksi. Itkuviršien taitajista pitäy lisäkši mainita Pyhäjärven lyydiläini Anna Vasiljevna Česnakova ta Puatanešša elänyt Aleksandra Ivanovna K’argina.
Pertti Virtaranta šuoritti toki monie muitaki matkoja karjalaisien luokše, hiän oli matanjohtajana vuotena 1966, kun joukko šuomen kielen ta kanšanrunouven tutkijie kävi Petroskoissa, asientuntijana ušeilla Šuomen televisijon luatimilla dokumenttimatoilla ta turistimatoilla šekä ošallistu kongressiloih ta monih muih tilaisukših.

Šuomen kielen tutkija ta taitaja järještäjä

Karjalan kieli oli vain yksi Pertti Virtarannan tutkimušala.
Hiän oli alottan tietehellisen urah tutkimalla oman kotišeuvun murrehta, kumpaista šamoin hänen 1946 ilmeštynyt väitöškirja käsitteli. Hiän oli kiinnoštun šuomen kielen kaikista murtehista ta kielimuotoloista, hiän nauhotti niitä ei vain eri puolella Šuomie vain šamoin ni Skandinavijašša ta Amerikaššaki ušeilla matoilla. Šen lisäkši hiän julkaisi lukusie kirjoja eri murtehie. Enšimmäini murrehnäytteitä šisältäjä kirja oli 1947 ilmeštynyt “Vanha kansa muistelee”.
Pertti Virtaranta oli taitaja järještäjä. Jo vuotena 1959 hiän oli šuanun aikah šen, jotta peruššettih Šuomen kielen nauhotušarhiiva, kumpaseh kaikki nauhotukšet kerättih. Nykyjäh täššä arhiivašša, mi šijoutuu Kotimaisien keškukšešša Helsinkissä, on erikielisie iänittehie n. 24 000 tuntie.
Šuomen kielen ulkomualaisopetukšen ta kulttuurinvaihon järještämiseššä Pertti Virtarannalla oli keškini ošuš. Hiän kävi iče tutuštumašša eri maijen yliopistoissa annettavah šuomen kielen opetukšeh ta eisti uušien opetušyksikköjen peruštamista.

Työtä aina riitti

Mitein še Pertti Virtaranta kykeni täh kaikkeh?
Jo nauhotukšie on šatoja tuntija ta kirjoja runšahat parikymmentä ta lisäkši lukomattomie artikkelija, bibliografijašša onki läheš 500 nimikehtä. Hiän tovella luati aina töitä, aina piti ruatua mitänih mielekäštä ta kehittävyä, niin kuin hänen tyttäreh kertou tulovan kešäkuun lopušša julkaistavašša muistokirjašša “Täyttä työtäAkateemikko Pertti Virtarannan satavuotismuisto” (toim. Marja Torikka ta Jaakko Yli-Paavola). Hänen työtahtistah on šanottu, jotta še “oli tašani, no kova”.
Ei šua unohtua Helmi Virtarannan roolie. Hiän oli mukana ušeilla keruumatoilla, autto pakautteluissa, oli erinomani ta tunnuššettu valokuvuaja, kirjutti ainehistot kirjutuškonehella (tietokonehta ei vielä ollun), oli Karjalan kielen šanakirjan toimittaja ta toimituššihteri 1955–1982 ta hoiti käytännön aseita šekä nelilapšisen perehen aren ta juhlan.
Minkälaini Pertti Virtaranta oli ihmisenä? Mie muissan hänet asiellisen lempienä ohjuajana šekä opinnoissani, jotta šanakirjan luatimisešša. Hiän ei konšana moittin tahi hermoštun. Šama käsityš on varmašti kaikilla, ta tytärki kertou, jotta tuattoh oli ollun aina rauhallini ta auttavaini. Vuosi takaperin Helmi Virtaranta kerto miula, jotta hiän oli nähnyn Pertin šiäntynyön vain kerran.
Pertti Virtaranta oli taitaja pakauttelija, hiän šai kielenoppahan luottamah iččeheh ašettumalla tämän tašolla, käyttämällä hänen kieltäh ta murrettah ta arvoštamalla häntä ihmisenä.