Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Mitein ennein tervehittih

Corpus: New-writing language

New written karelian, Journalistic texts

Source: Oma mua. № 21, (2018), p. 10

Mitein ennein tervehittih
(Karelian Proper)

Kappalehie rahvahan elämäštä Pertti Virtarannan Vienan kansa muistelee -kirjan mukah. Kertojana ollah Vuokkiniemen entiset eläjät: Mari Remšu, Mari Kyyröni, Domna Huovini, Načči Aittavaara, Okahvie Mäkelä.

Tervehtimini oli karjalaisilla tärkie asie. Naiset tai miehet šuatettih tervehtie kaunehešti. Šiinä i lapšet opaššuttih.
Vierahat kun tultih, niin enšiksi rissittih šilmät, šanottih:
Terveh tänne.

Šilloin talon väki nousi ta isäntä šano:
Tulkua terveh tulijilla vierahilla!

Šiitä isäntä anto kättä vierahilla. A emäntä anto kättä miehillä ta šepäsi naisie. Eryähissä paikoissa šepäyvyttih kaikin, kun oli loitompani vieraš, niin ševättih toisieh miehet tai naiset. Moniehat miehet keškenähki šepäyvyttih ennein. A starovierat ševättih vain toini toisieh. Muutomissa kylissä ei ollun tapana käškie istumah, toisissa isäntä šano:
Kualuat istumah, vierahaiseni, missä tilua nähnettä.

Kun oli šepäyvytty, niin naiset mäntih čuppuh, a miehet peräpirttih. Čuppu oli kiukuan puolini nurkka.
Talonväki rupesi kyšymäh vierahilta:
Mitä kuuluu, vierahaisen?
Olettako ollun tervehenä? Onko lapšet tervehenä? Mitein on vanhukšijen vointi? Mitein teilä työt on männyn? Olettako äijän kalua šuanun? Hyvinkö teilä lehmät lypšäy? Šaittako hyvin vil’l’ua? Joko oletta heinän šuanun ruattua?
Niin tiijuššeltih kaikki kuulumiset, a vierahat vaššattih.
Kun vierahat lähettih pois, niin šamoin annettih kättä ta šepäyvyttih. Vierahat šanottih:
Passipuo šyöttämyä, juottamua, hyvänä pitämyä.
Tulkua meiläki käymäh. Jiäkyä tervehekši.
Šiih vaššattih:
Mänkyä tervehenä ta tulkua toičči.

Kun talonväki oli šyömäššä, niin pirttih tulija šano:
Leipyä šuolua, ristikanša!

Šyömäh ristikanša.
Vieraš mäni šyömäh vašta toisešta käšyštä:
Tulehan šyömäh.

Šiitä vašta voitih ruveta šyömäh. Tahikka vaššattih:
Passipuo äijän, mie olen jo šyönyn.

***
Domna Huovini kerto:
Meilä tiätä kun tuli, niin myö kaikin juoksima šiitä hänellä kaklah.
Kun hiän tuli pirttih ta šilmät risti, ni ukkuo šepäsi enšimmäkši, šiitä ämmyö, ta šiitä miun tuattuo ta muamuošilloin ševättih vielä, myö olima pikkusetvain šiitä meitä oli maimerosie kun juoksima hänellä kaklah. Hiän piäh paino, jotta täyttäsimä häntä ševätä. Oli še mukava, še Vatei-tiätä. Hiän oli kauppieš, kävi kaupiččomah loitoš, šai rahua ta tavarua. Tiätä piti huolen kotijoukoštaki, mitä tarvičči tiälä, šitä i toi. Vaikka iče i kirjanpuuštainta ei tunten. Ušiempie vuosie oli toko yhellä matalla.
Myö hyppimä hyvilläh kun tiätä tuli. Šiitä huomenekšella hiän mäni korniččah ta toi käsivarrellah vuatetta ta niitä meilä mittai. Ta myö hänellä jalkah kumarramma šiitä passipoittelemma kun hiän meilä vuatetta tuou.
***
Vierašta tulou!
šanottih šielä.
Tuo Jumala vierašta, huoli vierahan varušta!
Še oli miun puapo vainualla šemmoni šana.
***
Kun matattih ruatajan kyličči, ni šanottih:
Tervehenä elät.
Jumalapu!
Hyvä ois apu Jumalan.
***
Kylyššä kylpijillä ta järvie kylpijillä šanottih:
Jumalapu jouččenilla!

Kylpijät vaššattih:
Hyvä ois Jumalapujouččenie, jouččenie.

***
Kun ken tarvičči apuo, niin toini toisieh autettih.
Pienemmäštäki avušta passipoitettih ta šuatettih šanuo kaunehešti. Vaikka vesišankko tuotih kaivošta, ni šanottih:
Passipo, čikkoni!
Passipo, veikkoseni!
Kyly kun oli valmis ta tultih kylyö valmistamašta, šanottih:
Ristikanša, kylpömäh.

Toiset vaššattih:
Passipo.

Mäntih kylyh. Kylyštä tultuo šanottih:
Passipo kylyn lämmittäjällä, vejen šuajalla, šaunan šalvojalla, halon hakkuajalla, puun pukkuajalla, tulen nakkuajalla.
Vieraš kaikilla anto passipot. Oli monta passipon ottajua. Šiitä samovuara stolalla.
***
Kun kyšyjät tultih taloh, šilmät rissittih.
Talonväki kyšyttih šanomat. Vaššattih:
No ei meilä mitänä kuulu.
Miilost’inua kristaa raati, kun voisija antua!
Toiset šanottih jotta:
Mitäpä Jumalan šanat soittiutatta?
Eikö vois Jumalan šanah hoš mitä pirahuttua?
Keltä lienöy mitä soitiutun, niin še anto. Emäntä anto jauhuo tahikka leipyä.
***
Miun ämmö oli hyvä antamah kyšyjillä.
Hiän anto ta šyötti. Ta šiitä šano meilä, jotta pitäis šuattua peitočči šinne kesselih leipyä, še parempi ois kun peitočči šuattua. Yötä kun oltih ne kyšyjät, niin yön aikana pisti leipyä kesselih tietämättä. Še ois šiitä niinkuin šanotah “tainoi miilost’ina”.
***
Näin kerto Mari Kyyröni: Kun tuli šemmoni hyvä vieraš, vanha tuttava, šanottih jotta:
Niin ois kun tuattoni tullun Tuonelašta tahi muamoni muan povešta, niin ihaššuin.

Jos tuli vieraš taloh, entiseštäh tuttava, šemmoni mi oli eččin piätä, mi oli hyvä piätä eččimähei ne vielä kaikki šuatettukana piätä eččie! Šiitä šanou emäntä vähän aikua kun paissah:
Eči šie čikkon miulta piätä!

Tuo vain veičči niin ečin!
No emäntä veičen käteh ta täštä ruvettih piätä eččimäh. Tukat riiččittih pletiltä, ta šiitä alettih jakulla ta kavistua. Veičellä aina kavissettih še jakauš, kun juattih tukat. Šielä kun šattu täi niin tapettih. Hyvät eččijät vielä i köyhnyä tappo.
Še oli kallis työ, piän ečintä, šiltä ei šuanun muulla makšua kun “spassii Hospoti pomiluilla”.
Kallis šana oli še.