Texts

Return to review | Return to list

Karjalan kielen makuo šäilyttämäššä

history

September 24, 2019 in 22:31 Нина Шибанова

• created the text
• created the text: Miun ruatostolalla on aina ollun kolme karjalankielistä kirjua – Karjalan kielen fraseologini šanakirja, Aukaisen sanaisen arkun -lukukirja ta Venäjä-Viena šanakirja. Joka kirjan kannešta löytyy Vieno Petrovna Fedotovan šukunimi. Ymmärrän varmah, kuin mahtava henkilö tämä naini on, ta šuurella innolla tulin pakauttelomah Vieno Petrovnua hänen 85-vuotisjuhlan kynnykšellä. Vieno Fedotova on tunnettu karjalaisen folklorin keryäjä ta tutkija. Hänen tutkimuškohtana on karjalaisie fraseologismija. Hiän on parahie karjalan murtehien tietäjie. Vieno Petrovna ruato Kielen, kirjallisuon ta istorijan instituutin kielitiijon ošaštolla yli 40 vuotta. Hiän oli Petroskoin valtijonyliopiston karjalan ta vepšän kielen laitokšen enšimmäisenä johtajana. Naini oli niitä aktivistija, ket pantih rattahilla karjalan kielen opaššušta ta kanšalliskulttuurin kehityštä. – Vieno Petrovna, täh pakautteluh valmistuos’s’a mie luvin internetistä Kielen, kirjallisuon ta istorijan instituutin tutkijan L’udmila Ivanovan venäjänkielisen materialin, missä hiän kertou šiun työurašta ylen tarkkah. Oma Mua -lehen lukijat ollah lujat oman muan šuvaiččijat, kerro alukši omašta kotirannašta. – Mie olen šyntyn Louhen piirin Kuorilakša-kyläššä. Pappa oli uitošša šilloin, a mamma yksinäh šynnytti milma kylyššä. Hiän iče ni hivukšet piäštä kisko ta n’avan šito. Papalla vietih viesti, jotta šiun naini on laš ta šuamašša. Konša hiän tuli, mamma oli jo tajuttomana, još olis vähäsen myöštyn, niin ei olis jo eikä mammua eikä milma. Näin mie olen kylyššä šuatu. Mamma miun jälkeh vielä kuuši lašta šai. Šiinä kyläššä pereh eli vain kakši kuukautta. Vienon pappa kun oli uitošša ta šiirty etehpäin, niin ni pereh läksi hänen jälkeh. Vienon kotikylänä on Uhtuo. Šielä pereh rakenti talon ta eli rauhašša šeiččemen vuotta, kuni ei alkan šota. A konša šota alko karjalaisie evakoitih Uhtuošta. – Meitä evakoitih enšin Kuušiniemeh ta luvattih, jotta myöššymmä Kalevalah kahen netälin piäštä, kun šota loppuu. Myö emmä ottan koista nimitä. Kešällä kun läksimä, niin kešävuatteissa olima. A kahen netälin piäštä šota ei loppun ta myö läksimä etemmäkši, tulima Ušmanalla, šieltä Kemih ta Kemistä junalla meijät vietih Arhankelin alovehella. Matalla junua pommitettih. Puolitoista kuukautta olima šiinä junamatašša. Evakošša olima nellä vuotta. Konša tuli viesti, jotta šota loppu, myö heti rupesima šuoriutumah kotih. Meilä šanottih, jotta vuottakkua vähäsen, šielähän šota oli, ei ole enyä teijän kotie eikä mitä… Emmä vuota. Kotih! Kotih! Uhtuoh tultuo Vienon tuatto rakenti uuvven talon Likopiäššä. Tämä talo nytki šeisou ta on kunnošša, ka šiinä ei elä niken, še on tyhjänä. Vieno Petrovna kävi Uhtuošša viimesen kerran vuotena 2016. Kyynälet šilmissä näini tunnušti, jotta ikävöiččöy omua rantua, ka varajau lähtie niin pitkäh matkah, kun on kipie. – Vieno Petrovna, šie olet Uhtuon koulun enšimmäisie šovanjälkisie piättöluokan opaštujie. Koulun jälkeh šie tulit opaštumah Petroskoin yliopistoh venäjän kielen ta kirjallisuon opaštajakši. Kunne šiut työnnettih ruatamah yliopiston jälkeh? Šilloinhan piti ruatua šielä, minne työnnettih. – Miula enšiksi annettih Louhen piiri. A miun mieš on Värtsiläštä. Viijennellä kurššilla mie mänin miehellä ta jo pakšuna ollešša tulin enšimmäisellä ruatopaikalla. Mie kyšyin, jotta työntäkkyä Sortavalan piirih. Ei työnnetty. Tarittih šiitä Belomorskin piiri ta šiitä ni Karhumäjen piiri, Puatene. No tulin Puateneh. Šielä šilloin kaikin karjalakši paistih, koko kylä oli karjalaini. Koulušša tuntien välillä lapšet karjalakši paistih. Enši kerran kun tulin luokkah, lapšet ruvettih keškenäh pakajamah miušta karjalakši. A mie heilä karjalakši ni vaštasin. Hyö ihmeteltih, jotta mie tiijän karjalan kieltä ta šiitä lähtien šovušša elimäki. Vieno Fedotova ruato Puatenešša puoli vuotta ta šiitä tuli oman miehen luo Värtsiläh. Naini jatko ruatuo iltakoulušša ta opašti nuorie miehie ta naisie, ket šovan aikana ei voitu opaštuo. Konša Petroskoissa ruvettih rakentamah T’ažbummaš-tehašta, Fedotovien pereh tuli Petroskoih. Vienon mieš šai tehtahalla ruavon. Korttieri niise annettih. Vieno Petrovna tuli ruatoh 6. kouluh. Kerran hiän luki ilmotukšen Leninskaja pravda -leheštä, jotta Kielen, kirjallisuon ta istorijan instituuttih ečitäh ihmistä, ken tietäis karjalan kieltä ta kellä ois korkiekoulušivissyš. Vieno Petrovna ymmärti, jotta tämä ruato on häntä varoin. Instituutissa hiän enšin ruato laboranttina, šiitä läksi opaštumah aspirantuurah ta tuli fi - lologisien tietojen kandidatiksi. Vieno Fedotova ruato instituutissa 41 vuotta ta jatko ruatuo ni eläkkehellä ollešša. – Mie olen tutkin karjalan kielen kaikkie murtehie ta keräsin tietoja kaikilla murtehilla. Šilloin karjalaiset paistih oikein kaunehešti. Joka virkkeheššä oli šananpiä. Mamma ta pappa kun paistih, niin ihan joka virk keheššä oli mitänih kaunista. Ilman šananlaškuja ta šananpolvija karjalan kieltä ei voi olla. Nyt instituutissa on nuorie viisahie tutkijie. Heijän pitäy ruatua niijen materialien kera, mitä myö olemma kerännyn. Myö joka kešä oraškuušta šyyškuuh šuaten olima kylissä kieltä keryämäššä. Ka nyt karjalan kylissä ei löyvy šitä kaunista karjalan kieltä, mi oli ennein. Još mie luatisin šanakirjoja, niin joka šanan kirjuttaisin kaikilla murtehilla ta esimerkkijä kolmella murtehella. Jotta kaikin karjalaiset nähtäis, kuin rikaš on karjalan kieli. A kun nyt luajitah erikseh joka murtehella, niin yhtä kieltä ei tule nikonša. Kirjakieli pitäis olla yksi. Murtehie on joka kieleššä, ka ihmisethän ymmärretäh toini toista. Konša mamma oli elošša, hiän kuunteli ratijuo ta ymmärti kaikkie murtehie – lyydie ta livvie. Hiän venäjän kieltä oikein pahoin tiesi, a karjalan kielen murtehie ymmärti hyvin. – Vieno Petrovna, šie olet lahjakaš ta ahkera tutkija, monen kirjan luatija tai toimittaja. Ketä šie voisit šanuo omakši opaštajakši? Ken vaikutti šiun mielitapah ta ammatin valintah, kenen elämäntapa ta henkelliset arvot oltih šiula esimerkkinä? – Enšiksi, tiettäväini, Unelma Konkka. Još ei olis Unelma Konkkua, niin miušta ei tulis kienentutkija. Hiän oli meilä Uhtuošša venäjän kielen ta kirjallisuon opaštajana. Kirjallisutta hiän opašti niin taitavašti, jotta mie jo kahekšannešša luokašša tiesin, jotta mänen opaštumah fi lologijua ta rupien ruatamah kielen ta kirjallisuon kera. Unelma Konkka oli ei ainuoštah lahjakkahana opaštajana, hiän oli šuurena ta hyvänä ihmisenä. Miunki himottais olla šemmosena ihmisenä, kuin hiän oli. Unelma Sem’onovna oikein äijän ruato. Meilä oli kirjallisušlehti koulušša, kumpaista hiän veti. Hiän niise kekši kaikenmoista ruatamista ta kerhoja lapšilla. Myö hänen kera kävimä retkillä. Konša tulin instituuttih, ošaš ton johtajana oli Georgi Martinovič Kert. Hiän oli oikein hyvä ta demokrattini johtaja. Hiän miula šano niin: “Mie ei rupie šilma opaštamah, mieti iče, mitä tahtonet tutkie”. Täššä mieleššä olin ihan vapuana karjalan kielen tutkimisešša. Miula mieleh tuli, jotta rupien mie tutkimah ta keryämäh karjalan kielen kaunehutta. Kuuvven vuuvven aikana mie keräsin 900 fraseologismie rahvahalta. Oma Mua -lehen puolešta onnittelemma Vieno Fedotovua merkkipäivällä. Toivotamma tervehyttä, voimie ta hyvyä mieltä. Šiun luatimat kirjat ollah meilä aina käytöššä!