Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Igän elä, igän opete!

Corpus: New-writing language

New written Veps, Journalistic texts

Source: Maria Filatova, Kodima. № 4, (2019), p. 6

Igän elä, igän opete!
(Vepsian)

Kaikuččel ristitul om ičeze eloza. Erašti mehele anttas löumai elote. Mugoižen oli Maria Sem’onovna Mironovan-ki elo. Hän päzui kaikiš jügedusišpäi da kaiči armastust eloho. 6. sulakud Maria Sem’onovnale täudui 90 vot. ozatelem Maria Sem’onovnad jubilejanke da toivotam hänele äi ozakahid vozid, tervhut da ihastust kaikuččel päiväl. Meiden kirjutez om hänen polhe.

Pidab-ik opeta ezitatoiden kel’t, ku ed pagiže sil paksus? Vepsän kelen kursiden openikad sanuba, miše pidab. opendaba vepsän kel’t kacmata sihe, miše pagižeba vepsäks jogapäiväižes elos lujas harvoin. Kursile kuctas kaikid tahtnikoid. Tägä ei ole tärged, miččed kel’mahtod sinai oma, ei ole tärged-ki, äjak sinei om vot. Vanhembale openikale Maria Sem’onovna Mironovale täudui 90 vot. Vepsän kelel hän pagiži vaiše laps’aigas. Kursil Maria Sem’onovna openzihe kirjutamha da lugemaha vepsäks. Maria Sem’onovna navedib opetas. Igän elä, igän opetemugoine hänel om deviz. Maria Sem’onovna kaiken elon radoi augotižklassoiden opendajan. Om jüged eskai lugeda hänen arvznamoid da kitändkirjeižid, om hänel medalid-ki rados. Hän muštab kaikuttušt ičeze openikad, sebrastab äjidenke. Maria Sem’onovna sanub: «Erasidenke vasttamoiš, tuleskeleba minunnoks adivoihe». Maria Sem’onovna radoi Petroskoin školiš, Päžjärven školas-ki. Lidnan internat-školas hän radoi 15 vot. Opendajan radole hän andoi 35 vot. «Minä olen jo pensijal 33 vot. Kävelin školha kaikile praznikoile, tegin sigä besedoid lapsidenke».
Maria Sem’onovna ei unohtand ičeze jurid da kanzad, hän surel melel starinoiči meile ičeze elon polhe. «Sanun Nikolai Abramovan runon:
Lujas jüged minun oza,
Ani kuti meiden rahvahal.

Vaiše muštan: elin konz-se
puižes pertiš järven randal...”


Kaik, mi hän kirjuti, muga kaik minai-ki oli. Minä olen sündunu küläs Šimjärv’, a ku sanuda tarkemba, ka S’urga-der’ounas. Nece om edahan. Sinna nikonz ei olend ted, käveltihe kaiken aigan jaugai. Kanz meil oli jalos sur’kahesa mest. Minun tatan nimi om Gavrilov Sem’on Vasiljevič. Heiden kanz oli mugažo jalos sur’kuz’ vel’l’ed da üks’ sizar. Tatam kaiken aigan radoi buhgalteran. Šimjärves minä elin vaiše koume vot. Čomin muštan meiden pertin. Se oli jalos sur’. Sikš ku koume vel’l’ed eliba siš ühtes. Muštan pordhad, zaborkoid ei olend. Pordhidenno seižui hebo, se oli läz kaikuččel kanzal. Živatoid pidiba äjan: lehmän, vazaižed, lambhad, kanad. Ristitud iče ičtaze sötiba. No kaikse tal’vel mužikad ajeliba kuna-se toižihe külihe, lidnoihe, miše sada sigä dengoid».
Gavriloviden kanzale pidi jätta vepsän ma, konz läžuganzi vanhemb tütär Antonina, kudambad pidi lečta lidnas. Siloi kanznikad ei tednugoi, miše jätiba kodiman kaikeks igäks. Šimjärv’ oli saubatud, kut äjad-ki toižed küläd. Sil aigal lugetihe, miše niil ei ole tulebad aigad. Gavriloviden kanz ajoi elämaha Petroskoihe, kus zavodihe heiden ezmäižed bedad. «Ezmäi mamam läžuškanzi. Voib olda, radospäi. Oli viž last. Radod oli jalos äi. Hän völ radoi. Mamoi koli. Händast Petroskoiš panimei maha. Tatoi jäi üks’ viden lapsenke. Päliči vodes koli noremb prihaine Miša. Päliči völ kahtes vodes koli vanhemb sizar Ton’a. Hän nikonz ei voikand, hot’ läžui. Hän lujas čomin da äjan pirdi i hüvin pajati. I kaiken aigan saneli: «Minä linnen tervhen!». No ei ozaidanus.
Tatoi löuzi ičeleze toižen akan, a meilemaman. Vel’l’ele oli siloi 10 vot. Hän voumiči koume klassad. Minä voumičin ezmäiččen klassan. Tatam löuzi toižen akan, vel’l’ele hän ei tulend mel’ he. hänele mugažo. A Šurasizarenke joksendelim pertidme i pajatimei: «Miččen čoman maman meile tatam löuzi!», hüppimei. Konečno, hän meile eskai ozuti, mitte hän om čoma. Tatale anttihe perevodan Megra-küläha, sinna ajelimei. sanumei: «Mamoi...», a hän: «Mitte minä olen teile mamoi! Algat kuckoi mindai mamaks». voikim sizarenke. Hän lähteb, a L’uba-tädi meile nevob: «Neičukaižed, kuckat händast mamaks, hän hargneb». Hän meid nikut ei navedind, ei kacund meiden polhe. L’uba-tädi homendesel pezi meiden sädod, ehthasai kuidas i möst puhthaižed sobad panimei päle. Hän kacui meiden päd.
Anttihe miile uden fateran i eläškanzim sigä. Siloi hän zavodi ozutada ičtaze. Oli mugoine azj. Hein oli jo kaik tehtud. Tariž oli panda völ kolhozale viž kegod heinäd. nitimei ned tahod, miččed jäiba: vedes, kus mec rindati. Homedesel noustatihe meid, i mecha mänem. Mecas mamoi heinotab, a Šuranke veim märgan heinän normele, kus päivine paštab, kus meiden kegod seištas. Koume päiväd minä kävuin, a nelländel en voind. En voind nikut botinkad panda jaugha. Kündled lanktas. Šura sanub: «Sinä midä voikad?». Minä sanun: «Pän kibištab». Hän sid’-žo: «Mam, Marus’a voikab, hänel pän kibištab». Se hot’ tulnuiži, kacunuiži, mitte om, küzunuiži. Hän tuli i meid kuti koiraižid penikaižidŠuran ühthe kaimloho, mindaitoižehe i lükäiži verajan taga. Verajan soupsi, avadimen pani kormanaha i mänikuna, em tednugoi. Voikim, voikim, midä rata? Mänim. Päliči kahtes derounas minun sebranik eli. hänenke ühtes klassas openzimei. hänennoks tulim, sanuim. Hänen mam käveli i kucui lekarin. Hän märiči temperaturad – 38°. Lekar’ andoi lekarstvad i käski venuda kogonaižen päivän. Ehtal mänim kodihe. Mänim siriči sel’sovetad. Radnikad pördihe kodihe i läksiba meiden vastha: «Külläks guläitei? Päd ei kibišta?». el’genzim, miše hän sinna käveli i starinoiči kaikile, miše em tahtonugoi abutada. Tatale nikonz nimidä em sanunugoi. Tatam äjad ei tedand. eliba muite čomin toine toiženke, em telustanugoi. nikonz em voikanugoi. Voikim hilläšti, kus meid niken ei nägižend».
Konz Maria Sem’onovnale oli 12 vot, zavodihe Sur’ voin. Hän ei tacind opendust kacmata sihe, miše penikaižele hoikaižele neičukaižele pidi jügedas ratavalita parzid mecan splotkal sen täht, miše oigeta niid jogedme. Radod hän tegi tarkas, tezi kaiken mecsplavan polhe. Ehtoidme, kut äjad toižed naižed hän kudoi alaižid saldatoile. Necidä opalad aigad Maria Sem’onovna muštab muga: «Tal’vel, konz kävelim školha, ka otim kerdale vauktad sijahurstid. Konz samoletad lentas, ka lanksim lumehe i katoimoiš niil. Voin oli rindati i finnad voiba tulda konz taht. No em varaidanugoi. radoim, openzimoiš, eskai koncertad klubas tegimei. Muštan vägestusen päivän. Jalos čomin muštan. Oli homendez. Mamoi meile kidasti: «Neičukaižed, libugat teramba! Voin lopihe. hüppähtimei krovatišpäi, sobad, miččed putuiba, panimei päle i joksim sebranikoidennoks.
openzihe meidenke ühtes klassas. Prihaine openzihe Šuranke, a minunkehänen sizar. Völ heil oli noremb vel’l’ Miša, hänele oli kuz’ vot. Mamad heil ei olend, a tat oli voinal. joksim kaiked külädme, kaikid noustatimei. Joksim školha tropaštme, koume kilometrad oli sihesai. Konz sinna tulim, sigä sel’sovetanno kerazihe lujas äi rahvast. Irdal oli sur’ radioprijomnik. Sen möto diktor pagiži, miše voin lopihe. Kaik ristitud voikiba, tervehteliba toine tošt. Muga pit’kha oli voin, miše erašti meletimei, voumiče se konz-se vai ei. Meiden front mülüi Karel’skijaha frontaha. Sen ohjanzi Mereckov. Necil aigal Šušt kaik oli muretud, kaik pertid oli polttud. Mereckovan abul voin teravamba lopihes.
Voinan jäl’ges Maria Sem’onovna ajoi opendamhas lidnaha. Se oli tehtud emindaman melen vastha. Hän pageni kodišpäi öl. Hän päzui opendamhas Petroskoin Pedagogižehe tehnikumaha. Kaikuččel kezal opendusen aigan radoi lapsiden lageriš. «Minä lujas navedin rata lapsidenke. Lapsed kundliba mindai čomin. Konz radoin Päžjärves, minun openikad navediba tuleskelda minun fateraha, navediba lugeda kirjoid. Minä andoin heile kirjoid, i jäl’ges pagižim, midä tuli mel’he. Konz läksin sinnapäi, jätin kaik minun kirjad heile lahjaks».
Maria Sem’onovnan elotes oli äi ozakahid da opalakahid päivid. Hän ei unohtand niid, hän ei unohtand ičeze-ki jurid. Maria Sem’onovna ihastub kaikuččehe päiväha i paksus muhaidab. Neche azjaha hän openzi ičeze openikoid, i nügüd’ hän om hüvä ozutez äjile.