Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Igäine saldattu

Corpus: New-writing language

New written Livvic, Journalistic texts

Source: L’udmila Vladimirova, Oma mua. № 5, (2020), p. 9

Igäine saldattu
(Livvi)

Minun buat’ušku, appi, Mihail Aleksejevič Vladimirov, ainos sanoi, gu häi on igäine saldattu, nelläl voinal oli. Häi musteli, gu Leninan nägi. Kronštuatas merimiehet nostettih piälöi, rodih suuri tuho. Sidä tuhuo sammuttamas oli häigi. Sih aigah oli häi nuori mies, ei olluh naizis. Siegi häi nägi Leninan. Oli sil ylen ylbei. Jälles häi puutui Lugan da Gatčinan alovehele. Sie oldih suuret torat valgien armien gvardeitsoin kel. Interventat tungiettihes Piiterih, a meijän saldatat ei heidy laskiettu. Mi piälöi sinne dai saldattoi muah meni, vai yksi Jumal tiedäy, muga buat’ušku sanoi.
Interventoil oli raudusuojuspoujezdu, a meil vai vintouhkazet, midä sit voit ruadua? Gatčinan da Piiterin välis oli Ižorajogi. Sit meijän miehele tuli piäh duumu, gu pidäy pilata tuvet sillas da sillan piälgi yön aijal. Mugagi ruattih. Huondeksel poujezdu tulou, a meijän saldatat jo vuotetah. Dai kui duumaittih, mugagi rodih. Topasjärven mužikku oli viizahembi, poujezdu romahtih jogeh. Komandieru heitti käispäi omat čuasut da andoi Mihail Aleksejevičale hänen viizahuos. Niilöin čuassuloin kel buat’ušku tuli kodih. Silaigua ei vie čuassuloi äijiä kel olluhgi.

NAINDUAIGU
Mihail Aleksejevič Vladimirov tuli kodih.
Tuli aigu nuorel brihal jo tuvva taloih nuori mučoi. Hänen armas neičykky jo oli miehele annettu Kondupohjah. Vahnembat muga sovittih keskenäh. Buat’ušku minule saneli, häi ylen äijäl suvaičči Tan’ua, ga händy annettih vägeh miehele. Enne vahnembii ainos kuunneltih. Ga oli vie yksi neičoi, vahnembi sizär Lukerjan Urinija, händy sežo annettih miehele Pyhäjärven Mihail Trofimovale.
Sithäi pidi ottua mučoikse Lukoi, kylän dielolois yksin et rubie elämäh. Heil rodihes kolme armahankarvastu poigua: P’otr, Vas’a da Iivan. Midäbo vie pidäy? Kai on hyvin.
Mindäh muatušku ei suvainnuh buat’uškua, en tiijä. Häi oli prostoi kylän briha, ylen ruadai. Muatušku ei suvainnuh händy, gu häi oli köyhäs perehespäi. Muatušku oli bohattua roduu. Buat’uškua niminny ei pidänyh. Kai jo vahnate olles häi tuattua ainos kirgui ei nimelleh, a starikku, se oli ylen paha mieles kaikil. Konzu jo minä tulin neveskäkse pereheh, minä kyzyin händy: “Tati, miksebo sinä nait Lukerjas?”. Häi minule sanoi, gu suvaičči neičykkiä Tan’ua, ga händy vägeh annettih toizele miehele. Ethäi rubie toruamah.

HIL’L’AZEN ELAIJAN RIKOI VOINU
Hil’l’akkazin elaigu meni edehpäi.
Rahvas kylvettih peldoloi vil’l’oil da kartohkal. Viegi pelvastu kylvettih, sobua piälehäi sežo pidi. Rahvas kai ruavot maltettih iče luadie. Lapsii kazvatettih. Nuoret kai peldoloil da niittylöil ruattih, a vahnembat kois kodiniekannu da silmänny, gu lapset ei midä pahua ruattas. Mugagi elettih. Syömisty oli kylläl da viegi kalua suadih, elettih järvirannoil.
Tuli aigu, rahvas ruvettih toine toizele šupettamah, gu voinu zavodih, tullah nemsat da suomelazet. Meilhäi oli lähil raja. Uudizet da rahvahan pahat mielet terväh stanittihes. Jo nuorii mužikkoi otettih učotal. Jo kodiloih ruvettih tulemah bumuagatole valmis. Mučoit da muamat itkietäh. Lapset vie ei ellendetä, mi on voinu, hypitäh da elostetah. Sit raadivos sanottih, gu algavui voinu. Zavodih kogo kylän itku.
Minun buat’uškua, Mihail Aleksejevičua, da vie susiedua Fiilinän Stepan Maksimovičua otettih. Heile annettih yksi vintouhku kahtel. Ei vie olluh oružua kaikil andua. Minun buat’uškua työttih frontale, a Stepan Maksimovičua en tiijä kunne työttih.

EVAKKOH
Zavodih evakuatsii, pidäy mennä pagoh lapsien kel.
Midä vähäine parembua šuššii da sobua oli, ruvettih peittämäh, keräle äijiä et ota, vaiku kudamidä lapsih niškoi. Minun muatušku saneli, gu häi peitti kuoppah: samvuaran, ombelusmašinan da Iivanan talvišuntizen. Se kuoppu hyvin salvattih. Keräle otettih dokumentat da vähäine syömisty. Duumaittih, gu terväh kiännytäh tagazin. Ga eibo muga rodinuhes.
Rahvas kerävytäh pagoh. Suomelazet tullah. Minun muatušku Lukerja Vasiljevna kolmen lapsen kel da vie heijän kel lähtiettih Fiilinän Nastoičoi sežo kolmen lapsen kel: Borissu, Maša da vastesuadu lapsi, hänel vie ni kolmie kuudu ei olluh. Lähtiettih kaikin meččiä myöte. Pieni Vera ainos itki. Häi äijäl hiestyi ripakkolois pezemättäh olles, ainos lapsi oli rauhatoi. Meijän vahnembat brihačut luajittih kartaine tuohes, lämmitettih vetty da pestih pikoi Veraine dai häi heitti itkendän.
Kuilienne hyö erovuttih toine toizes. Meijän pereh jo lähti ielleh, a Fiilinät jiädih Petroskoih da heidy istutettih tavarnoih vagonah da viettih Siberih Urualale. Hyö pututtih hyväh kolhouzah. Muatuškua otettih fermale ruadoh dai P’otr sežo puutui ruadoh paimoikse dai Vas’a sinne sežo. Kolhouzu oli bohattu. Iivan silaigua oli vie pieni, oli kois.
Nälgiä hyö ei nähty, fermalpäi muatuškal ainos annettih maiduo kylläl, a konzu lehmät kannetah, sit heil oli pruazniekku. Maiduo kylläl, sidä pannah päččih da havvotetah, sit roihes maido kova, veičel leikata pidäy, se on ylen magei da hyvä syömine. Muudu nimidä ei pie enämbiä.
P’otr Mihailovičal täydyi jo 17 vuottu. Händy otettih polkuškolah opastumah sv’azistakse dai ielleh työttih armieh. Häi armiespäi tuli vuvvennu 1947, vie oli sammuttamas tuhuo Čehoslovuakies. Jumal händy vardoičči, sendäh häi sanoi, gu muamo Jumalua moliihes ainos da viegi Iivanua otti keräl kezät da talvet käski polvuzil pihal moliekseh. P’otrua ni kerdua ei ruanittu, a tuatto tuli niistienny kodih. Vas’a siepäi pagei dai tuli kodih Topasjärveh, died’o oli jo tulluh kodih (muatuškan tuatto).

OMAL MUAL
Fiilinän Nastoičoi lapsien kel kuito erottih meijän perehespäi.
Heidy jällečel azetettih suomelazet dai kiännytettih järilleh kodih. Fiilinät saneltih jälles, gu heil oli hyvä elaigu, suomelazet ei abeittu rahvastu. Školat oldih avvoi, sie lapset opastuttih suomekse. Minägi opastuin sit školas jälles voinua. Meil oldih kai urokat suomekse, vai yksi urokku oli ven’akse. Ken tiezi suomen kielen, nuoret neičykät, net kai ruattih suomen kantoras. Yksi kyläläine meijän Dus’ačoi Kuzminan ruadoi kiändäjänny suomelazil. Händy kai jälles voinua ei otettu tyrmäh. Äijät neidizet mendih miehele suomelazil dai lähtiettih Suomeh elämäh. Moizet dielot.
Myö emmo vihua suomelazii. Hyö kävväh meijän puolel dai myö kävymmö. Monet Suomen brihat otetah karjalazii neičykköi miehele da vietäh Suomeh. Minungi tytär Raisa meni miehele suomelazel. Jo 21 vuottu eläy sie, ozavannu da bohatannu. Kävväh vuvves kerdu, ylen hyvä, gu kaksi kerdua. Ga telefonas pagizemmo joga nedälii. Eletäh Laitilan linnas. Vävvy jo on penziel, a Raisa ruadau sotsiualulaitokses. Suomesgi eläy minun ristintytär. Häi on jo sie enämbi 20 vuottu. Hänel on suuri suru, jäi yksin. Ukko dai poigu, mollembat puututtih traktoran uale. Lena jäi yksin. Kodih Pyhäjärveh ei tule. Kus sanou minun pereh, poigu da mies ollah, siegi häi on. Päiväs piäliči kalmoile kävyy da ruadau, sihgi aigu menöy. Hänes rodih ylen hyvä Jumalah uskoju. Häi eläy Vimpelis. Rajaspäi ei ole loitton. Hyö kävväh toine toizelluo.