Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Hyväšti, Arhankeli!

Corpus: New-writing language

New written karelian, Journalistic texts

Source: Eeva-Kaisa Linna, Oma mua. № 42; 43, (2019), p. 8; 8

Hyväšti, Arhankeli!
(Karelian Proper)

Meijän legendarini matka veikkoni ta kahen navon kera Piiteristä Arhankelih ta šieltä Solovetskih ta Jyškyjärveh jatku. Nyt še vei meijät Arhankelin kaupunkin ulkopuolella.

Arhankelin aloveh on Venäjän merkittävin puuarhitektuurin keškuš ta vaikka 1960-luvulla iče kaupunkista purettih äijän puutaloja, äijän on vielä jiänyn jälellä. Lähišeuvuilla on lukusie viehättävie kylie puutaloineh ta noin šata rakennušta Pohjois-Venäjältä on šiirretty Arhankelin alovehen “Šeurašuareh”, Malije Koreli -perinnehkyläh. Kylä šijoutuu 25 kilometrin piäššä Arhankelista šuvimeriseh šuuntah päin 140 hehtarin šuurusella alovehella, mi levittäytyy Vienanjoven itäpuolella kukkulamaisemašša.
Malije Koreli on Venäjän šuurin ulkoilmamusejo, mi on peruššettu vuotena 1964 ta avattu yleisöllä viisi vuotta myöhemmin. Kyläššä on äijän kaunista pohjoisvenäläistä puuarhitektuurie, kirikköjä, kellojalkoja, časoun’oja, mualaistaloja, aittoja ta tuulimelliččöjä. Aloveh on juattu istorijallisih ta kulttuurisih sektoriloih, mit ošoitetah nellyä muantietehellistä šuuntua: Kargopol-Onega, Vienanjoki, Pinega ta Mezen’.
Malije Koreli on šuosittu käyntikohta, joka vuosi šielä rekisteröijäh yli 200 tuhatta kävijyä.
Taivahahaštumisen kirikkö on alkuperäsešti rakennettu vuotena 1669 Kušerekan kyläh Onegan alovehella. Alovehella on šiirretty muutoma časoun’a, kumpasie aikoinah oli äijän Pohjois-Venäjällä. Rikeneh ne oli noššettu lajittomašti ilman kirikön lupua. Malije Korelin alovehella on monta monituista kiriköllistä rakennušta, kumpasien huapapärekatot hohatah hopiella päiväsen valošša.
Kellojen šoitto on Venäjällä ikiaikani perinneh, kumpasešta on tullun oša Malije Koreli -kyläššä järješšettävistä tapahtumista. Myöki šaima kuulla Taivahahaštumisen kirikön kellojen taivahallista helinyä. Alovehmusejo on kehittän kellojen šoitošta taitehta, mi on iänitetty.
Pohjoisvenäläistä rakentamista etuštau Tretjakovin talo. Šanotah, jotta še on kaikista vanhin talo näillä leveykšillä. Še oli rakennettu 1800-luvun lopulla Garin kyläh Kargopolin alovehella. Elintiloissa oli aikoinah kiukua, ka ei ollun šavuröyrijä eikä trupua, šentäh še etuštau vanhua šavupirttielämisen perinnehtä. Talon pohjakerroš oli liävänä ta toini yläkerroš toimi heinäšuojana. Rakennuš on täyšin restauroitu.
Kukkulamaisema ilahuttau šilmyä, rakennukšie on šijotettu ryhmih ta etähänä toini toistah, käveltävyä riittäy. Välillä pitäy ylittyä notkoissa virtuajie ojie ta šitä varoin on rakennettu portahikkoja ta puušiltoja. Kulkureitit on monin paikoin katettu puulla, ne on helppokulkusie ta luontuo šuojelijie. Aštuos’s’a ohitamma tuulimelliččöjä, aittoja ta heinätupie, jiäkaršinoja ta joven rannoilla rakennettuja kylyjä.
Alovehella on kovottu ryhmä vuatimattomie šavupirttijä, kumpasie käytettih kešällä heinäaikana. Ošašša niistä on vain yksi tila, toisissa on šinčči ta eryähissä šaman katon alla on vielä heinäšuoja. Šavupirttien lähellä on ašetettu ruoka-aitat. Ne on noššettu korkeijen pylvähien piällä, jotta jyršijät ei šinne piäštäis.
Rakennukšien ihmehen kaunehet koristelut kaiverrukšineh ta mualaukšineh kuin talojen ulkopuolella, šamoin ni šisätiloissa kerrotah rakentajien ta kirvešmiehien neroista.

Arhankelin aloveh on aina ollun vaikiešti šuavutettavissa. Matias Aleksanteri Castrén oli Helsinkin yliopiston enšimmäini šuomen kielen professori ta uralilaisien kielien tutkimukšen ta etnografi jan polunraivuaja. Hiän kävi tutkimušmatoillah Lapissa, Pohjois-Venäjällä ta Siperissä vuosina 1841– 1849. Tutuštuttuon vienalaiseh runokieleh Castrén vuotena 1841 luati “Kalevalaštakehutun ruočinkielisen kiännökšen, mi toi hänellä mainehta.
Vuotena 1841 Castrén läksi uuvveštah tutkimušmatalla, nyt Elias Lönnrotin kera. Matkalaisien tarkotukšena oli männä Venäjän Lappih tutkimah Akkalašša eläjien saamelaisien kieltä. Niijen kieltä piettih puhtahampana kuin muijen lappalaisien, šentäh kun ne eläjät oli pisytty erošša venäläisistä ta muista kanšoista.
Pahan šiän ta tieolojen takie Castrén ta Lönnrot jouvuttih muuttamah šuunnitelmieh. Hyö mäntih erinäisien mutkien kautti Inarin pappilah. Šielä Castrénie vuotti Piiterin Tietoakatemijan kirjani, kumpasešša häntä pyritettih ošallistumah Siperih šuunnattavah tietehelliseh lähetyškuntah.
Vaivalloisien matkojen jälkeh kaverukšet piäštih Kemih. Kelirikon takie hyö jouvuttih viettämäh Kemissä kokonaisen kuukauven raskol’nikkojen šeurašša, kumpasie šuurelta ošin oltih kaupunkin ta šen ympäristön eläjät. Lönnrotin kuvaukšen mukah Kemi oli “nuori, vanhanpuolisen ta rappeutunuon näköni kaupunki”, missä oli “hyvie, leveitä, puisie jalkakäytävie”.

Šulakuun 19. päivänä 1842 matka lopulta jatku pieneššä veneheššä, mi kuletti Jaroslavlin gubernijašta lähtösin olijie pyhihkävijie “Walkien Meren myrškysien ualtojen yliSolovetskin šuarella. 15 virštan piäššä manasterista tuli jiä vaštah ta šuarelta jouvuttih hakemah heposie ta rattahie, jotta šuaha kulettua matkuštajat rannalla.
Laivaliikenneh Arhankelih ei ollun vielä alkan ta matkalaiset jiätih manasterih vuottamah vesien avautumista. Aika kulu jumalanpalvelukšissa šekä manasterin kaunehukšie ta aikakirjua tutkies’s’a.
Joutavana olo kylläššytti ta muutoman päivän piäštä Castrén ta Lönnrot kapuaššettih vuokrattuh pieneh veneheh ta lähettih matkah Arhankelie kohti. Reitti “kulkujäitä šakienah olijalla merelläkulki enšin šeiččemen-kahekšan peninkulman piäššä olijalla lähimmäisellä mannermual la ta šieltä pitin rannikkuo kyläštä toiseh. Matka kešti kaikkijah nellä päivyä.
Arhankelissa Castrén ta Lönnrot elettih venäläiseššä hotellissa, missä šuatih elättäväkši talon kolmannešša kerrokšešša kakši puhašta huonehta. Kaupunkissa oli 10 500 eläjyä ta vajua 1 400 taluo, kumpasista monet oltih kivisie, yksityisie tahi julkisie. Kirikköjä oli 13. Kaupunkin etuštalla oli pieni elinšuari Sollombol (Solombala), mi oli šiltojen avulla yhissetty Arhankelih. Šielä oltih kruunun ta muut šuuret laivat ošin lähellä rantua. Pienemmillä laivoilla lašettih aina kaupunkin šatamah šuaten.
Kaupankäynti oli vilkašta äšen pyhinpäivin. Kiinnoštavien kauppatavarojen joukošša oli šuurie myttyjä šuomelaisie talonpoikaishamehie, kumpasie myötih kahešta-viiještä rupl’ašta. Ne oltih Vuokkiniemen laukunkantajien tuomie.
Matkatovarissojen tarkotukšena oli ollun opaštuo samojedikieltä Arhankelissa, ka minpä šillä voit, kun opaštajakši ajateltu samojedilaini missioneri, arhimandritta Venjamin ei “opin katehukšeštaopaštajakši šuoštun.
Lönnrot muutti mielen kieliopintojen šuhteh ta šuuntasi kulkuh Aunukšen gubernijah vepšäläisien luokše. Hiän arveli, jotta heijän kieleštäh hänellä “oli vuotettavissa äijyä šuurempi voitto šuomen kieliopilla ta šanakirjalla”.
Castrén šai Arhankelih tiijon, jotta hänellä oli Šuomen valtijon varoista myönnetty apuraha samojedikielien tutkimiseh. Castrén alotti kešällä 1842 työn Arhankelissa nenetsien avuššukšella ta matkasi myöhemmin loitoš Siperih.
Lönnrot muitein matkakirjaššah vuosilta 1828–1844 mainijošti kuvuau kakspreckiä, min hiän oli šuanun kuulla Kuo lašša. Še oli norjua ta venäjyä yhistäjä pidginkieli, mitä paistih Pohjois-Norjašša ta Kuo lan niemimualla 1700-luvulla ta 1800-luvulla. Kieltä kučutah šamoin russenorskiksi. Še oli luotu venäläiset kauppiehat ta norjalaiset kalaštajat keškinäistä kommunikoimista varoin. Mitä šanot? Kak sprek?; Mi on šiun nimi? Kak du heta?; Onko šiula oma čäinikkä? Sin tjainik du hafva?

A. V. Ervasti matkasi kešällä 1879 Venäjän Karjalašša ta tuli Solovetskih. Manasterišuaren piti olla matan iärimmäini piä, mistä oli tarkotuš kiäntyö jälelläh. Šattu kuitenki niin, jotta matka tuli halvemmakši, mitä oli šuunniteltu. Ervasti piätti käväissä Vienašša ili Arhankelissa. Matka Kemi-höyrylaivalla kešti ankarašša myrškyššä noin vuorokauven. Ervasti tovarissoineh majottu Solombalan šuarella eryähän norjalaisen omistamašša “hotellissaGotel Gansen ili Hotel Hansen. Tuo majapaikka oli valittu juuri kielikyšymykšen šyyštä, šentäh kun Ervasti ošasi ruoččie ta arveli, jotta šelviey šillä Hansenin kera.
Arhankelissa oli kirikköjä, kuitenki Ervastin mieleštä ei ieš piäkirikkö ollun mitänä Solovetskin kirikköih verrattuna. Musejo oli pieni, kuitenki täytenäh esinehie, kumpasie “huvikseh kaččeli”. Kirjaššah Ervasti harmittelou kaupunkilaisien puuttehellista kielitaituo, vain venäjyä maltettih ta muutoma harva ranškua tahi šakšua. Myöštymismatka Solovetskih šuoritettih moniehan päivän piäštä šamalla höyrylaivalla ta še kešti yli vuorokauven.
Ahma-kirjaššah Ervasti miettiy Wienanmeren rantakylienlukuh ottamatta Vienan- ta Onegajokien šuitašynkkyvyttä. Kylät on rakennettu kapeilla kaistalehilla ta talot melkein kiini toisihis. “Ei nähä vähintäkänä pellon merkkie”.
Šelitykšekši Ervasti arvelou “ilman ankaruttata šitä, jotta “kanša kokonah eläy pyynnistä merellä”. Näin on mečät kylien lähellä jiäty raivuamatta eikä ollun lupua koškiekana niitä, kun ne oli valtijon omaisuona. Kešäteistä ei ole tietuokana, “ei virštan vertua”, eikä ieš polkuja. Kulkomini oli järješšettävissä ainuoštah meriteitä.

Eugenie Fraser kertou elämäkerraššah “Talo Vienanjoven rannalla. Venäläini lapšušmitein enšimmäini muajilmanšota, Venäjän vallankumouš ta liittoutunuijen interventijo Arhankelih nävyttih ta vaikutettih kaupunkilaisien elämäh. Šynty anarhijua, šatamašša oli lukusie liittolaisien šotalaivoja, monet upšeriloista oltih ainasie vierahie Šol’tsien juhlissa, Jevgenijan ili Žen’kan vanhemmat käytih vaštavierailuilla heijän laivallaki, min nimi oli mukavašti “Champagne”.
Ruokavaroista alko olla šuurta puutehta, ihmisie turhah mänehty rintamalla ta yhteiskunnašša valtasi lahjonta ta rappeutumini. Čuariperehen telotuš šai Arhankelin eläjät moliutumah kirikkölöih, mit muutoma vuosi myöhemmin jouvuttih ateistisien vandalien tuhuomiksi. Nuoret miehet hakeuvuttih mieluummin valkosien armeijah kuin opaštumah Moskovan tahi Piiterin yliopistoih.
Žen’kan muamo Nelli Šol’ts rupieu valmistelomah lähtyö kotišeuvuillah Skotlantih. Mukah on lähöššä Žen’ka ta hänen veikkoh Germoša. Žen’kan tuatto on liijan kipie lähtömäh matkah. Ukko karkotetah muanpavošta, ämmö kyšyy lupua muuttua mieheh peräššä šyvällä šisämuah. Ruokatila on kriittini, šyötäväkši kelpuava vaihetah arvoesinehih.
Viimeselläh Nelli šuau luvan lähtie, matkatavarat luvetellah ta mukah otetut kortit ta valokuvat on käytettävä Piiterissä tutkittavana. Tulou tieto Murmanskih kulkijašta Sever-laivašta, mi on lähöššä 30. šyyškuuta 1920 klo 14. Nelli kuulou šiitä klo 16, ka kilpua juoššen laivalla keritäh ihan viime tipašša.
Murmanskissa pereh piäšöy Norjah traulerissa. Myrškysen merimatan loputtuo šelviey, jotta ei heijän ruplillah ole mitänä arvuo. Pereh onnistuu kuitenki hankkimah laivaliput Newcastleh ta piäšöy lopultaki Skotlantih, missä Žen’ka oppiu lukomah ta kirjuttamah enklantie.
Venäjän istorijašša šeurasi pelon, šurun ta kauhun aika, konša runoilija Anna Ahmatovan šanoin “ainuoštah kuoloma šuatto muhie”.

Meijän lähtö Arhankelista oli huomattavašti mutkattomampi. Ajoma puolisen tuntie taksilla Vas’kovon lentokentällä, luatima yksinkertasen lähtöšelvitykšen ilman matkatavarojen läpivalaisuo, kantoma matkatavarat lentokonehen viereh, missä ne noššettih konehen peräh, ta iče kiipesimä šiämeh. Koneh oli puhaš L-410UVP-E20 potkuriturbiinikoneh, kumpasešša oli 17 issuinpaikkua. Meitä matkuštajie oli tällä lennolla kaikkijah 13, lentäjie kakši. Mouttorien iäni oli šen verran häiriččijä, jotta korvatulpat oltih tarpeheh.
Meijän lentoreitti kulki šuurelta ošin Onegan niemimuan yläpuolella. Meijän alla oli pitkie hiekkarantoja, loputtomie šoita, vanhua meččyä ta koškomatointa luontuo. Vain toisinah maiseman rikko harva meččäautotie ta vesistöjen mosaiikki. Harvoikseh šattu näkömäh yksityisie elinpaikkoja, Vienanmeren perukan pomorikylie. Kulkomini on vaikieta, Karjalan šuunnašta ei ole muanteitä ollenkana, itäpuolelta alovehella voit piäššä rautatien kautti.
Onegan aloveh kuulu aikoinah Solovetskin manasterilla, kun Novgorodin naishalliččija Marja Boretskaja 1400-luvulla anto šen šillä. 1600-luvun lopulla Solovetskin kapinan aikoih muat šiirrettih Oneganlahen Kiin manasterin haltuh.
Vajua 50 minuuttie myöhemmin laškeutuma Solovetskin šuarella kremlin takana olijalla lentokentällä. Meijän hotelli oli kävelymatan piäššä, kuitenki myö piättimä ottua autokyyvvin, kun päivä puahto sualittomašti, šiä oli äkie ta tieki oli ylen pölyni.