Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Myöštymini Solovetskih

Corpus: New-writing language

New written karelian, Journalistic texts

Source: Eeva-Kaisa Linna, Oma mua. № 45; 46; 47, (2019), p. 8; 8; 8

Myöštymini Solovetskih
(Karelian Proper)

Meijän legendarini matka miun veikon ta kahen navon kera Piiteristä Arhankelih ta šieltä Solovetskih ta Jyškyjärvellä vei meijät vuosi takaperin uuvveštah Solovetskin šuarella, minne olima yheššä matannun vuotena 2012. Miun ukko Iivo Kaukoniemi oli kulken šaman reitin vuotena 1916 matallah enšimmäiseh muajilmanšotah čuarin armeijašša, vain päinvaštahisešša järješšykšeššä. Solovetskie on rikeneh kučuttu pyhyön ta pahuon šuarekši. Pyhyyttäki on kaikičči uhattu.

Hronikkojen mukah Solovetskin manasteri peruššettih 1400-luvulla manahhat Savvati ta Herman. Savvati oli kerrotun mukah alun perin Valkiejärven Kirillovin manasterin manahha, mi hakeutu Valamoh eččimäh rauhua manasterin huiskehešta. Savvati jätti Valamon eččiekšeh “iänettömyttä”. Hiän tapasi Uikujoven šuistošša šamanmielisen Hermanin, kumpasen kera yheššä hyö ašetuttih elämäh Solovetskin šuaren Sekirnaja-vuaran juurella.
Savvati ta Herman ajettih paikallisen väještön ta ruvettih elätyttämäh šuarta. Kulu kuuši pitkyä erakkovuotta, kumpasien jälkeh Herman matkušti manterehella hankkimah elintarvikkehie ta erilaisie välinehie. Yksin jiänyt Savvati tunti kuolomah läheštyjän, piätti purjehtie manterehella ta kuoli Uikujoven šuistošša olijašša pieneššä časoun’ašša, min viereh hänet hauvattih.
Savvatin kuoltuo Herman kierteli manasteriloissa eččien tovarissua, kumpasen kera vois jakua elämäh šuarella. Herman kohtasi karjalaisekši šanotun Zosima-nimisen manahhan, kumpasen kera alko palvella Jumalua. Hyö rakennettih ičelläh keljat ta ruvettih elämäh niissä. Pikkuhil’l’ua väkie keräyty lisyä, ta šuarella rakennettih Hristossan kirkaštumisen muissolla pyhitetty kirikkö.
Solovetskin manasteri piäsi alušta alkuan Novgorodin ta halliččijien šuosijoh, mi kešti moniehan vuosišuan ajan. Novgorodin tovellini halliččija, posadnikan akka Marfa Boretskaja, aristokrattinaini, lahjotti kaikki omistamat Suma-joven lähellä olijat viljelymuat, niityt ta kalavejet manasterin omissukšeh. Tämä tapahtu 1400-luvulla igumeni Filipin aikoina.
Manasterin hyvinvoinnin tukemini loi hyvän šuhtehen muallisen ta henkisen voiman välillä: kanša pisy tyytyväisenä ta vallanpitäjät hallittih ihmismielijä.

Muanviljelijät jouvuttih makšamah manasterin omistamista maista kymmenykšen šavošta veroina. Ilmašton takie pohjosien alovehien šavot oltih kuitenki niukkoja, šentäh manasteri pakotti makšamah veroja rahana. Köyhinä vuosina, kun muanviljelijät ei voitu makšua verojah, hyö jouvuttih antamah omat kyntömuat manasterilla.
Šuamatta apuo muuvvalta hyö jouvuttih mänömäh patrakoiksi manasterih ta ruatamah vain ruokapalkalla. Manasteri šai šillä positiivista mainehta šiitä, jotta še autto nälkyä näkijyä muašeutuväještyö šuurešša hiäššä.
Solovetskin manasteri omisti 1600-luvulla 5 000 talonpoikua ili muaorjua.
Solovetskin manasteri oli Vienan ristirahvahalla uškonnollisien toivehien matkakohta, niin kuin oli Valamo rakaš käyntipaikka Luatokan karjalaisilla, kuitenki kävijie tuli loitompuataki.
Jo mereltä kačottuna Solovetskin manasteri näytti ta tänäki päivänä näyttäy mielehpainuvana kuvana. Manasterin pohasvuš erosi šuurešti Venäjällä yleisešti valliččijašta köyhyöštä. Kirikköjen komie koristelu ta sluušpojen starinamaini loisto lujitettih tunnehta manasterin šuurenmoisuošta.
Venäjän halliččijat ymmärrettih manasterin roolin yleisešti ta šamoin šen merkitykšen paikallisella väještöllä. Manasterie piettih hyvänä, mi johti šiih, jotta muallini ta henkini voima vaštauvuttih. Näin varmistu, jotta kanša pisy tyytyväisenä, ta vallanpitäjät hallittih ihmismieltä.
Pyhihkävijät luajittih Solovetskin manasterista kiinnoštavan vajelluškohan. Manasterin šuavuttamini on mahollista vain šulan vejen aikana, oraškuušta šajekuuh šuaten. Talvella jiä kiinittäy šuarie ympäröivät vesistöt monien kilometrien etäisyöllä ta manasteri on täyšin erissykšissä muušta muajilmašta. Matat merellä oltih vuarallisie, moni mänetti henkeh.
Pyhihkävijie tuli Solovetskih tulvimalla eri puolilta Venäjyä heti, kun kevät šulatti jiät. Vivi Vuoriston mukah Kemistä oššettih tahi vuokrattih šuuri meriveneh (karpassu), mihi mahtu 15–20 henkie. Aukiella merellä šouvettih tuntikaušie ta lopulta matkalaiset piäštih manasterin loistoh.
Manasterissa elettih kolme päivyä vierašmajašša ilmasekši. Ohjelmana oli kiriköissä kiertelömini, ošallistumini jumalanpalvelukših ta rukoilomini pyhien hauvoilla. Oša vierahista šöi velleštön kera trapesašša, ošaköyhyä joukkuo varoin rakennetuissa lisäruokatiloissa.

Vuotena 1861 manasteri rakenti Vera-nimisen höyrylaivan ta myöhemmin pari lisyä. Šiännöllini liikenneh manasterih oli mahollini kakši kertua netälissä. Matka Arhankelista kešti 17 tuntie, Kemistä noin kolmannekšen šiitä. Matan hinta ei ollun halpa, keškimiärin 2 rupl’ua 80 kopeikkua aikana, konša lehmä makšo kakši-kolme rupl’ua.
Alušta tultih loittosimmat kävijät, Uralilta ta Šuvi-Venäjältä, jotta hyö kerittäis myöštyö jälelläh kotih kešätöih. Tavallah ne oltih köyhie ta ne tunkettih laivah kuin šillit korvoh, välikannella ta laivaruumahki. Myrškyšiällä lukut pantih kiini ta matka kannen alla ei ollun yhtänä mukavua.
Köyhät pyhihkävijät makšettih matkah ruavolla ta heijät ahettih manasterissa äšen 50 henken huonehih, vieläi lattiella. Ruatajilla (trudnik) oli tarjolla kaikenmoista työtä manasterin ylläpivošša: kalaššušta, leipomista, šiivoušta, puušepäntöitä. Arhankelista, Vologdašta, Novgorodista, Kostromašta, Permistä ta Karjalašta tulluot miehet opittih monet taitoh šuarella ta šuatih šiitä tovissukšet, mistä jälkiläiset on voitu olla ylpeitä.
Myöhemmin kešällä käytih pohatammat. Hyö matkuššettih enšimmäiseššä luokašša ta heijät šijotettih manasterissa parahih hotelliloih.

Solovetski kiinnošti šamoin rosvojaki. Santeri Ivalo kuvuau mitein Juho Vesainen jo lapšuoštah šuaten oli kuullun kaikenmoisie kummallisie ta tarumaisie kertomukšie täštä vanhašta, mahtavašta manasterista, šen iärettömistä rikkahukšista, šen komeukšista, šen kallehukšista ta šen šuurešta, isännöiččijäštä vaikutukšešta kaikkih Vienanmertä ympäröivih šeutuloih.
Tuattoh kertomukšien mukah juuri tuo manasteri oli še pešä, mistä karjalaisien hyökkäykšet Pohjanmualla oli šuatu alkuh. Manasteri halusi luajentua valtuah ta uškonnon vaikutušalua. Jo nuorešta Vesainen oli unekšin šitä, jotta piäsis kerran tuhottamah tuon kuulusan pešän.
Hävitettyö Petsamon manasterin Vesainen oli lähten matkah kohti Solovetskin (Solovetin) manasterie, kumpasen kullašta kiiltäjät kiriköt hiän halusi hävittyä ta kumpasen eläjät, manahhat ta papit hiän tappais tahi työntäis mänömäh muajilmalla.
Vain kappaleh šuaristuo ta muutoma viršta meren šelkyä erotti hänet enyä manasterista. Vain šiitä Vesaisen joukot šuatih kuulla, jotta Ahma, karjalaisien heimopiällikkö ta Vesaisen šuurin vihollini, oli lähten kohti Pohjanmuata. Vesainen piätti kiäntyä oman venehen ta myöštyö kotieh puoluštamah.
Čuari Iivana Julman aikah peruššettih valtijon vankila ta ihmisie alettih tuomita karkotukšeh Solovetskin manasterih. Solovetskin šuarella oli nellän vuosišuan aikana, 1500-luvun puolivälistä 1900-luvun loppuh, valtijon ainut virallini rankaissuštyrmä. Vankija tuomittih muanpetokšešta, varaššannašta, jumalanpilkašta. Enšimmäiset vankit oltih manasterissa jo enšimmäisien puisien rakennukšien aikana. Manahhoista tuli vankien vartijie.
Kun manasterie rakennettih kiveštä, niin šen vankityrmän šeinien tuakše rakennettih šemmoset kivikasematit, jotta niistä ei ollun mitänä pakomahollisutta, eikä “ieš Jumalan valo piäššyn noihi elävien ruumiskropuloih”.
Vankilatoiminta lopetettih vuotena 1903. Kaikkieštah 316 henkie oli ollun vankittuna Solovetskin tyrmäššä 350 vuuvven aikana.
Solovetski ei ole šiäštyn hyök käykšistä. Solovetskin manahhat ei hyväkšytty patriarhi Nikonin kirikköreformie ta äšen tartuttih ašehih šitä vaššuštuas’s’ah. Vuosina 1668–1676 käyty kapina loppu manasterin tragedijah. Čuarin šotajoukot vallotettih še, ta šuurin oša kapinallisie tapettih.
Krimin šovan aikah kešällä 1854 enklantilaiset šotalaivat läheššyttih Solovetskin šuarija. Kremlie pommitettih ankarašti 10 tunnin ajan, manasteri kuitenki ei antautun. Kiitollisena täštä čuari Aleksanteri II lahjotti manasterilla kirikönkellon, mi tänäki päivänä on šijotettu kremlin šiämipihalla. Ka Gulagin kauvella vartijat oli ammuškeltu šen kaunehen pinnan täyteh reikie.

Solovetskin piämanasteri šeisou Šuuren Solovetskin šuarella, min pinta-ala on yli 310 nelijökilometrie. Šuariryhmäh kuuluu šamoin viisi šuurempua šuarta: Hanhišuari, Pieni ta Šuuri Muksalma šekä Pieni ta Šuuri Jänisšuari. Eri puolilla šuarta šekä ympärillä olijilla šuarilla on skiittoja ili šivumanasterija kirikköineh ta manahhojen kotineh.
Piämanasteri šijoutuu šuaren merenpuolisella ranta-alovehella valtavašša rakennelmašša ili kremlissä. Šen šisäalovehella on monta kirikkyö, časoun’a, kuarikäytävie ta katettu, rakennukšien ulkošyrjällä kulkija käytävä, mi yhistäy rakennukšie toisihis.
Oša kakši- tahi kolmikerrokšisista rakennukšista on tarkotettu huoltotarkotukših: ruokavarašto, keittijö, pešula, ikonimualuamo, aševarašto, uarrehhuoneh ili risnitsa, velleštön pešeytymistilat. Kirjaštuo kremlin pohjakartašta en löyvä, en tiijä mi šen kohtalo on ollun 1923 vuotena tapahtunuon tulipalon jälkeh, konša manasteri kanšallistamisen kynnykšellä šytty palamah. Tahi oli šytytetty.

Helsinkin yliopiston enšimmäini šuomen kielen professori ta uralilaisien kielien tutkimukšen ta etnografi jan polunraivuaja Matias Aleksanteri Cast rén ta Elias Lönnrot vuotena 1841 käytih matoilla Lapissa. Šieltä matka jatku oraškuušša 1842 Kemih, Solovetskih ta Arhankelih ta ielläh samojedien luokše. Tosin Castrén jatko samojedikielen tutkimukšie ilman Lönnrotie, kumpani oli lähten kohti Aunušta.
Kemissä vierähti kelirikon takie kokonaini kuukauši, kuni loppujen lopukši hyö piäštih liikkehellä pyhihkävijie kulettajašša veneheššä “Walkien Meren myrškysien ualtojen yliSolovetskin šuarella. 15 virštan piäššä manasterista tuli jiä vaš tah ta šuarelta jouvuttih hakemah heposie ta rattahie matkuštajie kulettamah.
Jiän lähtyö ta Arhankelih piäšyö vuottuas’s’a tovarissat vietettih netälin verran Solovetskin “liijan komiešša ta pohatašša manasterissa”. Matkatovarissat lähettih eryähänä päivänä Anseroh (Hanhišuarella) kolmen hevosen vetämäššä troškašša. Muan tietä riitti 15 virštan verran. Tovarissat piäštih pieneh, tyhjäh kyläh, missä tavattih Tverin gubernijašta kotosin olija, karjalua pakasija manahha.
Matka jatku venehellä jiämöhkälehie kierrellen nellän virštan levysen šalmen yli Anseroh, missä oli kakši piämanasterih kuulujua pienempyä manasterirakennušta, kiveštä rakennettuja. Šielä hyö tavattih karkotettu keisarin entini “šivuš-adjutantti”.
Kovin nöyränä vierahieh palvellut Šumski, manasterinimeltäh Araktsejef, kerto karkotukšeštah. Hänen piäh oli kerran pälkähtän viheltyä uloš eräš Piiterin hoviteatterin näyttelijä. Tosin hiän arveli, jotta karkotukšeh oli vaikuttan enemmän kunnotoin ta kelvotoin elämä.
Karkotuš tarkotti vapaita huo nehie ta vapuata elantuo manasterissa šekä keisarin armošta myönnettyjä 100 rupl’ua paperirahana kuukauvešša. Johan šiinä šuatto olla vallan tyytyväini elämäh.

Oululaini lehtimieš ta tutkimušmatkailija A. V. Ervasti šuoritti tunnetun matan Venäjällä Karjalah kešällä 1879, yheššä tovarissah Hjalmar Basilierin kera. Erinomani matkakirja kertou kakšikon retkeštä läpi Vienan Karjalan, Solovetskin manasterih ta ihan Arhankelih šuaten.
Kirjallah Ervasti onnistu noštamah Itä-Karjalan kyšymykšen šuomelaisen kanšallisušidejan, fennomanijan luontehekši ta iččeheh heimoajatukšen ta karelianismin tuatokši.
Ervastin kertomuš vierailušta Solovetskih ta šen lyhyt istorija oltih pitän aikua ainuita šuomenkielisie kuvaukšie manasterista. Mainivo tiijoiltah ta kirjutuštavaltah!
Ervasti matkasi Solovetskin šuarella Vienan Kemistä venehellä, kumpasešša oli “kuuši naispuolista šoutajua ta perämieš”. Veneh oli luja karpassu, min “peräpuolešša oli šylen levyni katto”. Matkuštajie oli kaikkieštah 15. Reitti kulki enšin Kemistä kaunista väylyä, kapiehkuo merenlahta ta šuaristuo, kuni piäštih aukiella merellä. Tumanto ta kova šaje hil’l’ennettih kulkuvauhtie.
Ervasti kiertelöy manasterin kiriköissä, näky piäkiriköššä on “šuoraštah mieltä pahentava”. “Šeinät ollah yltäpiältä mualaukšie täytenäh... taivahanšinisellä pohjalla, mit esitetäh tapahukšie Piiplijašta,… lapšentappo Betlehemistä,… Vapahtaja pešömäššä opetušlapšien jalkoja. šuunnattoman šuuri Hristossan kuva hopiesešša puvušša”.
Ervastin mukah proplemana oli še, jotta mualaukšie ei näkyn, šentäh kun “šilmie tahto huikaissa”. Niin äijälti kultua ta hopieta kiillettih kaikki paikat kiriköššä.

Meiläki oli vaikieta kačella kremlissä olijie rakennukšie ta kirikköjä, ei šentäh, jotta ne olis “šilmie huikaistu”, vain šentäh, kun joka paikašša restauroitih. Komeijen kirikkömualaukšien tilalla oli näkyjäh laitettu paperisie šuurkuvie, äšen šieläki, missä meijän iellisen vierailun aikana oli ollun valmista.
Kaunehie puukoristehie ta komeita vaškisie lakivalokoristehie viru pitin latetta, oša niistä oli muovien alla, ošapakšun pölykerrokšen peittäminä. Kaunehet tammiparketit oltih piäošin šuojuamatta kešellä rakennuštyömuata. Kulkijien ta šamoin ni restauroiččijien turvallisuošta oli huolehittu pahoin, kävijä šai kulkie missä tahto.
Solovetskissa oli Ervastin käynnin aikah omie eläjie viijenšuan ta tuhannen välillä. Šuosittu käyntikohta kun oli, vierailijie riitti “kahenvertahini miärä”. Ervasti mainiččou, jotta “tänä päivänä pihat, käytävät ta kiriköt oltih väkie aivan täytenäh niin kuin parahilla jarmankoilla”.
Jokahini manasterin vierailija šai aikoinah šyyvvä manasterin yhtehiseššä stolašša kolmen vuorokauven ajan. Još šinne ei halunnun männä, piti vuokrata “gostinnitsanili majatalon tarjontah. Šielä tuaš “ei voinun tilata mitänä šyömistä paičči kiehuvalla vejellä täytettyjä samovuaroja čäijyö varoin. Evähät piti iče kullaki olla omat”.
Ervastinki aikah Solovetskilla oli jo kauppa, kivišeinien šisäpuolella piäveräjien viereššä. Šieltä šai oštua 15–20 kopeikalla rihman valkeita rinkeleitä, šemmosie, kumpasie karjalaiset kaupittih Šuomen jarmankoilla. Kauppoja šuarella on nytki. On manasterin oma kauppa, missä myyvväh kirjallisutta, ikonija, ristijä ta muita pyhie esinehie ta ainaški yksi šekatavarakauppa, missä myyvväh kaikenmoista viinoista makkaroih.

Meijän enšimmäisen ta toisen käynnin välisenä aikana Solovetski oli kovašti kaupallistun, šuarella oli ilmeštyn ravintoloja ta kahviloja. Nyt ei enyä varattu majapaikašta tietyllä kellonlyömällä miärättyö ruokua, vain ičellä šopivana ajankohtana istahettih mielusah stolah ta valittih haluttu šyömini ruokalistalta. Ruokatarjonta oli varšin korkietašoista.
Kaupallistumini tahi muallistumini, miksi šitä nyt kuččusin, milma višših vähän häiričči. Oli še tietenki mukava istuutuo haluteššah šyömäh, šehän anto vapautta aikatauluih. Ka šilmäh kyllä pisti, kun manasterin alovehella naiset kulettih ilman hamehie ta piän peittävie paikkoja. Ta kun oli äkie, niin vuattietki oltih ošin niukat. Jarmankkaki šattu šamah ajankohtah, laulajie, tanššijie ta kaiken tavaran kaupiččijie oli eräš puistoaloveh täytenäh.
Solovetski ei piäššä milma helpolla. Venäläini šanonta, min mukah ihmisellä on kakši elämyä, yksi ennein Solovetskilla käyntie ta toini šen jälkeh, on niin totta. Näijen šanojen tovissukšie olen kuullun muiltaki manasterissa kävijiltä. Miun enšimmäiseštä käynnistä šuarella on nyt kulun šeiččemen vuotta, toiseštavuosi, eikä kulu päivyäkänä, jotta en miettis Solovetskie. Himottais ymmärtyä šyvemmin manasterin hyvyttä, šitä, mi on aina vetän pyhihkävijie puoleheh.
Miun ämmö Anna Kaukoniemi, omua šukuoh Dorofejeff, oli nuorena tyttönä unekšin käynnistä manasterissa 1900-luvun alkupuolella, ka “še mäni höpinäkši”. Ukkoni Iivo Kaukoniemi, kumpani oli alkuperäseltä nimeltäh Ivan Mitrofanoff, kävi manasterin laiturissa ta näki pyhät veräjät kešäkuušša 1916. Hiän oli matalla 1. muajilmanšotah, čuarin alamaini kun oli.