VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Eeva-Kaisa Linna. Pahuon šuari

Eeva-Kaisa Linna

Pahuon šuari

Karelian Proper
New written karelian
Legendarini matka kešällä 2018 miun veikon ta kahen naton kera Piiteristä Arhankelih ta šieltä Solovetskih ta Jyškyjärvellä oli vienyn meijät uuvveštah ihaššuttavalla manasterišuarella, minne olima yheššä matannun enšimmäisen kerran vuotena 2012. Solovetskie on ušeičči kučuttu pyhyön ta pahuon šuarekši. Pahuon istorija ei anna šielulla rauhua.

Šajekuun 1917 vallankumoukšen myöten käynnisty Venäjällä kirikköh kohistunut ahissanta ta pyhien esinehien hävittämini. Neuvoštohalličuš rienti 1918 Solovetskin manasterih, oša manahhoista ammuttih tahi šijotettih eri tyrmih tahi pakko-otettih puna-armeijah. Viijen vuosišuan aikana manasterissa luotu työ tuhottih viiješšä kuukauvešša.
Kun bolševikat piäštih valtah oraškuušša 1920, manasterin kellot šoitih viimeistä kertua. Solovetskin manasteri šalvattih ta riisuhuonehien uartehet vietih manterehella. Vuotena 1923 Solovetskin šuaret luovutettih OGPU:lla (Neuvoštoliiton šisäaseijen kanšankomissariatin alani valtijon yhistynyt poliittini hallinto) ili šalasella poliisilla. Näin oli šyntyn Neuvošto-Venäjän tunnetuin keškityšleiri, Solovetskin erikoisleiri.
Oraškuušša 1923 manasterissa šytty tulipalo, tutkimukšien mukah eryähän rakennukšen lakašta. Tuli luati tuhojah kolmen päivän ajan. Oša kiriköistä, šivualttarija, kellotorni, majotuštiloja, katettuja käytävie, viijenšuan vuuvven aikana kovottu mittava kirjašto, arhiiva, mualauštyöpaja ta kirjanpito palettih porokši. Pienimmät kirikönkellot šulettih möhkälehekši. Palon šyttymisen šyytä eikä šytyttäjyä ei šuatu šelvillä.

Vankileirin johto alko tulla šuarella kešäkuušša. Enšimmäiset vankit tuotih leirih vuotena 1923: poliittisie vankija, entisie valkosie upšerija, Kronštadtin kapinah ošallistunuita, vaštavallankumoukšellisie, kulakkija taNEP-miehie” (NEP ili Novaja ekonomičeskaja politika ili Uuši taloušpolitiikka), kumpaset oli piäšty pohattumah keinottelulla ta šalakaupalla käyttäen hyväkšeh Leninin luomua uutta taloušpolitiikkua. Leirih joutu šamoin kaikenmoisie rikollisie ili španoja, viinan ta kokainin kaupiččijie, korttimošenniekkoja, sosialisešti haitallisie.
Bolševikkojen luokkaviha ei rajottun vain talonpoikih, kun šuuntautu šamoin ni intelligenttiloih, kumpasien henkistä voimua kačottih uhakši bolševismin vallalla.
Monet vankiloista oltih tunnettuja tietomiehie ta akatemikkoja, teologija, filosofija, kirjailijie, taiteilijie. Eräš tunnetuista vankiloista oli kielentutkija Dmitri Sergejevič Lihačov, kumpani vankittih vuotena 1928 epäiltynä vaštavallankumoukšellisešta toiminnašta. Piloillah Lihačov oli šyyllistyn arvoštelomah venäjän kielen oikeinkirjutušreformissa luajittuo orfografista uuvvissušta, min myöten varšinki alkukirilliseh kirjaimikkoh kuulunut ѣ-merkki ili jat’ poistettih tarpehettomana käytöštä, ihan vain iloštuokšeh reformin kuštannukšella.
Lihačov oli enšin vankilašša kuuši kuukautta ta šiitä, ilman oikeuven tuomijuo, viisi vuotta karkotukšešša Solovetskissa. Šielä hiän omien šanojeh mukah tutkirikollista folklorie”. Tietomieš kun oli, Lihačov kirjutti artikkelin korttipelilöistä ta rikollisista šekä tallenti varkahien käyttämyä slengie, kumpasešta myöhemmin julkaisi tietehellisie artikkelija.
Dmitri Lihačov ošallistu Vienanmeren ta Onegan yhistäjän Vienanmeren-Itämeren kanavan ili niin šanotun Stalinin kanavan rakentamiseh. Vapauttamisen jälkeh Lihačovista tuli muajilmantunnettu ta arvoššettu tietomieš, kumpani šelvisi Leningradin šalpaukšešta. Dmitri Lihačov kuoli 1999 vuotena 92 vuuvven ijäššä.
Alkuaikoina vankileirin kuri ei ollun kovin tiukka. Kun vankilan johto yritti kiristyä šitä, ei vankit toteltu. Talvikuušša 1923 kuuši vankie ammuttih. Vankien olot vaikeuvuttih ta joukkotapot lisäyvyttih.
Solovetskin vankileiristä tuli malliesimerkki, missä kehitettih uušie toimintatapoja valvontah, väkivaltah, vankien šäilyttämiseh, normiloih, ruoka-annokših ta vankien rankaisomiseh ta alistamiseh. Solovkinimeštä tuli sinonimi joukkotuhuomisella.
Yksi tiukan kurin arhitektoriloista oli Naftali Frenkel, vuotena 1923 kiinnivoitettu ta myöhemmin Solovetskih tuotu šalakulettaja, višših odessalaini, višših unkarilaini tevollisušmieš, niin kuin Popovin šuarelta puannut S. A. Malsagov kirjuttau Helvetti Vienanmereššä-tevokšeššah. Šuarella tultuon Frenkel tajusi vankien työn tehottomakši ta näki oman tilaisuon.
Frenkel piäsi piällikköjen šuosijoh, kun hiän rakennutti miešjoukolla täikylyn vuorokauvešša, kakši ta puoli tuntie ennein miäräaikua. Työn kun oli arveltu vievän äšen 20 päivyä. Još ašetettu miäräaika ylittyis, niin kuritukšena oli joutumini erissyšvankeuteh Sekirnaja-vuaran karhukoppih (ta melkein varmah kuolomah).
Šynty ajatuš käyttyä vankija talouvellisih tarkotukših, valtijolla kun oli kunnivonhimosie šuunnitelmie, ka tyhjä kašša. Frenkel kehitteli Gulag-leirien šiälimättömän pakkotyöjärještelmän. Frenkel iče tuli Stalinin kanavalla rakennuštyön johtajakši ta myöhemmin valtakunnallisen ratanrakennukšen piähallinnon johtajakši. Työvoima ili vankit kaivettih kanava käytännöššä ilman työkaluja.

Šuaren korkein kohta on Sekirnaja-vuara, minne 1860-luvulla peruššettih Voznesenski-skiitta kivikirikköneh. Gulag-leirien aikah Sekirnajan kirikköh erissettih vankija. Erissyšhuonehešša oli kova kuri, vankija muokattih ta ammuttih henkiltä. Sekirnajalla šuoritettih vankien joukkotappoja. Vuosina 2005–2006 kirikön läheisyöššä šuoritettih kaivaukšie, mistä heijän ruumehie löyvettih. Löyvöt luati istorijantutkija Juri Dmitrijev, kumpani on šelvittän šamoin Sandarmohin joukkohautojen šalaisuot ta kumpaista valtuapitäjät varatah. Rohkeuveštah ta haluštah eččie totuutta Dmitrijev šuau makšua. Jo kerranki vapautettuna, hiän nyt uuvveštah joutu tutkintavankeuteh ta tuntuu šiltä, jotta mieštä šyytetäh aivan kekšityistä šyistä.
Gulagin aika oli vandalismin aikua. Manasterin rakennukšet nähtih kovie ta niitä hävättih. Esimerkiksi Sekirnajan alakirikön freskot peitettih valkiella mualilla, ikonostasija revittih alaš, hylättyjä ikonija viru joka paikašša. Alttarin yläpuolella ennen rippunut Hristossan kuva oli poistettu ta šen tilalla rippu Leninin kuva. Manasterin peruštajien Savvatin ta Zosiman pyhienjiännökšet pantih esillä šuarella peruššettuh uškonnonvaštaseh musejoh, kuni vuotena 1939 niitä ei viety turvah.

Gulagin tyrmie oli eri puolilla šuaristuo: piäšuarella, Hanhišuarella, Muksalmašša, šiirtoleirilöissä manterehella. Naisvankit majotettih kremlinnaisien rakennukšeh”, pakšuiksi tulluita lähetettih Jänisšuarella.
Vankija pakotettih ruatamah jykietä työtä ei-ihmisellisissä oloissa. Hyö jouvuttih rikeneh vartijien mielivallan kohtehiksi: työtä oli ruattava vähäsissä vuaterešuissa ta tuohikenkissä äšen kovilla talvipakkasilla ta šyväššä lumešša. Päivänormit oli täytettävä.
Oša karkotetuista tietomiehistä oli onnekkahampie, muutomat heistä piäštih jatkamah kašvitietehellisie tutkimukšieh šuarella olijašša kašvipuutarhašša. Makarien erakkola peruššettih 1822. Alovehella oli erityini mikroilmašto ta niinpä 1800-luvun puolivälissä šielä ruvettih kašvattamah manterehelta tuotuja harvinaisie kašvija.
Ruumehellisie kuritukšie juattih mitä vähäisimmäštä šyyštä. Vankiloilla šuatettih miärätä esimerkiksi paikallah šeisomista alačči turvehšuon laijalla, čakkojen šyötävänä tahi kyyköttämäh alušpaitasillah kapeijen pruussujen piällä kylmissä kurituškoppiloissa. Vanki voitih šamoin šituo alaččomana hirteh ta heittyä hirši vierömäh alaš Sekirnajan rinnehtä.
Vankien makuutiloissa ei ollun lämmityštä ta heijät pakotettih muata alaččomina. Pisyäkšeh lämpiminä hyö muattih kiini toisissah. Ušeičči huomenekšella huomattih, jotta laitimmaisina olluot makuajat oli kylmetty kuolluiksi.

Muutoman kilometrin piäššä Sekirnajan vuaralta on Savvatijevin skiitta, kumpaista on viime aikoina kunnoššettu. Alovehta ei ole kuitenki vielä avattu kävijillä.
Paikkua, missä eli yksi manasterin peruštajamanahhoista Savvati, kučutah Savvatjevokši. Vuosina 1937–1939 Savvatjevošša oli tyrmä. Vankit ruattih meččätöitä, še oli kovua jykietä työtä, monet heistä kuoltih. Vuosina 1942–1945 šuarella toimi Solovetskin merišotakoulu, minne eri puolilta Neuvoštoliittuo tuli nuorie, 14–15-vuotisie orpopoikie opaštumah merenkulun taitoja.
Yksi laivapoikien kouluista toimi Savvatjevošša. Opaštujat elettih muakuopissa, kumpaset hyö iče jouvuttih kaivamah, tilua kun ei muiten riittän.
Koulušta valmistu kaikkieštah 4 000 merimieštä, kumpaset palveltih merivoimissa. Heistä yli 1 000 mänetti henkeh.

ENŠIMMÄINI KARJALAN KIELEN ŠANAKIRJA
Monet vankit yritettih puata ei-ihmisellisistä oloista iče kyhyämilläh lautoilla tahi venehillä.
Manterella piäštyö ieššä oli vielä šatojen kilometrien matka aššuttavana tiheijen meččien ta upottavien šoijen läpi, varaten kiini jiämistä.
Yksi niistä, ket haluttih piäššä pakoh Solovetskin šuarelta, oli arhimandriitta Feofan, kumpani 1660-luvulla matkasi Moskovah tavottehena tavata patriarhi Nikonin, mi oli juuri joutun čuarivallan epäšuosijoh. Feofan vankittih ta lähetettih Solovetskin vankilah.
Feofan piätti puata. Hiän ymmärti, jotta manterella piäštyön hiän joutuis yhtehykših karjalaisien kera ta šentäh luati karjala-venäjä-šanakirjan. Šanakirja oli enšimmäini karjalan kielen šanakirja ta šiinä oli kaikkieštah 80 šanua.
Feofan pakotovarissoineh joutu merionnettomuteh ta hukku. Kielitieteilijien onnekši šanakirja oli jätetty manasterin kirjaštoh, mistä petroskoilaini kielentutkija Irma Mullonen on šen myöhemmin löytän. Mullosen mukah šanakirjan murrehta on vaikie tarkkah miäritellä, še muissuttau nykyistä Tunkuon murrehta.
SLON-hallinnon mukah vuosien 1926–1927 aikana yhteheš 200 vankie oli puannun Solovetskin vankileiristä, heistä 188 pakeni Kemin šiirtoleiristä ta 12 – Solovetskin šuarilta. Kemistä puannuista 145 šuatih kiini, šuarilta lähtenyistä ei yhtänä.

TÄYVELLINI EPÄTIETOISUŠ TULOVAISUOŠTA
Yksi Solovetskin vankileirin šiirtoleirilöistä oli Kemin lähellä Popovin šuarella (Papinšuarella).
Šieltä Juri Bessonov, henkivartijogvardijan raččušotilašrykmentin entini kapitani ta aatelis mieš, kumpaista šyytettih vaštavallankumoukšellisešta toiminnašta, pakeni vuotena 1925 Šuomeh. Pakomatka yheššä nellän muun karkurin kera kešti 35 päivyä.
Bessonov oli kiertän kaikkieštah 26 vankilua Piiterin ta Arhankelin välillä. Hiän oli välillä Piiterissä vapuanaki kuuši kuukautta, ka joutu uuvveštah vankilah, šai kuolomantuomijon, mi muutettih viijekši vankeušvuuvvekši Solovetskissa. Šen jälkeh vuotti šeuruava oleškelu Narimin šeuvuilla, šentäh kun uuvven hallintojärještelmän šopeuttamisohjelman mukah oli tapana lähettyä rankaissukšeh käršinyöt karkotukšeh miäryämättömäkši ajakši. Kotišeuvulla ei šuanun myöštyö.
Popovin šuarella hiän šai tarpeheh kauheukšie, Solovetskissayhissyttih onnistunuošti kuolomantuomijon uhka, täyvellini epätietoisuš tulovaisuošta, ero muušta muajilmašta ta lähisistä ta hirvittävä kylmyš ta nälkä”.
Bessonov muutti Pariisih pavon jälkisenä vuotena ta kirjutti vuotena 1928 kokemukšistah kirjan “26 vankilua ta pako Solovetskista”.
Šamoin yksi Bessonovin pakotovarissoista Sozerko Mal’sagov, kumpani oli tuomittu vehkeilyštä valtijuo vaštah, kirjutti vankilakokemukšistah kirjanHelvetti Vienanmereššä”.

TYÖ VAHVISTAU IHMISEN ŠIELUO TA RUUMISTA
Vuotena 1928 julkaistih alun perin Pariisissa ta myöhemmin muutomissa muissa maissa, niin kuin ni Šuomešša, šuomelaisen Boris Cederholmin tevošPunainen painajainen.
Kuvia ja kokemuksia Neuvostomaasta”. Cederholm oli šuomelaini Venäjän čuarilaivaštošša palvellut kapitani ta liikemieš, kumpani kirjutti kuvaukšen kokemukšistah Neuvošto-Venäjän vankiloissa ta Solovetskin vankileirillä vuosina 1925–1926.
Cederholm oli viettän monie kuukaušie Piiterissä piäštäkšeh luatimah šopimukšen hänen etuštaman šuviamerikkalaisen parkitušainehie valmistajan yritykšen puolešta neuvoštohallitukšen kera. Neuvottelut venyttih, šuviamerikkalaini mua ei tunnuštan Neuvoštoliittuo, Cederholm šotettih eryähäh nakrettavah šalakuletušjuttuh, missä hänellä ei ollun ošua eikä arpua, ta arestuitih epäiltynä vaštavallankumoukšellisuošta.
Cederholmie kuuloisseltih kuukaušien ajan Piiterissä vankittuna hirveissä oloissa. Lopulta, vaikka piätöš hänen vapauttamisešta oli jo Šuomen hallitukšen myötävaikuttamana lua jittu, Cederholm toimitettih Solovetskin vankileirillä, enšin lyhyökši aikua Kemin šiirtoleirillä Popovin šuarella ta šiitä Solovetskin šuariloilla.
Luvetteloinnin jälkeh vankit vietih entiseh Ylöšnoušemukšen tuomijokirikköh, mihi helpošti olis mahtun 1 500 rukoilijua. Kasarmiksi muutetun kirikön šeinäkuvat oli töhritty kalkkivärillä peittoh ta lattiella ašetettu höylämättömäštä lauvašta kyhätyt pukkišänkyt. Kiriköššä eli 850 likaista ta rešuista vankie.
Ikonostasi oli revitty alaš ta šen tilalla oli noššettu lautašeinä, min takana oša vankiloista majottu, niijen joukošša Cederholmki.
Yksi gulagin iskulaušehistaTyö vahvistau ihmisen šieluo ta ruumistaoli kirjutettu kirikön šeinällä.

VANKIEN KAUHIE ELÄMÄ
Heti kun joukko, min mukana Cederholm oli tuotu, oli heittän omat tavarat laučoilla, tuli komento lähtie turpehennoštoh 5 kilometrin piäh kremlistä.
Nälkähisinä, vaipunuina ta kylmänyinä hyö piäštih työmualla. Kun lumišatiet läheššyttih, heijät komennettihki noštamah šuolla laitetut kiskot šamoin kuin ni rautaset kuletušvaunut ta šiirtämäh ne pois talven alta. Ilman työvehkehie, pal’l’ahin käsin, kämmenet vereššä.
Eryähänä päivänä Cederholm miärättih ryhmäh, min tehtävänä oli yövuorošša vetyä tukkija pois järveštä. Ilman hakoja, köyšie tahi muita työvehkehie vetyä pakšuja, lipeitä tukkija, mit piti kulettua šahalaitokšella.
Cederholmin mukah Solovetskissa oli šiih aikah noin 8 500 vankie. Vankit elettihlijašša, alhaisuošša, näläššä ta kylmäššä”. Činka ta šyöpäläiset oltih yleisie vaivoja. Pešeytymismahollisuot oltih käytännöššä olomattomat, tarjolla oli torilla šijaiččija kaivo ta pešeytymini purevašša šiäššä.
Ruokua ei ollun riittäväšti, še oli piäasiešša ilkietä, kauhienmakuista, šiivottomašša keittijöššä luajittuo hapannuošta tr’oskašta keitettyö keittuo ta krečuhuttuo. Monilla vankiloilla ei ollun ruokailuvälinehie ta hyö šyötih käsin.
Oša vankiloista šai šiännöllisešti raha-apuo ta ruokatarvikkehie šekä muuta tarpehellista omahisilta. Šuatu avuššuš juattih huonehtovarissojen kešen, pahemmašša tilašša olijie vankija avuššettih.

GLEB BOKI -LAIVA
Oltuon kuutisen netälie Solovetskin vankileirissä Cederholm šai miäräykšen männä tapuamah kremlin päivyštäjyä.
Hänen käšettih kerätä omat tavarat ta hypätä Gleb Boki -nimiseh laivah, min köyšie jo irroteltih. Hänet lähetettih Kemih ta ielläh Piiterih toimitettavakši.
Kemissä Cederholm vielä joutu lat’t’uamah halkopinoja. Nelläntenä päivänä hiän viluštu ta joutu pol’niččah kahekšakši vuorokauvekši.
Lotinanpellon ašemalla junah tunkettih joukko karjalaisie talonpoikie, kumpasie šyytettih vaštavallankumoukšellisuošta. Vanhoja, rehellisie kanšanmiehie. Cederholm anto yhellä ukoista paijan ta huopašuappahat, eikä kiitokšista ollun tulla loppuo.
Talvikuun 24. päivän vaštasena yönä vuotena 1925 Boris Cederholm noššatettih Špalernajan vankilašša. Hiän oli vapua!
Bessonovin, Cederholmin ta Mal’sagovin julkaisut, niin kuin ni muutomat muutki gulagin kauheukšista kertonuot tevokšet, noššettih aikoinah kanšainvälini skandali, kumpaista peittelömäh Solovetskih lähetettih kirjailija Maksim Gor’ki vuotena 1929.
Gor’ki, kumpani muiten tuli Solovetskih šamalla Gleb Boki -nimisellä laivalla, mi vei Boris Cederholmin nelisen vuotta aikasemmin vapauteh gulagin punasešta helvetistä, anto mielistelövän kuvan näkemäštäholihan kaikki ikävä nuamijoituta Bessonovin ta muijen pal’l’aštajat kirjat kavottih monien kirjaštojen pol’čilta.
Gleb Boki -laiva oli šuanun nimeh pohjosien vankileirien hallinnollisena piällikkönä toiminuon moskovalaisen čekistin mukah. Gleb Boki oli hyvän šivissykšen šuanut jyrkkä kommunisti, kumpasella olijulmuon itosie luonnoššah”.

1 111
Vuosien 1937–1939 Stalinin ajan terrorin puhissukšet piäštih Solovetskih šuaten.
Nikolai Ivanovič Ježov, kumpani oli nimitetty šisäaseijen kanšankomissariksi NKVD:n johtoh 1936, johti terrorikampanjua. Poliittini oppositijo oli kukistettava. Ježov miäräsi 1 200 Solovetskin vankie tapettavakši.
Kun manasterišuaren gulagilla ei ollun kokemušta mittavien massatapantojen toteuttamisešta, piätettih ne toteuttua manterella. Valtijon turvallisušpiähallinto, GUGB, lähetti elošyyškuušša 1937 10. divisionin operativisen ryhmän valiččomah tapettavat, yhteheš 1 116 Solovetskin vankie.
Valittu ryhmä kuletettih Kemin kautta Karhumäkeh. Šajekuun 27. ta pimiekuun 4. päivän välisenä aikana 1 111 Solovetskin vankie ammuttih Sandarmohissa.

Šanotah, jotta Solovetski pal’l’aštau šalaisuteh kävijillä vähitellen. Šen istorijalliset kerroštumat ta monenlaiset nävöt ollah kuin luukko, kumpaista kuoritah kerroš kerrokšelta. Olima ollun veikkoni ta kahen natoni kera enšimmäisen kerran šuarella vuotena 2012. Šieluni myöšty šiltä matalta kakši netälie jälkeheni. Kuuši vuotta myöhemmin erityisešti Solovetskih liittynyt pahuš košetti šyvältä ta mietin šitä joka päivä.