Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Omamualazet

Corpus: New-writing language

New written Livvic, Journalistic texts

Source: JELENA RUPPIJEVA, Oma mua. № 7, (2020), p. 6-7

Omamualazet
(Livvi)

Vieljärven čupun karjalastu Natalja Antonovua tietäh enimis suomelas-ugrilazis tazavallois da mualois. Oman rahvahan, oman kielen tiedäi, akkiloiččii da puolistai. Nuori Karjala -yhtistyksen pitkyaigaine piälikkö da nägyväh ruadoh livuttai. Kanzallizen poliitiekan komitietas ruadanuh. Kielipezien ruavon työnnyttäi da kehittäi. Monien kanzoinvälizien da meigäläzien projektoin da ruadoloin väzymätöi todevuttai. Čičiliušku-tyttiteatran kuulužu artistu. Ondrei-räppäilijän jalloil suattai. Nerokas runoilii, kirjuttai, toimittai da kiändäi. Karjalan Kielen Koin aktiivine ruadai. Julgizien paginoin pidäi, medias ezittäi. Oma Mua -lehten rohkei da terävykieline toimittai. Šallun Anni da D’ekoin D’el’anet ollah hänen peittonimet, sugurovuspäi otetut. Se kai on hänesNatalja Antonovas sanottu. Äijy midä vie vois ližätä da kirjuttua täh, ga “Oman Muanvuozipäiviä vaste meijän paginan tärgiekse kohtakse rodieu Nataljan ruado “Omas Muas”. Vuvvennu 1998 häi tuli ruadohOman Muantoimitukseh. Lehten lugijat tietäh Nataljua tolkukkahannu toimittajannu, oman kielen maltajannu da oman rahvahan tiedäjänny.

Luvitgo sinä lehtie enne sidä, kui tulit “Omah Muahruadoh? Toinah olet kirjutannuhgi lehteh silloi. Midä tiezit lehtes enne? Sanele sih nähte.

“Omua Muadurubein lugemah enzimäzel vuozikursal, Petroskoin yliopistos opastujes. Enne en ole ni kuulluh täh lehteh niškoi, kuigi sidä dieluo, ku olemmo livviköt, meijän kieldy pietäh hinnas da opastetah yliopistos. Silloi ei olluhhäi internettua, eigo niken meile karjalan kieleh näh Vieljärven školas sanelluh. Lehtie meil taričči opastai Ol’ga Kuz’mina kodilugemizekse. Kačo, muudu lugemistu sillozel aijal äijiä ei olluh. Nygöi sebo karjalankielisty kniigua on jo kylläl, a silloi allus loppussah lugietus “Omas Muasopastai pani omih kirjoih kaksikymmen sivuu kodilugemistu. Se hyvägikai karjalazet uudizet tiezimmö.
Enzimäi rubein harjavumah lehteh da karjalazih kirjaimih. Mustan, mittuine se oli kummu minulelugie karjalakse. Opin lugie ičele iäneh da nagroin täytty vägie, en tiijä mindäh. Nagratutti da kai sit! Enbo olluh harjavunnuh nägemäh omua kodikieldy kirjukielenny, se minul rouno šuutkakas kieli oli. Vai kois sidä pagizimmo keskenäh. Sit toizel kursal rubein oppimah kirjuttamah jo “Omah Muah”, himo oli.

Kuibo puutuit “Omah Muahruadoh? Mustatgo, kui kirjutit oman enzimäzen kirjutuksen ruadoh tulduu? Oligo jygei kirjuttua? Toinah se terväh stuanivui?

Mustan, enzimäine kirjutus oli lyhyt, omah kodikyläh Vieljärveh niškoi. Stressailin ylen äijäl, hyväksytännehgo sen toimituksen ruadajat. Sit konzu näin jullatunnu lehtes, nenä onnuako taivahas kiini oli. Minule se lehmän maksoi. Olin varmu, ku suadih lugie kai muailman miero!
Nelländel kursal minul oli dengas suuri hädä. Da vie se defolt dostalin rodihes. Vie puolitostu vuottu oli ies opastuttavua, lähtin ruadoh Rahvahallizien kul’tuuroin keskukseh metodistakse. Minun ruavonnu oli ilmoitella keskuksen ruadolois lehtistöh. Votgi sie kiinitin yhtevykset “Oman Muantoimitukseh jo enämbäl. Toimitussekretari Larisa Nikitina potakoičči minuu tulemah sinne puolel palkal. Mugai rubein ruadamah kahtu ruaduo da vie opastukset piäl. Ylen jygiekse kirjuttamistu en kaččonuh, minul školas stuanivui hyvin kirjuttua tiemukirjutuksii. Jygiembi oli suaha kirjutetun toimituksen tiedokoneheh, sidä en maltanuh nivouse. Kuni yhtel sormel sain sinne tekstan, sihgi päivy meni. Kemppazen Rita, mustan, tiedokonehen dielolois äijäl minuudani autoi.

Kai toimituksen ruadajat suaduu opastustu myöte ollah filoulogat. Nikel ei ole erikseh lehtimiehen suaduu opastustu. Ongo sendäh jygei harjavuo lehtimiehen ruadoh?

Sebo on meile hädä, ku lehtimiehen erikoisalua ei ole. Nygöi jo ellendän sen hyvin. Mustan, ku “Oman Muansilloine piätoimittai Vladimir Kettunen puaksuzeh talui minuudani omah ruadopertih vagaval paginal da kuhkutti lujembah eččimäh aijankohtazii tiemoi. Minä vikse silloi en nähnyh, kirjutin ylen primitiivizesti, kyläh da kyläläzih näh libo kiännin ven’an kielespäi sidä, midä tuodih meile toimitukseh. Vuvvet mendih, kuni vähäzel rubein ellendämäh, mittuine on lehtimiehen leiby. En ni nygöi pie omua iččie ihan oigiennu lehtimiehenny, muga sit, – “lämmän muanlehtimiehenny vai. Hos i “Oman Muanminun enzimäzes kirjutukses meni kaksikymmen nelli vuottu. Kačo, monii vuozii ruan rahvahallizien yhtistyksien ruaduo: Nuori Karjala, Karjalan Rahvahan Liitto, Karjalan Kielen Kodi, kaikenmoizet nevvostot, kerähmöt da kongresat. Se ruado ozakse levendi minun ajattelendurajat da suurendi silmät. Tiemat ruvettih löydymäh ylen terväzeh. Ei, sanotahhäi, pieni silmy ole sogei

Mittumua vaigevustu on meijän ruavos?

Pien kirjuttamistu luojannu ruavonnu. Vot toiči sanat da virkehet nikui ei andavuta piäh, a kirjutus pidäy olla toimitukseh työtty tietyl aijal. Toiči sivun-toizen kirjutat puoles čuasus, a erähäl aijal pidäy päivän piädy lomottie. Nygöi olen vai nelländel ruadovuitil “Omas Muaskiini, minul ollah tarkat miärät, kirjuttamisnormat. Se minuh niškoi hyvin pädöy. Ole kustah, täytä miäry da ole välläl.
Tiettäväine, vaigevustu yksikai on. Konzu algain ruadua 90-vuozien aigah, oli enämbi demokruatiedu, kirjutimmo kaikes midä tahtoimmo. Nygöi mostu välliä ei ole. Kirjuttajes pidäy ainos olla milleh Palkudielon sežo panizin vaigiekse kohtakse. Suaja täyzipalkan eländymiinimuman suuruon libo pikoi vähästy sidä korgiembazen on huigei. Konzu toiči sanelen ulgomualazile, ku korgiesti opastunnuon karjalankielizen žurnalistan palku on kolmensuan dollaran mail, hyö ei uskota. Olen varmu, ku vähembistökielisty hyviä ruadajua pidäy pidiä hinnas. Sanakse, ven’ankielizet žurnalistat Karjalas suajah suurembat palkat.

Mi avvuttau ruavos?

Midä ni ruaduo olen ruadanuh, Oma Mua -toimituksen kohtu minul on kallehin. Vikse sendäh ku juuri täs olen luadinuh enzimäzet ruadoharpavukset. Suvaičin kirjuttua da keksie ainos. Kaikenmoizet sanat ainos ollah piäs.

Mi ihaškoittau sinuu ruadajes?

Ainos olet rahvahan keskes. Suvaičen paista, kuunnelta, kyzyö, abrikuija. Toimituksen ruadajat kai ollah minun dovarišat, nikenenke nikerdua nimittumua keskenästy hoppuu emmo pidänyh. Minä olen moine kriittine ristikanzaine, omua iččie dai toiziigi kohtah. Ainos sanon kohti, en rubie kualikannu šalguu myö nikelle pajattamah. Tunnen, ku moizennu minuu suvaijahgi toimituksen ruadajat. Sidä paiči ylen äijäl suvaičen nagrua da nagrattua toizii. Omamualazienke minul on ainos vessel.

Mittumannu pidäy olla lehtimiehel? Mittumua neruo da maltuo hänel pidäy olla ruadajes?

Kohtinaine, avvonaine, prinsipial’noi. Pidäy maltua tovestua oman kirjutetun, pidiä vastuttu mierole sanotus. Tossapäi, ku puuttuu hairahtuakseh libo sie kiirehissäh et ehti tarkastua kaikkii faktoi, ole valmis kyzymäh andiekse da aigoinaijal kohendua hairahtukset. Minä en voi tirpua sidä, konzu lehtimies muuttau omassah mielen, konzu häneh painetah, sanommo, ylähänpäi. Toizin sanojen, häi olis varmu täs omas mieles, ga ei rubie puolistamah sidä piälikön ies da iellehpäi rubieu kirjuttamah sidä, kui hänele käskietäh. Tiettäväine, on jygei ainos jiähä omal mielel, semmite silloi, konzu pidäy noudua lehtitoimituksen da sen perustajien poliitiekkua. Minä en suvaiče omii kirjutuksii, konzu net ollah formualizet libo ruadopluanan täyttäjät, en tavoita panna omua nimie.

Mi on tärgei meijänkarjalankielizen lehtenruavos?

Pyzyö karjalazennu, omis aižois, hyväs sovus da yhtes. Pidäy ainos opastuo, kui lehtimiehen, mugai kieliruavon puoles. Sit vie on eräs dielo. Ainos olin varmu, ku “Omas Muasei maksa kirjuttua sidä, mis suammo tiijustua Karjalan enimis ven’ankielizis lehtis. Anna ani pieni uudine karjalazien keskes tulou “Oman Muansuurimakse uudizekse, kudai maksas panna enzimäzelegi sivule. Ei pie eččie kuulužimii enämbistön keskes, vai luadie uudine yhtengi ristikanzan suavutukses, vai se olis karjalan rahvahan da kielen hyväkse.

Duumaičitgo lapsessu, ku sinus rodieu lehtimies? Huaveilitgo sidä ammattii?

En. Minä olin ylen kezi, vuadimatoi, huigienvaruaju lapsi. Seinii huijustelimmos, älä virka ni muudu. Ainos tahtoin olla opastajannu, kui minun vahnembi sizär Nina. Häi harjaitti minuu lugemizih da kirjuttamizih. Lehtimies minus petties rouno tuli, oza muga vieldi.

Kuibo nygöi duumaičet, oletgo oigieh vallinuh ammatin, voibi sanuo, erähän omis ammattilois? Ongo lehtimiehen ruado juuri se, kudamua tahtot ruadua?

Se on minun indo. Samal ruan äijän midä muudu ruaduo. Minä suvaičen vaihtella ruadoloi, ga kai yhtelläh ollah karjalan kielen alal. Hyvä se, ku äijän midä ruaduo suau ruadua karjalakse: hos i lapsienke rua, hos i ruavahienke, hos kirjuta da kiännä, hos internetas kieldy livuta, hos pidoloi varusta. “Omah Muahniškoi ainos uuttu teemua löydyy, kudamah puoleh en ni pyörähtelei. Lehtimies maksau enämbän mi gu tavalline ruado. Sih vadrastutah elaigukogemuksien mugah.

Sinul, sanozin, on oma kieli, toizis eruoju. Moine kuvalline kieli. Sit on äijy hyviä da čomua sanua da sanondua, kudamii ei jogatoine käytä paginas. Ongo tämä kieli tuatas da muamas, buabolois da died’olois tulluh?

Ozakse, minä olen jälgimäine lapsi perehes, pahnanpohjimaine. Minun vahnembat ollah mennyön vuozisuan 30-vuoziloin lapsii, juuri sidä polvie, kudaman karjalan kieli on muite muis. Mostu kuvallistu kieldy myö heijänke nygöigi kois pagizemmo. Muite, ga minul n’olgi suuh nouzou, konzu kuulen mintahto sananpiän libo uvven sanan karjalakse. Se minule on aiga suuri ihastus, ynnälline muailmu! Hedi avualdan tiedokonehen da sinne kirjutaldan tallel. Sit kaiken päivän pyörittelen nennii sanondoi omas piäs, unisgi puaksuh net tullah. Muamo da tuatto äijän midä tietäh, sit heimokunnas on vahnua karjalastu, kudamienke puaksuh olemmo yhtes. On mostugi, konzu meillyö gostih kerrytäh vahnat rahvas, minä jo istun kynänke rinnal da kuundelen heidy, valmis kirjuttamah. Mennyöl nedälil mamaspäi kuulin: “Vaččubo on ies da se pehmei”. Kačo, kui čomasti on sanottu sydämellizes ristikanzas. Nygöi myö käytämmö sanua “syväin”, a muite karjalazil vačču kuulou, vaččua tuskuau, vačču tiedäy.

Sanele omis da omis juuris.

Rodivuin Vieljärvel vuvvennu 1977. Minun kaksi vahnembua sizärdy roittihes Ruokoskehsidä Videlen lähil olijua kyliä piemmö heimokunnan pezänny tässäh. Vuvvel 1975 Ruokoskeh pidi hyllätä meijän kodi da muuttua kuigi enimät karjalazet suurembih kohtih. Kyläine salvattih. Vieljärvel eläjes myö emmo pagize vieljärveläzien luaduh, pagizemmo omua, videlen alamurrehtu, kus ollah pitkät vokalit.
Died’oloi minä en tiedänyh, hyö mendih repressielöis läbi. Tiijän hyvin vai sen, ku mollembat oldih kirjahmaltajat, yksi oli kolhouzan predseduatel’annu, toinesel’sovietan. Fed’a-died’oidu ammuttih, St’oppi-died’oi piäzi pitkyaigazis kiiniolendois, händy reabilitiiruittih. Munule saneltih, ku Mäit-kyläs eläjes häi pidi ylen suuret lehtipinot kois, oli poliittizesti vuardunuh. Konzu meni paginale rahvahan ies kluubal, sanoi: ”Minä rubien pagizemah teijän ies omal muamankielel!”
Munun vahnembat lapsinnu mollembat kestettih voinan, repressien, okkupatsien; nuorinnujygiet kolhouzu- da meččyruavot; vahnatedefoltat. Hyö ollah ylen ruadajat, sanozin, liijakse ruadajat, ei malteta ni huogavuo. Hyö ollah ynnällizen aigukavven ristikanzat, moizii myöte stuanihes Ven’an pitkähkön da pravvallizen histouriipalan kirjuttua.
Minun juuret ollah tuatan puolespäi Ruokoski-kylä (a vie sie pienembi hänen roindukohtu oli Kužoi), maman puolespäiUutärvi, Kotkatjärven lähil. Harvazeh puuttuu kävvä sinne omien kalmanpiäl.
Minul ičel omua perehty vie ei ole. Toičakse se!

Lugietahgo sinun omat, dovarišat da tuttavat “Omua Muadu?” Midä mieldy ollah lehtes? Midä suvaijah lugie lehtes?

Minun vahnembat kačotah enzimäi kai kuvat, sit oččikot, sit ečitäh minun kirjutukset. Muamo vie kehtuau kohendella hairahtuksii, lugou kynä käis. Täs Karjalan Kielen Kois, kus ruan, naizet kaikin lugietah. Erähät minun tuttavis da dovarišois lugietah pdf-lehtie, äijät ket nähtäh “Oman Muanuudizet internet-verkolois. Ei lugieta juuri kaikkie, ga internettah purretut viestit da kuvat livaillah. Kylärahvas suvaijah lugie omas ičes, elaijan zuakkunoi. Yhtelläh suuri joukko tuttavua ei luve, mindäh sendäh ei malteta karjalua. Puaksuh kuulen moizen mielen: “Oman Muankirjutukset oldas hyvät da elävät, lähäzet, kuvii myöte nägyy, ga minä en tiijä kieldy.

Äijän vuottu olet ruadanuhOmas Muas”. Mittuine on sinun mieles tulien aijan lehti? Kudamah puoleh sille pidäy kehittyö?

Hyvä on se, ku lehti on yhtenäine, vienalazile da meile. Ainos livailen vienankielizii kirjutuksiigi. Minul se on tärgei ylen, da konzu vie mintahto uvven sanan piäh otan. Karjalan kieli jo nikonzu ei rodei nengozennu, kui oli viizikymmen da sada vuottu tagaperin, kui ni čoma da oigei se oli. Kieli ainos muuttuu. “Oma Muahivou nygyaigazen kielen, kudai yhtäpäi on primitiivizembi da kaijembi, migu se kuvalline vahnu kieli, ga tossapäi nygözii reaalieloi vastuaju. Se on jogahizen kielen oza. Kielel pidäy vastata tämänpäivästy elaigua da normittuloi kielisiändölöi. Pahoittelen sidä, ku meigävellele žurnalistoile ruadokohtis ei ole nimidä kielikursoi, kui lehti-, mugai tv- dai raadivomiehile. Kui sit iče tiijämmö karjalan kielen, mugai tiijämmögi. A minä olen varmu, ku kielineron kehittämizeh pidäy olla ruadoaigua da pluanua. Nygöi ruadoh tullah jo moizet nuorižo, kudamile karjalan kieli on täyzin opastettu kieli. Heile pidäy ainos ližävöidy opastustu dai minulegi myös.
“Oman Muantulii aigu rippuu Karjalan kielipoliitiekas. Ičepäiviidäh lehti ei kehity. Minä kohti sanojen en tunne sidä poliitiekkua vagavannu da syvänny. Ga yhtelläh uskon parembahpäi. Tulgah karjalan kielen hyvä oza “Omale Mualegivastah!