Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| history
| Statistics
| ? Help
Alevtina Lesonen.
Pikkaraisen hamsterin šeikkailuja
Source:
Kipinä. № 2, 2020, p. 10-11
Alevtina Lesonen
Pikkaraisen hamsterin šeikkailuja
Karelian Proper
New written karelian
Eryähänä pakkasena talvipäivänä Aili-tytöllä lahjotettih hamsteri. Še istu šuurešša purkissa, min pohjašša oli pakšu šahajauhokerroš.
Elukka oli hyvin pikkaraini ta vualienruškien värini. Konša purkki pantih stolalla pieni hamsteri peittäyty šahajauhoh.
Aili tahto kaččuo, mimmoni še on, ka hamsteri varasi ta ei tahton lähtie omašta peitošta.
– Hoi, missä šie olet? kyšy tyttö hamsterilta ta koputti šormella purkkih.
– Aili, ei pie luatie näin. Hamsteri vet vielä enämpi rupieu varajamah. Šie issu hil’l’akkaiseh ta kačo, a hamsteri iče näyttäytyy, neuvosi tyttyö muamo.
Äkkie šahajauhošta näyttäyty pikkaraini piä ta šiitä hamsteri kokonah tuli peitokšešta. Še vähäsen nousi takakäpälilläh ta alko nuuhella ilmua.
Aili ihmetteli šemmoista äkki-ilmeštymistä ta rupesi hil’l’akkaiseh nakramah:
– Oi, kuin šie olet hyväččäini ta pikkaraini! Muamo, kačo! Še on jo täššä!
Näin Aililla ilmešty hamsteri.
Aika mäni. Tyttö šyötti lemmikkie omašta kiäštä. Elukka oli älykäš ta hyvin poikkoi. Onnakko šiitä huolimatta Aili rikeneh piäšti šitä häkistä juokšentelomah latetta myöten. Hamsteri ei juoššun loitoš, šentäh tyttö aina helpošti šai šen kiini.
Tultih lämpimät kešäpäivät. Eryähänä päivänä Aili tahto leikkie pienen kaverin kera pihalla. Hiän luati pikkaraisen aijan potakka-koriloista ta pani šinne hamsterin. Tyttö pitälti kisasi lemmikin kera. Ka jo tuli ni päivällisen aika.
– Aili, tule šyömäh! kučču muamo.
Tyttö oli näläššä. Hiän jätti hamsterin pihalla ta juoksi taloh. A konša tuli jälelläh elukkua jo ei ollun. Aili smietti, jotta lemmikki pakeni reijäštä, mi oli toisie šuurempi. Koko päivän tyttö itki.
– Aili, elä ite! Meijän hamsteri on missänih talon luona, a moušot še juoksi taloh. Nyt on kešä ta ruokua on äijän. Vuotamma, iče tulou, rauhotti muamo tytärtä.
Aili rupesi kuvittelomah, jotta hänen lemmikki nuuhtelou kukkija, juou vesipisaroja ta šyöy makeita marjoja. Näistä ajatukšista tytöllä tuli helpompi.
Kešä mäni. Tuli šykyšy. Yhtenä iltana, kuin ni aina, Aili vuotti tuattuo meččätöistä. Vuotti, jotta tuatto tuou mitänih jäniksen kostinččua tahi kertou mukavan jutun. Tällä kertua intuitijo ei pettän Ailie. Tuatto tuli ta heti alko:
– Tulin mie autotallih, jotta ottua pakšut kintahat. Otin ta pissällin kiän yhteh, ka še oli täyši erilaista jyvyä! Mitä työ ajatteletta täštä tapahukšešta?
– Mitä? ihmeteltih muamo ta Aili.
– A mie tuumaičen, jotta še on meijän hamsteri! šano tuatto.
– Hamsteri! Hamsteri! ilosešti hypähti Aili.
Tytön pikkaraisešša piäššä heti šynty šuunnitelma. Hiän tiesi kaikkie, mitä on tuaton autotallissa, ta tiesi i šen, missä ollah kintahat.
Aili hil’l’akkaiseh aštu autotallih. Kaččou – kintahat! Otti šen, mi oli pakšumpi ta ruttoseh piä kolmantena jalkana juoksi kotih.
– Antakkua miula šuuri kori! karju Aili.
Tyttö pani kintahan korin pohjah ta kuato jyvät, mit oltih šen šiämeššä. Erilaisien šiemenien kera kirposi ni perehen lemmikki.
– Hamsteri! Šemmoni lihavaini ta hyväččäini! ihaštu tyttö.
Näin hamsteri myöšty kotih. Perehen kaikki jäšenet oltih mielissä. Nyt Aili piti huolta hamsterista eikä jättän elukkua yksinäh pihalla.