Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Šuuren šovan pienet šankarit

Corpus: New-writing language

New written karelian, Journalistic texts

Source: ZOJA PAŠKOVA (ARTEMJEVA), Oma mua. № 9, (2020), p. 11

Šuuren šovan pienet šankarit
(Karelian Proper)

Miun kotikylä on Kumšjärvi. Še šijoutuu Karhumäjen piirin Kumšjärven rannalla. Konša alko Šuuri Isänmuallini šota meijän šuuren Artemjevien karjalaisperehen ämmö Matr’ona Nikitična ta ukko P’otr Mihejevič kaimattih omie poikie ta muita heimolaisie puoluštamah kotimuata. Mie kerron teilä miun heimolaisista, teini-ikäsistä prihoista ta heijän urošruatoloista, kumpasista löysin tietoja Karjalan tašavallan Kanšallisešta arhiivašta.

Lapšutta kavotetut ta aivoin šuuriksi kašvetut ne pojat näytettih rohkevutta ta ruattih urošruatoja kotimuan vapauttamisekši vihollisista. Šattu niin, jotta vielä ennein šotua ämmö ta ukko, kumpasilla šillä aikua oli jo omie lapšie, otettih kašvattamisekši ni kakši pikkaraista plemännikkyä. Matr’onan čikko ta hänen ukko kuoltih. Matr’ona Nikitična ta P’otr Mihejevič ajattelomatta otettih omah pereheh poikie, kumpaset jiätih orvoiksi.
Vuuvven 1965 Vper’odleheštä olen šuanun tietuo Kumšjärven kylän vapauttamisešta ta rohkiešta pojašta Kol’a Pozdn’akovista. Leninskaja pravda -lehen numerošta, mi oli julkaistu 24.07.66, olen luken Vasili Račuginin urošruavošta.
Šovan aikana Kumšjärven kyläššä oli vihollisien šotajoukkoja. Plemännieköistä vanhin 16-vuotini Vas’a Račugin peitočči kaikista heimolaisista tuli partisanijoukon yhteyšhenkilökši. Kaiken, min hiän oli šuanun tiijuštua, hiän kerto partisaniloilla šekä hoiti heijän as’s’oja.
Matr’ona Nikitična ta P’otr Mihejevič ei voitu ymmärtyä, kunne heijän Vas’atka toičči propatiu. Ušein poika häily missä lienöy, toičči meččäh mäni, toičči šattumalta ilmotti, jotta on lähöššä aštumalla Karhumäkeh, kunne matkua oli 50 virštua.
Kerran Vas’a hävisi pitäkši aikua. Häntä ei ollun koissa kakši netälie. Heimolaiset huolittih, jotta missä hiän on ta mitä hänen kera on tapahtun? Ta šiitä myöhäh illalla ovi avautu ta Vas’a jiäviyty kynnykšellä. Iče oli likani, vuattietrepalehiset. Omat hypättih pojan luo ta ruvettih kyšelömäh, missä hiän oli. Ka vaštaukšena oli vain:
Šyyvvä tahon, šyyvvä tahon.

Hiän oli vašta kerin istuo stolah, kun heti pirttih tunkeutu kolme šotilašta upšerin kera ta väkisin vietih meijän Vas’a pois. Fedotovien nuapuritalošša viholliset isettih poika ta heitettih hänet yökši karšinah. Huomenekšella Vas’a vietih Karhumäkeh. Tyrmäššä ollešša Vas’a kerkisi kertuo nuapurivankilakopissa olijalla huavottunuolla naisella ken ta mistä hiän on, kerkisi kertuo omašta velleštä. Naini kuuli, jotta poika lyyvvä loššetah ta tahotah iskie häneštä pois tietuo partisaniloista ta heijän perehistä.
En ole šanon mitänä enkä šano! ilmotti pieni partisani.
Pojan šytämeššä šytty heikko toivo šiih, jotta hänen onnistuu juošša tyrmäštä pakoh. Ka hänet tuomittih ammuttavakši. Viimesenä yönä ennein omua kuolomua Vas’a oli rohkiena. Julmien muokkojen jälkeh poika oli kokonah vereššä ta hänellä kivisti koko ruumis, ka Vas’a laulo koko yön vihollisien kiušakši.
Näin kerto tuo eloh jiänyt huavottu naini, kumpani istu nuapurivankilakopissa. Tuli huomeneš, vahit vietih hänet autolla Karhumäjen lähišeuvulla ta ammuttih.
Vasil’ok kuoli ta ei nähnyn meijän šotajoukkojen voittomarššie. Kešällä 1944 Karhumäjen piirissä oli murrettu toini puoluššušlinja ta vihollini alko peräytyö. Plakkovuarakylän läpi Neuvoštoarmeija ajo vihollista kotimualta eikä antan šillä levähtyä välirajoilla.
Vihollista ajuas’s’a, jo myöhäh yöllä, šotilahat nähtih vuaralta Kumšjärven kylä. Še oli šäilyn entiseššä kunnošša eikä yhtänä taluo hävitetty šotatapahtumissa. Ka eläjie kyläššä ei ollun, talot šeisottih tyhjinä. Kunne kaikki propatittih?
Nähtyö meijän šotajoukkoja, mečäštä kyläh juoksi poika Kol’a Pozdn’akov. Hiän ni kerto šotilahilla, jotta kylän eläjät ta hänen Klava-muamo ta Matr’ona-ämmö ollah loittona mečäššä. Mečäštä tuli vielä yksi poika Maksim Arhipov. Molommat pojat tiijuštajina issuttih penšahissa kylän laijalla ta kačottih pois juoksijie vihollisie. Räjähykšet vielä kuuluttih kylän laijoilla, ka pojat vuarallisie kohtie kiertäen juoštih mečäštä tapuamah meijän šotilahie.
Tihien koivikon kaitaista polkuo myöten Kol’a vei Neuvoštoarmeijan šotilahie meččäh kyläläisien luo. Heilä vaštah tuli kiehuja Kumšajoki, ka šiinä oli luajittu pato. Kol’a kerto, jotta hyö kuultih, kuin pakenijat fašistit räjähettih šiltoja ta hyö Ivan Ivanovič Filippovin kera smietittih panna pato umpeh.
Ken lienöy šotilahista kyšy, jotta mitä varoin pantih pato umpeh? Kol’a vaštasi, jotta pavolla hyö pietettih vejentuluo, jotta Puna-Armeija rutompah piäsis jovešta poikki. Šiitä kuulu iänijä. Kol’a šano:
Omat.

Vanhukšet, naiset ta lapšet nouštih šuojašta šotilahie vaštah. Viimesien vuorokaušien tapahtumissa käršinyöt ihmiset, kumpaset varoissah ta tilovaisutta tietämättä juoštih kotiloista, alettih karjua ilosešti:
Tultih!
Terveh, tovarissat! Terveh, omat rotnoit!
Paikalliset tarittih šotilahilla maituo, leipyä. Heijän himotti kostittua omie vapauttajie. Tämä oli herkkä ta iloni vaštahotto. Monella oli kyynälet šilmissä, šentäh kun jokahisella oma ukko, poika tai tuatto oli Puna-Armeijašša. Ta kaikin kyšyttih šotilahilta eikö hyö tavattu heijän heimolaisie, eikö tullun ketä omua tänne.
Konša tiijuššettih, jotta vapauttajien joukošša on oman kylän poika, nuorempi leitenantti Ivan Šallojev, niin ševättih häntä:
Ivan, Van’ečka!

Jokahini puitto tapasi oman šovašta myöštynyön heimolaisen. Ajettuan fašistija Kumšjärven kyläštä majuri Ivan Petrovič Godarev vapauttau ni hänen Kumša-kotikylän.
Paikalliset kerrottih, jotta pakenijat fašistit karjuttih kyläššä:
Kaikkien pitäy männä meijän kera!

Kyläläiset kerättih kuta mitä veššoja ta mäntih meččäh eikä mänty fašistien kera. Šiinä ni pelaššuttih šotavankeuvešta ta kuolomašta. Ihmiset kyšyttih šotilahilta, mitä rintamalla on tapahtun, tahottih šuaha tietyä, mitä fašistih peitettih heiltä.
Šilloin 11-vuotini Kol’a Pozdn’akov ei tietän vielä, jotta vuuvven piäštä, 9. oraškuuta vuotena 1945 kunnivotulitukšet räjähetäh Venäjällä ta Europan maissa Voiton fašismista kunnivokši.
Šilloin Kol’a ei vielä tietän, jotta hiän kavottau yhen kiän kranatin räjähykšeštä, mi oli jiänyn kotimuah šota-ajoista.
Tykistön jyrinä oli vielä mahtava, ammukšet räjähettih Kumšjärven laijoilla. Vihollini yritti vielä myöštyö, ka oli jo myöhäistä. Fašistit ammuttih šattunaisešti. Ihmiset vielä varattih myöštyö kyläh, ka vapauven ilmua henkitettyö hyö jo huaveiltih ošakašta tulovaisutta. Neiččyöt alettih laulua, enšin laulettih hil’l’ah, šiitä kovempah ta kovempah. Kolmen vuuvven miehitykšen jälkeh hyö enši kertua laulettih vapuašti, niin kuin laulettih ennein. Ilon ta šurun hetkenä karjalaini rahvaš rupesi laulamah.
Vas’a Račuginin laulut, kumpasie hiän laulo vihollisien vankilašša ollešša ennein omua kuolomua, ta hänen kotikylän rahvahan laulut, kumpasie rahvaš laulettih vašta vihollisešta vapautetušša kyläššä, yhyttih yhteh lauluh.
Rakkahat ta vapuat laulut lennettih järven yllä ta einuššettih uutta elämyä ilman šotua.
Vas’a Račuginin lauluja kuulu loitoš Karjalan muan Kumšjärven kylän niittyjen ta peltojen yllä, missä kašvau päivänkakkarua, kellokukkua, ruiskukkua Ruiskukka (venäjäkši vasil’ok) on meijän oma, armahin pikkaraini kukka.
Myö muissamma teitä ta teijän urošruatoja, Šuuren šovan pienet šankarit!