Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Čäijyllä

Corpus: New-writing language

New written karelian, Texts for children

Source: VAŠELI MÄKELÄ. Toimitti Paron Val’a, Oma mua. № 14, (2020), p. 11

Čäijyllä
(Karelian Proper)

Juo šie, čikkon, vielä toini kuppi.
Ka onnakko jo kolme join.
Kehtuat šie räknätä. Juo ta ota mitä stolašša nähnet. Oisin mie hoš mitäi sriäppin, kun vain oisin tietän vuottua noin harvinaisie vierahie, Ontron Šimanan Anni pakajau vierahallah.
Vain kyllä še čäijy on makiempi oikiešta šamovuarašta, kun näistä šähkötötteröistä, vieraš šanou.
Hiän on kotosin Pirttijärveštä, väkkärä Teppanan naini, tullun tänne šilmäliäkärih. Heijän kyläššä vet šilmäliäkärie ei ole.
Ka äijyä, äijyä makiempi, Anni šanou. Vain kun niijen hiilien kera on nyt niin vaikie, et tiijä mistä i šuahuštua. Toista še oli ennein vanhah, kun joka talošša oli kuvalliset kiukuat.
Pirttih tulla tuprahtau pitkä, ylen kaunehekši šuoriutunut naini.
Terveh vierahalla.
Terveh šiulai.
Naini čuikahtau kamarih ta šitä šamua kyytie jälelläh. Männeššäh vielä oven šuulta pakajau:
Ota šie, muamo, Alina lapšientarhašta, meilä on tuaš tänä iltana kokouš, pahuš tietäy konša kotih tulen.

Kaiken tämän naini šanuo paukuttau venyähekši.
Tuoko še on šiun min’n’aš?
Ka tuo.
Venäläinikö hiän on?
Ka venäläini.
Vorssa tuo näkyy olovan, no muamokši šanou.
Elähän šouva, Anni virkkau, kuatau šamovuarašta vejen, panou uutta tilalla ta pistäy töpšelin reikäh.
Ei vet še, čikkoni, milma enšin šanon miksikänä, vain “työtyöteititteli ta šilläi hyvä. Toisin ajoin Anna Sem’onovnakši kučču. Ei še hyvä ollun miušta, vain mitäpä ruat.
Ei männyn ni puolta vuotta kun šai lapšen. Še enšimmäini lapši kuollehena šynty. No en mie häntä šen tähe moiti. Šiitä šai toisen, tämän tyttöraisan. Koko vuuvven šitä šynnytyšlomua piti. Liäkäri juokšou tämän täšta, millä lienöy pillerilöillä šyöttäy...
Emäntä veti henkie ta vähäsen oltuo jatko entiseh tapah:
Tohtorin miäräykšien mukah antau tyttösellä mannahuttuo, maijotta keittäy, luatiu šen šeiččemen hyvyä ta vielä enämmän pahua.
Mie olin monta kertua välih mänömäššä, šanomašša, jotta ei meikäläisen šikietä tuoh luatuh šua lellitellä. Ta et še šiekänä korkien ilman lintu ole, prostoit kolhosniekat vet vanhempaš ollah. No hyvä kun maltoin olla mäläjämättä. Mitäpä häneštä muuta kun riitua ois rotiutun.
A tyttö šen kun kašvau. Yhekšännellä kuulla jaloillah nousi. Šiitä, niätšen, miula jäi vielä kakši vuotta eläkkeheh. Min’n’a ta poika mankutah:
Jiä ta jiä pois ruavošta.

Työvuosie miula oli kerttyn jo liijan kera, jotta en mie šitä eläkehtäni epyällyn. Vain mi pahuš šiinäki piillöy, kun tuotaki hyvyä kuin ruatuo oli suali jättyä. Ka vielä sualimpi oli tyttöriepuo šeimilöih antua. Niin otin huima ta jäin kotimiehekši, lapšilikakši.
Min’n’a šen kun ruatau, joka huomeneš työh lähtiessäh milma juohattau, jotta šyötä muka šillä ta juota tällä.
Ei, en mie mitänä šanon, ajattelin vain. Johan mie täššä yhen lapšen šyöttyä maltan. Šyötän ta niän, jotta vähäkši nämä ruuvvat kašvajalla lapšella käyväh. Tiijät vet šie Jehrimän Muarien?
Ka puitto en tiijä!
Šen Muarien kera miula oli šilloin maitotinki. Muarien lehmällä on rašvani maito. Šillä alanki kačo lašta juottua. Keittämäh mie šitä en rupie. A konša keittänenki, niin vain yhen tipahukšen, nimekši, aštien pohjah, jotta min’n’a näkis. Lisäkši šyötän lašta potakalla, kalalla ta min milläki, mitä iče šyömmä. Tyttöni potristu niin, jotta en jäleššä pisy. Ei ni rupiemua malta kunnollah kisata, aina on mänöššä, puitto tulihiilet oltais peršien alla. Niän mie, jotta hokšasi šei min’n’a, jotta en mie hänen neuvojah prikullah täytä, vain kenpä häntä hyvyä vaštah ollou.
Tulou šiitä erähän kerran liäkäri tyttyö šyynyämäh. Kuulen kun pakajau min’n’alla, jotta täššä šen hyvin näköy, kuin lašta tietehen mukah kašvatetah ta liäkärin šanoja kuunnellah.
Havukkua! mie mietin.
Olemma šiitä šykyšyllä mujehenkuvušša Šanteri-veikon kera, kolmantena meilä oli näitä tullehie, venäläini. No šie et šitä tunne.
Šaittako mujehta?
Ka kun läksimä, niin oli niin kuin vähäsen pakkaista. Šiitä lämpeni, pahoin puuttu. No šiitä tuaš kylmeni, jotta šaimmahan myö kun pyytimä. Onnakko talvekši riittäy.
Ettäkö työ niitä ripnatsoroja varaja?
Ka mintäh emmä. No varaja tahi ole varajamatta, vain ikävä še tulou talvekši mujehetta jiähä. Ilmasen ijän kun olemma šitä šyönyn ta tottun häneh. Myö olima šielä šisäjärvilöissä. Ei ne natsorat šielä äijyä kulekši. No olkah ta mänkäh. Olemma šielä mujehen pyynnissä. Juštih olemma šyömäššä murkinua, kun kuulemma, jotta ken tulla pärpättänöy mouttoripyörällä. Šiinä meilä kačo ne vahtuajat mieleh tultih. No verkot oltih peitošša loitompana, yökši myö niät vain ni laškima. Kuitenki tulijat ei oltukana kalavahit, vain Jurkka, Šanteri-veikon poika!
Mitä pahutta šie kešellä netälie? Niin ta niin, šanou, nyt on toinnuttava kiirehešti kotih.
Mitä? Mi pahukšen hätä niillä tuli?
En kačo tiijä, no še teijän min’n’a vain tuli itun ta mölinän kera, jotta mie šuattasin šanan, jotta piä kolmantena jalkana kotih lentäsit.
Ka millä kyyjillä mie šinne piäšen?
Ka tällä, Jurkan pahuš takakäteh šelkyäh taputtau.
No mitä šiinä ruat? Mie riähkähini Jurkan šelän tuakše noušen ta rissin peitočči šilmät. Hypitti, jotta en tiijä kuin pyörän piällä pisyin, no henkissä myö kotih tulima. En kerkie kunnollah pirttih aštuo, kun min’n’a hyppyäy kaklah šemmosen älinän kera jotta hirvie.
Muamo, muamoseni, muamo armaš!
Šiinä kačo mieli itkuh mielihyväštä, jotta viimeinki muamokši šano. Yheššä itemmä jollotamma. Min’n’a-raiskua jo nikottau, niin on itken. Poika stolan kokašša istuu, tupakkieh imöy, näkö kuin tyrmäh vietävällä. No nyt mieki alan piäššä tolkulla, ta kun otan ta karjahan, jotta “mi piessa teilä on?”
Alina kipeyty, murahtau poika.
Mie heitän piältäni kalaryyšyt, pešen käteni ta mänen lašta kaččomah. Tyttö-riepu on kumaččuo ruškiempi. Huahittamalla henkittäy. Johan tuon šokieki näköy, jotta kuumiešša on. Missä ollou viluštun.
Olettako työ liäkärie kuččun?
Kahteh kertah kävi. Tuošša štolalla on tukku liäkkeitä. Šano, jotta još ei huomenekši parene, šairalah panou.
Niän mie, jotta ei tuo tauti kuolomakši ole. Liäkärit liäkärilöinä, liäkkiet liäkkeinä. Olen mie moisie tautija parentan enneinki. Otan ta savarin kuivattuo malinua, panen šiih šokerie ta lirahutan pikkulusikaisen viinua, kaššan kuumah veteh käsipaikan, šillä šiitä pyyhin ta kuivuan ta vielä viinakäsilläni hieron lapšen.
Ta šiitä pikkulusikalla väkisin juotan šitä malinačäijyö, šanon tuatolla tai muamolla, jotta tyttyö ei šua noššattua ennein kun iče noušou.
Huomenekšella ollah tytöllä šilmät kiirallah ta nakrua rehottau, kuin päivä keškikešällä.
Še niin kačo, čikkon! Šiitä šuaten on min’n’a milma muamokši šanon. Ka juo šie, hyvä imehnini, vielä kupillini, Ontron Šimanan Anni šano ta rupesi mintäh lienöy šilmieh pyyhkimäh.