Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Kesseliukko

Corpus: New-writing language

New written karelian, Literary texts

Source: ELINA TIMONEN, Oma mua. № 15, (2020), p. 11

Kesseliukko
(Karelian Proper)

Ainahan karjalaisilla naisilla riitti työtä, varšinki Mikin akalla. Jo päivän valotešša oli mäntävä ukon kera kaččomah verkkoja. Šiitä piti jauhuo jyryyttyä käsikivellä šekä šurvottua petäjyä huuhmarešša. Mitein muitein olis ennein vanhah leipä riittän.
Oh-hoh-hoi! henkähteli Mikin akka aina šitä, kun häntä ei oltu kučuttu omalta nimeltä šiitä lähtien, kun hiän oli männyn miehol’ah.
Vain harvat muissettih enämpi, jotta tuaton koissa hiän oli ollun Anni. Lapšieki hänellä oli jo melkoni lauma. Kaikki tuattoh näkösie pellavapäitä. Heitäki nimitettih vain Mikin Pekakši, Mikin Okukši...
Kaikki vain Mikin! pahotteliutu Mikin akka töijeh välissä.
Päivän mittah hiän šai pyörie kuin kärppä anšašša. “Pereh ei elä peikalon piällä”, tiesi hiän šanontahisen. Kalavati ta kalitat oli šuatava stolalla, kun pereh keräytyy samovuaran ympärillä. Oli šuovatta ta kylyki piti lämmittyä. Šai šiinä juošša toisenki kerran kantuas’s’a vettä rannašta. Šeki työ kuulu Karjalašša vain akoilla. Nuapurit ois pietty nakrun pilkkana, još ukko olis tuonun pirttih vaikkapa halkoyšän.
Mikin akka oli juštih kumartun ottamah järveštä vettä puušankkoh, kun kuuli huhuo:
Tulkua ehättämäh!

Toisella rannalla šeiso mieš kesseli šeläššä, šarkatakki piällä. Eiköhän šillä liene oltu tuohiviršutki jalašša.
Olkoh šielä ehätettävä! tuškitteli Mikin akka, vaikka tiesi, jotta karjalaiseh tapah kuulu käyvä venehellä vieraš toiselta rannalta.
Vuota vähäsen. Jouvat vuottamah, kesseliukko! papatti Mikin akka.
Hiän vei vejen kylyh, kohenti kekälehie šiämeh lämpiejän kylyn kiukuašša ta tuli pihalla kirissellen šilmieh karkiešta šavušta. Mieš vieläki šeiso kaitasen lahen toisella rannalla ta viittuali.
Venehtä! kuulu iäni vettä pitin kuččuvašti.
Kun olis hoti parempua rahvašta. Mi lienöy matkalaini. Vuottakkah! šano Mikin akka puoli-iäneh ta piätti viijä vielä kerran vettä kylyh.
Tänne venehtä! kuulu jo kolmannen kerran.
Kun Mikin akka oli lopulla työntämäššä venehtäh vesillä, huomasi hiän jotta nuapurin Ontrei jo šouti vierašta käymäh.
Hyvä kun läksi, tuumi akka.
Muitenki on työtä enämmän, kuin tarpehekši: pirtti pešömättä, kalakukko paistamatta, lehmä lypšämättä... Kenpä niitä kaikkie töitä jakšais luvetellakana.
Utelijaisuš jäi kuitenki Mikin akkua vaivuamah. Harvoin tiälä šyrjäkyläššä vierahie liikku.
Kenhän šeki lienöy? akka smietti.
Pitänöykö käyvä illalla tiijuštamašša, piätti hiän, vain pitäššä paijašša jäleššä pyörijällä pukšuttomalla pojallah hiän čuhkasi:
Mitä möllötät šiinä!
Vähänkö niitä kesseliukkoja liikkuu mečissä.
Iltua vuottamatta hiän kuitenki mäni Ontrein taloh. Pirttih tultuo Mikin akka risti šilmäh ovenšuun orren alla.
Terveh taloh! Terveh vierahalla! Mistä še vieraš on? Mistä matka? Mitä šitä kuuluu muuvvalla muajilmašša?
Terveh, terveh. Tulin vain näillä mailla kaččomah, mitein tiälä eletäh.
Issu! murahti isäntä välittämättä šen enämpyä pirttih tullehešta ta jatko runon laulamista.
Mikin akka mäni naisien puolella ta issahti laučalla. Vierašta kačelleššah hiän piätteli:
Kačo šie, kirjuttua šuattau, a on kuin mušikka ainaki.

Kun ei kenkänä kiinittän huo mijuo Mikin akkah, hiän piät ti näyttyä, jotta tietäy še hiänki uutisie:
Tiijättäkö työ, jotta tiälä Karjalašša kiertelöy oikie kirjaniekka, runoja keryälöy.
Lönnrotiksi kučutah. Iče Arhippa Perttuseltaki on kirjuttan.
Niinkö? vieraš oli ihmettelövinäh.
Oikein tohturi kuuluu olovan, no hyvin höyli. Rahvahalla jakelou kostinččua kesselistäh, Mikin akka tiesi lisätä.
Onhan täššä miulaki pikku esineh, šano vieraš ta anto Mikin akalla roššin.
Akka kaččeli šitä ihaštunehena. Šemmoista ei ollut kelläkänä muulla kyläššä. Ta kun šen vielä šai aivan ilmasiksi.
Passipo! Kiitoš! akka kumarti vierahalla jalkah.
Häntä hävetti, jotta ei ollun männyn ehättämäh näin hyvyä vierašta. Šitä murehtien hiän kyšyki:
A kenpä šie olet?

Tämä vieraš on šama Lönnrot! Ontrei tuhahti. Ole šie iänettäš. Anna miän laulua.
A-voi-voi! A mie kun ajattelin, jotta hiän on vain tavallini kesseliukko!