Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Smörö-Juakko

Corpus: New-writing language

Source: MATTI PIRHONEN, Oma mua. № 18, (2020), p. 11

Smörö-Juakko
(Karelian Proper)

Še oli hirvien šuuri ukko, še Smörö-Juakko, muisteli aikoinah Okahvie-täti. Yli kolmie kyynärtä (kyynär on 60 šenttie) oli pitkä, hartiet melkein šyltä leviet. Hiän oli šilloin vanha, kun mie muissan, piä ihan harmua, no šuuri turpie parta kuin kiukuahavu oli pikimušta. Kiät hänellä oli šuuret kuin tämänilmaset lapiet, hyvin hiän oli väkövä ta šuuri mieš.
Tämmösie mainintoja olen monien vuosien kuluos’s’a kuullun Uhtuošša aikoinah šielä elänyöštä Smörö-Juakošta. Vain mistä hyväštä hänellä oli annettu liikanimi Smörö, šitä ei niken šuattan šelittyä.
Ka, hiän kun oli niin julman šuuri ta karvani mieš, niin moušot šen tähen ruvettih häntä šanomah Smörökši, kun šemmoni mörkö, vähäsen niin kuin kontienmallini hiän oli, šelitti eräš vanhuš liikanimen šyntyö.
Ičeasiešša Smörö-Juakko oli tavallini karjalaini muanruataja, viime vuosišuan lopun uhtuolaisie. Hiän eli kylän keškuštah rakentamašša šavupirtissäh, näin olen kuullun kertovan. Pirtin nurkašša oli šuuri kivilöistä kuvottu kiukua ilman trupua, niin jotta kiukuašta läksijä šavu leijuali pirtissä, kun halot palettih. Šavu piäsi pihalla kiukuan kohašša olijašta kattoh luajitušta reijäštä eli šavutötöštä ta šamoin ovešta, kumpaista kiukuan lämpiemisen alušša piettih auki. Šilloin, varšinki talvella, pirtissä ei kovin lämmintä ollun. Kun šavu alko kohota ylöš, voitih ovi panna kiini, šentäh kun alahana ei ollun enyä šavuo. Pirtin šeinät oli ylähänä šavuštunuot kiiltäjän muššiksi, vain alahana ne piettih puhtahina šilloin tällöin pešömällä. Toičči harvoin talon isäntä vešti terävällä kirvehelläh šeinät alahuata puolivälih puhtahiksi. Šavupirtissä ilma oli kuiva ta haisu tervalla.
Tämmöseššä pirtissä eli Smörö-Juakko akkah ta nellän tyttäreh kera. Poikie hänellä ei ollun ta kerrotah hänen vanhoilla päivilläh ottanuon ottopojakšeh heimolaisen lapšen. Kaikki nellä tytärtäh hiän šuatto miehol’ah.
Smörö-Juakko tuli jo elyässäh kuulusakši ta jäi kylän istorijah kahešta šyyštä: hiän oli šuuršyömäri ta erittäin voimakaš ruataja. Kun kuuntelin vanhojen ihmisien kertomukšie Juakošta, muistelin Puškinin starinua papista ta hänen kasakašta Baldašta. Baldahan oli mieš, kumpani šöi kolmen ta ruato šeiččemen miehen ieštä. Tämä Puškinin miäritelmä paššasi Smörö-Juakkoh niise.
Kerrotah Smörö-Juakon elyässäh kuokkinuon “kylmäštä mečäštämonen monta peltuo ičelläh ta rikkahilla nuapuriloillah šekä kaivanuon ojie. Voit olla, jotta monet vanhoista Kalevalan pelto-ojista ollah Smörö-Juakon kuokkimie.
Tovissukšekši šiitä, jotta Smörö-Juakko oli tovella ravakka ruataja, kerrotah hänen tulokšistah halonhakkuajana. Viime vuosišualla miän šeuvulla ei ollun šahoja, šahan ašemašta käytettih kirveštä. Smörö-Juakolla oli oma kirveš, kyläšepän takoma työvälineh, kumpaista tavallisen miehen oli vaikie heiluttuaki. Šanotahhan jotta mieštä myöten miekka vyöllä. Niinpä Juakkoki oli šepältä piätä kauten tilannun voimieh mukasen kirvehen.
Talvella nouštuoh huomenekšella Smörö-Juakko šöi kunnon huomenešpalan, kummaista ois tovella riittän kolmella ruavahalla miehellä. Šyötyö hiän pujotti vyöhöš hyvin terotetun jättiläiskirveheh, nousi šukšiloillah ta läksi hiihtämäh Uhutšuareh. Ta šielä alko tosi työ.
Juakko heilutti kirveštäh ta pakšu honka tai vanha kolvi kuatu ryšinehen kera lumeh. Kuatut puut hiän hakkasi ta pilkko šopivan pitusiksi halkoloiksi, kumpaset lat’t’asi pinoh. Lyhyön talvipäivän aikana hiän šai ruatukši kakši vanhua šyltä halkoja. Onko še vähän vain äijän? Vanha šyli on kakši metrie ta kymmenen šenttie. Niin Juakon halkoloista tuli läheš nellän ta puolen metrin pituni ta yli kahen metrin korkevuini halkopino. Kaikki tämä oli pistymečäštä hakattuna! Niin jotta kyllä šiinä piti miehen liikkuo.
Kaiken tämän työn Smörö-Juakko luati yhtämittua, ilman ruokavälie, šentäh ni eväštä hiän ei matkahaš ottan. Kun hiän šiitä tuli kotih, pešeyty ta istuutu iltasella, niin šaipa šiinä akka kantua potakkua ta kalua, piimyä ta maituo toisenki aštien. Kaikki mäni hyvyä vauhtie Juakon kerosešta alaš niin jotta vihelti.
Tämmöni ruataja oli Smörö-Juakko.
Aikoinah tapojen mukah Juakko kävi muutoman kerran nuapurimuašša reppurina, laukunkannošša. Šielä hiän otti rikkahilta kauppiehilta velkah kaikenmoista tyhjänpäiväistä tavarua valtavan šuuren nahkasen sumčan täyteh, löi šen šelkähäš ta läksi kaupiččomah ympäri kylie. Hänen tavaralaukun kerrotah ollehen niin jykien, jotta tavallini mieš šitä ei šuanun muašta noššetukši. Tämmöni kuorma šeläššä Juakko kulki päivän mittah monie kymmenie kilometrie. Tämä reppukaupankäynti oli virallisešti kiellettyö, ta reppurit varattih poliisija: poliisi takavarikoičči šekä repun jotta tavarat.
Smörö-Juakko kuitenki šattu vaššakkah poliisin kera.
Mitäpä šiula repušša on? poliisi tiijušteli.
Ka, kaikenmoista rihkamua, nappie ta näpparie, rihmua ta riepuo, Juakko vaštasi.
Reppukauppa on kielletty ta mie takavarikoičen tavaraš, poliisi šano.
Še on toini mieš, ken Smörö-Juakolta repun ottau, Juakko vaštasi.
Poliisi tarttu reppuh. Vain šilloin Juakko šieppasi repun ta kiepšahutti šen šelkähäš. Ta šen lisäkši koppasi poliisinki ta loi reppuh piällä lisäpainokši.
Nyt lähemmä liikkehellä, Juakko ilmotti ta läksi aštumah takkoneh.
Järješšykšen valvoja tunši tartunehen viäräh mieheh ta alko molie, jotta piäsis pois repun piältä. Smörö-Juakko laški varovašti poliisin muah. Šen jälkeh häntä ei häiritty. Tosin hiän kohta kylläšty repunkantoh ta šiirty tuaš muanruatajantyöh, kumpasen tunši omakšeh.
Lähtiessäh repunkantoh Juakko otti matkah eväštä melkosen koropallisen, pärevakan, minne huolehtija akka oli lat’annun kalakukkoja, keitinleipyä, palvatun lampahanjalan, kalittua ta muuta. Kivijärvellä yöpyössäh Juakko šyyvvä peipetteli kaikki mitä koropašta löysi, jätti huomenekšella tyhjän pärevakan korttieripaikkah, loi tyhjän repun šelkähäš ta läksi taipalella.
On parempi kantua šyömiset mahašša kuin koropašša, hiän totesi.
Ta šillä šyönnillä kerrotah Smörö-Juakon aštunehen melkein parinšuan kilometrin taipalen. Lienöykö še ollun totta, en tiijä.
Täššäpä lyhyöšti muutomie piirtehie tavallisešta uhtuolaisešta mieheštä, kumpani kun lienöy šuattan ruatua, ni šuatto i šyyvvä.