Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Piessa hillošuolla

Corpus: New-writing language

New written karelian, Texts for children

Source: IRO PEKŠUJEVA, Oma mua. № 23, (2020), p. 11

Piessa hillošuolla
(Karelian Proper)

Kerronpa teilä, hyvät lapšet, mielenkiintosen tapahukšen miun lapšušajoilta. Meijän nuapurina oli eräš pereh. Ei mikänä erikoini, vain aivan karjalaini pereh. Ka oli šiinä poika, kumpani oli kašvan aika šuurekši, no järeltäh oli jiänyn jälkeh ikätovarissoistah. Tämmösie šanottih šilloin älvisköiksi. Erähänä piänä juokšou tämä poika šilmät kiirallah meijän kotipihalla tuattoni luo ta šanou:
Kuule, Ort’t’o-tiätä, nävin tänäpiänä piessua!

Tuattoni muhahti ta šanou:
Missäpä šie, Puavilla, šen nävit?

Poika alko kertuo:
Kuulehan nyt.
Läksin mie huomenekšella hilloh, šouvin lahteh, kun muamo šano, jotta šielä on oikein hyvä hillošuo. Mänin rantah ta vejin venehen. Läksin šuolla. A-voi-voi šitä hillokkuo, ei ole mih tallata, niin on äijän marjua. Rupesin mie poimimah. Šain puolen pankkavakkua ta šelkäni alko vaipuo. Nousin šeisomah, jotta šelkäni levähtäis tai niänmelkein miun vierelläh šeisou piessa. Jalat ylen pität, kaklaki pitkä. Aštuu miuh päin. Mie niin pöläššyin, jotta šiih jäiki hillovakkani, a iče juokšomah rantah päin. Piäsin veneheh ta mi voimua on karjun. Piessa nousi lentoh ta lentäy miun jälkeh. Mie vielä lujempah karjumah. Šilloin piessa kiänty ta läksi jälelläh rantah päin lentämäh.
Tuattoni kuunteli pojan tarinan loppuh šuaten ta rupesi hänellä šelvittämäh:
Oho šie, Puavila, šehän oli kurki.
Šillä on pität jalat ta pitkä kakla, niin jotta turhah šie pölläššyit. Voit täyveššä rauhašša lähtie nyt šitä hillovakkuaš hakemah. Eläkä konšana enämpyä kurkie varaja, ei še koše ihmisie.
Puavila-poika kuunteli tarkkaseh tuattoni šanat, kiitti häntä šelitykšeštä ta läksi rantah päin harppimah, viššihki hillovakkuah käymäh.