Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| history
| Statistics
| ? Help
Alevtina Lesonen.
Anni Kettunen: Vienan kanšanrunouven tietäjä
Source:
Oma mua. № 10, 2021, p. 10-11
Alevtina Lesonen
Anni Kettunen: Vienan kanšanrunouven tietäjä
Karelian Proper
New written karelian
Vielä pienenä lapšena ollešša Anni oikein tykkäsi kuunnella omua ukkuo. Yhtä starinua riitti kahekši illakši. Ukko oli taitaja kertoja, toičči äšen henkie šalpasi. “Ukko, kerro vielä!” kyšy Anni. Ka ukko vaštasi, jotta kahta kertua yhtä starinua ei kuunnella ta alko uutta. Juštih näinä vuosina pikkaraini Anni ni mielty kanšanrunouteh.
LAPŠUŠVUUVVET
Anni Kettunen (omua šukuo Kalinina) šynty Vasilii Petrovič Kalininin ta nänen naisen Anna F’odorovnan (F’odor Filippovin tytär Kenttij ärveltä) pereheššä Luušalmen kyläššä 20. šyyškuuta 1906. Hänen kotikylä šeiso kahen järven välissä Luušalmen rannalla. Paičči Annie pereheh šynty Makari, Mikko (Nikita), Ol’ga, Ilja ta Sandra (Šura). Hänen tuattuoh Vasseleita partisanikapinan aikana hyväkšyttih Luušalmen komendantiksi.
1920-luvulla Annin perehen, kuin toisienki perehien, oli pakko lähtie Šuomeh, jotta jiähä eloh. Näin vuuvvet 1921–1924 koko pereh eli Šuomešša. 15-vuotini Anni opaštu talouven hoitajakši, lapšien kašvattajakši, oli kotiopaštajana šuomelaisešša pereheššä. Šulakuušša 1924 kaikin, paičči Vasselei-tuattuo ta Anni-tyttyö myöššyttih kotikyläh, 1925 vuotena tuli ni Anni.
Vasilii Petrovič jäi elämäh Hankašalmeh ta vuottamah armahušta. Karjalan toimehpanijakomitietta käsitteli Vasselein asie ta erikseh, ka kielti šentäh kun mieš oli ollun oman kylän komendanttina. Uhtuon kihlakunnan toimehpanij akomitietta kyšy Vasselein armahušta, šentäh kun häntä “vuottau hänen apuo tarviččij a pereh”. Ka še ei auttan. Vasilii Petrovič eli Šuomešša kuolomah šuaten ta konšana enämpi ei nähnyn omua perehtä.
ANNI MÄNÖY MIEHELLÄ
Anni Vasselein tytär tahi kuin kyläššä šanottih Petrin Vasselein Anni oli kaunis, ahkera ta ruataja neičyt. Šemmoset tytöt ei keritä tulla vanhoiksi piij oiksi. Kohta tultih kos’s’ojat, pantih rukkaset orrella ta šanottih karjalaiseh tapah:
– Meilä olis poika naij ettava, teilä tyttö annettava, emmäkö panis heitä yhteh?
Kos’s’osie oli käynyn jo ennenki, ka nyt rukkaset jiätih pirtin orrella. Kettusen Riiko (Rišto) oikein miellytti Annie. Hiän oli hyvämielini, kaunis ta ruataja mieš, šuatto hyvin kutuo tuohešta, puušta ta nahašta.
Kerran Anni kerto lehtimiehellä L. Mišinalla, mitein hiän miehellä mäni:
– Istuu Anni-tyttö kirkkahan joven rannalla ta vuottau omua šulhaista. Tulou hänen luokše jovešta vaškini urho: šuušša ta käsissä hänellä on vaškie. “Ei, šanou Anni, – šie et ole miun šulhani”. Tulou jovešta kultani urho: šuušša hänellä on kultua ta käsissä niise. “Ei, šanou Anni, – šie et ole miun šulhani”. Tulou jovešta leipähini urho: šuušša hänellä on leipyä ta käsissä niise. “Kyllä, šanou Anni, – šie olet miun šulhani”.
Leipä on enšimmäini arvo. Hyvä, leipähini priha kävi kos’s’omah Annie. Kohta oli pietty Annin ta Rišton hiät, kumpasih tuli koko kylän rahvaš ta vierahat toisistaki kylistä, kymmenisien kilometrien piäštä.
Luušalmen paraš iänelläitkijä Niikkanan akka, Našto Timonen hyvin itetti Annie. “Mitä kovemmin itki, šitä šuurempi onni moršiemella tulou”, šano vanha rahvaš.
Annin pitkä tukka palmikoitih ta kiärittih piän ympäri. Hänen piäh pantih sorokka. Še näky šulkkupaikan alta. Toini paikka šivottih harteilla. Šitä koristi šuuri rintašolki. Pitkä košto ta peretnikkä oltih Annin kutomašta villakankahašta. Hänen šyväin läpätti, šentäh kun piti kumartua hiärahvahalla, kaikilla, ken valmisti moršiemella lahjua tahi rahua. Vierahien joukošša šeiso ni Kondratan Mikin Antti, tulij a kirjailija Antti Timonen.
Kun oli Luušalmen kisapirtissä tanššittu tarpehekši, Kettusen Riiko kaunehešti vei moršiemeh omah kotikyläh, Kuušiniemeh, missä hiät keššettih vielä muutoma päivä.
OMA PEREH
Näin Petrin Vasselein Anni tuli Rišton naisekši. Kuušiniemeššä hyö enšin elettih miehen vanhempien kera šuurešša ta pohatašša talošša. Vuuvven piäštä Riš to rakenti omalla perehellä uuvven talon.
Työtä piti luatie entistä enämpi, konša pereheššä šynty lapšie: Aili, Aino, Veikko, Vilho, Vieno. Elettih varaisuošša, kaikkie riitti. Jotta olis mitä stolalla panna, piti šuaha järveštä kalua, mečäštä šualista ta pellošta šatuo. Ka ei ollun šuolua. Kešällä venehellä šouvettih Kemih ta šieltä oššettih šuolua ta polttoöljyö.
30-luvulla Čikšan kyläh peruššettih kolhosi. Riiko Kettusešta tuli šen piämieš. Anni ahkerašti kävi töissä. Ka šeuruavat tapahtumat kokonah muutettih perehen onnellista elämyä.
Vuuvven 1937 27. kevätkuuta Rišto vankittih šuhtehista šuomelaisien špij onien kera. Mimmosista šuhtehista?
Talo šeiso Kuušiniemen kylän niemellä. Ken matkušti Luušalmeh, Uhtuoh, Jyškyjärveh tahi Vuokkiniemeh, jiätih Kettusien pirttih yökši tahi päiväkši. Laukunkantajat tiij ettih, jotta täššä talošša aina otetah heitä vaštah. Talon rahvaš ei kyšytty keneltäkänä paššie. Ken tiesi, ollahko hyö špij onit vain ei?
Riijolla oli hyvä kaveri Teppo. Rišto tunsi, jotta kohta tapahtuu mitä lienöy kauhieta. Hiän oli pyytän Teppuo auttamah Annie ta lapšie. Kun Rišto otettih vankilah, Anni lähetti vanhemmat lapšet Kuittij ärven rantua myöten Luušalmeh muamoh luokše, a iče jäi kotih. Enämpi Anni ei ole nähnyn kaunista mieštä Rištuo. 22. šulakuuta vuotena 1937 Kettusen Riiko tapettih. Hiän oli vielä oikein nuori.
Näijen kauheij en tapahtumien jälkeh Anni jäi yksin lapšineh. Naini äijän ruato, jotta šyöttyä omua perehtä. Parin vuuvven piäštä Anni tuaš mäni miehellä. Vuotena 1939 Annilla ta Tepolla šynty poika Vladimir. Ka šamana vuotena alko Talvišota ta Teppo tapettih. Anni tuaš jäi lešekši.
ELÄMÄ EVAKOŠŠA
Annilla oli noin 35 vuotta, kun alko Šuuri Isänmuallini šota. Hiän lapšineh joutu evakkoh Arhankelin alovehella ta yksin kašvatti kuuši lašta. Hiän tiesi yhen tärkien asien: ruato ihmistä ei pilua.
Evakošša lapšetki ruattih mečäššä ta pellolla kaikkie mitä voitih. Hyö ei nähty niin šuurta nälkyä evakošša Venyähellä, kuin šilloin, konša myöššyttih kotipaikoilla. Annin nuorin tyttö Vieno Kettunen muistelou:
– Meij än pereh eli Čuupašša vähäsen aikua, šiitä Šommalla, šen jälkeh myö muuttima Vuarankyläh, mi oli Kurenjärven toisella puolella. Vuarankyläššä oli koulu, mie šielä opaššuin enšimmäisellä luokalla. Mamma ruato kolhosissa prikatiirina, kävi kalua pyytämäššä. Leipyä ei ollun, šöimä mitä šaima. Kuren kyläššä oli vanha riihi. Šielä aikoinah kuivettih ošrua ta ruista. Šielä oli lautalattiet ta lautojen välissä oltih šuuret ravot. Myö niitä vanhoja jyvie rakoloista kaivelima. Pikkuhil’l’ua jyvä jyvältä šaima ičellä kutakuinki šyötävyä. Mamma niitä kuivatti ta konša mitä rokkua keitti.
EVAKOŠTA UHTUOH
Šuuri Isänmuallini šota pyyhki Annin Luušalmen kotikylän pois muan pinnalta. Pereh piätti männä Uhtuoh. Enšimmäiset šovanjälkiset vuuvvet Uhtuošša oltih kaikista vaikeimmat. Hyö tultih ihan tyhjillä paikoilla: ei ollun mitänä.
Mečäštä ta järveštä šuatih kutakuinki elošta. Lapšet käytih peltoja kuokkimašša ta ečittih eikö löytyis vanhua viimevuotista potakkua. Potakan šiämyštä šekotettih veteh ta paissettih šiitä hellalla hoikkasie lettuja.
Kevyällä ta kešällä oli helpompi. Šilloin alko ilmeštyö heinyä ta mečäššä kašvo marjua ta šientä. Oša poimituista marjoista myötih ta niillä rahoilla šuatih oštua konša mitäki tavarua.
Šovan jälkeh 16-vuotini Vilho-poika jo taitavašti raivasi vihollisien jättämie miinoja. Šiitä ruato šohverina meččätoissä. Veikko Kettunen niise ruato ajajana, šiitä lämmittäjänä. Annin vanhin Aili-tyttö ruato päiväkojissa, uittotöissä, mečäššä, kassanhoitajana. Aino-tyttären an-
šijošta Kalevalan lentoašemalla oli aina kukkie. Aino ruato vielä lapšienkojissa keittäjänä. Nuorin Volod’a-poika ruato Kalevalan lentoašemalla radistina, šiitä lehtimiehenä “Neuvošto-Karjalan” toimitukšešša, nykyjäh on eläkkehellä. Vieno on Karjalan kanšannäyttelij ä, Venäjän anšijoitunut artista, Kalevalan piirin kunnivoeläjä.
Iče Anna Vasiljevna koko elämän ruato vaikeissa töissä. Naini konšana ei läsin. Vašta vanhana hiän enšimmäisen kerran joutu pol’niččah. Hänellä ei ollun äšen poliklinikkakorttie. Tottaš naini tiesi, mitein šäilyttyä tervehyttä.
Anni Kettunen ruato uittotöissä, kolhosissa, enämpi 20 vuotta anto Uhtuon lespromhosin talouvella ta kašvatti kuuši lašta. Hiän aina oli ollun ahkera kalaštaja ta hoiti šiivattua. Monie ihmetteli hänen erinomani ruatokyky, kummaššutti hänen erittäin hyvä muisti.
Arvomatoin pohatuš šäily hänen muissošša: šatoja šananlaškuja, runoja, starinoja, monie mukavie muisselmie ta lapšien runoja šekä hiäpitoja. Anna Vasiljevna hyvin tiesi karjalaisie tapoja ta perintehie, loiččuja. Anni muisti monta lauluo: juhlalauluo, hiälauluo, iloista ta šurullista. Kaikissa niissä lauluissa heij aštuu kanšan viisahuš, elämäštä ta luonnošta luajittuja havaintoja.
Anni Vasiljevnan ativoissa oltih monet tutkij at, lehtimiehet ta kirjailij at. Niij en joukošša oltih Pertti Virtarantа, Juakko Rugojev, Ortjo Stepanov, Markku Nieminen, Elina Timonen, Roman Zelinskii, V’ačeslav Kalaberda. Heij än työn tähen nykyjäh myö voimma tuttavuštuo runonlaulajan Anni Kettusen tuo tantoh.