VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Valentina MIRONOVA. Suurustu suuh, mieldy piäh

Valentina MIRONOVA

Suurustu suuh, mieldy piäh

Livvi
New written Livvic
K ohtuine naine täytty vägie vuotti, konzu lapsi syndyy. Synnytykseh varustuttih jo ennepäi, sihgi niškoi rahvahan keskes oldih tietyt omaluaduzet tavat. Nämmii taboi tiettih da novvettih enimyten akat: enzimäzikse n’ababuabo da suguh kuulujat naizet da susiedat. Mužikkoi keskeh ei laskiettu: ei heis olluh nimittumua tolkuu. N’ababuabo libo poapo (n’abanuoran leikkuaju) oli piälimäzenny, händy kučuttih joga pereheh, kus vuotettih lapsii. Häi avvutti suandas, toizekse häi piendy lastu da roženčua pahas maltoi vardoija. Buaboidu kučuttih n’abua leikkuamah, jällellizii hoidamah da lastu kylvettämäh. Gu nengomih ruadoloih tuli, sanottih, ku häi buabičči.
N’ababuabua niken ei vallinnuh, häi iče ottihes nämmih tärgielöih hommih. Häi ainos tuli abuh, konzu vai händy kučuttih, ruadolois ei ottanuh dengua, hyväl mielel oli, konzu rahvas miltahto palkičči händy. Buabičendas puaksuh annettih syömisty libo midätahto pättäviä sobua. N’ababuabannu kyläs oli vahnu hyväluaduine Jumalah uskoju akku, nuoret ei voidu libo ei ruo htittu mennä. Erähät sanottih, ku n’ababuabakse voibi tulla vaiku leski, toizet mainittih, gu buabičendah ottihes jogahine naine, vai mahanke olijal ei pidänyh olla n’ababuabannu. Buabot ei käydy pokoiniekkoi pezemäh, uskottih, gu kuolliennenä voibi lapseh tartuo. Hyväl n’ababuabal omat lapset pidi olla por’adnos. Mieros n’ababuabua ylen äijäl arvostettih, ainos vuotettih gostih da syötettih parembazel syömizel. Vienankarjalazet sanottih, gu "arvokkahanahän š itä poapuo piti pitöä, poapo kun tulou vierahikse n’i kaikki hirret liikahtau taloš š a, niin kallis on poapo". Liygiläzetgi oldih samua mieldy: "n’ababuaboi ku pertih tulou, pagin pidäs andua da perze laučas kohottua."

KYLYSPEREHEN HALDIET ABUH
Konzu lapsi jo rodieu tulemah, terväzeh käydih buabua kuččumah.
N’ababuabo tuli, mučoi käzien pestyy kumardih hänele jalgoih. Sit buabo malitunke ottau nastu kylyh lastu suamah. A kylyy sie omahizet jo ennepäi lämmitettih. Rahvahan keskes sanottih, gu naine ku tulou roženčakše, lämmitettih kyly, "ta kylyh enš immäisenä päivänä ei šoanun käyvä muut kun poapo." Ennevahnas kaikin uskottih, ku sie, kylys, perehen haldiet avvutettih lapsele tulla täl ilmal dai naizele vägie annettih. Ku teriäm bäh da kebjiembäh kai menis, avattih päččilöin truvat, ikkunat, kai lukut, sundugat, veriät, keritettih kai solmet da vyöt, riičittih kassu da otettih paikku piäs. Gu tämägi ei avvutannuh, nastu vietettih längis läbi libo annettih juvva vetty ukon oigies kengäs. Toiči buabo vietti naistu karzinan pordahile, siepäi vuotettih ezi-ižien abuu. Lopus buabo emändiä hierou da kylvettäy vienozeh, vačan kiinittäy käzipaikal libo pohjanperäzel. Erähät mendih lastu suamah liäväh libo kezäl saruale. Kois harvah ken sai, uskottih, gu lapsensuandu da iče roženču ei oldu buitegu puhtahat. Toizekse kaikkii nämmii dieloloi peitoči piet tih, midä enämbän rahvastu tiedäy, sidä jygiembäh kai menöy.

LAPSI IÄREH, KOKOI TILAH, SYÖ JUMALANKE
Konzu lapsi syndyy, leikatah n’abanuoru, n’abazen sivotah muaman tukal.
N’ababuabo lapsen pezöy, kylyn kylvettäy mučoil. Sit jällespäi lastu pezemäh vie kävyy kaksi-kolme nedälii.
Lapsen roittuu pidi vie jällellizet suaha da maltua net oigieh kohtah panna. Vienankarjalazet sanottih, gu "poapot š e harakkapaita pantih moamom jälellisih ta pantih moan š eämeh hauvattih." Liygiläzet jällellizet pannah ribuh da viijah haudazeh karzinah, n’abapuoli piäl, mullal katetah. Uskottih, gu tämän jälles akku puhtastihes, kai lijat ičes iäres otti. Erähät jätettih jällellizen palastu, sit jällespäi sil pestih lapsen rožua, gu häi kazvas verevänny da tervehenny.
Synnytyksen jälles roženčale annettih syvvä suolastu kuivattuu kalua libo kurniekkua, sanottih: "Lapsi iäreh, kokoi tilah, syö Jumalanke!"

OZAS PIÄLIČI ET HYPPIÄ
Pieneh lapseh kačottih da arbailtih, mittuine oza hänel on.
Ku tyttölapsi on muamahes, a poigu tuattahes, sanottih, ku hyö ollah ozakkahat. Gu tukat piäs oldanehmyös hyvä elaigu lastu vuottau. Karjalazil on sananpolvi: lapši šynd́yy, lapšenke i oza šynd́yy libo ozas piäliči et hyppie. Ga onnuako mladenčal voibi ozua ližätä, eihäi sudre kylvettäjes sanota: kylvän kylvöl lapšillańi, kylvän ošan, kylvän onnen!
Pieni lapsi kabaloittih tuatan paidah, pandih vakkah da tuodih kodih. Enzimäi astuu buabo lapsenke, harpuau kynnykses piäliči dai vakan sih jättäy. Sit jällespäi muamo astuu, harpuau kynnykses dai vakas piäliči. Sit lapsi annetah muatuškale yskäh. Enzimäzii päivii se lapsi vakas maguau, a kolmen päivän piäs händy pandih kätkyöh, a pieluksen alle pandih raudubruja: tytölenožničat, brihačuleveičči. Ližäkse vie pandih kondien hammas libo kynzi, päčis otettu kivipalaine. Kai nämmä kriepittih kalaverkoh libo mihtahto muuh ribuh da kiärittih muaman paijan rihmal (se paidu pidi olla piäl lapsen suajes).
Lapsen suaduu oli ylen äijy kaikenmostu kielduo, varattih silmävysty, sendäh myöhä illal jälles päiväzen laskendua ei käydy nigo vetty, nigo halguo tuomah, maiduo taloispäi ei annettu. Lastu dai muamua yksinäh ei jätetty, a gu koinižändy heidy ottau. Vuodessah lapsel ei leikattu eigo tukkii, eigo kynzii, muamo kynzii lyhendi puremal. Ken enzimäzenny nägi lapsel hambahan, se lahjoitti villazen vyön, kudai vardoiččou lastu tulies elaijas.
Kyläs tiijustettih lapsensuandas omah luaduh: enimyten roženčan koin ikkunoil oldih zuavesit salvas da niidy ei suannuh avata kolmeh nedälissäh. Roženčal ei suannuh mennä rahvahih, a gu käymättäh ei voinnuh olla, sit naine otti kerale varatšiižman libo mintahto muun raudupalan. Kuudeh nedälissäh nastu piettih "ligahizennu", "ei rošenčan kera šamoista ašteista šyöty kuni lapš i rissittih ta pappi anto šynnyttäjällä malitvon häi söi omas torelkas." Kolme yödy jälles lapsensuandua muamo magai eriže lattiel omas čupus, sit buabo pani händy malitunke omah postelih.
Omahizet da susiedat tavan mugah jo tossupiän käydih lastu kaččomah, tuodih lahjakse ribuu kabalokse da kudamidä pastostu. Rahvas sanottih, gu tuldih "ozajuodazenke", tuldih "ozua tuomah". Sen "ozajuodazen" annettih muamale sanoinke: "Suurustu suuh, mieldy piäh!" Vie tuodih kerale lapseh niškoi hammasdengua (hobjastu dengua), ga onnuako se dengan tuomine tartui rahvahan perindölöih jo myöhembäh.