VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Ol’ga Ogneva. Iivan Anikijev: “En voi astuo ni yhtes vahnas vešis siiriči”

Ol’ga Ogneva

Iivan Anikijev: “En voi astuo ni yhtes vahnas vešis siiriči”

Livvi
New written Livvic
Kinelahtelaine Iivan Anikijev on rakas eččimäh da keriämäh vahnoi veššilöi. Nethäi voijah äijän sanelta karjalazien ennevahnallizes elaijas. Sidä Iivan ozuttau da sanelou omas kodimuzeis, kunne suvaijah kävvä kinelahtelazet dai gost’at.

Iivan Anikijevas da hänen muzeis olen kuulluh äijän kerdua omis dai tuttavis. Vaste tänä sygyzyn puutui tuaste kävvä Kinelahtele da omin silmin nähtä Anikijevan uarrehaittu.
Tuatan vahnah garažah Iivan rubei keriämäh kaikenmostu vahnua veššii da pidämäh ekskursieloi. Moizen pidi minulegi. Sydämeh mendyy et tiijä, kunne kaččuo. Pualičat, laučat, kai čuput ollah tävvet kaikkie. Iivan koskettau pitkäl ozutandukepil lehmänkelloloi, kudamat riputah ihan lain al yhteh riädyh. Net annetah moizen helien iänen! Muinai muuzikkusoitin!
Kellot kai ollah eriänizet, jogahizel on oma iäni, sanou Iivan.
Nämmä lehmänkellot on kerätty eri vuozin ymbäri Karjalua. Kerras mieleh juohtuu lehmykarju, kudai illal tulou mečäspäi kodih. Iivan Anikijevan kodimuzeis olij at vešit mustoitetah sidä vahnua kyläelaigua, kudamua enne elettih karjalazet rahvas. Kai net ollah tuttavat vahnembale polvele. Monet niishäi sai nähtä enne joga talois.
Kartaine on tuas, sille kartazel toiči ven’alazet kapustua leikottih, a syötettihgi žiivattoi, poččizii pienii, oligi mostu. Tämä šaikkaine on, vuassupuččih, toiči piettih vuassua, toiči lehmy lypsettih sinne, eulluh rengisty, ozuttau vahnua nenäkästy puušaikkastu kinelahtelaine Galina Martinova. Häigi piädyi käymäh muzeih yhtel aigua meijänke.
Joga talois oligi piirai- libo leibylabju, ennehäi kois leibiä pastettih, ei laukas ostettu. Oligi kätkyt, vie ei muga ammui karasinlampatgi. Net nygöigi pättäs, Kinelahtelhäi puaksuh istutah elektriičestvattah pahal siäl.
Täs on interesnoidu veššii, ezimerkikse, saduli. Sil on onnuako enämbi 150 vuottu igiä, sendäh gu nuaglat ollah pajas tavotut dai ruado on ruma. Minä lövvin tämän ylen vahnas Kukoinvaaran kyläs, ei loitton täs, ylbeilöy muzein ižändy.
Iivan Anikijev on roinnuhes da kazvanuh Kinelahtel. Jo lapsessu hänel oli mieleh kerätä vahnoi raududengoi. Igih piästyy mies rubei eččimäh da keriämäh vahnoi veššilöi. Enzimäi sie, kus oldih torat voinan aigua, sit rubei käymäh sinne, kus enne oldih kolhozat da karjalazet kylät. Kudamidä osti muzeih niškoi, kudamidä tuodih kyläläzet, konzu tiijustettih Iivanan ruadolois.
Minä tartuin täh ruadoh onnuako 25 vuottu tagaperin. Sendäh gu näin, ku kylä hil’l’azin puolenou, rahvastu puolenou, kodiloi hävitetäh. Ku kai tämä ei hävies kogonah, rubein hil’l’akkazin keriämäh. Midä hätkembän, sidä enämbäl livuin. Enzimäi yhten, sit toizen, kolmanden, nelländen. Sit minä rubein tiijustamah tarkembah joga vešis, mih se pidäy da pädöy, sanou Iivan.
Vuozien aloh puutui kerätä aiga hyvä keräilemy. Iivan ei ole skuuppunäppi, häi andoi erähät vešit toizih muzeiloih, ezimerkikse, Priäžäh. Sie niis pietäh parembua huoldu dai rahvastu sinne kävyy enämbi. Ga Kinelahtengi muzeih rakkahal kävväh rahvas, ruavahat dai lapset. Muzein ižändäl se on mieleh: sit kazvaju polvi opastuu suvaimah omua kodirandua da rubieu tiedämäh, kui enne elettih buabat da died’oit.
Vot nygöine polvi kazvau, minun pruavobunukat kazvetanneh, hyö ei ruveta tiedämäh nimidä. Hyvä vie Van’a meile muzeidu pidäy, tullahgi kaččomah. Meil eihäi nygöi kaikil ole nengomii brujii, ei ole. Dai enne ylen erähäs talois oli kai. Vie toine toizel oteltih. Käydih talkunua azumah, melličäl, eihäi joga talois olluh kivie. Oldih kivet kahtes-kolmes talois, mustelou Galina Martinova.
Iivan sanou, ku jo ei voi rauhas astuo siiriči, konzu nägöy mintahto vahnan vešin. Kerras himoittau ottua se kädeh, kaččuo da suaha muzeih. Tuatan vahnas garažas jo rodih ahtahattavu. Tuliekse keziä ižändy tahtou panna oman muzein parembah kundoh, ku joga vešši olis omal sijal.