VepKar :: Texts

Texts

Return to review | Return to list

Tiijättögo työ, mibo on tuohi?

history

February 21, 2024 in 12:27 Нина Шибанова

  • created the text
  • created the text: Tuohekse sanotah valgiedu koivun kuoren pindua. Ammuzes aijas rahvas piettih sidä putillizennu materjualannu da käytettih erilazien pättävien veššilöin luadimizes. Muinazet rahvas X da XV vuozisuan välil puaksuh kirjutettih tuohel. Vuvvennu 1957 Novgorodan linnas löyttih XIII vuozisuan keskel kirjutettu tuohikirjutus karjalan kielel. Se on ainavo ennevahnalline kirjutus baltiekkumerensuomelazil kielil. Tänäpäi sidä voibi kaččuo Velikii Novgorod-linnan muzeis. Tuohtu kiškottih keviäl, konzu lehtet avavutah da ollah vie pikoi pikkarazet, peigoin kynnen suuruot. Konzu koivunmahlu jouksou, sit tuohigi kebjiembäh puus lähtöy, suurennu palannu suau ottua. Kodih tuoduu tuohtu pyöritettih suureh keräh, nenga se säilyi vuoziloin luguh. Tuohi ylen hyvin palau, sendäh rahvas käytettih sidä viriteksenny. Ei pidänyh vuottua, tuli terväh tartuu halgoloih, ga terväh tuohigi palau. Ei sudre rahvas sanota: “Mi tuohes tuldu, se hyväs dovarišas varua, a pahas ni sidä ei ole”. Tuohtu ylen hyvin voibi pyörittiä, sendäh tuohes azuttih kaikkie, midä vai kodih pädöy: puzuu, robehtu, kaššalii, virzuu, poimiččuu. Tuohi ei varua vetty dai nimidä muudu, eigo se happane, sendäh tuohtu kalaniekat rakkahal piettih käbrynny verkon selykses. Toiči konzu astut kyliä myöte, vahnoin kodiloin seinis nägyy tuohipalua. Koin nostajat pandih sidä ikkunan ual olijale parrele, ku vezi ei menis da ei hapattas parziloi. Erähät pandih tuohtu levole lavvoin välih, sitgi levo ei vajata. Tuohiastielois ylen hyvin oli pidiä syömisty, puaksuh nengomis poimiččulois säilytettih meččymarjua, enimytten must’oidu. Kois emändäl oldih tuohes luajitut suolu-, jauho-, suurimupuzut, kuivannu sie pyzyttih kai syömizet. Enne vie piettih tuohipuzus maiduo, ruahtuo da voidu, sie maidohine hätkembäh ei muigene. Konzu kezäl räkel tuot maiduo tuohipuzus niityle, se on moine viluččaine da hyvämaguine. Puzu oli moine pyöryžy, kyyrän pitky, kaksi tuohtu oli ommeltu bokas virzaimel (tuomiviččaizel), kaksi tuohtu piälekkäi, valgiet čurat vastakkai, suu juurel ommeltu piäliči rannas. Sil vie oli puuhine kanzi, kadajaine pangu, käzi vai sinne syndyy. Tuohikaššali jo oli suurembi, sidä selläs kannettih, sie piettih kalua, evästy meččäh da niityl kävves syömizii. Tuohes luajittihgi jallaččimii: virzuloi da tuohisuappualoi, sit jallat ruadajil pyzyttih kuivannu. Suol, konzu heiniä luajittih, sit virzut pandih jalgah. Virzulois vezi tulou dai lähtöy, kengiä oli žiäli. Muite virzut kovat ollah, niidy havvotah tulel libo livotetah vies, ku oldas pehmiembät, a sit vaste pannah jalgah. Ylen ammui tuohes luajittih paidoi, štaniloi, šuapkoi da alazii. Semmostu sobua voibi nygöigi nähtä muzeis, jugei on niidy piäl pidiä. Kalaniekat luajittih tuohes ylen pitkiä tuohinuorua nuottah niškoi, se ei hapannuh, ei kastunuh da ei uponnuh vedeh. Vie nygöigi mečäs astujes lähtielöin ies voibi nähtä tuohes luajittuloi kauhoi. Ku ei ole keral nimidä astettu, vetty voibi kauhas juvva. Se kui kezäl, mugagi talvel pädöy vetty juvva – ei huulet tartuta, kui raudahizeh. Tänäpäi tuohes luajitah enimytten mustoezinehii, hyvä on se, ku ei vie hävinnyh tuohenkiškondu- da punomisnero.