Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Kuldaižed käded (Vepsläine mastar’ Vehkojaspäi)

Corpus: New-writing language

New written Veps, Journalistic texts

Source: Kodima. № 4, (2009)
Larisa Smolina

Kuldaižed käded (Vepsläine mastar’ Vehkojaspäi)
(Vepsian)

Vepsän rahvahan keskes sanutas erašti: ”Vepsläine mužik om sündunu kirvez vös”. I nece om tozi. Ved’ kut äi mastarid om nügüd’ vepsän rahvahan keskes, kudamibad iče sauvoba pertin da iče čomenzoitaba-ki sen. A erased tegeba eskai mugoižid čomid tehmusid, miše ku ed osta, ka ed löuda-ki mugošt ni ühtes laukas.

Vepsläine mastar’, kudamban polhe minä tahtoižin starinoita ičein kirjuteses, om pohjoižvepsläižes küläspäiVehkojaspäi. Hänen nimi Ivan F’odorovič Rastvorov. Iče Ivan F’odorovič om vepsläine. Hänen jured oma Änižröunan agjaspäi Vehkoi-küläspäi. Ivan F’odorovič oli lujas hätken vehkolaižen školan opendajan, vedi lapsil käzitön urokoid. A konz vaiše oli joudajad aigad, ka kaikuččen kerdan jokseli mecha, miše kerata miččid-ni meckaluid da tehta niišpäi čomid tehmusid. A völ Ivan F’odorovič om lujas hüvä mecnik da kalanik.

Todesine mecnik

Kävelta mecha Ivan F’odorovič zavodi ani penespäi.
Ezmäks openzi mecan peitusid, primetoid da veroid, jäl’gesmectamaha. Ičeze armhan azjan polhe Ivan F’odorovič johtutab: “Kävuda mecha minä zavodin ani lapsen. A openzi mindai minun d’ad’ Aleksei Polikarpovič. Hän starinoiči minei, pidab zverile kävuda da kut niid sada. Minä muštan, miše kerdan sain nädan, iče en voinu puhtastada, ka d’ad’ale toin. Hän heiti nahkan, ozuti minei kaiken. A jäl’ges minä iče jo hargnin kaiken tehta. Iče zavodin mecha kävelta. Olen ambnu kaks’ kondjad, olen riknu lujas äi händikahid, reboid, losid, a kuverz’ olen sanu tedrid da meclinduižid, ka ei voi lugeda-ki.

Mecastusen polhe Ivan F’odorovič tedab äjan i voib äjan starinoita. Muštan, konz muloižel kezal vaumičim vepsläižen fil’man( ”Živatad vepsläižiden elos”), ka tulim hänennoks, i videokamer oli kerdal, a ak sanub meile: ”Ivan F’odorovič läžub nügüd’. Tervhuz’ om paha, verenpainuz om korged, päd punotab, a sil’mäd ei nähkoi nimidä.

tulim lujas pahaze mel’he, sikš miše meil ei lähtnuiži nimidä necidä meheta. No konz Ivan F’odorovič kulišti vaiše, miše tahtoim pagištoitta händast mecastusen polhe, ka nouzi sid’-žo, sil’mäd zavodiba hoštta, väged ližadui, a jaugad iče joksiba irdale. kacuim hänen päle i em voinugoi uskta, miše pol’ časud tagaze Ivan F’odorovič läžui.

Kuldaižed käded

Ivan F’odorovič navedi kävelta mecha ei vaiše mectamaha, no keradamha meckaluid-ki.
Hänen sil’mäd ei jätnugoi homaičemata ni üht melentartušt pud, kapad, nimittušt pupahkad ili meckalud. Voib olda toine mez’ mäniži neniš kaluiš siriči, a Ivan F’odorovič toi niid kodihe i tegi mugoižid čomid tehmusid, miččid ed nagišta ni ühtes laukas.

A ved’ tehta niid- ei ole kebn azj i lühüd process. No Ivan F’odorovič ei žalleičend ni aigad, ni väged: ”Kut vaiše nägištan mugoižid hüvid koivuižid kapoid da griboid, ka otan niid da ton kodihe. Kodiš ligotan vedhe. Pidan vedes sutkad, kaks’, koume i nel’l’, miše ei satatada nenid kaluid. Ka kor’-ki lähteb paremba. A miše toižes polespäi mugažo čomin tehta, ka otan malatan da parembzoitan vähäižen. Eskai laučan kodiš olen tehnu, miše oliži mugoine hüvä aluz radon täht. Necil kaiken tegen-ki.

Korktoid i madaloid mal’l’oid, tohusiden pidimid, erazvuiččid puižid živatoid, venehid i äi tošt Ivan F’odorovič om tehnu ičeze kuldaižil käzil. Hänen suren abunikan kaiken aigan om olnu ak Vera Ivanovna. Ved’ edel sidä, miše tehta miččen-se tehmusen, Ivan F’odorovič tegi pirdatesid, ozuti niid akale i varasti, midä ak sanub, om-ik mel’he hänele mužikan idei.

Ivan F’odorovič paneb lujas äi väged, aigad da armastust kaikuččehe ičeze tehmusehe. Ni üks’ hänen tehmuz ei nahodi toižehe. Kaikutte om erilaine i čoma ičeze kartte. Om melentartušt, miše kaikuččen tehmusen polhe Ivan F’odorovič starinoičeb lujas lämäs, armastusenke südäimes: “Minä kävelin mecha, kaikuččen kerdan kandišeskelin sumkas pilan. Ühten kerdan nägištin čoman pun, se oli koume metrad ülähäks. Nägen, miše gad ili udav lähteb necišpäi. Olen veretanu necen pun, pilin sigäpäi palaižen, a jäl’ges tegin udavan. Lujas mel’he minei om nece udav.

Minai om völ lujas armaz živataine- nece neglik. Kaiken hänele olen tehnu- lapaižed, künded, sil’mäd, usaižed, karvaižed. Kacud hänehe, ka kuti todesine neglik om. Om minai tehtud völ senid čomid. Ühten kerdan mužikad minunnoks tul’dhe, a sened-se stolal venuba. Üks’ minai küzub-ki, Ivan F’odorovič, sinä oled jo senid keranu, ka om-ik äi niid mecas?

Ivan F’odorovič om todesine mastar’. Hänen käded oma vaumhed nügüd’-ki tehta midä-ni, no sil’mäd ei nähkoi nimidä. Kaiken, midä hän voi, Ivan F’odorovič om andnu ičeze vunukoile. Hän tegi eskai openduzkursid kodiš i lapseb tuleskeliba. kacuiba da openzihe hüviš meliš.

A ved’ opetas Ivan F’odorovičal om mihe! Konz tuled hänen pert’he, ka kaiken aigan vaiše čududeletoi. Hän iče sauvoi pertin, tegi sen katusen, iknad, tegi kaik škapad, paličad, laučad, stolad, eskai magaduzsijan-ki. Hän sauvoi kül’betin, radhonusen, eskai kaikid haravoid, vitakehid, kirvezvarzid tegi ičeze kuldaižil käzil.

Om vepsläižiden keskes ičeze čomid mastarid i üks’ heišpäi om Ivan F’odorovič Rastvorov Vehkojaspäi! Kodima-lehtesen kal’t minä tahtoižin toivotada Ivan F’odorovičale vahvad tervhut, väged da pit’kid elon vozid!