VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Raisa Remšujeva. Tämä viesti on jälkipolvilla. 5

Raisa Remšujeva

Tämä viesti on jälkipolvilla. 5

Karelian Proper
New written karelian
Pakomatka Šuomeh
Jo kotvan aikua ei ollun rauhua, huavotettuja kuletettih ta oli kahakkoita.
Šitä piisai pitälti, kuni šiitä alko viimeni: šen ieššä, konša Antikaini ajo šuomelaisie pois rajalta. Tuotih šana, jotta täššä tulou šota, piäškyä pakoh. Miän piti puata Šuomeh.
Meitä oli jo šeiččemen lašta, konša läksimä šillä pakoreissulla. Šielä myö kävelimä koko matkoveh. Täštä mänimä Venehjärveh. Venehjärveštä Lapukkah ta šiitä rajan yli. Enšin piäsimä Purakšeh. Purašvuara mi lienöy ollun, šiinä oli enšimmäini talo rajan tuolla puolen.
Miušta ainai, ni šilloin šielä rahvaš elettih ihan yhellä keinoin ta vielä pahemmin, mitä tiälä. Kun mänimä šiih šuomelaiseh taloh, šiinä oli hyvin šuuri pirtti, ni talon isäntä šano:
Tuohan, Antti, heposeš pirttih kuivamah.

Tai talon heponi oli pirtissä. Tuatto niise toi heposeh šiih ovikorvah, šiinä ne oltih, kuni kuivettih. Miušta oli kumma, kun akka istu pankolla, tuošša niin kun čupun kohašša, poikki pirtistä kiukuan-alasista oli koholla hirši. Šillä hirrellä istu akka ta piippuo poltti. Meilä tiälä naiset ei poltettu tupakkie eikä viinua juotu, ni olihan še kumma, kun vanha akka istu ta piippuo veteli.
A muitein hyvin hyö meitä vaštah otettih. Muissan vielä, kun rukehisešta jauhošta puolan keralla huttuo keitettih ta meiläki šitä annettih, matkalaisilla. Ta maituo.
Šieltä mänimä ielläh. Ristijärvellä meilä oli etappi, missä javoteltih, ketä minneki työnnettih. Šiinä myö olima kotvan aikua, šen talven ihan kevätpuoleh šuaten, vain eiköhän liene jo kešä ollun. Šuurie perehie työnnettih Kyminlinnan keškityšleirih. Myö niise šinne joutuma, kun meitä oli šuuri joukko. Šielä myö olima šen kešän šykyšyh šuaten, kuni tuatto miät kävi. Hiän oli heposen keralla painoja kulettamašša.

Miešlahen pakolaiskoulušša
Šiitä tuatto peštautu rautatien töih.
Kiuruvejellä, Iišalmen luona hiän ruato. Šiih šai meilä vatieran, šiämehlämpiejä mökki oli. Šiinä mökissä elimä kuin pitälti. Vanhin čikko jo Kyminlinnašša ollešša peštautu piijakši ta šielä še i oli. Kohta vanhin velli niise piäsi töih.
Jo enšimmäisenä šykyšynä milma vanhemmat Juakko, Našto ta Vassel’ei työnnettih Kainun Miešlahella karjalaiskouluh. Še oli pakolaisie vaššen. Toisekši talvekši milmaki työnnettih kouluh ta kevyäh šuaten mie kävin 0-luokkua.
Miešlahella Möttölän-nimiseššä kylän ošašša myö elimä. Mie muissan ketä šielä oli eläjyä. Joka päivä emäntä toimitti meitä talon tytön keralla liäväh pešeytymäh:
Mänkyähän, tytöt, uimah!

Liävän puašša kävimä šen Katrin keralla pešeytymäššä. Miušta oli kumma, kun šiinä oli käsipumppu, millä pumpattih liäväh vettä. Meilä ei ollun šemmosie.
Muissan vielä, jotta šiinä vierellä oli kolme šamanikäistä lašta ta niijen kera aina olima yheššä. Konša milma kouluh alettih toimittua, torpan emäntä Reetta itki:
No kun Santra nyt lähtöy, enämpi mie häntä en ikinäh niä.
Tai kun nuo vuattietki on lykätty penkin alla, niin kun kuolien vuattiet, jotta nyt še mänöy kokonah.
Myötähäš kun heijän lapšien kera olin, ne vanhemmat oikein miušta tykättih. Niin šei kävi, šieltä myö jo kotih ni läksimä. Olihan šielä hyvyä rahvašta, mintähšei.
Šuomešša myö olima 1921–1922 vuosina. Kevätpuoleh amnistija tuli ta myö läksimä šieltä poikeš. Mih aikah lienöy Äijäpäivä ollun, kun juštih šiksi myö kotih tulima.
Rahvaš kotiuhuttih, ken missäi päin pavošša oli, ta alettih elyä elokšijah. Eryähillä kerkisi pellot männä uurokkoh. Meilä ukko ta ämmö kun koko aika oltih tiälä, ne hoijettih taluo. Oli karjua, kolmeko vain kakši lienöy lehmyä ollun, šiitä lampahie oli ta kaikkie. Niin hyvä oli elošta alottua, vaikka šielä niin pitälti olima.

Ruatamalla talo pisy
Miehillä pirtissäki oli työtä.
Kun verkkuo oli ta nuottapuolisko. Yksie ryšie oli 60. Piti kesrätä ta niitä kutuo ta ruštata ympäri vuuvvet. Joka kalalla erimoisie luajittih, pienemmillä šakiempua, oli šäynyä- ta haukiryšät. Matti-ukko iče värttinällä kertai liinarihmoja. Luašta rippu värttinä.
Verkkoja kaikin šuatettih kutuo, poikapuolet enimmäkšeh. Vassel’ei oli jo pieneštä šuaten oikein poikkoi kutomah. Kaikilla pojilla oli kuvelmat. Erähäčči kuvotettih oikein šakeita pumpulirihmasie rintoja ta povija.
Naisilla oli villatöitä ta ompelukšie. Naiset kesrättih, kartattih ta tikutettih. Kankašpuut joka vuosi oli, šarankuvelmat. Kuvottih puolivillaistaki. Šuomešta tullešša tuotih hyvin äijä pumpulilointa, villasella kutiella kuvottih puolivillaista. Šiitä luajittih miehillä pušeruo, naisilla kaunista hamehta, juovikašta ta kaikemmoista. Miulaki oli takki puolivillasešta harmuašta luajittu, oikein hyvä, šiinä kävin kouluo koko ajan. Ihan pumpulistaki kuvottih, ta luajittih peretnikköjä ta hamehie tyttölöillä. Yksi mahotoin piti vuatetta šuurella joukolla, kaupoissa ei ollun, eikä rahua ollun, 1924 vuotena oli köyhyä aikua.
Šai šitä istuo piisireunašša illoilla tai huomenekšilla. Vanhin čikko Anni oli oikein muasteri tikutukših, kuvointoih ta ompelentoih. Pieneštä šuaten miunki piti olla karttuamašša. Sriäpintä oliki hyvin pieneštä šuaten, piti alkua auttua. Työtä piisai. Ämmö oli jo hyvin paha nävöštäki.

Šiulta še, tyttön, evähie ieštäš ei viijä!
14-vuotisena olin, kun miula oššettih heponi. Ta kerran mie olin ekšykšissä. Miteinkö? Konša piettih muanjako, tietyšti, lähimmät muat ta kylvöpellot šiirryttih kolhosilla. A niillä, ket ei mänty kolhosih, annettih loittoset nurmet.
Myö ruatoma heinyä yli kymmenen kilometrin piäššä Piešunkissa, Miinalanjovella. Talvella miut toimitettih šinne heinyä käymäh. Puavila annettih toisekši, ka še juoniutu, jotta häntä kirotah, kun kouluh ei tullun, ta kyläššä mie jätin hänet reještä.
Ajoin, ajoin ta jouvuin ekšykših. Kuni kiertelin honkateitä ta piäsin Piešunkihjo ilta oli käsissä. Piti jiähä yökši. Teppi Ol’eksein akka šielä yksinäh eli. Muut eläjät oli karkotettu, kun herrat tuumittih, jotta šinne muka käytih špijonit.
Jo huomenešhämäräššä läksin jälelläh. Enkö mitä mie ruohtin viivytellä, varasin, jotta koissa kirotah.
Koissa milma jo vuotettih ta alettih eččie. Tuattuo ei ollun koissa. Kun milma ei alkan näkyö, ni Simois-ukkuo pyritettih milma eččimäh. Vierellä še Simon Vassel’ei eli. Hiän jo tuli vaštah ta šei šanou miula:
Šiulta še, tyttön, evähie ieštäš kenkänä ei vie!

Mie olin topakka. Mučči, miun heponi, oli kuulovaini. Talven ajelin šillä, halot tai muut kuormat vejin. Šuuri heponi oli tukkimečäššä miehien kera.
Äpärehenä piti jo ruohtie tai lähtie šemmoseh pitkäh matkah!