Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| history
| Statistics
| ? Help
Valentina Karakina.
Entiseštä lapšen kašvatukšešta
Source:
Kipinä. № 8, 2024, p. 4-5
Valentina Karakina
Entiseštä lapšen kašvatukšešta
Karelian Proper
New written karelian
Vienalaini ohje lapšen kašvattajilla oli tämmöni: "Yškä še lapšen ylentäy, parma še lapšen parentau, varvikko heposen varšan, vaššan lehti vaimon lapšen."
Šyli ta hellä huolenpito on paraš kašvatuš lapšella. Lämmin kyly ta pehmie vaššan lehti, šiinä on voitiet kipeillä. Niin kuin heposen varša virkistyy talven jälkie kevyällä varvikkoh piäštyö, niin lapšiki rakkahalla kohtelulla varttuu parahittain.
Hyvällä šanalla ta hellällä kurilla yritettih lašta opaštua. Vain lapšen luonto ei näistä touhuloista muutu, šentäh kun luonnon ta tavat lapši periy vanhemmiltah. Vienašša šanotahki:
– Mitä tuatto ikäh, šitä poika polveh. Šukuhuš on šuopetäjä, rotuhuš on Ruškon vaša. Veštäjähäš ni laššut tullah.
Ihmisen hyvät ta pahat puolet nävytäh hänen lapšistaki:
– Orahašta touvon tuntou, varšašta hyvän heposen, emon lapšen liijatenki.
Kumminki lašta kašvattuas’s’a käytettih kovempieki keinoja. Lapšen kurissa pitämisekši on šelkäšaunuaki käytetty tehokkahana ta vaikuttavana keinona.
Šanottih:
– Ken viččua šiäštäy, še laštah vihuau. Ken kuritta kašvau, še kunnivotta kuolou.
Još konšanih viččuaki käytettih, ni pehmennykšekši šanottih:
– Muamon vičča villani.
Erähien talojen kamarin oven piällä šeinähiršien välih oli pissetty vičča. Lapšet varattih kun vain heilä mainittih Koivuniemen stuarostua. Heilä šanottih:
– Lapšet, vakautukkua! Tulou Koivuniemen stuarosta ta antau teilä tetrenleipyä!
Šelkäšaunua kyllä annettih, vain oli lievempieki kuritukšie. Korvarieškasie annettih toisilla, ta prinkattih oččah – še oli luunapin antamista.
Mäkelä Okahvie kerto, jotta hänellä Vuokkiniemeššä oli ollun šemmoni ämmö, jotta hiän aina puolušti lapšie eikä konšana kieltän, vaikka kuin lapšet ois mellaššettu. Kun hiän joškuš vaipu šiitä mellakašta ta tahto hil’l’aisutta, ni hiän iče alko oikein hyppie ta reuhata lapšien kešellä.
Lapšet ruvettih kaččomah šitä kummua ta šiitä i ašetuttih.
Kerran talonväki oli heinäššä ta ämmö lapšien kera oli yksin koissa. Taikina-aštie oli laučan piäššä happanomašša. Taikinan piällä oli kanši, vain pitkävaršini härkin piipotti šieltä kannen alta. Yksi tyttölöistä karhasi leipyä ottamah leipäorrelta. Kun hiän hyppäsi šieltä alaš, ni tarttuki koššon helmaštah härkkimeh, härkin pyörähytti koko taikinapytyn kumoh laučalta, ta kaikki taikinanjuuri lattiella! Lapšet äijälti pöläššyttih, vain ämmö juohatti:
– Kovokkua tahaš päreillä jälelläh taikinah, kaččokua jotta ei ruhkua mäne šiämeh ta peškyä šiitä late puhtahakši.
Väki tulou heinäštä, a late ei vielä ole kerin kuivua pešun jälkie.
– Mitä lattiella on? kyšytäh.
Ämmö vaštuau:
– No mitä šiinä nyt on, vettä kun kannoin, ni šiih läikähti ta šiinä nyt löhöttäy!
Aika jyräkkä oli pirtissä, kun 14 punukkua šiinä telmi, vain ämmö ei konšana kieltän lapšie. Kolme kätyttä oli pirtissä yhtä aikua ta ämmö niitä tuuvitti.
Illalla lapšet muata pötkähettih ken minneki. Šiitä heijät kovottih niin kuin luuvvot ta vietih perinöillä. Perinät pantih lattiella, koko late oli makuajien vallašša, vain stolan piäštä läksi ovella vapua kuja, šiitä piäštih kulkomah.
Huolta ta murehta lapši antau vanhemmillah šamoin, kun iluoki. Eikä muamon huolet lopu konšana, ei ni lapšen vartuttuo.
Lapšen tekoja ta elämyä voit šeurata ta ohjata šilloin, kun lapši on pieni ta eläy vielä koissa. Šuurekši tultuo hiän kulkou omie teitäh. Šentäh lapšen kašvatukšešta šanottih näin:
– Kuni lapši on yšäššä, ni yšän šuuruš on šiula mielipaha, kun joutuu lapši lattiella, ni lattien šuuruš on šiula mielipaha, a kun joutuu muailmalla lapši, ni koko muailman šuuruš tulou šiula mielipaha.
Ta vielä šanottih.
– Šini lapši kuni lattiella, šini poika kuni polvella.