Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| history
| Statistics
| ? Help
Svuad’bu Vieljärvel. 3
Source:
Oma mua. № 32, 2024, p. 6-7
Valmisti Valentina Mironova
Svuad’bu Vieljärvel. 3
Livvi
New written Livvic
Karjalazien svuad’buperindö eli rahvahan keskes mennyt vuozisuan puolivälissäh. Paikallizet tutkijat sil aigua iče nähtih svuad’boi da tahtottih säilyttiä tieduo niis tulieloile sugupolviloile. Nenga 1930-luvul ruadomatkoin aigua tutkijat kirjutettih mustoh ainehistuo svuad’bois eri alovehil eläjis karjalazis. Kai materjualat ollah Karjalan Tiedokeskuksen Tiijollizes arhiivas. Nygöi myö voimmo tiijustua, kui mendih miehel Anuksen, Vieljärven, Pyhärven, Uhtuon čupun karjalazet. Täl kerdua annammo teile lugiettavakse Ksenija Belovan kirjutuksen Vieljärven svuad’bu-perondös. Saneli Paraskovja Prokopjevna Ivanova vuvvennu 1938.
Muččoi ottamah
Trošin Ondrii sil aigua svuad’bah varustih, yhty viinua kymmene četvertii osti da kučui kaiken heimokundan poijan svuad’bah. Kerävyttih muččoi ottamah. Val’l’astettih hevot, iče hyvih sobih da hyvih čuikkih šuorittih. Vas’an muamah pani pyhkimen stolale, leivät, suoluvakan da obrazan. Vas’a kumardih muamalleh jalgah, blahosloven’n’an otti. Sit svuad’burahvas kaikin kolme kerdua ymbäri stolas proijittih, tuattah ezmäzenny, Vas’a toizennu da muut jälles. Joga kerral näpil suolua otettih kaikin da suuh pandih, a leiby stolal on ylen suuri, kai taiginus on yhtes leiväs.
Istavuttih sarual korjah da lähtiettih muččoi ottamah, hengie kaksikymmen. Ajettih sih kyläh, ga sie jo ollet varustetut čuran-toizen. Tules läbi ajetah, hevot mennä ei, gruoznutah, puistellah kagluksii, kybenet vai hurgau. Karahutti Ondrii ezmäzenny ajoi Oleksien saraile poijan kel. Myödäzet sie tuldih kiiselien ugodien da čepčien kel vastah:
– Syögiä, svuat’at, syögiä!
Suojannaizet kumardellakseh:
– Ei pie, svuat’at, ei pie, vaste söimmö ... siemenvoin kel.
Maša hyppäi päčilpäi da saruale vastah, a neidizet kiirehel mendih stolan tuakse neistolah. Muut svuad’burahvas tuldih pertih, a briha ei lähtenyh korjas, kuni Maša ei andanuh suudu. Sit briha andoi Mašale kringelii, n’amuu, neidizil jagua da tuldih pertih. Neidizet stolan tagan pajatetah:
– Oleksien sarai, suuri sarai,
Kolmel soitol soitettih.
Kolmel soitol soitettih
Da Mašua miehel annettih.
Mengiä, tytöt, stolan tuakse,
Iče vie pajatakkua.
Maša itki, iče sanoi;
"Onnuako eroitetah!"
I muudu pajoloi pajatetah. Maša heile jagau kringelii da n’amuu.
Ruvetah nagron kel syömäh
Neidizet stolan taguapäi lähtietäh da ruvetah lattiel kižuamah brihoin kel. Sit svuad’burahvahal stola varustettih. Tulou Mašan muamo, sanou:
– Tyttö-rukat, mengiä jo šuoritakkua Mašua venčan ual.
Mennäh neidizet da šuoritetah Mašua kaikkih uuzih sobih: räččin, jubku, valgiet puarat da kai uvvet. Tukat levitettih, neidizet täyzi piä sivottih lentočkua (se neidizet annetah omat lentočkat venčal ual lemmekse). Mašan muamah toi pelvastu pivozen, muilua palazen da liinan siemendy vähäzen. Net kai pani ribuzeh da andoi Mašal kormanih venčaičusaijakse (net jälles pättih svuad’bakse lapsih näh).
Maša šuorii da neidizet tuodih händy käzikungas stolan tyveh. Svuad’burahvas jo istutah stolan tagan syömäs, a ženihy ei syö nimidä. Kos Maša tuli, svuad’burahvas jo kiiselit tuodih:
– Svuat’t’u, kenbo tämän kiiselin keitti, ku luzikku ei tartu? kyzyy Ondrii.
– Mindähbo, svuat’t’u-rukku, ei tartune? sanou Mašal muamah.
– Mat’oihäi keitti, tules vai tänne stolan luo, kirguu Oleksii.
Dai Mat’oi menöy, sanou:
– Vuota, svuat’t’u, myö tulemmo sinun luo, ga maltammo i myö, midä pidäy ruadua, iče suudu andau Ondriele.
Ruvetah nagron kel syömäh:
– Kačo, kui hyvin kiiseli luzikkah tartuu.
Dai Maša andau suudu Vas’ale da istuhes hänen rinnale. Ruvetah yhtel luzikal kiiselii syömah. Syöndy loppiettih, stolat kabrastettih da uvvessah pyhkimet stolale pandih. Sil aigua suojannaizet šuorittih toizih sobih da hyö i družkat mendih stolan tuakse.
Lahjat ollah valmehet
Tullah sih myödäzet da alletah lahjoi jagua. Muatuškal on varustettu kaikis leveimmät kirjat räččinäh. Ezmäzikse annetah lahjat Ondriele, paidu ičelleh da muatuškale, Vas’an muamalleh, viijäh pluat’t’u, ylen levei kirju räččin da čepčy. Toizet myödäzet juatah toizile, ristižäle paidu, ristimäle räččin, pluat’t’u. Druškile sivottih olgupiäh ristah käzipaikan da kumakkua da niih sivottih paikan. Ondrii nostau lahjat yläh, sanou:
– Meijän nevesky eule muannuh, aivin on lahjoi varustannuh.
I toizet ozutellah toine toizele lahjoi.
– Nygöi oppikkua vai lähtie venčale, käyndypalku täh puutui, sanou Ondrii. – Aigu menöy, pappi vuottau, munul on hänen kel jo paistu.
Mašan muamah tulou:
– Nygöi meis svuattu sana ei seizo, meis on kai valmehet, oppikkua vai viidaiččemah ruveta.
Dai šuoritah kaikin valmehekse. Sit seizatutah vastakkah. Briha on yksipuoles tuattah, ristižän da druškoin kel, riädyh käzikungis seizotah, a neidine ujolois ollallizen, vellen da oman čupun svuad’burahvahan kel heile vastah riädyh seizatutah. Riävyn i toizen keskes on vägi pala. Ruvettih vastakkah vähäzin toine toizeh lähenemäh, ollallizel on juodu käis. Mašan velli sanou:
– Lähene svuattu, lähene raviembah.
A Ondrii-starikku on ylen poverkas, sanou:
– Teile sie on čoma, a meile on oma, mollembil pidäy lähetä. Nu vähäzin, vähäzin i lähetäh. Briha heittäy juvval sih puarah da šulkuzen paikan mučoile podarkakse, sit tabuau käis da myödypäiväh purahuttau kolme kerdua, sit livuau ujon i andau suudu. Sit Mašan muamo viritti tuohuksen, ristittih kai svuad’bukundu silmät da Maša kumardih jalgah omale tuatale, muamale, ristižäle, ristimäle, a Vas’a – omilleh. Sit kai svuad’buvägi seizatuttih keskilattiele da naitinmies, Akilan Ilmo, otti kirvehen kädeh da rubei svuad’bua kierdämäh. Häi kirvesty terälleh lat’ettu myö ymbäri svuad’burahvas vedelöy, iče lugou:
– Kaikil on kovat kynnet,
minul on kovembat.
Haukan on kynnet terävät,
minul terävembät.
Kondii on mečän vanhin,
minä olen täl svuad’bal vanhin.
Lähtöy svuad’bu ajamah-karittamah hebozel hirvizel,
Vezi kai vembelis tippuu
Mašan kel ajajes,
Razvu rahkehis valuu (štobi ni mi paha tiedo ei tartus).
Lähtiettih venčal ajamah
Mendih svuad’bukundu saruale. Muut istavuttih korjih, a Maša ei istavu, kuni ei Vas’a nostalda korjah. Vas’a otti da nostaldi Mašan korjah. Lähtiettih venčal ajamah, ga pihal jo on rikkua viritetty. Ajetah läbi tulilois, ga dorogal jo on aidu laittu. Pidi hevot azettua da andua kylän mužikoile viinua. Opadi vähäine ajetah i opad i aidu laittu, tuas viinua pidi andua. Dai ajettih karahutettih hevot kirikön pihah. A Mašal on helmoin kandajat, štobi helmat kirikön pordahih ei koskiettas. A lähtijes jo muamah nevvoi:
– Kačo aiven čomembih obrazoih, čomembat lapset roitah.
Mendih kirikköh, kirjutettihes, papil paidu annettih. Tytön rist’oi oijendi aršinan paltinua jalgupaltinakse da molodoit seizatuttih. Yksi pani jallan, toine toizen sil jalgupaltinal. Rahvastu kerävyi täyzi kirikkö svuad’bua kaččomah. Tuli pappi riizulois da rubei venčaiččemah.
Venčaittuu lähtiettih brihan kodih ajamah. Vastebo brihan kodih ajajes on viritetty rikkua da luajittu aidua. Viinua pidi jagua mene tiijä mi. Brihačun Ondrien pertih juostih, sanotah:
– Svuad’bu jo tulou, jo tulou.
Brihan kois
Ajettih karahutettih hevot Ondrien saraile.
Tulou saraile Vas’an muamah, turki muurin piäl. Oijendi pitkän paltinan juuri pertin kynnykseh sah. Sit rubei molodoloin piäle ozrua kylvämäh, iče lugou:
– En kylvä ozrua, kylvän ozua.
Maša oijendi nästykkäzen da tabuau sih jyväzii. Net jyväzet pätäh jälles, lapsen suajes.
Sit sidä paltinua myö astutettih pertih. Pertis hyö vai jaksettihes dai päčile, anna lämmembi roih heile l’ubov. Trošin Ondrien akku ezmäzikse vedi molodoloile syvvä marjua, buolua, anna verevembät lapset roitah. Sit tuou maiduo, anna valgiembat lapset roitah. Syömine jo stolal varustettu, pandih myödäzii syömäh, a myödästy on hengie kolmekymmen.
– Nu, svuat’at, svuatut, ylen terväzeh stolah, sanou Ondrii.
Dai stolah istutahes. Kaikis ylimäzikse istuvuttih Vas’a Mašan kel, heile pidi yhtel luzikal syvvä. Ondrii sih viinua kandau, juodahes mi tahto. Yhtet butilkat vai loppietahes, toizet tuou. Kai suajannaizet suurendeltihes syvves, muga i myödäzet. Ruvettih kiiselilöi syömäh, sanotah:
– Ken keitti kiiselin, ku luzikku ei tartu kiiselih?
Tuvvah kiiselin keittäi.
Myödäzet-mužikat sille kiiselin keittäjäle suudu annetah da ruvetah kiiselilöi syömäh. Syöndy loppiettih, lähtiettih uvvel mučoil piädy luadimah. Myödäzet kučuttih molodoloi gorniččah. Varustettih viet silmii pestä. Sinne pandih jauhuo näppine da hobjaine jen’gaine, anna bohatannu eletäh, leivän da jen’gan kel. Dai Maša silmät pezöy. Vas’ua muamah kieldi silmii pezemäs, ga Vas’a yksikai pezi, ku Maša käski. Tuodih nellikkö, pandih kumalleh da Vas’a sih istavui, a Maša hänele yskäh. Sit Mašal piä suvittih, tukat palmikoittih kahtel kasal, n’okat yhteh sivottih. Kasat nostaldettih Vas’an kaglah:
– Täs, netkoi, kätkyt, vardoiče tädä!
Sit kasat Mašan ymbäri piäs punottih da pandih šulkuine čepču piäh. Korvih pandih ylen čomat žemčuguser’gat. Sit lykättih šulkuine paikku Mašan piäh umbinai, štobi niken ei nägis händy stolan tuakse vuottajes. Stola jo on pyhkimel katettu. Sit on se suuri käiniškusleiby, suoluvakku da obrazaine leivän piäl. Tyhjy juodugi on pandu stolah. Vas’a vuottau sih Mašan. Muadazet-naizet istutahes stolan tuakse, tože parahih sobih šuorinnuot. Vas’a da Maša seizatutah stolan tuakse. Kaikis ylimäzikse. Sit tuli buat’ušku Ondrii piiraivärtinäine käis. Häi otti da Mašan šulkuzen paikan kolkan kuori sih värtinäzeh da avai rožat. A rahvas vai nähtih Mašan rožat dai kirrutah:
– Hyviä muččoi!
A Ondrii čiisto paikan iäreh ottau. Heittäy värtinäzen paikan kel stolale, ottau leivän kädeh da rubieu tervehtimäh. Vas’a da Maša piät painetah, a häi nostaldelou leibiä heijän piälöin piäl da lugou:
– Poigu poijakse,
nevesky neveskäkse,
hyviä teile l’ubovua,
hyvii poigii,
vie parembii tyttärii.
Sit Vas’a da Maša piät nostetah, a Ondrii kyzyy:
– Nu, Vas’a-poigu, kunnebo tuatal dorogu menöy?
Vas’a Mašua n’oppuau, a jälles Ondrii n’oppuau neveskiä da panou juvval kolme rubl’ua jen’gua.
– Nu tules vai nygöi, akku, poigua da neveskiä tervehtimäh.
Tulou Vas’an muamo. Leibiä nostelou neveskän da poijan piän piäl, lugou:
– Poigu poijakse,
nevesky neveskäkse,
enne olit oma poigu,
edehpäi rodei vie omembi.
Dai neveskän otammo omakse,
roikkah teile l’ubovua, ozua.
Panou sih juvval kaksi rubl’ua jen’gua. Muga sih yksittäin kävväh kai omembat Vas’an heimokunnas da kaikin pannah jen’gua. Svuat’oil, svuatoil kätty annetah:
– Svuat’at svuatakse, svuatut svuatukse,
Toine toizen luo käymäh.
Sih tervehtys loppih. Sit svuad’burahvas kopatah molodoloi skamn’al rinnakkah da hypitetäh yläh, kirrutah:
– Ura, hyviä muččoi, hyviä Vas’ua.
Hypitys ku heitetäh, ga Vas’a sanou soittajale:
– Soittas vai, D’ohor, kižuammo hos lansin. Tytöt da brihat kai kiirehel lähtietäh heijän kel kižuamah, a ku jo muut rahvas heidy kiitetäh:
– Vot on hyvä puaru.
Tila viluh aittah
Dai myödäzet otetah sarual korjas Mašal perinät, pielukset, vuattuod’d’ualat da laitah tila viluh aittah. Tullah myödäzet Vas’an muamah luo, sanotah:
– Nygöi, svuat’t’u, meis on tila valmis.
Ondrien akku menöy aittah, panou kuuzi kirvesty ymbäri sijas, teräpuolet ylöspäi, iče nimittäy:
– Nämä panin sih näh, štobi neveskäh da poigah ni mi ei tartus.
Juoksi sih nuorembi poigah. Miikul i ennitti tilan. Tullah Vas’a Mašan kel, ga tila zaimittu. Maša ottau da andau Miikulale ylen hyvän paikan i Miikul lähtöy nagron kel iäreh. Muatuškah tulou da panou lukun aital. Sih svuad’bu sinäpiän leviey.
Huondeksel Vas’an muamah nouzou da pastau ylen hyviä skančua, voil voidau äijäl puolen, toizen. Panou torielkale, lähtöy molodoloi nostattamah skančoin kel:
– Nu, poigu da nevesky, noskua iäre.
Nostah, mollei jalgah kumardetahes. Vähäine skančua syvväh, opitah, n’aukatah. Dai tullah pertih. A kyly on jo lämmitetty, valmistettu. Vas’ua da Mašua viijäh kylyh hevol.
Tullah myödäzet, sanotah:
– Mene vai, svuat’t’u, kylyh.
Vas’an muamo ottau kaksi pivostu pelvastu kädeh da lähtöy kylyh. Kylyh mendyy iče ei jaksai, a kaikis ezmäzikse pezöy poijan kuadiet da neveskän räččinät, viet lykkiäy päčin piäl löylykse, pastuttau heidy toine toizeh, anna l’ubovu roih keskenäh. Sit išköy pivozil poigua, toizen kerran neveskiä, kylvettäy heidy pelvaspivozil, pehmiembäkse heijän tavat luadiu händy vaste.