VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Kivisalo Vilho . Elävä muisto. 5

Kivisalo Vilho

Elävä muisto. 5

Karelian Proper
New written karelian
Šovašša
Tuaš kešä oli lopušša ta tultih ikävät šyyšpäivät.
Pappa ei muuttan uuvvella meččäpunktilla, šentäh kun lapšien piti lähtie kouluh, a šielä kouluo ei ollun. Šinä šykyšynä oikein aikaseh tultih pakkaset. Kolhosilaiset kiirehettih vetyä heinät ta halot kyläh. Šiemenet ta ruokapotakat oltih jo kuopissa kun ilmotettih, jotta Šuomi hyökkäsi miän kimppuh.
Meitä työnnettih kyläštä pois. Emmä piäššyn loitoš, vain kuuvven kilometrin piäh, Šuojärveh. Šielä olima koko talven. Myö elimä heimolaisien šuurešša talošša. Talvi oli kauhien kylmä. Kerran Nikolai tuli kotih šilmät kiirallah, šano, jotta kyläh tuotih jiävytetty šotilaš, hiän lähtöy kaččomah. Myö toisetki alkoma šuoriutuo, vain pappa kielti, jotta ei šielä ole kačottavua:
Kuni šinne juokšetta, iče tuletta jiäpaloiksi.

Tultuo Nikolai kerto:
Šuomelaiset šivottih mieš aivan pal’l’ahana rajapylvähäh, šiitä valettih vettä niin pitälti, jotta eläväštä mieheštä tuli jiäpala.
Mieš šiih kuoli. Miehen rinnalla roikku kirjutuš: "Täššä on uuši rajapylväš ta toisista ryššistä tulou šamua".
Ennein kun mieš šuatih hauvata, kolme vuorokautta poltettih ropivoja.
Kävimä ämmön kera kostih Juakko Rugojevin šuureh šyntymäkotih, kun hyöki oltih heimolaiset ihan alkušuvušta šuaten.
Erähänä päivänä lumipellolla istuutu lentokoneh. Hyrinyä ei kuulun, kun mouttori oli männyt rikki. Kaikki kyläläiset juoštih kaččomah, kun lentokoneh oli oma. Lentäjä kyšy apuo paikallisilta miehiltä, jotta šais purkua mouttorin, tarvittih šuuret tulet. Miehet vejettih halkuo lentokonehen ympärillä ta šytytettih šuuret ropivot. Kun mouttori oli irrotettu, še vietih pajah. Šielä še oša korjattih ta miehien avulla šuatettih paikallah.
Lentäjä nousi koppih ta käški miehien pyörittyä propellerie, jotta öljy mouttorissa ei kylmäis. Kyllä ne melko kotvan nyhittih šitä propellerie, kuni šuatih mouttori käymäh. Šuuremmat lapšet nouštih lentokonehen šiivellä ta šuurilla šilmillä kačeltih taulukkoh, missä oli kaikenmoisie kojeita.
Lentäjä vielä kerran hyppäsi lumella ta kiitteli kyläläisie kunnon avušta. Hiän kehahti, jotta kyllä vielä antau löylyö šuomelaisilla. Hyppäsi uuvveštah koppih, viittasi kiälläh, jotta kaikki mäntäis loitommakši. Lentäjä lisäsi vauhtie propellerilla. Tärissen lentokoneh alko luitua peltuo myöten. Melkein pellonpiäššä še alko noušša ilmah. Vielä kerran lenti pellon ympäri šiivillä heilutellen ta katosi mečän tuakši.

Kylän arkie rauhan oloissa
Viholliset ei piäšty miän kylih šuaten ta alkukevyällä paistih, jotta šota on lopušša.
Pitäy alkua keräytyö kotiloih. Piti vuottua lämpimämpie šäitä, jotta šiivatat vois šuattua Koštamukšeh. Miehet käytih kuoppie kaččomah ta tultih šieltä pahoilla mielillä, kun melkein kaikissa kuopissa ta karšinoissa potakat oli kylmetty. Jyvätki oli šyöty. Piti hävittyä lehmie, kun ruokua ei riittän lehmillä eikä rahvahalla.
Kylän rahvaš tuaš alettih kuhertua kolhosin töissä. Tänä kevyänä ei näkyn šuurta intuo. Ihmisillä ei ollun šiemenrahua, kun ei keritty tienata. Tuaš kerättih kaikki šiemenet kyläläisiltä ta alettih kevättyöt ymmärtyän, jotta kolhosin elämällä ei loitoš piäššä. Nuoret, ken piäsi opaštumah, jälelläh kyläh ei tultu. Miehet jiätih vakituisiksi meččätyömiehiksi. Ketä oli keritty kirjuttua kolhosilaisiksi, heilä ei ollun lupua piäššä minnenä. Heistä tultih ikuhiset kolhosilaiset, šama tie oli heijän lapšilla. Kolhosityöt ruokua ei annettu. Omat työt jiätih iltapäiväkši ta yönajakši. Herrat muitein luvattih, jotta kun kolhosi piäšöy hyvin jaloillah, ni elämä parantuu. Niin elettih uuteh šotah šuaten ta vielä kauvemmin.
Lapšilla kešä on kešä. Šoutelima, kävimä onkella, uima järveššä, kuni ei ajettu pois, pelasima peittosih. Šuuremmat juoštih pitkyä palluo ta pelattih kyykkäh. Urheilukenttie ei ollun, pelasima šielä, missä oli aukie paikka.
Kaikin juoštih pal’l’ahin jaloin. Koululaiset šiäššettih jalaččimie kouluaikah šuaten. Nuoremmilla niitä ei ni ollun, šentäh šykyšyllä kaikilla jaloissa oltih "variksen šuappuat". Talven mittah kylyn avulla hil’l’akkaiseh ne šuatih pois.
Heinäkuušša kolhosilaiset touhuttih rehunhankinnašša. Yhtä aikua piti šuaha heinät omillaki lehmillä. Aikuhiset päivän nouštuo juoštih omilla niityillä, tultuo juotih kahvikupit ta mäntih kolhosin työpaikoilla.
Lapšien ta vanhukšien huoleh jiätih heinien levittämini ta kiäntelömini, jotta še rutompah kuivais. Kuivat ruvot šapilahilla kannettih vanhan suapran luo ta alettih noštua uutta. Enšin laitettih kunnon pohja, jotta hyvin suapra šeisois. Yksi šeiso suapran piällä ta otti haravalla heinät vaštah, toiset noššettih kolmišorppasilla hankoilla yläh.
Lapšie noššettih ruvon piällä talluamah, jotta vihmavesi ei piäsis välih. Kyllä myö šielä kuhertima, kuni joku ei čukeltan alaš, vaikka vanhemmat joka kerta meitä varotettih.
Karjalašša harvoin ollah kuivat kešät, šattu, jotta ei ni yhtä päivyä männyn ilman šajetta. Šilloin heinie kuivatettih huas’s’an riuvuilla šen verta, jotta šuatettais latoh, šielä kuivatettih loppuh šuaten, ennein kun vejettih sarajalla tai suaprattih loitommilla niityillä. Heinän korjunta-aikana kylyö lämmitettih joka ilta, muiten kuivan heinän kučutukšešta jäi unetta.
Šykyšyllä tultih koululaisien touhut. Koštamukšešša oli vain kolmiluokkani alkeiskoulu, nellänteh piti männä Akonlahteh tai Vuokkiniemeh, šielä oltih internatit, missä koululaiset elettih. Kahekšanteh luokkah piti männä Uhtuoh šuaten. Miän pereheššä oli kolme koululaista: Mari ta Veera käytih kotikyläššä, Nikolai mäni Vuokkiniemeh Vasselei-tiätän luokši, kun hiän ruato šielä poštilaitokšen hoitajana. Koštamukšen koulu oli Kelloniemeššä, vaštapiätä kylyä järven toisella puolella. Kuni järvi oli šula, koululaiset šouvettih venehillä. Rospuutan aikana juoštih ympäri kylyä. Talvella tuaš piäštih järvie myöten, ken šukšilla, ken aštumalla, pienempie vietih heposilla.
Šuuren väliajan aikana miun piti viijä eväštä čikkoloilla. Ämmö laitto šalkkuh maitopullon, pani tuorehta leipyä ta još oli mitä makietaki. Kiäri kaikki villapaitah ta tunki šalkkuh.
Mie val’l’aššin "heposeni" ‒ šuuren Ilo-koiran čunah, istuuvvuin iče ta annoin koiran juošša. Še mielelläh juoksi, kun oli kylläštyn istumah čiepissä. Još šiä oli paha, meitä ei piäššetty. Šilloin koira ulvahteli ta vuotti lähtyö, vaikka ymmärti, jotta ei šitä tule. Šilloin mie mänin Ilon luo ta šilitin koiran piätä, še aina yritti nuolla miun šilmie. Niin ni kuluttih talvipäivät.
Ieššä oltih evakkovuuvvet Arhankelin alovehella ta kotih myöštymini, ka še on jo toini istorija.