VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Blandov Aleksei . Tihvinän karjalaiset muissetah omua kieltä

Blandov Aleksei

Tihvinän karjalaiset muissetah omua kieltä

Karelian Proper
New written karelian
Tihvinän Karjalan ušiemmašša kyläššä karjalan kieli ei ole kuollun. Šitä käytetäh muutomašša pereheššä.

Vanhemmat eläjät ta moniehat 35–40-vuotiset miehet ta naiset hyvin šuatetah paissa karjalakši. Miun arveluo myöten kaikkieštah šielä nyt on läššä šata henkie, ket tiijetäh muamonkieltä. No monet eletäh Pikal’ovašša, Baksitašša ta Tihvinäššä.

Starovierojen muat
Tihvinän ta koko Novgorodin mua oli ylen vanha vanhauškosien keškuš.
Šielä elettih kaikenmoisih šuuntaukših kuulunuot starovierat niistä lukusimpana oltih Fedosejevstvo-šuuntaukšen vanhauškoset.
XVIII vuosišualla Fedosejevstvo levisi i Tihvinän karjalaisien kešen. Pitän aikua hyö piettih šuhtehie Moskovan starovierojen keškukšien kera. Karjalaiset nastavnikat ta knižnikat ajeltih oppimah vanhauškosien manasterih. Oprasat, uškolliset kirjat ta listofkat oli tuotu tuoštaki. Voit olla lujien šuhtehien tähen karjalaiset starovierat nikonša ei kieltäyvytty omista radikalisista mielistä ta erotukšekši Novgorodin toisista vanhauškosista aina piettih naimista šuurena riähkänä. Jo XX vuosišualla vain vanhat akat ei eletty miehien kera. Heitä kučuttih starovieroiksi, a hyö šanottih iččie viellaziksi. Vain viellazet voitih luatie kalmat kalmissolla, peššä vaškisie oprasoja ta luatie toisie ritualija.
Hyö käytettih omie lusikkoja ta ašteita, ei issuttu stolašša mirskoijen kera, erikoisešti muistelijaisissa. Ne, ketä mie pakauttelin, kerrottih jotta Neuvoštoliiton aikana vanhauškosien molennoit oltih Loginovašša, Birčovašša ta Novinkašša. No kaikki jumalankumartelijat ämmöt ta knižnikat kuoltih 2000-luvulla. Vaikka melko kaikki nykyset kyläneläjät oli rissitty starovieraämmöillä, hyö ei kučuta iččie viellaziksi, ei moliuvuta listofkua, ei pyhitetä kuin on välttämätöintä kaikkien šiäntöjen mukah ta tavallisešti käyväh mirskoiloissa kirikkölöissä kaupunkiloissa.

Tihvinän rahvaš muissellah
Nykyaikana jumalanuškojat ristikanšat käyväh moliutumah časounissa Birčovašša, Tolstiešša ta Korist’ovašša, no luvetah malittuja ilman pappie.
Yhen kerran vuuvvešša monet käyvväh časoun’ašša, kumpani šeisou Bieloiborun lähellä. Hyö tuuvvah časounih käsipaikkoja ta kankašta kiitokšekši Jumalalla tahi Bohrod’čalla avušta.
Ristikanšat pietäh pyhänä i vanha rošša, kumpani kašvau Birčovan kylän viereššä. Kerrotah, jotta vanhana aikana kolme eryäštä viellaista tyttyö, kumpaset ei voitu pettyä omua vieruo, poltettih iččieh täššä roššašša.
Likiellä mečäšša on paikka, kummaista kučutah Grišu-diädön selen’n’akši. Legendan nähe tuošša eli kakši vellie: Grišu ta Ivo, kumpaset ei tahottu riähkyijä ta ruvettih elämäh erakkoina.
Birčovan kyläššä mie kuulin kertomušta, kummaista miula kerto Jefimovskoi L’oša:
Ne oltih kakši dieduo, Birčovskoi Grišu-diädö i vielä hänen velli Ivo-diädö.
Oldih uijittu tuagieh šuoh, šielä perti pandu ili zeml’anka, kaivo kaivettu i šielä elettih. I ku hyö kuoldih, hiät tänne tuodih i peitettih tiälä. Grišunselen’n’a oli kohta Gorkih päin, missä hyö elettih.
A heijän heimolaiset Birčovskoi Matr’o-buabo ta Birčovskoi Iro-buabo jäleštäh oltih tunnettuina nastavnikkoina ta knižnikkoina.
Kuin kaikilla toisilla šeutuloilla, šielä joka ilta varšinki talvella nuoret naiset ta miehet käytih bes’odoissa. Niise joka kyläššä oli omie pruasniekkoja.
Pruaznikat ved’ joka kyläš oldih kai omat, kertou Alavatskoi Paro. Selissällä oli Donskoi da vielä Mihaila, BirčovallaBohrod’čča, GorkiellaParaskeva P’at’nitskaja. Da vielä mi oli? NovinkallaMiikkula, Zabil’n’allaIl’l’a. A tädä miän pruaznik oli Svižen’ja. KuuretallaIzossima, LoginovallaFroli. Mie vain tiijän näissä miän kyläzissä mitä oli.
Ylen mukava pruasniekka juhlittih Birčovan ta Gorkien kešeššä, paikkua kučutah Uzminakši. Tämä pruasniekka ei kuulun nimih kyläh ta parahaštah vanhemmat ošallissuttih šiih. Voit olla konša lienöy še oli starovierojen kokohuš, missä käsiteltih tärkeitä vaikevukšie ta kyšymykšie uškollisešta elämäštä.
Nykyjäh pruasniekkoja ei juhlita kuin ennein.
Kylä on pikkarane, kertou Zabil’n’an nuorin karjalaini Glibinan Kost’a. Rahvašta on vähä, nuorda rahvašta vielä vähembi, laukkua ei ole, počtua ei ole, bol’niččua ei ole, ei midä ei ole. No meilä on äijä järvii, missä meilä voit uija ta kalua tavottua. Midä vielä? Mečät on, mečäššä voit siendä kerätä. Mečäštä voit jänis’ tuuvva, voit kondie tuuvva, kaikenmuosta voit šieldä tuuvva. Marjua voit kerätä. Kaikenmuosta on marjoja šielä: mussikka, garbalo, muuruan, man’čikka, vavarno.
Tosieh Tihvinän karjalaisien kylissä on vähän rahvašta. No rahvaš on niin kuin enneinkihyväntahtoni, vierahanvarani ta ruataja. Tahon uškuo, jotta karjalan kieli nikonša ei hävie näistä kylistä.