Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| history
| Statistics
| ? Help
Limarenko Ol'ga .
Armahien mustokse
Source:
Oma mua. № 20, 2025, p. 4
Limarenko Ol'ga
Armahien mustokse
Livvi
New written Livvic
BELOMORSKAN VAL’SI
Minun muamo Natalja Matvejevna Matvejeva rodivui 1917 vuvvel, kui sanoi iče, "vallankumovuksen kätkyöh". Se tozišeikku ainos oli ylen merkiččii hänen elaijas. Ižänmuansuvaiččemine, vastuolližus elettih joga hänen hengästykses. Syngyhieruh rodivunnuh häi loppi keskiškolan kyläs, kudai oli 30 kilometrin piäs koispäi. Eli internuatas, a kodih kävyi suksil.
Vuvvel 1937 muamo piäzi Petroskoin pedagouguyliopistoh, a 1939 vuvvel lähti ruadamah Louheh suomen kielen da literatuuran opastajannu. Hieruh jiädih nuorembat sizäret, yhten muamo otti keräle, ku vahnembil olis kebjiembi. Opastusvuvven 1941 loppiettuu, sizärekset kerävyttih omah hieruh. Jo kois tiijustettih – zavodiihes voinu.
Mama lähti iäres Louheh. Kodvazen ruadoi sie NKVD-laitokses, tarkasti dokumentoi frontan rinnal eläjil rahvahil. Vuvvennu 1941 talvikuul oli komandiruittu Belomorskah, dostalin voinan oli sie. Mama hyvin maltoi suomen kieldy, smietin, tiezi äijän, ga liigua ei sanelluh, vai puaksuh žiälöičči kuolluzii.
Mama kuului partizuanoin liikkeheh, oli Enzimäzen partizuanoin briguadan saldatannu. Loppi abuhoidajien kursit, ruadoi joukos, kudai vastai ruanittuloi da vedeli heidy linnan gospitaliloih.
Belomorskah evakuiruittih Komsomolan keskuskomitiettu. Silloi mama tuttavui enzimäzen Karjalas-suomelazen nevvostosotsialistizen tazavallan keskuskomitietan kommunistoin puolovehen toizen sekretarin Jurii Andropovanke. Sen myö tiijustimmo vai, konzu Jurii Vladimirovič rodih Piäsekretarik se. Kerran mamua kučuttih kerähmöle kerdomah mustelmii, ga häi sanoi: "Midäbo rubien sanelemah, kui myö hänenke pajatimmo da val’soi tansimmo. Häi nerokkahasti soitti balalaikal dai aiven oli joukon hengenny".
Oli kerran moine sluučai: mama kaimai komsomol’skoin bilietän, lujah paheksi, oppi eččie. Silkeskie händy kučuttih Komsomolan komitiettah, mama meni kabiniettah, Andropov rubei kovah kyzelemäh kaimattuh niškoi. Mama duumaičči, nygöi händy työtäh iäres otr’uadaspäi, ga, vikse, häi ozuttihes moizekse ozattomakse, ga Andropov ei kestänyh, avai stolan juaššiekan da sanoi: "Ota, raz’z’ava, da enämbiä älä kaimua"! Mama kaiken ijän tarkah säilytti sidä biliettiä, a nygöi säilytämmö myö.
Olles Belomorskan tiijustajien školan kursantannu, mama oli työtty abuh partizuanoin joukole, kudai puutui kierrokseh. Häi ylen äijäl žiälöičči, gu hyö ei voidu azuo käskyy, ei vastavuttu otr’uadanke. Matkah kuulujat odva tuldih järilleh linnah, väzynyöt, nälgävyönnyöt, kylmänyöt hyö jo tiettih, ku nimil avvuttua ei voidanus. Sih šeikkah nähte kerdoi Dmitrii Gusarov Miloserdien rajan tagan-kniigas.
Mama ei suvainnuh paista voinah niškoi. Mustokset čuglahutettih händy nuoruoh: kui sellittih (neidizil oldih movvas pluat’at matrossukagluksienke da lodočka-tuflit), mittuzii pajatettih pajoloi, tansittih tansiloi, ken oli ystävänny rinnal. Saneli Vasilii Kirillovas, kuduanke opastui yliopistos, a sit myös vastavui Belomorskas. Vasilii puutui vihaniekoin käzih, kodvan oli plenas, avvuttua hänele ei voidu. Zina Grigorjeva oli podružkannu. Mustan, mama alalleh kävyi hänen kalmale Kotkatjärves. Vuozil 1970 partizuanoin kerähmös mama vastai partizuanoin radistkan Sil’va Udal’tsovan (ukkuo myö Paaso), hänenke ielleh jatkettih ystävytty, kirjutettih toine toizele.
Jälles voinua mama tuli Anukseh, ruadoi kul’tuuran ozastos, RONO:s, vuvvel 1948 muutti elämäh Alavozeh, ruadoi opastajannu školas, ehtyškolan johtajannu. Hyväl sanal musteli Belomorskua. Toivotti ajella sinne.
ŠOUFERI ČOMA
Tuatto rodivui vuvvel 1914 Sieksen hieruh. "Šouferi čoma rul’an tagan, 30 vuottu terväh täyttäy, midä liennöy hinhettäy, atkal on ajua yksinäh, vaigu silkeskie kiännälmyksen tagan…" – ei, sen ei Makarevič keksinyh kiännälmykseh niškoi, sen keksittih net, ket voinudorogua myöte ajajes lähettih kiännälmysty, ei tietty, rodieugo vie heijän elaijas kiännälmyksii, vai tämän tuakse jiäjäh muamo, nuorus, suvaičus.
Pavel Petrovič Bloigujev, tataine. Häi nikonzu ei andanuh mamale suuttuo voinumiehien piäle. Mama heidy puaksuh čakkaili, gu hyö, voinal olluot, toiči unohtettih, ku jo on rauhu aigu, ku akat da lapset vuotetah heis abuu da huomivuo. Tata joga kerdua sebäili händy hardielois da sanoi: "Nataša, ei sua! Hyö ollah voittajat!" Kaiken oman ijän tuatto kandoi korgien Ižänmuan puolistajan arvonimen.
Meil oli himo, gu meijän tata olis urhoi, a häi kerdoi muga, buitegu rinnal olijah hieruh kävyi. Hänen otettih 1939 vuvvel Suomen voinale, sie hyö istuttih okopois, suomelazet lendokonehet lenneltih, listovkoi lykittih, vastal olijois suomelazien okopois suomelazet paistih, gostih kučuttih, ryypätä tarittih, ammuttihgi toiči… A myö emmo voinnuh ellendiä, kuspäi hänel ollah nengomat läbinäizet ruanitukset, muuttunuot luut. Mugai emmo tiijustannus, ga ruvettih voinal olluzil andamah penzetty da hänel tarittih vie kirjuttuakseh niistiekse da suaja ližiä den’gua. Tiettäväine, vojennoi bilietty oli, oligi kirjutes voinal olendah niškoi, a vot ruanitandulippuu ei olluh. Ga sidä lippuu ei ni voinnuh olla: jälles gospitalii 1942 vuvvel häi oli komissuittu strojusluužbaspäi, sit lähti muamalluo Saratovah, tuli vojenkomuattah, komissuaru kačahtih lippuh, murči sen, lykkäi urnah da sanoi: "Voinal komissuittuloi ei ole, rubiet ajeluttamah gorkoman sekretarii. Siegi tuatto vastai Voitonpäivän.
Jälles Voinu-histourien muzein vuoh tiijustimmo gospitaliloin noumerat, kus tuatto sai liečindät, piimmö ruanoin identifikatsien, tiijustimmo, ku jalgah on mugai jiännyh oskolku voinuvuozien mustokse.
Rul’an tagan plieššipiä šouferi. Terväh häi täyttäy 70 vuottu… Konzu häi istavui ruul’an tua kse, yhtes kilometriloinke spidoumetru pyöritti hänen vuozii. Ga meil ei olluh suurembua ozua tiediä, ku meijän elaigu on kaikis parahis, vägevis da uskottavis käzis.