Texts

Return to review | Return to list

Yhen miehen mieli ta yhekšän miehen voima. 1

history

August 20, 2025 in 14:28 Нина Шибанова

• created the text
• created the text: Kontie on Karjalan meččien šuurin ta varattavin peto, mi näillä mailla aikoinah toi äijän vahinkuo: tappo lehmie ta lampahie, repi heposie. Huavotettuna taikka penikköjen kera olija še on erikoisen vihani ta tulou ihmiselläki piällä. Rahvahan einuššukšie Kontie on väkövä voimiltah vain ei niin ylivoimani älyltäh. Šentäh šanotahki elukašta näin: “Kontiella on yhen miehen mieli ta yhekšän miehen voima”. Kevyällä, kun karjua piäššettih liäväštä meččäh, ni luvettih: Mesikämmen källeröini, Kaunis karvakulleroini! Mie piäššän lehmäni leholla, Šatašarvet huavikolla. Anna rauha ruavahalla, Šontahännällä šovinto. Pissä piäši turpeheh, Paina piäši mättähäh, Mesikämmen källeröini. Rahvaš oli primiettin ta pannun merkillä erähie einuššukšie, mit košettih šamoin kontietaki. Oli muutomie šelvie merkkijä, kumpasien mukah šai piätellä, jotta šinä kešänä oli varotettava kontieta. Šekä Akonlahen jotta Alajärven eläjät mainittih šemmoista, jotta kun vain kevätmyrškylöillä ajautunou rannalla šuurie jiäkašoja, ni šilloin pitäy muistua: “tänä kešänä še meččä (kontie) liikkuu”. Oli šamoin primiettin rahvaš, jotta kun ukkoni jyrännöy jäih (konša järvet ta jovet jo jiävyttih), ni kešällä kontiešta ei ole rauhua. Vielä tiesi rahvaš käyvä liäväh kaččomah lehmie Äijänpäivän yönä. Kun lienöy lehmät muattu rauhallisešti, ni šilloin kontie ei haittua kešällä ta ei karjalla tarviče paimenta. Vain kun lehmät oltaneh rauhattomat – vuota rauhatointa kešyä. Paimenella kyläššä oli šama kunnivoarvo, kuin tietäjällä ta puapolla. Šen piti šuattua šolmita šopimuš mečänisäntien kera, jotta šäilyttyä karja elävänä-tervehenä koko kešä. Moničči mečänisäntänä oli kontie ta näillä šanoilla paimen kiänty šen puoleh: Paimenen virši Loihtu Mečän mesikämmen, Luatikka šulat šovinnot, Rapšakka rajarauhat, Jotta et šorra šorkkašiärtä, Kua maijon kantajua Tänä šuurena šuvena, Luojan lämpimänä kešänä. Kun šie kuulet kellon iänen Eli paimenen torven toijotukšen, Lyöttäyvy muate mättähällä, Šule korvaš kämmenillä, Mäne toisella mualla, Muilla kumpuloilla. Kulekšentele, jotta ei Kuuluis karjan kellot, Eikä paimenen pakina. Anna rauha ruavahilla, Šovinto šorkkašiärillä, Kävellä karjalla kaunehešti Poikki šoista, poikki maista, Poikki kankahista kaunehista. Još šielä viha tulou, Hampahilla haluttau viskua, Vihasi hiiteh i honkah pahat halusi. Murottele muurahaismättähie, Kua koivuset pökkelöt, Viäntele vesihavot. Kun tulou ruuvvan tarvis Löyvä marjamättähät, Mehiläisen mesipešät Ilman karjan kuatamatta, Lampahien leikkuamatta. Kun ei niistä kyllälti tulle, Pane vanneh pihlajapuušta Ympäri nenän nyperön. Još ei pitäne pihlajaini, Valele vašešta vantehet, Luaji rautani renkaš, Jottei liikuta liijat leuvat, Harvat hampahat hajuele, Eikä muuta veičen työtä, Eikä kirvehen kolinua. (Kirjutettu Miihkali Kundoz’orovilta). Jotta kontie ei tulis lähellä karjua, lehmien jälkilöillä priiskutettih kalan šuolarossolua ta šaneltih näin: Još mie oččona olisin, Mesikämmenenä kävisin, En ois akkojen jaloissa, Kusikinttujen kujilla... Kontien vihat Kontie kun huavottau elukan, ni elukkah jiähäh kontien vihat. Näitä vihoja ennein parennettih. Šiitä huavašta piti ottua visvua, panna putken šiämeh. Putkešta leikata šolmun väli, kešeltä halata ta šiitä ravošta panna šitä visvua šen putken šiämeh. Šiitä še putki piti kiärie ruškiella lankalla ta panna koškeh kiven koloh. Annettih šielä olla šini, kuni tuška kato huavašta. Šiitä piti ottua pois, muitein alkau vaivata iččie. Kontie on mečän piikojen lempikarjua, ni še kuin pannah kitumah, ni mečän piijat käypi šen kontien luatimie huavoja parentamašša, niin šen täytyy šiitä piäššä rauhah. Koškeh kuin pannah še putki, mih on pantu ne kontien kynnen jälet, ni vejen väki kun on vahvempi mečän väkie, ni mečän väki ei keššä vejen väjen kurie. Šilloin kun putki pannah koškeh, šanotah jotta: Tule työš tuntomah, Pahaš parentamah, Kipeitäš voitamah, Vaivojaš valelomah, Ennein kuin šanon emolla. (Tuhkala.^ Samppa Riiko). Ei šuinki hyväštä pahua tule Näin šano Koštamukšen Kelloniemen Okahvanan Muarie (Iivanan leški). Hiän luki tätä lukuo, konša otti kontien vihoja rahvahašta. Oli kuullun šen muamoltah ta parentan hänen šanojen mukah monie ihmisie. Luku piti lukie kolmeh kertah, ta puhuo huavah. Oi šie ohto, omenaini, Mesikämmen källeröini, Alla kuušen kukkalatvan, Alla hempien petäjän, Alla huara huaralatvan. Villaset on šiun isäsi, Villaset on šiun emäsi, Villa viisi kielyttäš, Villa viisi kynnyttäš, Šie olet šyömättä lihava, Pešömättä puhtukaini, Valkie valelomatta. Kontien tapantahommat Ennein vanhah karjalaiset tapettih kontieta vain šilloin, konša še tuli rahvahalla haitakši, šorti karjua, tuli ruispeltoloih. Kontieta varteitih, kierrettih, tapettih mečäššä ta tuotih kyläh nylettäväkši. Šinne, kaččomah šitä mänyö ei šuanun tulla naisien, šiitä tuli riähkä. Šanotah, jotta nyletyn emäkkökontien rinta on kuin naisella, tai takakäpälät, kämmenet ta šormet ollah, kuin ihmisellä. Vain kontien käpäläššä ei ole peikaluo. Šanotah, jotta kun šillä ois peikalo ni še koko nellän muailman voittais. Tämmöni vertauš on pitän paikkuah kaikkien arktisien alovehien kanšoilla. Kontien tapantahommah ennein liitty monie juttuja ta varotukšie. Miehien piti käyvä kylyššä ta hyvin puhtahakši pešeytyö ennein meččäh lähtyö, ei šuanun rakaššella naisie ta piti šyyvvä liharuokua koissa ta vieläi evähiksi ottua. Mieš, kumpani oli löytän kontien pešän, kučču vierašta kotihis, šyötti ta juotti heitä ennein meččäh lähtyö. Kontien henkenotto oli vuarallista hommua ta ei jokahini ois uškaltan, ta nytki, jo nykyaikasien ašeijen kera, ei rohkauvu taistelomah kontien kera. Čirkkakemiläiset oli mainittu, jotta kontieta kun lähet tappamah, ota šija šelkähäš. Hirven tapantah kun lähet, ota kalmalauvat šelkähäš. Tämä šanontahini tarkottau šitä, jotta kun kontie tulou ihmiseh käsin, še kuatau šen jaloiltah, peittäy, vain ei šyö. Hirvi šitä vaštoin – varšinki tiineh – on vuarallini. Šen potku, mi halkuau nellän tuuman puun (tuuma pivuušmittana: (vanha), noin 2,5 cm.), tappau ihmisen ni šitä tarkottau še šanontahini lauvoista (niistä luajitah šiitä kropu). Kontieta tappuas’s’a, još še alkau tulla piällä, luajitah vašemella kantapiällä muah viisikanta. Šen parempi, još kolme kerkieis luatie. Šiinä hyvin äkäsešti pitäy šanuo: Villa šuuš, villa piäš, Villa viisi hammaštaš, Villaset šiun vihaš. Peitä kynnet karvoihis, Hampahat ikenihis! Šiitä pitäy luatie tuakši kolme ašelta, niin još kontie tulouki šiih viisikantah šuaten, ni šiitä yli ei tule, šiih šuau tappua. Viisikanta tarkottau meččähiijen voiman šitomista. On mainittu aikoinah kuulusua Niskajärven Lešoista Hovattua, kumpani šuatto laulua šitä kontientappolauluo. Laulajan piti männä meččäh ennein kontien tappajie ta šielä laulua hellittyä ta tämmösellä laululla noššattua kontieta: Nouše pois, nokini neiti, Nokiselta nuotivolta Nokipuita noštamah, Väkipuita viäntämäh; Jo on tieš pilkotettu, Ahon rannat raivual’tu. Nouše pois, nokini neiti, Nokiselta nuotivolta; Nyt on ottajat ovilla, Pyššymiehet paikoillah! Šiitä, kun oli šuatu kontie henkiltä, šiltä piti šuaha prošken’n’ua pahašta työštä. Karjalaiset ušottih, jotta kontie on kirottu ihmiseštä ta šentäh ei šen lihua šyöty. Šiinä, jotta kontien lihua karjalaiset ei šyöty iče eikä annettu koirillakana, voit olla vanhauškosienki vaikutušta. Kontien lihat šilloin hauvattih muah.