Texts

Return to review | Return to list

Kavonnuh sana

history

August 20, 2025 in 15:07 Нина Шибанова

• changed the text
  Valgo Ven’an rahvahan suarnu Eräs briha nai. Andilas oli loittozes kyläspäi, ei olluh tägäläine. Elettih kodvazen, akkui sanou ukole: – Hos käyzit, Iivanaine, minun muamua tiijustamah. Val’l’asti Iivan hevon dai lähti. Anoppii hyvin otti vastah. Pani kartohkua stolale, suolattuu siendy, kalakurniekkua. А sit valoi juodah mostu, midä Iivan nikonzu ei vie syönnyh. Se oli muigei, ga oligi magei, ei olluh nodrei, ga ei olluh sagei, eigo vilu, eigo hiilavu. Magei oli! Hos min verran suas syvvä. Iivan kaksi juodua söi. Dai kyzyy anoppi: – Mibo ehki syömizii tämä oli? – Ga kagrukiiseli! Buite et tiijä? – En tiijä! А maltaugo minun Paraske sidä keittiä? – Ga buite ei malta! Maltau! Oli vie kodvazen Iivan anopilluo dai lähti kodih. Ajau da jankuttau: “Kiiseli, kiiseli, kiiseli…”. Vastah ristikanzu. Luajittih tervehyön. Ga ehti vai Iivan sanuo “terveh”, dai kerras unohti sen sanan. Nikui ei voi mustoittua! Kupetti Iivan tagaraivuo da kiändyi anopilluo. Hyvä hos ei loitos ajanuh. Tuli dai kyzyy: – Mi oli sen syömizen nimi, midä minule gostititto? – Kiiseli, kagrukiiseli! Iivan otti šuapkan da sanoi sen sydämeh: “Kiiseli! Kiiseli! Kiiseli”! Sit pani šuapkan piäh da sanoi: – Nygöi en unohta! Ajoi puolen matkua, bajari vastah. Kiändi Iivan hevon kohti luhtah, ku bajaril tie andua, dai šuapkan otti piäspäi. Sit gu mölähtäh: – Avoi-voi, hävitin! Avoi-voi, hävitin! – Minbo hävitit?^ kyzyy bajari. А Iivan odva ei itke: – Sen hävitin, midä nimittumih den’goih et osta! – Rubiemmo kahtei eččimäh, sanou bajari, – minä autan sinuu! Kiännettih hiemuat, ruvettih luhtas eččimäh. Bajari tarkazeh eččiy, ku käzii ei olis äijäl lijastua. A Iivan kogonah käit luhtah laski, pohjua myö kobeloiččou. – Ga midäbo ruat? sanou bajari. – Nenga buite lövvät? Kai lijat pieksit. Ei ole luhtu, kiiseli on! Iivan ku kirrahtah: – Passibo sinule, bajari! Lövvit minun kavon! Hyppäi delegäh da andoi plettii. Bajari mugai jäi dorogale käit huaralleh. Sit lekutti piädy da lähti kunne oli menemäs. A Iivan jo kodii lähenöy. Juoksi akku pihaveriädy avuamah, a häi sille delegäspäi kirguu: – Paraske! Maltatgo kiiselii keittiä? – Maltan! – Ga mene teriämbä keitä! Eiga minä uvvessah unohtan, kui sidä sanotah. Keitti Paraske kiiselii, kučuttih gost’ua, kaikkii gostitettih. Sit kerras algajen kaikin harjavuttih kiiselii keittämäh.

August 20, 2025 in 15:05 Нина Шибанова

• created the text
• created the text: Valgo Ven’an rahvahan suarnu Eräs briha nai. Andilas oli loittozes kyläspäi, ei olluh tägäläine. Elettih kodvazen, akkui sanou ukole: – Hos käyzit, Iivanaine, minun muamua tiijustamah. Val’l’asti Iivan hevon dai lähti. Anoppii hyvin otti vastah. Pani kartohkua stolale, suolattuu siendy, kalakurniekkua. А sit valoi juodah mostu, midä Iivan nikonzu ei vie syönnyh. Se oli muigei, ga oligi magei, ei olluh nodrei, ga ei olluh sagei, eigo vilu, eigo hiilavu. Magei oli! Hos min verran suas syvvä. Iivan kaksi juodua söi. Dai kyzyy anoppi: – Mibo ehki syömizii tämä oli? – Ga kagrukiiseli! Buite et tiijä? – En tiijä! А maltaugo minun Paraske sidä keittiä? – Ga buite ei malta! Maltau! Oli vie kodvazen Iivan anopilluo dai lähti kodih. Ajau da jankuttau: “Kiiseli, kiiseli, kiiseli…” Vastah ristikanzu. Luajittih tervehyön. Ga ehti vai Iivan sanuo “terveh”, dai kerras unohti sen sanan. Nikui ei voi mustoittua! Kupetti Iivan tagaraivuo da kiändyi anopilluo. Hyvä hos ei loitos ajanuh. Tuli dai kyzyy: – Mi oli sen syömizen nimi, midä minule gostititto? – Kiiseli, kagrukiiseli! Iivan otti šuapkan da sanoi sen sydämeh: “Kiiseli! Kiiseli! Kiiseli”! Sit pani šuapkan piäh da sanoi: – Nygöi en unohta! Ajoi puolen matkua, bajari vastah. Kiändi Iivan hevon kohti luhtah, ku bajaril tie andua, dai šuapkan otti piäspäi. Sit gu mölähtäh: – Avoi-voi, hävitin! Avoi-voi, hävitin! – Minbo hävitit?^ kyzyy bajari. А Iivan odva ei itke: – Sen hävitin, midä nimittumih den’goih et osta! – Rubiemmo kahtei eččimäh, sanou bajari, – minä autan sinuu! Kiännettih hiemuat, ruvettih luhtas eččimäh. Bajari tarkazeh eččiy, ku käzii ei olis äijäl lijastua. A Iivan kogonah käit luhtah laski, pohjua myö kobeloiččou. – Ga midäbo ruat? sanou bajari. – Nenga buite lövvät? Kai lijat pieksit. Ei ole luhtu, kiiseli on! Iivan ku kirrahtah: – Passibo sinule, bajari! Lövvit minun kavon! Hyppäi delegäh da andoi plettii. Bajari mugai jäi dorogale käit huaralleh. Sit lekutti piädy da lähti kunne oli menemäs. A Iivan jo kodii lähenöy. Juoksi akku pihaveriädy avuamah, a häi sille delegäspäi kirguu: – Paraske! Maltatgo kiiselii keittiä? – Maltan! – Ga mene teriämbä keitä! Eiga minä uvvessah unohtan, kui sidä sanotah. Keitti Paraske kiiselii, kučuttih gost’ua, kaikkii gostitettih. Sit kerras algajen kaikin harjavuttih kiiselii keittämäh.