Texts
Return to review | Return to list
Vladimir Jetojev
history
September 29, 2025 in 17:14 Нина Шибанова
- created the text
- created the text: Meiden kanzan täht Šimjärv’ ei ole vaiše čokim Vologdan agjan kartal, nece om edahaižen röunan eläb heng, meiden ezitatoiden kätte, sija, kus voz’sadoiden peitused kaičese süväs vedes. Mö olem sündnuded Šimjärven röunas, neniš kadonuziš küliš, miččiden nimid nügüd’ voib löuta vanhoil kartoil. Ezmäine matk Šimjärvennoks oli tehtud äjak-se vot tagaze. Siloi se jäti äi hüvid tundmusid, no ei avaidand lophusai necen čudokahan sijan peitusid. Sem’on- da Kat’a-vunukad oliba pened, mected oliba tundmatomad, mö saimoiš sijannoks, no meil oli taht pörttas tänna udes. Lopuks tuli se aig – voden 2025 eloku, – konz meiden uništuz kucui meid matkaha. Naku pen’, no lujas üks’meline jouk läksi matkaha muretud mectedme endevanhan Nemž-külän kal’t. Meil oliba sel’ktad tegendad. Tahtoim ičemoi sil’mil nägištada legendarišt järved – Mustad haudad – seičemed suomalaiž-ugrilaižen mirun čudokast azjad, kut udessündutadas unikaližid kul’turmuštpachid. Ned oma pu- da kivipühäkodid, miččed voz’sadoid seižuiba hormheinän pöudoiden keskes. Mugažo tahtoim pagišta sijaližiden sijoiden mušton kaičijoidenke. Päazjan oli se, miše mö kucuim matkaha vepsläižid tedomehid – Nina Zaicevad da Zinaida Strogalščikovad. Heiden ühtnend tegi matkaspäi todesižen tedoekspedicijan. Programm oli täuz’ i lujas melentartuine: oli kirjan prezentacii, ekskursii Vidlan Vepsän fol’klorkeskusehe da Järved-külädme, kus konz-se radoiba ekspedicijoiš meiden arvokahad adivod. Mö olim “Vepsän kond” -vepsläižes pertiš, mel’nical, časoun’as. Nina Zaiceva lahjoiči meile ičeze “Minun vespläine oza” -kirjan. Mö hüviš meliš oleskelim Sarjärves, Ilja Prorokan sarel – neciš spasib Al’ona Švedovale. Ühtes paštoim kalitoid. Oli äi melentartuižid paginoid – časuil voib kundelta neniden čudokahiden naižiden starinoid i čukloutas meiden rahvahan istorijaha. Nece ajeluz oli enamb, mi matk. Meiden uništuz tuli eloho, mö olim maman-man süliš. Se maniti meid ezitatoiden änil. Tahtoin spasiboita kaikid, ked ühtniba neche matkaha, aigvoččid i norid – Ol’ga da Vlad N’umanoid, Kat’a Molčanovad, Al’ona Pozdn’akovad. Vaiše ühtes, anttes tedoid sugupol’vespäi toižhe, mö voim kaita meiden jäl’gestust. Šimjärv’ om vägen sija. Järv’, mitte erašti lähteb ottes kerdale vet da kaloid, a möhemba pördutab niid tagaze. Georgii Pobedonoscan pühäkodi, mitte oli saudud dubaspäi vodel 1800 i nügüdehesai seižub. Znamenskaja kivipühäkodi hilläšti mureneb, no kaiken-se völ ihastoitab meid. Nece om ma, kuna jäti ičeze jäl’gid koume suomalaiž-ugrilašt rahvahad: mer’a-rahvaz andoi järvele nimen “Šim” (must, rozmekaz), loparid nimitiba saren “N’or”, a vepsläižed jätiba eriladušt mikrotoponimikad i muštod ičeladuižes kul’turas, mitte kadoi küliden sauptamižen aigan. Tämbei surišpäi külišpäi jäiba vaiše hormheinäl kazvatadud pöudod. No necen tahon heng om eläb. Se om lehtesiden šobaiduses saril, mustas vedes, mitte kaičeb meiden ezitatoiden modoiden kuvahaižid, tedomehiden starinoiš i hillüdes, mitte muštab männuziden sugupol’viden änid. Mö läksim, i hengel oli hüvä – mö olem tehnuded ičemoi velgusen, i kitäm necidä mad. Nece matk todišti: kuni mö muštam, kuni meile om melentartušt, kuni mö ajelem kodisijoidme – aigoiden sido ei kado. I mö pördamoiš tänna udes.