Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| Statistics
| ? Help
Aleksandr Bulkin.
Kirja vara vellellä
Source:
Oma mua. № 11, 2026, p. 6
Aleksandr Bulkin
Kirja vara vellellä
Karelian Proper
New written Tver
Kežänä 1895 nuoret šuomelazet tiedomiehet – folklorista Vihtori Alava (1870–1935) da lingvista Kusta Karjalainen (1971–1919) lähettih pitkäaigazeh tiedomatkah Tverin Karielah, kumbazen aigana hyö kerättih ylen šuuren runohuš- da šanaštomaterjualan (kačo kirjutukšen ših näh Oma Mua -lehen numeroissa 6, 8).
Miän aigah šuat šäilyttih Vihtori Alavan kirjat, kumbazie hiän työndi Tverin Karielašta Šuomeh hänen omahizilla da yštävillä. Ožan niistä kirjoista hiän työndi omalla yštävällä Kaarle Krohnalla (on kuulova šuomelane folklorista, Helsingin yliopiston professora, elännän vuuvet 1863–1933).
Yksi kirja on erinomane, vet že on kirjutettu tägäläzellä kielellä – tverinkarielakši.
Annamma teilä tämän kirjan luvettavakši. Kirjua šäilytetäh Šuomelazen Kirjallizuon Šeurašša. Žen piäšti ilmoih Pertti Virtaranta vuodena 1973 Kalevalaseuran vuosikirjašša.
(Herra dohtori Kaarle Krohn, Villniemi, Hamina).
Tolmačušša, 17.08.1895.
Vara vel’l’i!
Myö konža tulima tänne Karjalah, emmä mahtannun "paissa" ni midä, ylen pahoin pagizima karjalakši. A nytten hot työnnämmä kirjat karjalakši. Šie vain, kukki velli, elä ossud’i, jeesli mie en maha kaikkie šanuo kohalleh täh kieleh, žentäh što tämä on kieli ylen ložie miula nytten. Mie pagizen, midä mahan.
Šielä omalla mualla duumaičima, što tiälä ollah šomat šijat: meččie äijä, gorazie äijä. A kun ajoma tänne, niin vain pelduo oli äijän, tažas’t’a muada äijän dai alavua muada. Emmä igäydynnyn: oli i Karjalua äijän. Karjalua vielä pagizemah opaštuma dai hyvä. Vain šidä äijäldi diivuoliečettih što myö emmä mahtannun paissa hormakši. (Tiälä ollah karjalat hormalla keššeššä, niin hyö kaikin mahetah iče hormakši; jeesli ken vieraš tulov tänne da ei maha hormakši, niin že on diiva šuuri). A myö kun väliän opaštuma karjalakši, niin že hyvä; mäne kunne l’uubo.
Mie vet jo iellä kirjutin šiulaš, kuin mie olin šielä Ylöväzissä i Alovazissa. Nu nytten mie hot pagizen šežen kuin mie vielä iemmä uijin toizih volostiloih. Ostaškovašta mie konža läksin, niin ajoin čugunkua myöten enžistäin v’orst sorok. Šiidä mie otin hebozet i čurahutin horman kylistä läbi Zuabrovjan volostih ratki, 40:n virssan piäh.
Šielä mie popadiin ylen hyväh kyläh. Nedelin šielä i olin, šiidä uijin Voločkan linnah. A ei ollun miula aigua viibyö, duumaičin čäin Kusti milma vuottav. Läksin Tolmačuh päin. Osissin volostissa oli äijä karjalua, a šielä šanottih što heiläh ni virtä ni midä ei maheta. Prostoi oli rahvas i šielä, hyvä, a kun ei ollun midä ruadua, niin läksin s’ola Kozlovah. Šielä šain virtä i arvautukšie i kuda midä. Jo i piäzin Tolmačuh järelläh. Kusti velli tiälä istuv istuv, šanou što hänelläh äijän vielä ruaduo. Nu, mie šiidä Tolmačušša enämmäldi kyželemäh dai löyvin yhtä toista. Hyvä že hyvä. Kävin i kyläššä mudoannešša, a en šuanun ni midä.
Paistih šiidä što Tresnan rannašša (tästä kešk-yöh) pidäs’ midä ni buit leydeä vielä vanhua modua i viržilöidä. Mie šiidä šinne i läksin. Mudoannen päivän šielä olin, kirjutin. Hyvä oli rahvaš. Iellä eglistä tulin järelläh tänne. Nyt vielä yksi nedeli mänöv tiälä rannašša, šiidä pidäv meilä uidie pois. On i aiga jo. Yön randah pidäv lähtie, šinne toizih Karjaloih.
Meilä tiälä on ollun vesma hyvä eländä. Tänne Tolmačuh tulen i mie kuin omah kyläh. Mie täššä iellä konža olin Tolmačušša, olin Kustilla fateralla; niiže i nytten olen. Hiän on hyvä ristikanža, andav i miula fateran konža l’uubo; eu spessiväne, rist, eu. Konža vielä ynnäh elämmä, niin meilä ylen on veššelä: päivän kaiken ruamma, a šiidä illalla gul’aičemma i laulamma.
S’olašša täššä rahvaš on hyvä. A šielä kylissä miula oli jygiembi. Nagolo tulet vierahize, nagolo kyžytäh šiulda moni kerdua kumbasta šie olet gubernia, edähäldä migo, krestjaningo olet poigie ali bajarin, kaikki šubi tahotah tiedeä.
Pagizet hyvin, nu, i rahvaš hyvät lietäh. – Karjalašša nagolo hyvä, a hormat ollah pattiet i ylen udalat i muanittua tahotah, kun et maha hiän kieleh. Žentäh mie i horman kylissä en viibynnyn, nagolo šiirričči proijin. Mie tädä Karjalua äijäldi šuvačen. Kaikin ollah kohalline rahvaš i keyhät i bohatat, bobulit i krestjaanit, niiže papit, opaštajat, starššinat, piisarit, ur’adnikat, stuaroštat, jamšikat i kaik šubi hyviä ollah ristikanžua. I papit, hot hormat ollah, karjalakši mahetah paissa. Riigineh i kävymmä pappilašša täššä Tolmačušša. Šielä on veššelä.
Veššelä on i naroda tiällä Karjalašša; kizatah i lauletah i šoitetah. A žalka što ylen jo äijän lauletah hormakši. Starinnoit virret karjalazet jo unahetah ynnäh. Muissetah vielä kuda midä i karjalakši virtä, a nagolo jo enämmäldi hormakš lauletah. Virtä karjalas’t’a eu äijän. Yhteh rukah enämmän i lauletah kaikešša Karjalašša tiälä. Arvautukšie, šanomie i šuarnoja vielä mahetah niiže, dai puhua vielä toizet mahetah i iäneh itkie; a iändä viržilöih ei miula voi šuaha kirjuttua, žentäh što vanhat iäneh i maheta kohalleh laulua. – Starinnoida modua muuda kuin näidä, en ole mie äijäldi i kyžellyn. Löyvät vielä sorokkoa i kuda midä vanhoin akoin sundukašta; a vanha moda jo proidi.
Miula midä ollov kirjutettu virtä, arvautukšie, šuarnoja i kaikkie ynnäh 20 listua lizän ken; šiidä vielä tiijuštukšie kuda midäi. Karjalan kylie olen tiijuštannun jogo kohašša, štobi lieniiz tägälän’e Karjala tunnettu i miän rannašša. Äijä on tiälä Karjalua, ääääijä. Hyvä! Hyvä že hyvä.