Texts
Return to list | edit | delete | Create a new | Statistics | ? Help
Kol’ada Natalja. Kuni muissatta – olemma elošša
Kol’ada Natalja
Kuni muissatta – olemma elošša
Karelian Proper
New written karelian
Tekstien kokomuš alkau
šanoilla "Tällä artikkelišarjalla myö annamma iäntä niillä , ket vuotena 1941 aapisen tilašta otti käteh lapien ta taltan .Tiijot näissä tekstilöissä ei olla kuivina faktiloina , ne ollah kohtalot .Nälkämuona , kuolomaviessit rintamalta ta voittamatoin henki ".
Repol’an eläjä muistelou
Šota varašti Repol’an nykysen eläjän Anna Nasonovskajan lapšuon , ka ei voinun ottua kykyö ihual’l’a kukkijua piärynäpuuta ta enšimmäistä kenkäparie , mi oli oššettu kahella lapšella .
Anna Andrejevna on šyntyn vuotena 1942 Valko-Venäjällä , Ščerbini-kyläššä .Nykyjäh tätä kylyä et löyvä kartalta – Černobilin tuhon jälkeh monet kylät oli hävitetty .Ka muisto jäi ta šiinä ei ole ainuoštah šota , a vieläi koko elämä täyši käršimykšie , huolie ta hil’l’aista onnie .
Šotavuosie Anna Nasonovskaja melkein ei muissa – liijan pienenä oli šilloin .Muistau vain muamon kertomukšie : kyläh tultih šakšalaiset .Hiän kertou :
– Erimoiset hyö oltih : toiset oikein pahat , a toiset kostitettih meitä – lapšie karamelliloilla .Erimoiset ihmiset .
Tuatto kävi koko šovan , piäsi kotih kahen kunnivomerkin kera .Hiän muisteli , kuin heijän ryhmä šeurasi šakšalaisie laškuvarjolla hyppijie , kumpaset oli lähetetty šeluštah räjähyttämäh tehtahie .Tuntija issuttih šoissa , vuotettih .Šovan jälkeh hänen jalkoja kovin kivisti , ne aina puhallettih .Valtijolta hiän šai käsin ohjattavan auton ta jokavuotisie matkoja parentolah – niin palkittih šotilašpalvelušta .
Vaikiemmat vuuvvet vuotettih ielläh , naisen šanojen mukah , köyhie ta nälkähisie oltih šovanjälkiset vuuvvet .
– Kouluh läksimä – a meilä eikä vihkoja , eikä kynie ollun . Muamo mistä lienöy šai harmuata paperie , leikkasi šitä ta myö šillä kirjuttima .Kirjuttima vain kynillä .Muššehta ei ollun , muistelou Anna Andrejevna .
Lapšie pereheššä oli yhekšän – šilloin valtijo käški šynnyttyä , piti noštua mua šovan jälkeh .Ka kenkie kaikilla ei riittän .
– Miula veikon kera oli yksi kaloššipari kahella . Kuatančat šilloin vanuttih , ka ne pehmiet oltih eikä keššetty vettä .Jotta aštuo pihua myöten piti panna kaloššit .Ken aivompah noušou , še ottauki .Veikko aina havaččeutu milma aivompah ta otti ne .A mie pal’l’ahin jaloin , missä lunta , missä likua myöten hyppelin .Talvella pal’l’ahin jaloin nuapurilla juokšentelima .Kevyällä oli helpompi pälvijä myöten juošša , šanelou miun pakinakaveri .
Viijenneštä luokašta alko ruato kolhosissa .Pellot šilloin näytettih loputtomilta : kylvettih tupakkie , kualie , tomattija .Lapšien tehtävänä oli kaštelu .
– Vesišankko oli oikein jykie , a tynnyri šeiso pellon laijalla . Kuni vetimä šankkuo pellon kešellä , ni puolet vejet läiskyttimä .Myö pettimä kyllä , kun pienet olima , missä kaštelima , a missä näin jättimä , jatkau hiän kertomušta .– A konša kiršikat kypšyttih , meijät työnnettih niitä poimimah . Myö ruttoseh , kuin apinat puih kiipesimä , muhiu Anna Andrejevna .– Ruavošta mitänä ei makšettu – kirjutettih tuaton ruatopäivih . Jyvyä annettih vähän , vuatetta ta kenkie ei ollun .Meitä pelašti vain käsikivet , millä jauhoma jyvyä .Ka kaikin kyläššä oltih heimolaisie , auttoma toini toisie .
Konša Anna oli 21-vuotini , hiän tuli Karjalah kostih čikon luo .Pos’olka oli ihan šuon viereššä , a ruatua piti varaštošša , missä šäilyttih potakat ta omenat .Voitonpäivän kynnykšellä työnnettih šiivuomah Vellešhautua .Šielä tyttö huomattih liäkärit pol’ničašta ta ihan kiäštä vejettih vanhemman šairahienhoitajan luokši – niin šielä tarvittih apuhoitaja ta keittäjä .Näin neičyt jäiki ruatamah pol’ničašša .Šielä oltih venäläiset kiukuat , šuuret puat ta nelläkymmentä henkie šairašta .Piti laittua kolme lajie ruokua : yleistä , diettistä ta erikseh lapšilla .Ruato ei männyn ilman haššutilantehie .Kerran Anna pani makaronija keittämäh , ka piti ruttoh ajua maijolla .Hiän otti kattilan tulelta , ka konša tuli maijon kera , ni vesi jo kylmeni ta makaronit tultih lipiekši .Ka apuhoitaja Nina Kuz’minkova autto – kekši keittyä mitänih huttuo .Vaikka liäkäri oli ankara , ka kaikki mäni hyvin .
Tiälä pos’olkašša hiän tapasi miehen .
– Šamana päivänä kinoh läksimä vanhah klubih . Šiitä päiväštä emmä eronnun .Hyvä ihmini hiän oli , rauhallini , lapšie šuvaičči .Näin ni elimä koko elämän , lisyäy miun pakinakaveri .
Valokuvie melkein ei jiänyn – šilloin ei kuvattu .On vain yksi , missä pieni An’a ämmön ta tiätän perehen kera šeisou piärynäpuun alla .Tiätä anto kukkijie okšie käsih – näin mäntih kuvah .
Nykyjäh Anna Andrejevna muissellen vahnoja aikoja šanou , jotta ikävä on , kun ei šua kyšellä enyä vanhašta elokšešta , kuin ennein elettih ta n’euvou kaikilla nuorilla kirjuttua istorijua , kuni vanhat rahvaš ollah vielä elošša .
Olkah rauhua ta yštävyttä
Stanislav Mihailovič Babitskii on šyntyn vuotena 1943, šovan puolivälissä .Hiän tietyšti ei muissa pommitukšie ta šovan vainovuosie .Vaikka niitä aikoja hiän ei muissa , ka muisselmat šovašta ollah tärkiet , kuin ni vanhat perehen valokuvat , kumpaset oli luajittu vielä ennein šotua .
Stanislav Mihailovič on šyntyn Kočkoma-pos’olkašša , myöhemmin tuli elämäh Repol’ah .Vanhemmat : muamo Antonina Grigorjevna ta tuatto Mihail Viktorovič ruattih äijän .Pereh oli šuuri ta šopusa : Stanislavilla oli kakši čikkuo ta veikko .
– Elimä oikein vuatimattomašti , ka talon piärikkahukšena , šen šieluna ta šytämenä oli venäläini kiukua . Še lämmitti , šyötti ta makuamah tuuvitteli – ilman šitä vaikeina šota - ta šovanjälkisinä vuosina emmä vois elyä .
Vanhemmat veikot ta čikot piettih huolta pienemmistä – vanhemmilla oli vähän aikua pityä iltapakinoja – piti ruatua .Šovan ajakši pereh ei muuttan kunnena .Stanislav ei tiijä , mitein elämä muuttu šovan alettuo , eikä hiän muissa , mitein vanhemmat helläšti kučuttih häntä , ka hänen viereššä istuja naini muissuttau , jotta "piccajavakši " šanottih , mi merkiččöy pikku prihaista .
Vaivasešta ajašta huolimatta pojat oltih poikina .Juoštih onkien kera kalaštamah – še aina oli ilona ta toi lisyä šyömistä .Šiitä pelattih pihapelijä šotilaškunnan vanhoilla rakennukšilla , a yötä vaššen tuaš unelmoitih , kuin männäh enši päivänä tuaš kalaštamah .
Naini Vera Robertovna istuu viereššä ta tovistau , jotta še oli poikien šuurempana unelmana .
Voitonpäivyä Stanislav Mihailovič niise ei muissa .Ka hyvin muistau kuin vaikie oli šovanjälkini elämä , ka onnekši kaikki omat oltih elošša .
Šuurimpana hätänä oli nälkä .
– Ruokua annettih korttiloilla . Leipyä oli vähän , a karamellija kokonah ei ollun , henkähtäy hiän .
Ka naini heti liittyy pakinah ta šanou , jotta hänen mieš kerto , kuin muamo peitti pojista karamellit , a ne kuiteski löyvettih ne ta šyötih .
Mitä Stanislav Mihailovič tahtois šanuo nyt šillä pienellä pojalla , mimmosena hiän iče oli ta kumpasen lapšuš oli niin vaikie ?Mieš hetkekši hillenöy , ka šiitä epyälömättä šanou :
– Tahon toivottua rauhallisutta ta jotta rauha olis muailmašša !
Stanislav Mihailovič niise toivottau nykysellä šukupolvella tavallisie ta oikein välttämättömie as’s’oja : jotta olis tovellisie yštävie , voimua ta kykyö ruatua ta tuntie iluo elämäštä .
– Pitäy , jotta lapšet oltais yštävälliset ta tykättäis ruatua . Jotta huomattais muailmua ilman telefonija , muitein issutah telefoniloissa internetissä , lisyäy talon emäntä .– Olkah enämmän hyvie ruatoja , lujie perehie ta lämpimie tapuamisie . Vet juuri lähisen ihmisen lämpö ta rauhallini taivaš meijän yllä autettih keštyä vaikieta aikua , konša ikkunan takuana palo šota .
Kuni muissatta – olemma elošša
Karelian Proper
New written karelian
–
–