VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | Statistics | ? Help

Nadežda Vasiljeva. Hilja Grušetskajan šuuri elämä

Nadežda Vasiljeva

Hilja Grušetskajan šuuri elämä

Karelian Proper
New written karelian
Oraškuušša Hilja Grušetskaja juhli omua 93. šyntymäpäivyä. Hilja Davidovna rikeneh muistelou oman lapšuon kirkkahie hetkijä.

Šovan käršimykšie
Kylälapšien kera vuuvven 1941 kešäkuun päivänä hiän uiskenteli oman Röhöjärven hiekkarannalla, hyppeli ta kylpi lämpimäššä veješšä.
Lapšet ei ymmärretty heti, mintäh kylän pihoilla rahvaš ruvettih hätyälömäh ta heijän nävöt muututtih hätähisiksi. Hilja ei voinun ymmärtyä, mitä šota-šana merkiččöy, mitä muamo aina šanou. Veikkoineh ta čikkoineh hyö jo enši päivänä lähettih piirikeškukšeh, missä hyö konšana vielä ei oltu ta missä, ajatteli hiän, heitä vuottau äijän mukavua...
Mistä 8-vuotisella tytöllä oli tietyä, jotta matka keštäy moni šotavuosi ta tuou Hiljan pereheh äijän šuruo ta käršimykšie.
Hyö, kuin monetki Kalevalan piirin perehet, jouvuttih evakkoh pieneh kyläh Arhankelin alovehella. Muamo, heti paikalla tultuo, läsiytyhänellä oli vaikie kulkie koissa, eikä voinun lähtie ruatoh.
Joka päivä myö veikon kera kävelimä kylyä myöten, kerjäsimä. Huomenekšella aššun mie, päivällisen jälkehveikkoni. Ei joka kerta annettu, ka toičči mitänih šaima. Vanhempi čikko Dus’a oli oikein šoma, hiän konšana ei käynyn kerjyämäššä, muamo erityisešti šuhtautu häneh. A mie olin pahannäköni, pikkukašvuni, tuhmine šilmineh. Kävelin, kerjäsin šyömistä, mitänih muamollaki toin, muistelou Hilja Davidovna.
Kotimatka oli pitkä: meinattih myöštyö omah Röhöh, ka ei onnistun. Šuomelaisien šotilahien miehitykšen jälkeh melkein kaikki talot oli poltettu. Jäi vain kiukuan runko Hiljan perehen talošta, missä hiän on šyntyn ta viettän aikaislapšuon huolimattomie vuosie, mistä vuuvven 1937 myöhäsenä iltana oli otettu tuatto, min jälkeh eikä lapšet, eikä naini enyä häntä ei nähty.

Šovanjälkini elämä
Šovanjälkini elämä hil’l’asešti kunnoštu, Hilja kašvo aikuhisekši, ruttoh mäni miehellä.
Pereheh šynnyttih lapšetValentina-tyttö ta Ser’oža-poika. Ka perehonni kešti vain vähän, mieš mäni pereheštä ta jätti Hilja Davidovnan hoitoh kakši lašta. Hiän oikein vaikiešti eli tätä aikua ta ei voinun keštyä hätyä. Vielä eklein oli onnellini elämä ta hetkeššä še romahti pohjattomuoh, kumpasešta Hilja Grušetskaja ei ruttoh piäššyn pois.
Häntä autto armaš Ser’oža-poika, lapšen šuuret šilmät ta šanat rakkahuošta muamolla. Kaikki tämä kiänti Hilja Davidovnan šieluo, muutti kačahukšen elämäh, autto löytyä voimie alkua kaiken alušta.
Voimua Hilja Grušetskaja löyti ruavošta, kaikešta vaikeimmašta. Hiän kertou, jotta koko elämän on ruatan šamašša paikaššaUhtinskii-sovhosissa vuuvvešta 1961 pensijalla lähtöh šuaten. Koko ajan hiän ruato elukkafermalla karjakkona, a kešällä paimenena. Kešällä elukkoja vietih karjaleirilöih, Hilja Davidovna aina kävi leirih, mi oli hänen kotimualla Röhön kyläššä. Lähellä aina oli hänen paraš apulaini, Sergei-poika.
Elkyä ajatelkua, jotta mie kehun, ka še on totta, jotta miun poika on paraš. Mie šuan häneltä oikein äijän rakkahutta ta huolta. Myö olemma yksi kokonaisuš hänen kera. Kohta tulou päivällisen väliaika ta hiän tulou käymäh, šepyäy milma, šuutelou, kyšyy mitein mie jakšan. Šiitä juomma hänen kera čäijyöše on meijän rituali. Kun tulou vähän lämpimämpi šiä, ni lähemmä Röhöh, kaččomah pientä kotimuata talven jälkeh, muistelemma vanhoja aikoja, kalaššamma, šanelou Hilja Davidovna.
Kaikkih elämänvaikehukših kaččomatta Hilja Grušetskaja ei valita omašta elämäštä. Još mitänih tapahtuu elämäntaipalehellaše on annettu ylähältä, hiän on šitä mieltä.
Oraškuušša Hilja Grušetskaja juhli omua 93. šyntymäpäivyä. Šinä päivänä ovi hänen kotih koko päivä oli aukitultih omahiset ta šukulaiset, lapšet, punukat, yštävät ta nuapurit. A tärkeimpinä vierahina oltih potruškat, kumpasien kera hiän pitälti ruato Uhtinskii-sovhosissa. Hyö ei unohettu veteranie, tultih kostih ta čäijykupilla muisseltih ruatopäivie, mimmosie tulokšie hyö šuatih ta kuin hyvä aika še oli.