ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Unehe sidotud henged (vepsläižiden uskondoiden mödhe)

История изменений

16 октября 2021 в 23:47 Nataly Krizhanovsky

  • изменил(а) автора источника
    с Darja Hil’
    на

05 апреля 2019 в 11:08 Нина Шибанова

  • изменил(а) текст
    Uni om londuseline hibjan olo, konz ristitun reakcijoid mirun azjtegoihe om vällemb mi tobjimalaz. Uni om lujas tärged azj da tarbhaine jogahižele ristitule. Vepsän keles om äi unehe sidotud sanoid, erazvuiččid primetoid, veroid, nevondoid, kel’dändoid da hengid. Konz ristit ei el’genda min-se süid, hän naprib sel’genzoitta sidä erazvuiččil uskondoil da hengil. Necihe kirjutesehe om keratud tedoid unehe sidotud hengiden polhe, miččihe uskoi vepsän rahvaz. Örägu, Itketes da Polunočnica Lapsiden hondon unen sü om tobjimalaz väru, a värun sü oli vepsläižil paksus vahvas sidos läžundanke. Konz vagahaine laps’ kaiken aigan värižeb i ei magada, sidä nimitadihe öväruks i lugetihe, miše se om sidos erasen hengen vägenke. Läžundad kuctihe erazvuiččil nimil, miččed oma sündunuded veronmugoižen rahvahan eloho kacundan pohjal. Pohjoižvepsläižil om löutud sana örig (vai örägu), mitte sündui sanoišpäi ö da rig (erasiš tahoiš ”rig” znamoičeb ”kida”, i sikš örig sanan sijas voiži sanuda ökida). I. J. Vinokurova ičeze tedotös kirjuti, miše mugoižid-ki meletusid läžundas, miččiden ni med oma pojavad, kä vutadas levedas pohjoižvenälaižiden-ki keskes. Keskvepsläižil om toine sana – itketes, mi koskub suomalaižehe tärtusehe yöitkettäjä i livvinkarjalaižiden tärtusehe yönitettäjä (”öine itkemaha käskii”). Nene nimed znamoičeba mugošt azjad: heng, kudamb käskeb itkta, tegeb necidä öl. Suvivepsläižil necen läžundan nimi oli polunočnica, nece om velgsana, mitte om tulnu paginaha venän kelespäi. Pohjoižvepsläižed sanuba, miše örägu-heng voib olda kukoin karččen, sikš ku kukoi om tobjimalaz päivän da ön herkhil olemižen znam. Sidä todištab üks’ ritual, mitte tehtihe, miše päzutada lapsen kibu-unespäi: neičukaižen (vai prihaižen) päle pandine räcin (vai paid), sid’ hänen päl pidetihe korend, miččele ištutadihe kukoi. Sid’ räcin (paid) kasttihe vedel da riputadihe se korendole sanudes puhegen: ”Örägu, na silei rad – täl öl paideine kuida i necida rabad ni kosta”. Sen jäl’ghe nece räcin (paid) pandihe lapsen päle öks. Toine lapsen läžundan tervehtoituzmaht pohjištub sihe, miše nece kibuhengen vägi sirdetihe vagahaižel lapselpäi. Pohjoižvepsläižil mugoižen kibedan vauktan unen tuldes lapsele mändihe noidannoks, kudamb ombli tätüižen ruzuižišpäi – mučakon (”pen’ akaine”). Nece tätüine pandihe kätkehe pölusen alle, miše örägu telustaiži magadamha pölusele, a last ei koskiži. Keskvepsläižed sen täht paniba kožlin neičukaižen kätkehe i miččen-ni mužikan radkalun prihaižen kätkehe. Korvala-küläs polunočnicaspäi tervehtoituzmahtod pohjištuiba sihe, miše läžund kükstihe vedel vai savul. Tobjimalaz mamoi vai tedai mez’ kandoi värižijan lapsen verajannoks, sigä hän oti čaškaspäi puhegvet suhu, sid’ koumašti sül’gi sil vedel künduses üliči ičeze kämnele i pezi sil kämnel lapsen modon. Tehtihe völ savastandad-ki. Sen täht ottihe kuvert-se mamoin hibust i sen ližaks mugažo lahkoišpäi (jogahižes toižešpäi) da iknanpelišpäi vesttuid pilitesid (puikoižid). Miše tehta kaik oikti pidi tegosijannoks astta kandoižil sel’gin, kacelmata tagaze. Hibusid da pilitesid pandihe padaha i sütutadihe. Savustai pada kädes koumašti ümbärtihe kätken, miččes venui laps’. Konz vagahaine laps’ magazi hondoin, suvivepsläižed tegiba muga: longoitesen pautkes hö löuziba süvendusen, miččen tegiba pun jured. Vagahaine laps’ čokaitihe neche süvendusehe, miše läžund jäiži sihe, da lugetihe puheg polunočnicaspäi. Suvivepsläižil oli mugažo vedehe sidotud vero. Pämeletuz oli siš, miše alahaks valui vezi oli vepsläižiden mel’kuvas kuti jogi, mitte ičeze joksmusel veb läžundan kolnuziden miruhu. Miše päzutada vagahašt last polunočnicaspäi, lapsen mamale tarbiž oli vagahaižen lapsenke seižutadas vihman veden alle (miše vezi valuiži, ozutesikš, katuselpäi). Muga vihmvezi ičeze joksmusel vei läžundan maha, mitte oli toižen mirun znaman neciš ritualas. Vepsläižen itketesen kibun pojav livvinkarjalaižil om yönitettäjä. Pohjoiž-Venämas-ki om mugažo ночная плакса-nimine läžund, kus semantikan polespäi sündub se-žo üks’ kuva. Om örägu-hengele-ki venänkeline analog: ночной рёв-heng. Nene kaik oma peniden lapsiden läžundad, konz laps’ ei voi uinota i värižeb kogonaižen ön. Gnetko, Ličkäine da Pas’t’e’n’ Gnetko om mifologine heng, kudamb öidme ”ahtištab” ristitud, painab hänehe. Paksumba gnetko ištuse ristitun kaglha vai rindha da upehtoitab händast, painab i mokičeb hubil unil. Vepsläižehe mifologijaha nece heng om tulnu venäläižišpäi. Sana ”gnetko” om ottud venän kelespäi, se om tehtud гнести-verbaspäi (”ahtištada, painda”). Pohjoižvepsläižil (Himjogi-küläs) oli tutab kel’dänd: ei sand magata laivan nenan pitkähkon kokoran al, ika gnetko ahtištaškandeb. Se ozutihe kuti pen’ hahlakaz mecživataine. Pohjoiž-Venämas da öbokan Venämas gnetko (a mugažo gnetka (Ol.), gnetke (Ol., Petr.), gnetok (Ol.), gnedko) om pertin ižandaha pojav paha heng, kudamb voib ozutadas mehile kodiživatoiden vuiččeks i ahtištada, upehtoitta heid öl. Se mokičeb ristituid pahoil unil. Siš mugažo sanutas, miše nece heng om pen’, hul da karvakaz. Oma völ toižed henged, kudambil om ühteiččid pirdoid da tegendoid kut gnetkol, ozutesikš, ličkaine (kesk- da suvivepsläižed), pas’t’en (suvivepsläižed). Suomalaižes mifologijas om mugažo gnetkoho pojav heng, ”painai”, mugoižidenke-žo funkcijoidenke: nece om muzamujuine (vai must) heng (erašti živatan vai lindun formas), kudamb ahtištab, ličeb ristitud, i sil aigal ristit nägeb pahoid unid. Painai-heng om sü sihe, miše suomen keles ličkašt nimitadas-ki painajainen-sanal. Saamelaižes mifologijas om mugoine-žo heng. Sen nimi om Deattán, a sen tegendad da irdnägo oma pojavad vepsläižehe gnetkoho da suomalaižehe painajaha. Iče sana ”Deattán” om tehtud pohjoiž-saamelaižes deaddit-verbaspäi, mi znamoičeb ”ličta, ahtištada, painda”. Nügüdläižen tervhuz’tedon mödhe kaik, midä tobjimalaz tegeba gnetko/ličkäine/pas’t’en’-henged da suomalaine i saamelaine vastatesed oma unen kid’žmoitusen (ang. sleep paralysis, suom. unihalvaus) simptomad. Se tegese, konz ristitun hibj ei voi kubahtada (om völ normaližes unen kid’žmoituses), a hama (mel’) om jo heraštunu. Ristit rižab mittušt-se kingitust, ei voi henkta hüvin, sikš miše hänen hibj völ magadab, i ei ole külläks kislorodad. Sišpäi tuleb tundmuz, miše rindhiže painab mitte-ni heng, i se ahtištab ristitud. Kislorodan vajagusen tagut mugažo tuleba gal’l’ucinacijad. Unen kid’žmoituz voib vedäda sihe, miše ristit zavodib unes kävelda, konz hibj kubaidab, a mel’ om völ unes. Ličkäine om vepsläine mifologine heng, personifi ciruidud paha uni. Vepsän kelen paginoiš necil nimel voib olda fonetižid eroid: l’ičkän’e (Pondal) da l’ičkein’e (Šimgär’). Sana ”ličkäine” om tehtud ličta-verbaspäi, mi znamoičeb ”painda, ahtištada”, vepsän keles sanal ”l’ičkeh” (l’ičk, l’iče) om konkretine-ni zanoičend – ”jügu, ahtištuz”. Sidä kävutadas, ozutesikš, konz solatas kapustad, i kapustan päle pandas ličkeh i m.e. Mugoine hengen nimi om levitadud vaiše kesk- da suvivepsläižiden keskes i se ozutab hengen pätegendad: painda magadajaha ristituhu muga, miše hän heraštuiži i zavodiži henkta. Ličkäižen painastuses ristitud sanuba muga: ”Se painab, ei ole nimittušt kibud. Se om kuti südäin azotase, kuti l’ičkeh mitte-se i südäin kividub. Mamoi aigemba sanui: L’ičkein’e l’ičoi mindai” (Vidlkülä). Mugoižen hengen ičtazevedändan sün oli erašti se, miše ristit magazi väral vai magazi miččel-se toižel, tundmatomal, magadandsijal: ”Poig magazi baban magadandsijas. Homendesel hän sanui muga: ”Mamoi, en venu enamba sihe sijaha.” Öl hän zavodi hengestuda. Nu, minä sanuinki hänele vepsäks: Nece om l’ičkein’e. Ani amu sanutihe, miše l’ičkein’e l’ičob” (Vidl-külä). Miše päzuda hengen ličendaspäi, tarbiž oli kubahtoitta kädel vai jaugal. Voib olda, ličkäine sündui ristituiden meles neniš-žo pertin ižandoihe sidotud tegendoišpäi – heraštoitta magadajad ristitud, ličtas hänennoks, voib olda, ozutada, miše kodid varastab mitte-se varu. Ei-ik ole se pertin ižandan kuvan kehitoitusen satuz. Erazvuiččiš suvivepsläižiš küliš ličkaine oli kuti pertin ižand, i niiden keskes ei olend nimittušt erod. Sidä kuviteldihe madalaks bardakahaks ukoks. Starinoitihe, miše mugoine uk tuleskeleb magadajan ristitunnoks i ličtes painab kovašti rindhiže. Miše päzuda ličkäižespäi, tarbiž küzuda sil, hüväks vai hubaks hän paindab. Siloi hän andab vastusen da pästab ristitud. Suvivepsläižiden veroiden mödhe mugoine azj tegese ozatomudeks. Ojatin vepsläižil ličkäine oli kuti pertin ižand, no neniden kahten hengen keskes oli sur’ ero: meletadihe, miše ličkäine om paha heng i se tegeb hubad ristituile: ”Ličkeine ei ole pertin ižand, se om kuti mitte-se toine vägi, mitte upehtoitab. Pertin ižandale ei sa upehtoitta, pertin ižand om vastkarin sinun polel. Se tob kodihe kaik hüväd, kaikid parembad. A nece jo ei ole nimitte pertin ižand, nece om toine vägi” (Vidl-külä). Tarbiž sanuda, miše mifologišt henged mugoižiden funkcijoidenke (ištta magadajan ristitun rindaha vai kaglha da painda sihe) vepsläižiden keskes erazvuiččiš küliš kuctihe, kut oli sanutud ülähän, toižeiččikš: suvivepsläižil sidä kuctihe pas’t’enikš, pohjoišvepsläižil – gnetkoks. Pas’t’e’n’ om suvivepsläižiden mifologine heng, kudamb om pahan unen personifi ciruitud form. Uskondoiden mödhe hän ištub magadajan ristitun päl i painab hänehe muga, miše ”veri azo tase pordoižeks”. Pas’t’e’n’ om ani pojav keskvepsläižiden ličkäine-hengehe. Iče pas’t’e’n’-sana om velgsana venänkeliden paginoišpäi: «пастень» (Novgorodan, Arhangel’skan, Vologdan da Jaroslavl’an oblastiš), «стень» (Vladimiran da Kostroman oblastiš). Se znamoičeb ”seinädme”, toižin sanoin nece om mifologiziruitud muza kuvahaine, kuti mugoine ičenaine ristitun vuitte aineh. Venäläižil pas’t’e’n’ mugažo znamoiči pertin ižandad, kudamb tuleb da painab magadajaha ristituhu išttes hänen päle. Mugoine pas’t’e’n’ mehen meles ühtenzoitase muzan kuvahaiženke: ku päivänvauktal ristit maihutab kädel, i kuvahaine kuvastab necihe seinäha, ka sanutas: ”Ala maihuta kädel, ika pos’t’e’n’ painab sinuhu (kingitab)”. Vologdan oblastiš om tutab pos’t’e’n’, kudamb tuleb ristituidennoks kuvahaižen formas seinäl. Magatai Matti Magatai Matti (om mugažo variant Un’esiine Matti, toižil sanoil, ”Matti, kudamb magadab”) om pohjoižvepsläine mifologine heng, kudamb om mugažo personifi ciruitud uni. Tedoid sen polhe om ani vähä, i ned kaik kirjutadihe vozil 1941-1943. Magatajan Mattin pätegend om uinotada lapsid. Kactes nimehe da rusttaha šl’apha päs voib tehta ühthevedon, miše heng om antropomorfi ne (ristitun irdnägö). Magatajan Mattin polhe om mugoižid tedoid: vessel taba, mod om kaid vai kehker, kazvol hän om madal. Rusttan šl’apan ližaks hän paneb päle sinižed kombčuukad. Magatajal Mattil om mugoižid kaluid, miččihe om keratud kaik hänen noidasine vägi: vihmanvarjoičim, mittušt hän kandab kaimlos; neciš vihmanvarjoičimes (variant: leikas) om suug. Mifologižiš starinoiš om sanutud, kut nece heng uinotab lapsid: ehtal Magatai Matti tuleb honusehe, miččes oma lapsed. Hän astub muga hilläšti, miše lapsed ei kuližigoi i ei homaičižigoi händast. Hän otab suugan i koskeb sil lapsiden sil’mid. Lapsed vereba magadamha toine toižen jäl’geti. Sid’ Magatai Matti nagrden hüppib lapsiden magadandsijoidme (toižil sanoil hän bajutab, likutab lapsid) da kacub jogahižehe lapsehe. Hän kucub lapsid lujas hüvil nimil da sanoil, silitab heid modoidme. Magatai Matti avaidab vihmanvarjoičimen uinonuziden lapsiden päl. Hän tegeb kaik ani hilläšti, miše ei heraštoitta heid. Siloi lapsed nägištaškandeba erazvuiččid hüvid unid. Hö nagraba unes. Hän pajatab heile kättepajoid tünäl da hilläl änel. Muga, hüviš meliš, lapsed kaiken aigan varastaba Magatajan Mattin tulendad da vasttaba händast. Kut Magatai Matti tuli vepsän maha? Nece azj om ani sel’ktatoi. Ei ole sel’ged sana Magatai. Vepsän keles se oliži Magadai (no nece znamoičeb, miše iče Matti kuti magadab), sikš ku vepsän keles vokaliden keskes konsonant tegese änekehaks. Hotkemba kaiked se oliži Magatoittai Matti, kus oliži kauzativine suffi ks, mitte abutab tehta verboid mugoižen käskendznamoičendanke. Voib olda, Magatajan Mattin mel’kuva om ottud Suomespäi. Sigä oli tetabid hengid, miččiš pajatadihe kättepajoiš. Ned oliba surmaha sidotud henged vai kaumišton vai pühäkodin man ižandad: Nurmi-Tuomas, Hiekka-Heikki, Savi-Samuli da Manalan Matti. Möhemba, 1800-voz’sadal, Suomes oli hüvin tutab Nukku-Matti ühtes gruppas Uniukko-hengenke (Unijukka). Niiden funkcii om uinotada lapsid, kaimata heid unen miruhu. No kuspäi vepsläižel Magatajal Mattil om vihmanvarjoičim da rusked šl’ap? Azj om siš, miše suomalaine Nukku-Matti om literaturine heng. Hän tuli Z. Topeliusan sarnaspäi ”Höyhensaaret” (1848), mitte oli tehtud germanialaižel Letemez’-mifan pohjal. Necil mifologižel hengel oli kaks’ tutabad literaturišt pävariantad: germanialaine E.T.A. Hoff manan Der Sandmann (1817) da danialaine H.C. Andersenan Ole Lukøie (1842). H. C. Andersenan variantas Ole Lukøie – hengel oliba kut vihmanvarjoičim (eskai kaks’), muga i rusked šl’ap. Z. Topelius oti Olen pirdoid, konz hän tegi ičeze henged, i sikš Magatai Matti enamba koskub Ole Lukøie-hengehe, mi znamoičeb, miše rusked šl’ap da vihmanvarjoičim tuliba Suomen kal’t Daniaspäi. Mugoižihe hengihe usktihe ende. Erased toiba mehele jügedusid, a erased abutiba. Heil oma melentartuižed nimed, miččed oma sündunuded vepsän kelen pohjal (örägu, itketes, ličkäine), vai tuliba venäkelespäi (päs’t’en’, gnetko) da suomenki kelespäi (Magatai Matti), mi ližazi neche temaha erilašt mujud da ekzotikad.

05 апреля 2019 в 10:21 Нина Шибанова

  • создал(а) текст
  • создал(а) текст: Uni om londuseline hibjan olo, konz ristitun reakcijoid mirun azjtegoihe om vällemb mi tobjimalaz. Uni om lujas tärged azj da tarbhaine jogahižele ristitule. Vepsän keles om äi unehe sidotud sanoid, erazvuiččid primetoid, veroid, nevondoid, kel’dändoid da hengid. Konz ristit ei el’genda min-se süid, hän naprib sel’genzoitta sidä erazvuiččil uskondoil da hengil. Necihe kirjutesehe om keratud tedoid unehe sidotud hengiden polhe, miččihe uskoi vepsän rahvaz. Örägu, Itketes da Polunočnica Lapsiden hondon unen sü om tobjimalaz väru, a värun sü oli vepsläižil paksus vahvas sidos läžundanke. Konz vagahaine laps’ kaiken aigan värižeb i ei magada, sidä nimitadihe öväruks i lugetihe, miše se om sidos erasen hengen vägenke. Läžundad kuctihe erazvuiččil nimil, miččed oma sündunuded veronmugoižen rahvahan eloho kacundan pohjal. Pohjoižvepsläižil om löutud sana örig (vai örägu), mitte sündui sanoišpäi ö da rig (erasiš tahoiš ”rig” znamoičeb ”kida”, i sikš örig sanan sijas voiži sanuda ökida). I. J. Vinokurova ičeze tedotös kirjuti, miše mugoižid-ki meletusid läžundas, miččiden ni med oma pojavad, kä vutadas levedas pohjoižvenälaižiden-ki keskes. Keskvepsläižil om toine sana – itketes, mi koskub suomalaižehe tärtusehe yöitkettäjä i livvinkarjalaižiden tärtusehe yönitettäjä (”öine itkemaha käskii”). Nene nimed znamoičeba mugošt azjad: heng, kudamb käskeb itkta, tegeb necidä öl. Suvivepsläižil necen läžundan nimi oli polunočnica, nece om velgsana, mitte om tulnu paginaha venän kelespäi. Pohjoižvepsläižed sanuba, miše örägu-heng voib olda kukoin karččen, sikš ku kukoi om tobjimalaz päivän da ön herkhil olemižen znam. Sidä todištab üks’ ritual, mitte tehtihe, miše päzutada lapsen kibu-unespäi: neičukaižen (vai prihaižen) päle pandine räcin (vai paid), sid’ hänen päl pidetihe korend, miččele ištutadihe kukoi. Sid’ räcin (paid) kasttihe vedel da riputadihe se korendole sanudes puhegen: ”Örägu, na silei rad – täl öl paideine kuida i necida rabad ni kosta”. Sen jäl’ghe nece räcin (paid) pandihe lapsen päle öks. Toine lapsen läžundan tervehtoituzmaht pohjištub sihe, miše nece kibuhengen vägi sirdetihe vagahaižel lapselpäi. Pohjoižvepsläižil mugoižen kibedan vauktan unen tuldes lapsele mändihe noidannoks, kudamb ombli tätüižen ruzuižišpäi – mučakon (”pen’ akaine”). Nece tätüine pandihe kätkehe pölusen alle, miše örägu telustaiži magadamha pölusele, a last ei koskiži. Keskvepsläižed sen täht paniba kožlin neičukaižen kätkehe i miččen-ni mužikan radkalun prihaižen kätkehe. Korvala-küläs polunočnicaspäi tervehtoituzmahtod pohjištuiba sihe, miše läžund kükstihe vedel vai savul. Tobjimalaz mamoi vai tedai mez’ kandoi värižijan lapsen verajannoks, sigä hän oti čaškaspäi puhegvet suhu, sid’ koumašti sül’gi sil vedel künduses üliči ičeze kämnele i pezi sil kämnel lapsen modon. Tehtihe völ savastandad-ki. Sen täht ottihe kuvert-se mamoin hibust i sen ližaks mugažo lahkoišpäi (jogahižes toižešpäi) da iknanpelišpäi vesttuid pilitesid (puikoižid). Miše tehta kaik oikti pidi tegosijannoks astta kandoižil sel’gin, kacelmata tagaze. Hibusid da pilitesid pandihe padaha i sütutadihe. Savustai pada kädes koumašti ümbärtihe kätken, miččes venui laps’. Konz vagahaine laps’ magazi hondoin, suvivepsläižed tegiba muga: longoitesen pautkes hö löuziba süvendusen, miččen tegiba pun jured. Vagahaine laps’ čokaitihe neche süvendusehe, miše läžund jäiži sihe, da lugetihe puheg polunočnicaspäi. Suvivepsläižil oli mugažo vedehe sidotud vero. Pämeletuz oli siš, miše alahaks valui vezi oli vepsläižiden mel’kuvas kuti jogi, mitte ičeze joksmusel veb läžundan kolnuziden miruhu. Miše päzutada vagahašt last polunočnicaspäi, lapsen mamale tarbiž oli vagahaižen lapsenke seižutadas vihman veden alle (miše vezi valuiži, ozutesikš, katuselpäi). Muga vihmvezi ičeze joksmusel vei läžundan maha, mitte oli toižen mirun znaman neciš ritualas. Vepsläižen itketesen kibun pojav livvinkarjalaižil om yönitettäjä. Pohjoiž-Venämas-ki om mugažo ночная плакса-nimine läžund, kus semantikan polespäi sündub se-žo üks’ kuva. Om örägu-hengele-ki venänkeline analog: ночной рёв-heng. Nene kaik oma peniden lapsiden läžundad, konz laps’ ei voi uinota i värižeb kogonaižen ön. Gnetko, Ličkäine da Pas’t’e’n’ Gnetko om mifologine heng, kudamb öidme ”ahtištab” ristitud, painab hänehe. Paksumba gnetko ištuse ristitun kaglha vai rindha da upehtoitab händast, painab i mokičeb hubil unil. Vepsläižehe mifologijaha nece heng om tulnu venäläižišpäi. Sana ”gnetko” om ottud venän kelespäi, se om tehtud гнести-verbaspäi (”ahtištada, painda”). Pohjoižvepsläižil (Himjogi-küläs) oli tutab kel’dänd: ei sand magata laivan nenan pitkähkon kokoran al, ika gnetko ahtištaškandeb. Se ozutihe kuti pen’ hahlakaz mecživataine. Pohjoiž-Venämas da öbokan Venämas gnetko (a mugažo gnetka (Ol.), gnetke (Ol., Petr.), gnetok (Ol.), gnedko) om pertin ižandaha pojav paha heng, kudamb voib ozutadas mehile kodiživatoiden vuiččeks i ahtištada, upehtoitta heid öl. Se mokičeb ristituid pahoil unil. Siš mugažo sanutas, miše nece heng om pen’, hul da karvakaz. Oma völ toižed henged, kudambil om ühteiččid pirdoid da tegendoid kut gnetkol, ozutesikš, ličkaine (kesk- da suvivepsläižed), pas’t’en (suvivepsläižed). Suomalaižes mifologijas om mugažo gnetkoho pojav heng, ”painai”, mugoižidenke-žo funkcijoidenke: nece om muzamujuine (vai must) heng (erašti živatan vai lindun formas), kudamb ahtištab, ličeb ristitud, i sil aigal ristit nägeb pahoid unid. Painai-heng om sü sihe, miše suomen keles ličkašt nimitadas-ki painajainen-sanal. Saamelaižes mifologijas om mugoine-žo heng. Sen nimi om Deattán, a sen tegendad da irdnägo oma pojavad vepsläižehe gnetkoho da suomalaižehe painajaha. Iče sana ”Deattán” om tehtud pohjoiž-saamelaižes deaddit-verbaspäi, mi znamoičeb ”ličta, ahtištada, painda”. Nügüdläižen tervhuz’tedon mödhe kaik, midä tobjimalaz tegeba gnetko/ličkäine/pas’t’en’-henged da suomalaine i saamelaine vastatesed oma unen kid’žmoitusen (ang. sleep paralysis, suom. unihalvaus) simptomad. Se tegese, konz ristitun hibj ei voi kubahtada (om völ normaližes unen kid’žmoituses), a hama (mel’) om jo heraštunu. Ristit rižab mittušt-se kingitust, ei voi henkta hüvin, sikš miše hänen hibj völ magadab, i ei ole külläks kislorodad. Sišpäi tuleb tundmuz, miše rindhiže painab mitte-ni heng, i se ahtištab ristitud. Kislorodan vajagusen tagut mugažo tuleba gal’l’ucinacijad. Unen kid’žmoituz voib vedäda sihe, miše ristit zavodib unes kävelda, konz hibj kubaidab, a mel’ om völ unes. Ličkäine om vepsläine mifologine heng, personifi ciruidud paha uni. Vepsän kelen paginoiš necil nimel voib olda fonetižid eroid: l’ičkän’e (Pondal) da l’ičkein’e (Šimgär’).