Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Karjalaini rukki – perehen Šampo-melliččä

История изменений

16 октября 2021 в 16:44 Nataly Krizhanovsky

• изменил(а) автора источника
  с Pekka Mittojev
  на

24 сентября 2019 в 11:09 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) текст: Vienan Karjala on ollun aina kuulusa taitajien muasterien käsitöistä. Perintehelliset veičet, kirvehet, jyškyjärviläiset ta vuokkiniemiläiset venehet – kaikki tämä on vienankarjalaisien kulttuurin erottamatoin oša. Kuitenki on olomašša vielä yksi omaperäsen kanšalliskulttuurin elementti, kumpani oli aivan šuotta joutun takatauštalla vaikka aikoinah oli yhtä hyvin käytöššä, kuin ni karjalaiset venehet ta veičet. Pakina on tietenki karjalaisešta rukista. Niillä, ket oli kašvettu perintehellisissä karjalaisissa perehissä Vuokkiniemeššä, Vuonnisešša, Jyškyjärveššä tahi Uhtuošša, rukki oli aivan tavallini kotivehkeh. Ihan pieneštä šuahen lapšie opaššettih karttuamah ta kesryämäh. Kun talošša lienöy ollun rukki, niin ihan varmašti šiinä piettih lampahie, šinčin šeinällä nuaklašša riputtih keriččimet, a emännällä oltih käytöššä villan käsittelyvehkehet: kartat šekä pitkä ta matala vakka villalapovehie varoin, kumpasista jälešti kesrättih villalankoja. Villalankojen valmistamini on pitkä ta vaikie prosessi. Alušta lampahat kerittih, šiitä villat peštih monešša veješšä. Šen jälkeh ne piti hyväsisti kuivattua ta lajitella värin mukah. Vašta šiitä emäntä rupesi karttuamah. Kun villat oli kartattu ta luajittu lapovehet, alettih kesryäntä. Lapovehista enšin kesrättih hienoista villalankua, šiitä hienoset lankat punottih pakšumpah lankah. Kesryännän jälkeh lankat tuaš peštih, kuivatettih ta kerittih kerih. Viime vuosišualla Kalevalan piirissä šuurešša arvošša oltih rukkimuasterit Vuokkiniemeštä, Jyškyjärveštä ta Luušalmešta. Još rupiemma vertuamah entisie karjalaisie rukkija niijen šuomelaisih vaštinehih, niin tulou šelväkši, jotta niissä on äijän yhtehistä. Ihan varmašti perintehellini vienankarjalaini rukki oli aikoinah lainattu Karjalah Šuomešta. Nyt on vaikie šanuo, konša še oli tapahtun, oliko še 1600- vain 1700-luvulla. Ka šelvä on še, jotta enšimmäiset karjalaiset rukkimuasterit opaššuttih šitä taituo Šuomešša, a jälešti jo kotipuolella šiirrettih niitä neroja šukupolvešta toiseh. Pikkuhil’l’ua vienankarjalaini rukki oli šuanun omie piirtehie. Še muissutti äijälti šuomelaista rukkie, ka toisualta oli niijen välillä erojaki. Šuomelaiset rukkimallit oltih šuurešša käytöššä varšinki Vuokkiniemen šeuvuilla. Rukki oli ollun karjalaisen naisen elämän tärkienä ošana ihan šyntymiseštä alkuan. Kuošalie käytettih vaštašyntynyön šuojana, värttinät oltih lapšilla leikkikaluina. Tyttöjä opaššettih kesryämäh ihan pieneštä šuahen, jälešti neiččyset pikkuhil’l’ua valmissettih ičelläh prituanieta: kuvottih liinata villalankoista kankahie ta ommeltih käsipaikkoja, räččinöjä ta muuta. Vielä 1980–90-luvulla karjalaisissa kylissä paikallisilta muasteriloilta oli voinun tilata perintehellisie karjalaisie rukkija. Nykyjäh karjalaista rukkie voit rikenempäh tavata etnografisissa musejoissa, mitä karjalaisien kotiloissa. Šiitä huolimatta karjalaista rukkie voit täyvellä oikeuvella pityä elämän simvolina ta perehen omaluatusena Šampo-melliččänä: kuni talošša pyöriy rukin pyörä, šini talošša on varaisuš ta kylläisyš, šyntyy lapšie ta elämä jatkuu.