Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Marjatta ta lapšuon elukat

История изменений

26 сентября 2019 в 20:51 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) текст: Olipa kerran Marjatta-nimini pikkaraini tyttö, kumpa ni eli perehen kera etähisen kylän laijalla. Heijän pirtin ympärillä oli tihietä ta korkieta meččyä šekä šuoalovehie, kumpasie oli raivattu peltoloiksi. Mečän läpi kulki polku heijän pirttihih. Heilä oli muutomie sussietoja, vaikka hyö ei eletty kovin lähellä. Šentäh kun Marjatan pereh eli niin etähänä, heilä koissa oli rauhallista ta hil’l’aista. Vain luonnon iänie kuulu. Marjatta oli elän tiälä nellävuotisešta lähtien muamoh, tuattoh, čikkoh, veikkojeh ta kaikkien heijän šiivattojen kera. Marjatan perehellä oli aina ollun šiivattua ta Marjatta niise ošasi niistä vähän huolehtie. Erityisešti Marjatta tykkäsi poršahie, kumpasie heilä talvella oššettih erähältä kyläläiseltä. Šijanpoikasie piettih enšin pirtissä pari kuukautta ta Marjatalla oli oma poršaš, kumpasešta hiän huolehti. Še šai muata Marjatan peiton alla, missä še tuhisi. Kun še kä veli pirtin puulattieta myöten, kuulu kopinua. Karičat ta pienet tipaset oltih Marjatan mieleštä niise oikein hyväččäisie. Toičči Marjatta näki päivän ikäsie tipasie, mit tultih emäkön kera enšimmäistä kertua pihalla ta kukko vahti äkäsešti, jotta kenkänä ei mänis lähellä. Kuitenki kanat jouvuttih toičči vuarah. Oli tapahukšie, kun tupah šuaten alko äkkie kuuluo kovua kotkotušta ta šilloin Marjatta näki kanahaukan kiertelijän kanojen yllä. Toičči haukka onnistu ottamah kanan niin, jotta höyhenet vain lenneltih. Revot niise liikuttih mečäššä ta neki vahittih kanoja. Šilloin, kun Marjatan pereh tuli elämäh tänne etähisen kylän laijalla, heilä oli mukana muutoma lehmä ta Lotta-heponi. Myöhemmin heilä ilmešty toiniki heponi, kumpaista kučuttih Liinukka. Lotta oli melko pahašiämini, ka tuatto šuatto šitä hoitua. Konša Lotta šai varšan, niin tuatto oli auttamašša varšomisešša. Kerran Lotalla šattu onnettomuš. Lotta löyvettih ojah upponuona ta Marjatta näki vain šen šelkyä ta turpua vejen alta. Sussietoja tuli auttamah heposen noššošša. Lotan eteh laitettih lautoja ta heponi vejettih ylöš traktorin avulla. Kun Lotta-raiska šuatih ylöš, še ei voinun kävellä. Heponi vietih hevoistallih ta šielä hierottih lämpimäkši, ta Lotta toipu kuot’t’elukšešta. Šamoin Marjatan talošša eli kiššoja ta koira. Kiššat ušeimičči oltih liäväššä. Koirua kučuttih Murre ta še aina veny heinälavošša, još ei ollun kylillä juokšentelomašša. Lisäkši Murre kävi tuaton kera oravie mečäštämäššä. Oravien tal’l’oista hyö šuatih rahua. Jäniksie ta meččäkanoja niise pyyvvettih ta šyötih. Marjatta näki monta hirvie, mit kulettih lähiympäristöššä, ka hyö ei niitä mečäššetty. Tuatolla oli kakši ašetta, kumpasie käytettih mečäššykšeššä. Marjatta šai kerran koittua ampuo mitä-lienöy harjotušesinehtä, vain ašien perä kipiešti potkasi olkapiäh eikä tyttyö šen jälkeh kiinnoštan ampumini. Kaikenmoisie muitaki elukkoja eli heijän pirtin ympärillä. Hyvin äijän oli kiärmehie. Ušeičči ulko-oven ieššä rappusilla veny kiärmis kiertynyönä rullakši niin, jotta šen piä oli kešellä. Konša ovi avattih, kiärmehen piä nousi pištyh. Kiärmehie oli joka paikašša, esimerkiksi, kun heinyä noššettih šeipähillä, niin šieläki rippu kiärmehie. Konša Marjatta läksi viemäh eväštä tuatolla, kumpani oli ulkona ruatamašša, tytöllä matašša aina oli riččapäini keppi. Marjatta tappo kiärmehie painuamalla kepin piällä kiärmehie kaklašta muaha. Mielenkiintosie olentoja oltih niise yölepakot, kumpasie roikku orrella lavošša piä alašpäin. Šykyšyllä iltasin Marjatta čikkoh ta veikkojeh kera mäntih pihalla valkien lakanan kera ta šiih törmäili yölepakkoja. Monen vuuvven piäštä Marjatta muistelou lapšuoh melkein joka päivä. Kaikki elukat ta kaikki pienetki asiet eläväšti šäilytäh mieleššä. Marjatta tuumaiččou, mimmoni šuuri rikkahuš ta voimavara hänellä on ollun še, jotta hiän šai kašvua šemmosešša luonnollisešša ympäristöššä. Hiän šai niise äijän šitkeyttä ta keštävyttä. Marjatta ei olis halunnun eikä toivon toisenmoista lapšutta.